Vihervasurien konsertti häpeään!

anarkistitrappiolla

Vihervasurien "suvaitsevaisten" konserttipelleily
Takiaisloukkupoks
30.7.2015 11:53
Niinhän siinä käytiin, kuten olin varma, että Immosen kirjoitus on nyt ihan OK ja kirkuvat paviaanit joutuivat häpeään panetteluineen.

Oli oikeastaan hyvä, että Immonen antoi selityksensä viiveellä, koska nyt todella päästiin näkemään mitä tämä "suvaitsevaisten" paviaanien kirkuminen voi pahimmillaan olla ja että millainen viha sielä kytee perussuomalaisia kohtaan, koska kansa äänesti heidät toiseksisuurimmaksi puolueeksi ja nytpä ei saakkaan elää kuin pellossa kaiken paskan suvaiten.

"Kansanedustaja Olli Immonen painottaa Suomen Uutisille antamassaan haastattelussa, että käy TAISTELUA monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan ainoastaan poliittisin keinoin."

"– Luulin naivisti, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse toistaa. Suomen parlamentin jäsenenä taistelen tavoitteideni puolesta aina ja vain poliittisin keinoin, demokraattista tietä. Olen kulkenut parlamentaarista polkua johdonmukaisesti jo vuosien ajan. Vastustan väkivaltaa kaikissa sen eri muodoissa, Immonen toteaa."

Se on siinä selkeästi sanottuna ja meille monille on ollut kokoajan selvää, että Immonen tarkoittaa taistelua monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan, koska monikulttuuri meillä on jo ollut niin kauan kuin muistan, eikä kukaan paheksu maahamme sopeutuvia ja oikeasti kultuuriamme rikastuttavia henkilöitä.

Nyt varmaan tulee seuraavaksi harjaamaan Immosen, mutta myötäkarvaan aivan varmasti ja sekös taasen "suvaisevaisia" sylettää.;)

"Suvaitsevaiset" menivät jälleen rotanpesälle ja saivat sormilleen ja hyvä niin.

https://www.suomenuutiset.fi/

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6464474783

      Jaa, tuo Immosen puolustuspuhe on jo monessa mediassa ammuttu alas. Immosen kommenttikenttään ja Immosen itse kirjoittamia tekstejä on julkaistu. Niissä puhutaan selkeästi niskalaukauksista ja vastaavasta. Immoselle iski paniikki kun tajusi että lähtö on lähellä. Eläkeläisen mahdollisuus jonkun muun natsipuolueen kautta päästä eduskuntaan loisimaan on minimaalinen.
      Kannattaisi lukea jotain muutakin kuin oman puolueen propakandaa,hheh.?.

      • Lahtari

        Niin minä en tiedä muuta puhumista niskalaukauksista, kuin että sinä anarkisti juuri kirjoitit niskalaukauksesta.


      • 74848883833
        Lahtari kirjoitti:

        Niin minä en tiedä muuta puhumista niskalaukauksista, kuin että sinä anarkisti juuri kirjoitit niskalaukauksesta.

        Kannattaa lukea muutakin kuin tätä ja persu sontaa..


    • DemaritKatoavat

      Demareiden syöksykierre alaspäin, alaspäin on alkanut lupaavasti taas kiihtyä.
      Suomi nousee ylpeänä Suomen Vapaussodan 1918 innoittamana ja lyö stalinistit.

      Kaikki ala-arvoinen kiusanteko on demaria. Suomi ja Viro voittivat Vapaussodat. Kaunis Ruotsin maakunta Hansa kauppa rakastettavat Saksa ja Ruotsi hyvä Suomi.

      On äärettömän kivaa kuulua puolustusliitto Natoon. Murhaaja teurastaja Lenin
      on niskalaukaus. Sama murhaaja teurastaja Putin on niskalaukaus, kuten Stalin.

    • YlpeäSuomiNatossa

      Ihmisiä lietsotaan vainoamaan Perussuomalaisia. Juutalaisia ei saa vainota.
      Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen vainoavat jo SSS Perussuomalaisia upeeta
      on olla Perussuomalainen. Puolustaa kaunista elämää ja kiroat pahan Putinin.
      Perussuomalaiset eivät hyväksy vainoa kiusantekoa pahinta demaria häpeää!

    • SSSsinivalkoinenSuomi

      Vaino jota Erkki Tuomioja (jota aina on saanut hävetä) tekee kääntyy
      häntä itseään vastaan. Kohta ei ole enää yhtään kiusaajaa ns. demaria.
      Ihmiset rakastavat elämää, jossa kiusanteko, rikkominen ja jalasmökki
      tuomitaan. Me emme tarvitse mitään umpikieroa vaan valovoimaista
      Alexander Stubb, Timo Soini, Jussi Halla-Aho ja Olli Immonen, Natoa!

      Suomea saa puolustaa, eikä vain saa, vaan pitää vapaiden naisten ja
      miesten puolustaa. Hyppiä tasajalkaa rikos terttujen murhaajien päällä.
      Paholainen myrkyttää, väärentää asiakirjat ja lietsoo vihaa täällä ajassa.

      SSS Nato on Sinivalkoinen, veljeskansamme Suomen heimon Viro RAKAS!

    • TimoSSSonniHallaAHAA

      Älä vaan soita rikolliselle (älä kumarra) putin. Putin on maailman pahuus (NL).

    • PutinkatoaaPois

      Suomi nousee ylpeänä Suomen Vapaussodan 1918 innoittamana ja lyö stalinistit.

    • HyväElämäVoittaa

      Euroopan Yhdysvalloissa ja Metropolissa sama vero kaikille.
      Suuret palkat kaikille kun Putin on hirtetty. Yhdessä rakentaa
      hyvä maailma karjalaisella optimistisuuden rakkaudella hyvän.

      Ei tarvita umpikieroa Paavo Väyrystä, ei Tarja Halosta, ei Erkki Tuomioja HÄPEÄÄ!

      dem alamäki kiihtyy! ÄÄÄÄÄÄÄÄ historia väärennettiin saatanan murhaaja Leninin rus historiaksi niskalaukaukset komut tarja haloset murhaaja kgb NL sairautta putin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe