Heräjä sinä,joka makaat ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee EF 5:14
Kun nyt käyn tutkiskelemaan näitä saarnoja, niin aion Jumalan avulla ensiksikin kuvailla makaavia, joille nämä sanat puhutaan; toiseksi teroittaa varoitusta: 'heräjä sinä, joka makaat ja nouse kuolleista' sekä Kolmanneksi selittää niille annettua lupausta, jotka nousevat: 'Kristus sinua valaisee'.
1. Ja ensiksi makaavaisia, joista tässä puhutaan unella tarkoitetaan ihmisen luonnollista tilaa; syvää sielun-unta, johon Aatamin synti on vaivuttanut kaikki, jotka ovat hänen kupeistansa lähteneet; suruttomuutta, kankeutta, velttoutta, tunteettomuutta oikeasta tilastansa, johon jokainen ihminen joutuu maailmassa, ja jossa hän yhä edelleenkin on, kunnes Jumalan ääni hänet herättää.
2.Mutta 'ne, jotka makaavat, ne yöllä makaavat' 1 TESS 5:7. Luonnollinen tila on äärettömän pimeyden tila, jossa pimeys peittää maan ja synkeys kansan' JES 60:2. Olkoonpa heräämättömällä vaivaisella syntisellä kuinka paljon tahansa tietoa muista asioista, niin ei hän kuitenkaan tunne ensinkään itseänsä, siinä suhteessa ei hän ensinkään 'vielä mitään tiedä, kuin hänen tulis tietää' 1KOR 8:2 Hän ei tiedä, että hän on langennut henki, jonka ainoana huolena tässä maailmassa tulisi olla nouseminen lankeemuksestansa, voittaaksensa jälleen sen Jumalan kuvan johon hänet luotiin. Hän ei käsitä ollenkaan tarpeelliseksi sitä ainoata tarpeellista, nimittäin sisällistä kaikki käsittävää muutosta, 'syntymistä ylhäältä', jota kuvailee kaste, joka on alku siihen täydelliseen uudistukseen, hengen, sielun ja ruumiin pyhitykseen, 'jota paitsi ei kukaan saa nähdä Herraa' HEBR 12:14.
3. Ollen täynnä sairautta, luuloittelee hän kuitenkin olewansa ihan terve; lujasti kiedottuna kahleisiin ja pauloihin, uneksii hän olevansa onnellinen ja vapaudessaan. Hän sanoo 'rauha, rauha!' vaikka perkele 'väkevästi haarniskoittuna' pitää hänen sieluansa täydellisesti vallassansa. Hän makaa yhä ja lepää, vaikka helvetti alhaalla kuohuu kohdataksensa häntä; vaikka kuoppa, josta ei kukaan palaja, on avannut kitansa nielläkseen hhänet, tuli on sytytetty hänen ympärillänsä eikä hän kuitenkaan sitä tiedä, niin, se polttaa häntä, mutta hän ei laske sitä sydämellensä.
4. Sellaisella, joka makaa, ymmärrämme siis (ja suokoon Jumala, että aina ymmärtäisimme sen!) syntistä, joka elää rauhassa synneissänsä, tyytyväisenä jäämään tilaansa, elämään ja kuolemaan ilman Jumalan kaltaisuutta, sellaista, joka on tietämätön sekä sairaudestansa että sen ainoasta lääkityksestä; sellaista, joka ei koskaan antanut varoittaa eikä koskaan ottanut vaaria Jumalan varoittawasta äänestä, joka varoittaa 'välttämään tulevaista vihaa' MAT 3:7; sellaista, joka ei ole koskaan huomannut olevansa helvetin tulen hädässä taikka sielunsa pohjasta huutanut: 'mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?' AP.TEK 16:30
5. Jos tämä makaaminen ei ole ulkonaisesti rikollista, niin on hänen unensa tavallisesti syvintä lajia: Hänellä on joko laodikealaista mielialaa, 'ei kylmä eikä palava', vaan hiljainen, ymmärtäväinen, vihastumaton, hyväsydäminen isiensä uskon tunnustaja, taikka hän on kiivas ja puhdasoppinen ja elää kaikkein ahkerimmin eriseuran jälkeen fariseuksena' APT 26:5, se on sellainen joka raamatun oman selityksen mukaan 'tekee itsensä vanhurskaaksi', sellainen 'joka pyytää omaa vanhurskauttansa vahvistaa', perustukseksi lapseudellensa Jumalan tykönä.
