Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nooan arkin ulosteet ja Amerikka

dgfhfddfhdfh

Aloin kuunnella raamattua äänikirjana, vanhasta testamentista alkaen. Ehkä asia selviää hetken päästä, mutta vielä ei ole selvinnyt. Eli Jumala on nyt ennättänyt luoda Aatamin ja Eevan hänen kylkiluistaan. Kain on tappanut Abelin (vai oliko se päin vastoin). Aatamin ja Eevan pojat ovat hankkineet vaimot ja lisääntyneet, ja heidän sukunsa ovat levinneet laajalle.

Sitä vaan ihmettelen (ehkä tosiaankin kirja vastaa pian puolestaan), että mistä Aatamin ja Eevan jälkeläiset saivat puolisonsa, jos heidän vanhempansa olivat maailman ensimmäiset ihmiset? Ja Eevahan on ihan selvästi Aatamin lähisukulainen, samasta kylkiluusta tehty. Turha ihmetellä maailman nykyistä menoa, kun alkukin oli noin sisäsiittoinen.

Sitäkin vähän ihmettelen älykkään suunnittelun kannattajien kannalta, että kun Jumala päätti hukuttaa maaeläimet, ihmiset ja linnut Nooaa ja hänen kokoamaansa ihmis-eläinjoukkiota lukuunottamatta, niin miksi kreationistit eivät voi hyväksyä, että on ollut lajeja, joita ei enää ole? Jumalahan nimenomaan itse aiheutti vedenpaisumuksen tuhoamaan suuren osan yksilöistä/lajeista pois. Ei kai voi olettaa, että Nooa-parka olisi saanut ihan kaikkia lajeja talteen arkkiinsa. Hänen vastuulleenhan arkin täyttäminen ja varustaminen jäi. Siksi toisaalta punkkeja ja itikoita ei pitäisi olla olemassa, koska niistä ei mainittu mitään arkin yhteydessä. Eli sovitaanko vaan, että niitä ei ole?

Eräässä vitsikirjassa muuten otettiin kantaa siihen, miten paljon syntyi ulostetta Nooan arkista. Johonkinhan se oli lapioitava arkista. Siihen paikkaan syntyi Amerikka.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi.pientä

      Eipä ole tuolle evokkiraukalle annettu järkeä kun pitää trollata palstalla. Ei edes tiedä miten ihmiset saa jälkeläisiä.

      • FixuKretiini

        Raamatun mukaan ihmisen voi tehdä savesta, miehen kylkiluusta, ja sit naisen voi vielä hedelmöittää taikomalla.

        Ehkä Kain ja Abel teki itselleen käsityönä itselleen vaimot ja nu.. nuhteli sitten niitä. Niihin aikoihin kun tapahtui muutenkin kaikkea kummallista, joka ei nykyään enää ole mahdollista.

        Pirustako minä tiedän, tärkeintä on ymmärtää, että Raamattu on erehtymätön totuus.


      • vertaisarvioija
        FixuKretiini kirjoitti:

        Raamatun mukaan ihmisen voi tehdä savesta, miehen kylkiluusta, ja sit naisen voi vielä hedelmöittää taikomalla.

        Ehkä Kain ja Abel teki itselleen käsityönä itselleen vaimot ja nu.. nuhteli sitten niitä. Niihin aikoihin kun tapahtui muutenkin kaikkea kummallista, joka ei nykyään enää ole mahdollista.

        Pirustako minä tiedän, tärkeintä on ymmärtää, että Raamattu on erehtymätön totuus.

        Paljon ehdit keksiä omia valheita noin lyhyeen tekstiin.

        Etkö tiedä edes sitä että ihminen saa ravintonsa maasta. Evoluutiotaialla ei ole syntynyt yhtään uutta lajia ihmisestä.

        Niin, sinä et tiedä. Etkä myöskään ymmärrä ja siksi sinä uskot evoluutiosatuun jossa kaikki syntyy yliluonnollisella ihmeellä.


      • FixuKretiini
        vertaisarvioija kirjoitti:

        Paljon ehdit keksiä omia valheita noin lyhyeen tekstiin.

        Etkö tiedä edes sitä että ihminen saa ravintonsa maasta. Evoluutiotaialla ei ole syntynyt yhtään uutta lajia ihmisestä.

        Niin, sinä et tiedä. Etkä myöskään ymmärrä ja siksi sinä uskot evoluutiosatuun jossa kaikki syntyy yliluonnollisella ihmeellä.

        Missä kohdassa valehtelin?

        Olen kreationisti, en valehtelija.


      • fkjgg
        FixuKretiini kirjoitti:

        Missä kohdassa valehtelin?

        Olen kreationisti, en valehtelija.

        Tyhmä sinä olet.


      • FixuKretiini
        fkjgg kirjoitti:

        Tyhmä sinä olet.

        "Tyhmä sinä olet."

        Olen kreationisti.


    • Maamiestietää

      Jo yksi lehmä tuottaa sontaa ja kusiliejua vuodessa yli tonnin. Jos elukoita olisi kokonainen laivalasti, lapioitavaa kertyisi muutama tonni joka päivä.

      • sdfkhkfh

        Kävisit joskus navetassa.


    • ttkkl

      Kaikkiruokaiset oli tietenkin pohjimmaisena!

    • Tarkkaväännös

      Voi näitä Raamatun väännöksiä. 1Moos.6:10. Ja Nooalle syntyi kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet. Biblia. Ja siitti kolme poikaa, Semin, Hamin ja Japhetin.

      • Biblia 1776:ssa puhutaan myöskin eräässä kohdassa siitä miten uskovaiset saavat nauttia kirkasta viinaa, eikä mitään viininlillinkiä (modernimpi käännös) Herra Zebaotin juhlissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe