Puolustusministeri J. Niinistö käynnistää selvitykset ja suunnitelmat siitä, miten Ahvenanmaan demilitarismi puretaan ja miten Suomen, USA:n ja NATO:n joukot voivat miehittää Ahvenanmaan.
Ahvenanmaa on ollut sotilaallisesti neurtraali, aseeton demilitarisoitu alue vuodesta 1921.
Kun presidentti Niinistö aloitti Suomen asevoimien liittämisen Natoon 2012 ja kun hän liitti Suomen Naton isäntämaajoukkoihin 2014 ja siten osaksi USA:n ja Naton sotajoukkoja, Pentagon alkoi haluta Ahvenanmaata USA:n ja NATO:n joukoille sekä Baltian puolustamiseksi että hyökkäysväyläksi Venäjälle.
Ahvenanmaa on ollut sotilaallisesti neurtraali, aseeton demilitarisoitu alue vuodesta 1921.
Kun presidentti Niinistö aloitti Suomen asevoimien liittämisen Natoon 2012 ja kun hän liitti Suomen Naton isäntämaajoukkoihin 2014 ja siten osaksi USA:n ja Naton sotajoukkoja, Pentagon alkoi haluta Ahvenanmaata USA:n ja NATO:n joukoille sekä Baltian puolustamiseksi että hyökkäysväyläksi Venäjälle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinistöt käyttävät hyväksi Suomen fasismia, missä tuomitaan monikulttuurisuus ja ruotsinkielisyys.
Venäjä ei ole tunnustanut koskaan Ahvenanmaata demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi. Kun se jonain päivänä miehittää Ahvenanmaan niin se ei riko ainakaan itse allekirjoittamaansa sopimusta.
Niinistöt ovat tulleet esiin fasistisine suunnitelmineen. S. Niinistö kuuluu fasistien Konstantinus suuren ritarikuntaan ja J. Niinistö Suomen Sisun komppaajiin.
Suomen fasistit perussuomalaisten, Suomen Sisun, Suomen vastarintaliikkeen, Suomalaisuuden liiton johdolla tuomitsevat monikulttuurisuuden, ruotsinkieliset, Ahvenanmaan, hurrit, ruotsinkielen.
Niinistöt käyttävät hyväksi tätä fasismin liikehdintää Suomessa luopumalla Ahvenanmaan demilitarisoinnsta ja luovuttamalla Ahvenanmaan USAn ja NATOn sotajoukoille.
Puolustusministerin naivius naurattaa. Ei Venäjällä ole mitään syytä hyökätä Suomeen.
Jos taas on, niin ensin tulee antautumisvaatimus. Jos Suomi ilmoittaa, että emme suostu ja olemme valmiina laittamaan kovan kovaa vastaan, niin sen jälkeen iskeytyy ohjus. Toisen, tai kolmannen ohjuksen jälkeen Suomi antautuu. Armeijan rahat ovat menneet silloin kankkulan kaivoon.
Juuri näin. Ei ole mitään syytä ryhtyä taistelemaan vahvempaansa vastaan. Lopputuloksena olisi vain paljon kuolleita, sekä sotilaita että siviilejä. Venäjä kuitenkin pystyy miehittämään Ahvenanmaan jos katsoo sen oman turvallisuutensa vuoksi tarpeelliseksi.
"Salolainen kyläpolitiikko Sauli Niinistö on ajamassa Suomea käymistilaan 900000 reserviläisen kutsuminen sotavalmiuteen osoittaa että Niinistön tyttöjengi on viemässä lilliputti-Suomea perinteiseen konventionaaliseen sotaan maailman vahvinta konventionaalisen sodankäynnin armeijaa Venäjän armeijaa vastaan.
1 eduskunta ja kansanedustajat puolueet eivät ole uskaltaneet puuttua Sauli Niinistön laittomiin häröilyihin.
2 puolustusministeri Haglund on armeijan käymätön siviilipalvemusmies jonka käyttövoima on venäläisten halveksiminen mutta joka ei sotilaallisista asioista strategioista sodankäyntitavoista pysty käsittämään hevon persettä
3 komentaja Lindberg on vain ilmavoimien upseeri joka ei hallitse kokonaisvaltaista kaikki aselajit käsittävää sodankäyntiä ja sodanjohtamista erityisen huono hän on konventionaalisen sodankäynnin perusaselajien maavoimien ja panssarivoimien johtajana."
http://www.niinistoblogisarja.blogspot.fi
Meikunrutinan,
sinulla on älykästä analyysiä.
Niinistöt ratsastavat nyt Usan, Naton, fasistien ryssävhalla ja Suomen fasistien hurrivihalla.
Haglund pettää ahvenanmaalaiset, koska ryssäviha-Haglund ei ole suosittu Ahvenanmaalla.
S. Niinistö ja J. Niinistö purkavat Ahvenanmaan demilitarismin, jotta Usa, Nato, Suomen Nato-isäntämaajoukot voivat miehittää Ahvenanmaan:
1) Usa ja Nato vaativat ja S. Niinistö on sopinut, että Suomen Naton isäntämaana on pystyttävä suojaamaan Usan ja Naton sotalaivojen varikot Suomessa ja niiden huolto Suomen satamissa ja aluevesillä mm. Upinniemessä, Helsingissä jne.
2) Usa ja Nato vaativat ja S. Niinistö on sopinut, että Suomi Naton isäntämaana pystyy estämään Venäjän sotalaivojen pääsyn ulos Itämereltä Pietarista.
3) Usa ja Nato vaativat ja S. Niinistö on sopinut, että Suomi Naton isäntämaana on hyökkäysväylä ja -reitti Usan ja Naton joukoille Venäjälle.
S.Niinistö on jo tehnyt yhden valtiopetoksen solmiessaan Naton isäntämaasopimuksen ilman eduskunnan hyväksyntää. Tuleeko Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkamisesta toinen valtiopetos, vai joko Suomen puoluuet ja poliitikot heräävät.
S.Niinistön ja J.Niinistön, Usan, Naton toimet kumota Ahvenanmaan demilitarisointi ja miehittää Ahvenanmaa on tarkoitus tapahtua ilman, että Suomen eduskunta ja Ahvenanmaan itsehallinto voi lausua asiasta mitään tai edes käsitellä asiaa.
Ahvenanmaan itsehallinnon ja demilirarismin murskaaminen vieraan joukkojen hyväksi on mitä suurimmassa määrin Ahvenanmaan itsehallinnon, Suomen eduskunnan asia ja perustuslainnenkin asia.
Presidentti Niinistö on luovuttanut Suomen lapin USA:n ja Naton ilmavoimille, Helsingin Katajanokan, Upinniemen USA:n ja Naton laivastolle, Utin USA:n ja Naton erikoisjoukoille.
Vielä presidentti ei ole luovuttanut mitään aluetta USA:n ja Naton panssarivoimille ja maavoimille.
Suomella oli Ahvenanmaalla tukikohtia toisen maailmansodan aikana. Todellisuudessa riittää siis yksipuolinen ilmoitus, jossa Suomi poikkeustilan tai sodan uhan aikana luopuu Ahvenanmaan demilitarisoinnista.
Mitään pysyvämpää tukikohtaa ei kannata perustaa vaan sinne täytyy päästä tosipaikan tullen yhtä nopeasti ja vähintään yhtä suurella voimalla kuin ne toisetkin.
Eli ei mitään aivan eriskummallista ole tässä.
Erittäin typerää hommaa sotaministeriltä koko ajan. Mies-parkahan toimii Suomen valtion ja suomalaisten omien etujen ja intressien vastaisesti kolistelemalla ja näykkimällä toistuvasti Venäjän suuntaan.
Hänen logiikkaansa näyttää sopivan taasen lisää suomalaisia sankarihautoja -satojatuhansiako ja isot lohkaisut Suomen maapinta-alasta Kaakkois-Suomesta. Siihenhän hänen "vihreät miehet" ja muut lukuisat vastaavat höpinät tähtäävät.
Venäjä ei ole osoittanut mitään merkkejä hyökkäyksestä Suomeen.
Tällaisen hyökkäysuhan jatkuvalla spekuloinnilla ja sotilaallisella kalistelulla juuri synnytetään ja lietsotaan sitä uhkaa.
Ja media YLE:n johdolla komppaa mukana koko ajan tuota rääväsuu-politiikkaa. Ei ole päivää, ettei jotain negatiivista uhkatekijää tuoda Venäjästä esiin päivittäin YLE:ssä.
Miten nuo pölkkypäät luulevat selviävänsä Venäjän sotilaallisen voiman kanssa. Kiina on lisäksi ilmoittanut, että mahdollisessa sodassa NATO:n kanssa Kiina takaa Venäjän turvallisuuden.
On aivan turhaa höpinää jauhaa Suomen 900.000 miehen reservistä. Siitä saadaan sotaolosuhteisiin käyttökelpoista väkeä korkeintaan 1/3 liikkeelle, eikä siitäkään määrästä suurelta osalta löydy nykypäivänä juuri minkäänlaista taistelutahtoa tositilanteessa. Aseista kieltäytyjien määrä mahdollisessa Venäjää vastaan käytävässä sodassa noussee kymmeniin prosentteihin, sillä eiväthän suomalaiset pääosin sotahulluja ole, vaikka typerät poliitikkomeuhaajamme niin näyttävät otaksuvankin.
Kyllä turvallisuuspolitiikasta huolehditaan ensisijaisesti ulkopolitiikalla ja jatkuvalla hyvällä valtioiden välisellä yhteistyöllä sekä ahkeralla poliittisella kanssakäymisellä valtiotason vierailuineen ja toimivien kauppasuhteiden ylläpidolla, eikä sotilaspakkien sisältöjä kolistelemalla.
Suomen hölmöt sotakaluunamestarit: Menkää turvallisuuspolitiikan kursseille, Mars mars!
On kyllä nämäkin skenaariot puolustusministerilta aika kaukaa haettua. Kalliiksi tulee persut suomelle. Ei voi mitään. Neljä vuotta täytyisi vielä kestää niiden toilailuja.
Luuletko että suomalaiset Ahvenanmaalle lähtisivät sotimaan? Suomalaiset ovat siellä paljon vihatumpia kuin rysät.