http://saarna.net/news.php?id=149
Kun nyt käyn tutkiskelemaan näitä saarnoja, niin aion Jumalan avulla ensiksikin kuvailla makaavia, joille nämä sanat puhutaan; toiseksi teroittaa varoitusta: 'heräjä sinä, joka makaat ja nouse kuolleista' sekä Kolmanneksi selittää niille annettua lupausta, jotka nousevat: 'Kristus sinua valaisee'.
1. Ja ensiksi makaavaisia, joista tässä puhutaan unella tarkoitetaan ihmisen luonnollista tilaa; syvää sielun-unta, johon Aatamin synti on vaivuttanut kaikki, jotka ovat hänen kupeistansa lähteneet; suruttomuutta, kankeutta, velttoutta, tunteettomuutta oikeasta tilastansa, johon jokainen ihminen joutuu maailmassa, ja jossa hän yhä edelleenkin on, kunnes Jumalan ääni hänet herättää.
2.Mutta 'ne, jotka makaavat, ne yöllä makaavat' 1 TESS 5:7. Luonnollinen tila on äärettömän pimeyden tila, jossa pimeys peittää maan ja synkeys kansan' JES 60:2. Olkoonpa heräämättömällä vaivaisella syntisellä kuinka paljon tahansa tietoa muista asioista, niin ei hän kuitenkaan tunne ensinkään itseänsä, siinä suhteessa ei hän ensinkään 'vielä mitään tiedä, kuin hänen tulis tietää' 1KOR 8:2 Hän ei tiedä, että hän on langennut henki, jonka ainoana huolena tässä maailmassa tulisi olla nouseminen lankeemuksestansa, voittaaksensa jälleen sen Jumalan kuvan johon hänet luotiin. Hän ei käsitä ollenkaan tarpeelliseksi sitä ainoata tarpeellista, nimittäin sisällistä kaikki käsittävää muutosta, 'syntymistä ylhäältä', jota kuvailee kaste, joka on alku siihen täydelliseen uudistukseen, hengen, sielun ja ruumiin pyhitykseen, 'jota paitsi ei kukaan saa nähdä Herraa' HEBR 12:14.
3. Ollen täynnä sairautta, luuloittelee hän kuitenkin olewansa ihan terve; lujasti kiedottuna kahleisiin ja pauloihin, uneksii hän olevansa onnellinen ja vapaudessaan. Hän sanoo 'rauha, rauha!' vaikka perkele 'väkevästi haarniskoittuna' pitää hänen sieluansa täydellisesti vallassansa. Hän makaa yhä ja lepää, vaikka helvetti alhaalla kuohuu kohdataksensa häntä; vaikka kuoppa, josta ei kukaan palaja, on avannut kitansa nielläkseen hhänet, tuli on sytytetty hänen ympärillänsä eikä hän kuitenkaan sitä tiedä, niin, se polttaa häntä, mutta hän ei laske sitä sydämellensä.
4. Sellaisella, joka makaa, ymmärrämme siis (ja suokoon Jumala, että aina ymmärtäisimme sen!) syntistä, joka elää rauhassa synneissänsä, tyytyväisenä jäämään tilaansa, elämään ja kuolemaan ilman Jumalan kaltaisuutta, sellaista, joka on tietämätön sekä sairaudestansa että sen ainoasta lääkityksestä; sellaista, joka ei koskaan antanut varoittaa eikä koskaan ottanut vaaria Jumalan varoittawasta äänestä, joka varoittaa 'välttämään tulevaista vihaa' MAT 3:7; sellaista, joka ei ole koskaan huomannut olevansa helvetin tulen hädässä taikka sielunsa pohjasta huutanut: 'mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?' AP.TEK 16:30
5. Jos tämä makaaminen ei ole ulkonaisesti rikollista, niin on hänen unensa tavallisesti syvintä lajia: Hänellä on joko laodikealaista mielialaa, 'ei kylmä eikä palava', vaan hiljainen, ymmärtäväinen, vihastumaton, hyväsydäminen isiensä uskon tunnustaja, taikka hän on kiivas ja puhdasoppinen ja elää kaikkein ahkerimmin eriseuran jälkeen fariseuksena' APT 26:5, se on sellainen joka raamatun oman selityksen mukaan 'tekee itsensä vanhurskaaksi', sellainen 'joka pyytää omaa vanhurskauttansa vahvistaa', perustukseksi lapseudellensa Jumalan tykönä.
http://saarna.net/news.php?id=149
Vastaukset 3
Vanhimmat
John Wesley (28. kesäkuuta 1703 – 2. maaliskuuta 1791) oli brittiläinen kirkonmies, anglikaaninen pappi ja kristitty teologi, jonka hengellisen toiminnan seurauksena syntyi herätyskristillinen liike, metodismi.
Wesley koki vuonna 1738 voimakkaan uskonnollisen herätyksen ja alkoi saarnata evankeliumia kansan, etenkin työväestön, keskuudessa. Pian Wesleyn ympärille muodostui yhteisö, jonka keskuudesta metodistiliike sai alkunsa.[1] Metodismilla oli kolme nousuvaihetta: ensimmäinen Oxfordin yliopistossa perustamassa ”Pyhää kerhoa”, toinen oli Wesleyn toimiessa pappina Savannahissa Georgiassa ja kolmas oli Lontoossa Wesleyn Englantiin paluun jälkeen. Wesley pysyi koko elämänsä Englannin kirkon jäsenenä. Sen sijaan hänen liikkeensä oli vaikeuksissa Anglikaanisen kirkon kanssa.[2]
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
John Wesleyn isä oli Samuel Wesley, Oxfordista valmistunut Englannin kirkon pappi. Tämä avioitui Susanna Annesleyn kanssa vuonna 1669. Vuonna 1696 Samuel Wesley valittiin Itä-Midlandsissä noin 37 kilometriä Lincolnista luoteeseen sijaitsevan Epworthin papiksi. John Wesley, perheen viidestoista lapsi, syntyi siellä vuonna 1703. Viisivuotiaana hän pelastui palavasta kodistaan ikkunan kautta. Tämä pako teki syvän vaikutuksen hänen mieleensä, ja hän kutsui joskus itseään siitä lähtien ”palosta pelastuneeksi”.[3]
Samuel ja Susanna antoivat lapsilleen varhaisen koulutuksen. Kaikki lapset, myös tytöt, opetettiin lukemaan niin pian kun he pystyivät kävelemään ja puhumaan. John oli hyväksytty Charterhouse School -yksityiskouluun Lontooseen, jossa hän sai koulutusta uskonnolliseen elämään jota hän harjoitteli siellä. Hänen elämänkertojansa Tyerman sanoo, että hän meni kouluun pyhimyksenä, mutta hänestä tuli epäluuloinen uskonnollisille kokemuksille ja hän lähti pois syntisempänä.[3]
Oxford ja Georgia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kesäkuussa 1720 Wesley astui kirkkoon Oxfordissa mukanaan vain 40 puntaa yksityiskoulun opiskelijana. Hänen terveytensä oli heikentynyt ja hänen täytyi tehdä kovasti töitä pysyäkseen velattomana. Ensimmäinen päiväkirja on 5. huhtikuuta 1725 – 19. helmikuuta 1729. Ystävä kuvaili Wesleytä tähän aikaan ”nuorena miehenä, jolla oli hienostunut maku”. Hän oli ”kaveri jolla oli hyvä huumori”.[4] Hän toimi diakonina 1725 ja seuraavana vuonna hänet valittiin akateemisena opiskelijana Oxfordin Lincoln Collegeen. Hän vastaanotti taiteiden maisterin arvon 1727. Wesley eli isänsä rahoittamana kaksi vuotta ja palasi sitten Oxfordiin täydentämään opintojaan.[5]
Hänen paluunsa vuosi 1729 merkitsi metodismin alkua. Kuuluisan ”Pyhän kerhon” oli perustanut hänen nuorempi veljensä Charles. John lähti lähetyssaarnaajaksi Amerikkaan Savannahiin, Georgiaan 1735. Yksi myönteisistä tuloksista Johnin Georgiassa olon aikana oli suhteiden luominen herrnhutilaisten kanssa, jotka olivat Jan Husin mukaisia määriläisiä reformisteja. Wesley palasi Englantiin 1738.
John on Charles Wesleyn veli.
6.se on se jotka 'heissä on jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman' 2TIM 3:5, niin, luultavasti pilkkaakin sitä, missä ikinä sitä tavataan, liiottelemisena ja petoksena. Kuitenkin kiittää tuo onneton itsensä pettäjä Jumalaa, 'etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niin kuin tuo publikaani, minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.', Hän käyttää kaikkia armovälikappaleita, käy säännöllisesti kirkossa, hän ei tee kenellekkään vääryyttä sekä tekee niin paljon hyvää kuin voi 'sen vanhurskauden jälkeen, joka laista on'. On hän nuhteeton kansalainen, jumalisuudesta häneltä ei puutu kuin voima, uskosta ei puutu kuin henki, kristillisyydestä ei muuta kuin totuus ja elämä.
7. Mutta ettekö tiedä, että kuinka korkeassa arvossa pidetty ihmisten kesken sellainen kristitty onkin, niin on hän kuitenkin Jumalan silmien edessä kauhistus ja sen voi voi huudon perillinen, jota Jumalan poika eilen, tänään ja iankaikkisesti huutaa 'kirjanoppineista, fariseuksista ja ulkokullatuista'. Hän on tehnyt 'juoma-astiat ja peso-astiat puhtaaksi ulkopuolelta', mutta sisältä se on täynnä kaikkea riettautta. 'Paha sairaus on vieä hänessä, niin että hänen sisälmyksensä ovat sulaa pahuutta'. Vapahtajamme vertaa häntä valkoiseksi kalkittuun hautaan, joka on ulkoa kaunis mutta kuitenkin sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaisuutta. Luut eivät tosin ole enää kuivia, jänteitä ja lihaa on kasvanut niiden päälle, ja iho peittää ne; mutta niissä ei ole henkeä, ei ole elävän Jumalan elävää Henkeä. Ja jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. 'Te olette Kristuksen omat jos, Jumalan Henki asuu teissä', mutta ellei niin ole, Jumala tietää, että olette kuolleita tähän hetkeen asti.
8. Tässä puhutaan toiselnlaista makaavaa. Hän on kuollut, vaikka hän ei sitä itse tiedä. Hän on kuollut pois Jumalasta, 'kuollut ylitsekäymisistä ja synneistä', sillä näin on nimittäin kirjoitettu: 'Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi', ei ainoastaan ruumiillinen kuolema, vaan myöskin hengellinen ja iankaikkinen. 'Sinä päivänä, jona sinä syöt (sanoi Jumala Aatamille) pitää sinun kuolemalla kuoltava', ei ainoastaan ruumiillisesti (paitsi että silloin hän tuli kuoleman alaiseksi), vaan myöskin hengellisesti; sinä kadotat sielusi elämän, sinä kuolet pois Jumalasta, tulet erotetuksi hänestä: sinun varsinaisesta elämästäsi ja onnestasi.
9. sillä tavalla irrotettiin ensin meidän sielumme elävä yhteys Jumalan kanssa, niin että me nyt kesken luonnollista elämää olemme hengellisessä kuolemassa. Ja siihen me jäämme, kunnes toinen Aatami tulee elämää antavaksi Hengeksi meille, kunnes Hän herättää kuolleet: ne, jotka ovat kuolleet synneissä, huvituksissa, rikkaudessa ja kunniassa. Mutta ennenkuin kuollut sielu voi elää, kuulee hän 'Jumalan Pojan äänen'; hän on oppinut tuntemaan kadotetun tilansa ja ottaa vastaan kuolemantuomion itsessänsä. Hän tietää olevansa kuollut jo eläessään, kuollut Jumalan ja kaikkien jumalallisten asiain suhteen, eikä hänellä ole enempää voimaa harjoittaa elävän kristityn töitä, kuin kuolleella ruumiilla täyttää elävän ihmisen velvollisuuksia.