Husqvarna Rider 216 Awd ohjaus raskas?

Mikä on vikana kun on vähitellen ohjaus alkanut jäykistymään koneessa, ja eturenkaatkin ovat alkaneet kuluamaan enemmän verrattuna takarenkaisiin? Kyseessä siis nelivetoinen nivelkone..
43369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ohjaajasta on tullut vanha.

Äänestä

Sama ohjauksen jäykkyys meidänkin keväällä hankitussa 216 Awd.ssä.
Kyselin paikalliselta Husqvarna-korjaamolta. Sanoivat että jotkin nelivedon säädöt ei ole kohdallaan. No, 50h huolto onkin ensiviikolla, joten säätäkööt siellä.

Äänestä

Itselläni ko. jäykistymisen syy selvisi. Ohjausvaijereista toinen pääsee hyppäämään pois omasta urastaan ja alkaa kulkea samassa urassa toisen kanssa. Tämä aiheuttaa suurta kitkaa erisuuntiin kulkevien vaijereiden välillä. Lopulta vaijerit rispaantuvat ja katkeavat, kuten allekirjoittaneella kävi. Jos vaijeri ei vielä ole ehtinyt pahoin vaurioitua, kannattaa alkanut rispaantuminen koettaa pysäyttää jotenkin.

Huomasin myös, että "urapyörö", jossa vaijerit kulkevat omissa urissaan, kuluu helposti siten, että urien välissä oleva osuus tulee veitsen teräväksi, ja on omiaan vaurioittamaan uuttakin vaijeria. Tämä em. teroittuminen tapahtuu, koska kaksi vaijeria yrittää kulkea samassa urassa, siihen sopimatta, joten alumiinista tehty osa kuluu nopeasti teräväksi.

Itse otin osan irti ja pyöristin urien välisen alueen fiilalla alkuperäistä vastaavaan muotoon.

ps. netissä myydään ohjausvaijereita alkaen 13 € / kpl. Liikkeessä pyysivät reippaasti enemmän.

Äänestä

4 vedon synkronointi kannattaa tarkistuttaa HVA huollossa. Takapään kuuluu pyöriä 10% kovempaa kuin etupään,muuten ohjauksesta tulee raskas ja käy voimansiirron päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Awdkuinyhä kirjoitti:

Mikä on vikana kun on vähitellen ohjaus alkanut jäykistymään koneessa, ja eturenkaatkin ovat alkaneet kuluamaan enemmän verrattuna takarenkaisiin? Kyseessä siis nelivetoinen nivelkone..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu