Venäläiset tulevat miehittämään Ahvenanmaan

Venäläiset tulevat miehittämään Ahvenanmaan

Tänään torstaina 30.7.2015 puolustusministeri Jussi Niinistö on kertonut eri medioissa, että Suomi varautuu Ahvenanmaan miehitykseen.

Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Ahvenanmaahan on kiinnitetty Suomessa liian vähän huomiota, mutta nyt varaudutaan tilanteeseen, jossa Ahvenanmaalle ilmestyisi "vihreitä miehiä" kuten Krimilläkin.

Läntiset sotilasasiantuntijat ovat arvioineet yleisesti, että Venäjä yrittää miehittää Ahvenanmaan ja Gotlannin, jos Baltiassa tai Itämerellä syntyy aseellinen konflikti. Ukrainan tapahtumien johdosta Ruotsikin palautti asevoimia Gotlannin saarelle.

Ahvenanmaa on ollut vuodesta 1921 kansainvälisoikeudellisesti demilitarisoitu alue. Venäjä ei ole tunnustanut alueen neutralisointia, eikä sitä tehnyt Neuvostoliittokaan. Suomella ei ole siis joukkoja Ahvenanmaalla, mutta Niinistön mukaan Suomi on valmistautunut puolustamaan Ahvenanmaan alueen loukkaamattomuutta.

Näin 5.9.2010 unen venäläisten Ahvenanmaan miehityksestä, jonka uskon tapahtuvan lähivuosien aikana. Ohessa uneni.

Olin unessa matkailijana Ahvenanmaalla. Yhtäkkiä tilanne muuttui. Kaikkialla näkyi venäläisiä, jotka tulivat taloihin ja majapaikkoihin asumaan. Eräs nainen puhui minulle venäjää. Sanoin hänelle englanniksi: "I do not speak Russian."

En nähnyt sotilaita, mutta oli vahva ja selvä tunne siitä, että nyt on komento muuttunut. Suomalaiset ja venäläiset eivät kuitenkaan kahakoineet millään tavoin, vaan kaikki meni hyvin ja tunnelma oli yllättävän rauhallinen, tosin suomalaisten puolelta ihmettelevä ja surumielinen.

Menin majapaikkaani hakemaan tarvikkeitani. Sinne mennessäni kuljin ison kokoussalin läpi. Salissa oli paljon ihmisiä, jotka lauloivat hengellistä laulua erään papin johdolla, joka soitti sähköurkuja.

Kun tulin huoneeseeni, otin sieltä ison reppuni. Mietin, pitäisikö minun ottaa mukaani myös omat vuodevaatteeni, mutta päätin jättää ne, koska ajattelin, että venäläiset eivät ehkä pidä siitä, jos vien vuodevaatteeni mennessäni.

Sanoin sitten eräälle suomalaiselle: "Venäläiset ovat nyt ottaneet haltuun Ahvenanmaan, jotta heidän olisi helpompi hyökätä sieltä käsin Tukholmaa ja Keski-Ruotsia vastaan."

2

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reservision

      Ahvenanmaa olisi edullisinta Suomelle, luovuttaa se Ruotsille. Jäisi sen hoito puolustusmenoineen Suomelta pois.

      • Minätahon

        Niinkö luulet?
        Gottlanti Suomelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2946
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      58
      2338
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1747
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1709
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1327
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      59
      1263
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1203
    Aihe