Useiden arvioiden mukaan Suomen on kurottava umpeen 20–30 prosentin kaula verrokkimaihin, kuten Ruotsiin ja Saksaan. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on ehdottanut ratkaisuksi niin sanottua yhteiskuntasopimusta, joka pidentäisi palkatonta työaikaa ja leikkaisi näin yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla.
JUOKSEEKO SUOMI VIIKATTEESEEN, KOHTA NAHDAAN..
SAAVUTETUTEDUT
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
AY jyrät ottaa sopimuksesta jonkun yksityiskohdan jonka perusteella sopimusta ei voida hyväksyä, seurauksista välittämättä !
kyllä kulisseissa jotain on sovittu, ei esitystä muuten tuotaisi !
näyttävästä näytelmästä..
Ja verohelpotuksia porkkanana. Siis valtio maksaa tulonsiirrot yrityksille ja optioita saaville. Näin se lypsäminen tapahtuu. Työttömiä tulee lisää. Sitä pohjasakkaa niin kuin täällä sanotaan.
työttömiä tulee lisää jos talous lähtee pyörimään ???
Pyöriminen ei ole hyvä asia. Se on silkkaa energian tuhlausta. Talouden tulisi mennä eteenpäin.
Työaikaa pidennetään silloin voidaan vähentää työntekijöitä.
”Palkanalennusten kokonaisvaikutukset ovat nähtävissä esimerkiksi Kreikassa, jossa minimipalkkaa laskettiin Troikan ”suosituksesta” 700 eurosta 500 euroon. Elinkustannukset eivät luonnollisesti laskeneet. Nuori ja koulutettu väki muuttaa maasta. Sama ilmiö on nähtävissä Latviassa, Irlannissa, Virossa, Portugalissa, Espanjassa ja monessa muussa maassa.
Palkanalennuksilla on vaikutusta myös syntyvyyteen. Kun nuori ei palkallaan pysty elättämään edes itseään, hän ei voi myöskään suunnitella perheen perustamista. Paikkaammeko tulevaisuudessa maahanmuuttajien tuonnilla palkka-alen takia laskenutta syntyvyyttä? Mitkä ovat kansantalouden kokonaiskustannukset palkka-alen seurauksista siinä tapauksessa?
Yhdysvallat, jossa julkisen sektorin yksityistäminen on viety hyvin pitkälle, on rankattu Save The Children -järjestön raportissa kehittyneiden maiden karmeimmaksi paikaksi olla äiti. Lapsikuolleisuus Yhdysvalloissa on korkeampi kuin missään muussa kehittyneessä maassa, kun taas maat, joissa on julkinen terveydenhuolto, ovat pärjänneet vertailussa parhaimmin.”
http://www.findikaattori.fi/fi/3
"Työllisyyden kannalta ratkaisemattoman ongelman aikaansaa se, että tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat. Tässä tuottavuuskilpailussa kehittyneillä hyvinvointivaltioilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä. Nyt ei ole meneillään pelkkä talouskriisi, vaan läntisten maiden kuolinkamppailu.
Itse asiassa on väärin puhua enää valtioista, vaan monikansallisista yrityksistä ja pääomasta. Niille valtio on täysin toissijainen. Niille riittää, että valtio takaa mahdollisimman halvan ja velvoitteettoman toimintaympäristön.
Talousprofessoreille ei ole tullut mieleenkään pohtia, mihin markkinoiden ostovoima on kadonnut ja mitä järkeä on kansalaisten kurjistumisen avulla lisätä kilpailukykyä pysähtyneillä markkinoilla. Teknologian avulla tuottavuus kasvaa muutenkin nopeammin kuin markkinat.
Tuotantoelämän tulisi hyödyttää myös tuotantomaan kansalaisia eikä ainoastaan sijoittajia. Siis tuottavuuden ja tuotannon hedelmien verotuksellista uusjakoa. Vasta sitten kehittyneiden maiden työväestöllä olisi edes jonkinlaista ostovoimaa ja toivoa tulevaisuudessa.
Miksi talouden kasvu ei enää luo työpaikkoja, vaikka kaikki poliitikot, EK, ay-johtajat ja taloustoimittajat niin väittävät? Miksi maailman ylivoimaisesti parhaan vientimaan, Saksan, talouskasvu on vinksahtanut pakkasen puolelle?
Koska saksalaiset säästää liikaa – eli enemmän kuin tarvitaan reaalisiin investointeihin. Ja koska Etelä-Euroopan talouskurin myötä kilpailukykyerot ovat tasoittuneet – ja koska siitä kaikesta ”palkkamaltista” seuraava deflaatio nosta reaalikorkotasoja, mikä vähentää kannattavia investointimahdollisuuksia entisestään."
vaan tuotetaan lisää myytävää, Suomi elää viennistä..
Työajan pidennyshän se vasta kalliiksi tulee. Kun ei nytkään saada tuotteita Suomesta kaupaksi, miten saadaan työaikaa pidentämällä? Ja jos tulot laskevat palkansaajilta, ei mene tavarat täälläkään kaupaksi. Ihminen on kuitenkin kekseliäs ja alkaa säästämään entistä enemmän niissäkin asioissa joissa kuvitellaan että säästettävää ei ole.
"pidentäisi palkatonta työaikaa"
Kuinka paljon palkatonta työaikaa tehdään nyt ja paljonko sitä pitäisi pidentää?
:) :) :)