Wessman väistelee

frompv

Paavo Väyrynen puheenvuoron blogissaan:

Olen iloinen ,että Roger Wessman on jatkanut keskustelua keinoista euroalueen ongelmien ratkaisemiseksi. Hän ei kuitenkaan vastaa minun blogikirjoitukseeni,vaan siirtää keskustelua sivummalle.


Alkuperäisessä blogissaan Wessman toi esiin ongelmat,joita voisi syntyä Suomen siirtyessä käyttämään rinnakkaisvaluuttaa.


Hän otti esimerkiksi sen,että ihmisille tulisi vaikeuksia hoitaa euromääräisiä lainojaan,kun palkat maksettaisiin arvoltaan mahdollisesti heikentyvvillä markoilla.


Vastasin,että talletukset ja lainat muutettaisiin markkamääräisiksi samalla kun palkat ,eläkkeet ja verot ryhdyttäisiin maksamaan markoissa.(nou roplem)


Uudessa blogissaan Wessman esittää toisen ongelman. Hänen mielestään esittämäni "suunnitelma ,jossa markan kurssi olisi ensin kiinteä suhteessa euroon ja sitten devalvoitaisiin,tarjoaisi kaiken maailman valuuttaspekulanteille ilmaisen lounaan"(kelluvaa valuutta ei spekulantit huojuta vert.Ruotsi)

Ajatukseni on ,että aluksi kurssien eriytyminen voisi toteutua vaiheittain. Kurssille voitaisiin asettaa aluksi suhteessa euroon samankaltainen putki kuin Tanskan kruunulla on ollut.

Tietoisuus markan mahdollisesta devalvoitumisesta voisi vaikuttaa suotuisasti mm.työmarkkinoille. Jos oikein toimittaisiin,spekulantit eivät saisi edes ilmaista lounasta.


Sitten Wessman vaihtaakin puheenaihetta ja alkaa kommentoida Eurothinktankin esittämää mallia,jossa kaikissa euroalueen maissa siirryttäisiin rinnakkaisvaluuttaan. Minäkin olen toki tätä yhtenä vaihtoehtona esittänyt.

Kun yhtenäisvaluuttaan (single currency) siirtymisestä Euroopan parlamentissa vuonna 1995 päätettiin,esitin että eurosta olisi tehty yhteinen valuutta(common currency) ,jonka rinnalla kansalliset valuutat olisivat säilyneet . Prof. Vesa Kanniaisen johtaman työryhmän rohkaisemana olen palannut tähän ajatukseen ja mm. tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen Euroopan komissiolle.


Olen Wessmanin kanssa samaa mieltä siitä,että rinnakkaisvaluuttojen käyttöönotto koko euroalueella on ERITTÄIN VAIKEAA sekä TALOUDELLISESTI,että POLIITTISESTI.

Siksi ajankin ENSI SIJASSA SUOMEN IRROTTAUTUMISTA. Sehän voisi johtaa siihen ,että euroalueen laajeneminen pysähtyisi,moni muukin maa eroaisi ja EU järkevällä tavalla eriytyisi. Tuloksena voisi lopulta olla myös rinnakkaisvaluuttojen käyttöönotto kaikissa euromaissa. (tätäkään ei Ruotsin tarvitse pohtia sen kummemmin)

Wessman esittää ,millaisia ongelmia rinnakkaisvaluuttoihin siirtyminen koko euroalueella saattaisi pahimmillaan johtaa.

Niiden rinnalla tulisi arvioida .mihin Suomi saattaa taloudellisesti ja poliittisesti joutua,jos komission esittämä TÄYDELLINEN TALOUSUNIONI saadaan aikaan. On arvioitava myös sitä,mihin joudutaan,jos sitä ei saada syntymään.


Ensimmäisessä blogissaan Wessman myönsi,että Suomen osalta euroalueesta EROAMINEN saattaisi olla hyvin pitkällä tähtäimellä VIISAS RATKAISU,mutta prosessi olisi liian riskipitoinen,jotta hän uskaltaisi sitä suositella. (jaa ,tämäkö on sitten ollut yhtä tyyntä?)

Mikähän tämä "hyvin pitkä tähtäin" olisi-olisiko se viisi vai kymmenen vuotta? Kuinka suuret olisivat vahingot jäsenyytemme pitkittyessä? Kuinka vaikeaa olisikaan irrottautuminen sen jälkeen ,kun olisimme uponneet yhä SYVEMMÄLLE TALOUDELLISEN YHTEISVASTUUN SUOHON ja joutuneet ylikansallisten instituutioiden nykyistä tiukempaan otteeseen ?(hyviä kysymyksiä)



Kaipaan edelleen talousasiantuntijoiden myönteistä panosta vaihtoehdon kehittämiseksi. Olkoon pohjana keskusteluille se , malli,jonka blogikirjoituksessani esitin. Korjaan sitä mielelläni,jos muita hyviä ideoita syntyy.



.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elvyttääelvyttää

      Ja tätäkö IPU tuki?Unohtakaa Väyrynynen. Hänen kanssaan ei pidä kulkea edes samalla kadulla. Väyrynen on ollut vuosikymmenet Keskustan vaalisyötti jolla äänestäjiä on petkutettu. Keskusta tarvitsee välttämättä näitä kameleontteja joihin maaseudun väki sokeasti uskoo. Ilman Väyrystä Keskustaa ei olisi enää olemassa ja IPU olisi sen tilalla suurena eduskuntapuolueena johtamassa Suomea hyvinvointiin tämän ällistyttävän rosvouksen sijaan.
      Vai siis kaksoisraha? Se tietysti merkitsee sitä kuten tähänkin asti. Rahat kepulaisille euroina ja meille suomalaisille laskut markkoina. Eli naapurin kettukepulaiselle ostetaan maat ja mannut ja me muut maksamme sen. Ihan kuten ennenkin. Se tehdään tukiaisilla ja EU-rahoilla . Miten auttaisi se että maksaisimme nuo valtavat velat markkoina?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe