Kansain vaellus

Calma_calma

On ilmiselvää miksi suomalaiset siis suomessa syntyneet aivät ole ihastuneet monikulttuurisuuteen.

Se on varmaa ettei maahanmuuttajia pystytä kotouttamaan.
Heiile ei ensiksikään ole riittävästi yksinkertaisia työtehtäviä, teollisuudess eikä missään muuallakaan.
Suuri osa heistaä on luku ja kirjoitustaidottomia ummikoita.
Ilman riittävää immersiota yhteiskuntaan ei kotoutumista voi tapahtua.

Jo nyt näemme että Suomessakin on tarkoitushakuista segrekaatiota joka ei ole lähtöisin kantasuomalaisista.

Puhumme niin suurista kulttuurieroista ettei niitä massiivisen maahanmuuton yhteydessä voida umpeenkuroa.
Lukutaidottomuus, asenne yhteiskuntaan, uskonto, työn puute, sopeutumattomuus tekevät monikulttuurisuuden ideoligian mahdottomaksi.

Vai halutaanko näistä maahanmuuttajista muodostaa plebeijien luokka, tai oikeammin useat maahanmuuttajat kuuluvat jo nyt Patriiseihin. Heidänhän ei tarvitse tehdä työtä, vaan suomalaiset kuuluvat Prekariaattiin joka heidät kustantaa.

Toiseksikin yleinen viha ja halveksunta suomalaista kultturia, perinteitä ja arvoja kohtaan sivuuttaa (monikutturistien puolustajien piirissä) sen tosiasian että monet kulttuurit tulevat ylitsekäymään yhteiset arvot siis kaiken sen mihin nykyinen yhteiskuntamme perustuu.

Sanalla sanoen monikultturinen yhteiskunta on mahdottomuus.

Jotta yhteiskunta pysyy rauhallisena ja toimivana kaikkien tulee olla tietyistä asioista riittävästi yhtä mieltä.

Nythän osa mielenosoituksessa esiintyneistä tarkoitushakuisesti pyrkii konfliktiin.
Mm eräs känsanedustaja esiintyi kansan kiihottajamaisesti eikä tapahtuman juontajalla ollut tarkoituskaan kuin saada vastapuoli menettämään malttinsa.
Täysin harkittua provokaatiota ja yllyttämistä, ei pyrkimystäkään rauhanomaiseen keskusteluun, tai vastapuolen näkökantojen ymmärtämiseen.
Tuli mieleen juontajan saaneen oppinsa 30-luvun kansankiihottajalta ja propagandistilta.

Nyt käytävässä keskustelussa on tahallisesti sotkettu monikulttuurisus ja rasismi.

Tässä ei ole enää kyseessä haihattelijoiden turistimatka eksoottisen kulttuuriin josta voisi palata lintukotoon.

Nyt on nousemassa tsunami joka pyyhkäisee yli liberaalien (pehmeiden) pohjoimaalaisten arvojen vieden ne mennessään.

Me olemme nyt intiaaneja jotka tapettiin tieltä ja siirrettiin reservaattiin.
Edes vastaansanomista ei sallita

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fajföätoijkagä

      Euroopan vaikutusvaltaisin nainen Angela Merkel voi sanoa näin, sä et voi Suomessa, oot rasisti, koska vasemmisto päättää kuka on rasisti. Jos puolustaa suomalaisuutta on rasisti, pitää hyväksyä lapsiavioliitot ja silpomiset ja naisten alistaminen ja muslimien kantaväestonaisten joukkoraiskaukset, koska ei oo rikos raiskata vääräuskoistä, näillä on ihan ikiomat lait itellään. Suomen muslimiyhteisön imaami ei ole tuominnut näitä raiskauksia HUOMIO !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe