Luin juuri mielenkiintoisen artikkelin mustista MAP kirkossa.
He eivät joudu ainoastaan taistelemaan oman perheensä pelastuksen puolesta ja oman henkilökohtiasen pelstuksensa puolesta mutta he joutuvat taistelemaan kaikenlaisia myyttejä ja kansankertomuksia ja harhaanjohtavia tieioja vastaan joita on liikkeellä MAP Kirkon mustista.
Jotkut näistä väittävät ettei Mustat ole tervettulleita MAP Kirkkoon.
Juttuja levittävät yleensä hieman ironisesti anti mormonit jotka itse kuuluvat valkoisiin järjestöhin.
Tässä on netisivu asiasta: http://www.blacklds.org/
Monta mielenkiintoista artikkelia.
Kuten jo aiemmin tällä sivustollalla on huomautettu on otettava huomioon 18oo-luvun silloinen elämä jotta asiaa voisi paremmin tarkastella. MAP Kirkkon johtajien lausumat mustista eivät siihen aikaan eronneet muiden kirkkokuntien johtajien sanomisista. Ajatelkaamme esim. Babtisteja... miksi syntyi Eteläinen Babtistiliike??? Siksi ettei mustia hyväksytty Kirkkoon. Esimerkkejä on lukemattomia. MAP Kirkkon jäsenet ovat epätäydellisiä ihmisiä jotka suuntavat kohti täydellisyyttä.
He eivät joudu ainoastaan taistelemaan oman perheensä pelastuksen puolesta ja oman henkilökohtiasen pelstuksensa puolesta mutta he joutuvat taistelemaan kaikenlaisia myyttejä ja kansankertomuksia ja harhaanjohtavia tieioja vastaan joita on liikkeellä MAP Kirkon mustista.
Jotkut näistä väittävät ettei Mustat ole tervettulleita MAP Kirkkoon.
Juttuja levittävät yleensä hieman ironisesti anti mormonit jotka itse kuuluvat valkoisiin järjestöhin.
Tässä on netisivu asiasta: http://www.blacklds.org/
Monta mielenkiintoista artikkelia.
Kuten jo aiemmin tällä sivustollalla on huomautettu on otettava huomioon 18oo-luvun silloinen elämä jotta asiaa voisi paremmin tarkastella. MAP Kirkkon johtajien lausumat mustista eivät siihen aikaan eronneet muiden kirkkokuntien johtajien sanomisista. Ajatelkaamme esim. Babtisteja... miksi syntyi Eteläinen Babtistiliike??? Siksi ettei mustia hyväksytty Kirkkoon. Esimerkkejä on lukemattomia. MAP Kirkkon jäsenet ovat epätäydellisiä ihmisiä jotka suuntavat kohti täydellisyyttä.
Vastaukset 46
Vanhimmat
http://www.blacklds.org/priesthood.html#articles
http://www.mormonismi.net/artikkelit/rasismi2.shtml
http://www.mormonismi.net/pdf/race_in_brazil.pdf
Eri Maljanen kuin edelliset
MAP-kirkon johtajien rasistiset mielipiteet mustista ja muista vähemmistöistä ovat täysin ymmärrettäviä ja hyväksyttäviö, sillä Kristus itse johtaa tätä kirkkoa. MAP-kirkko on maailman ainoa palautettu kirkko, jolla on tosi evankeliumi, pappeuden avaimet ja ainoat oikeat toimitukset. MAP-kirkolla on evankeliumin täyteys.
Mitään muuta kirkkoa tässä maailmassa ei Kristus itse johda, vaan niiden toimituksetkin ovat Hänen silmissään kauhistus. Kasteet, hautaan siunaamiset ja avioliittoon vihkimiset ovat juhlamuotoista jumalanpilkkaa eikä ehtoollisen jakamisellakaan ole mitään merkitystä, kun ehtoollisen siunaavat papit joilla ei ole Kristuksen antamaa valtuutta.
Vain MAP-kirkolla on, ainoana maailmassa, aelävä profeetta, joka saa ohjausta ja ilmoituksia suoraan meidän Taivaalliselta Isältämme ja Kristukselta, myös kirkon apostilit ovat kaikki profeettoja varsinaisen profeetan ohella.
Koska on näin, on selvää että kirkon todellinen johto, eli Jumala ja Kristus, ovat sitä mieltä, ettei mustista ole oikein mihinkään. Jälkikäteen ajatellen he ovat tehneet vikaliikkeen ylipäätään jo siinä, että mustia ihmisiä edes on olemassa. Ainoa mitä he nyt enää ovat voineet tässä tilanteessa tehdä, on ollut syrjiä heitä ja syrjäyttää heidät edes ainoan tosi kirkon johtavista tehtävistä kieltämällä mustaihoisilta miehiltä pappeus.
Luojan kiitos Jumala ja Kristus ovat näin toimineetkin. He ovat tosin alkaneet lepsuilla asiassa vasta vuodesta 1978 lähtien.
:-D
jotka pitävät kirkkoaan ainona oikeana. Tosiasia on, että vain yksi kirkko voi olla oikea. Mikä se on, niin sen saa selville, kun tutkii ennakkoluulottomasti ja kiihkottomasti. - Tuota kiihkottomuutta sinulta erikoisesti puuttuu, sillä niin kiihkeä on halusi mollata.
Ette ole maailman ainoita rasisteja,
valitettavasti.
Mutta olette maailman ainoa rasistinen Jeesuksen Kristuksen kirkko,
onneksi.
Alkavatko argumentointisi "aarteet" loppua, kun alat noin pahasti syrjähdellä aieesta? Mikä sinusta on oikea kirkko ja onko niitä montakin? Perustelukin olisi toivottava, jos sellainen sattuu olemaan ilman syrjähtelyä
Jos tutkit tuon avaajan linkin tai edes siitä osat mustien pappeus ja historiaa, huomaat että että olin asian ytimessä.
Siitä syrjähdit ja käytit rasismia argumenttina siitä, ettei MAP-kirkko olisi oíkea. Katsos, monet muut kirkot olivat tuohon aikaan rasistisia. Mikä on oikea kirkko, vaikka se on ollut rasistinen?
MAP-kirkon rasistisuus on vahva argumentti sen puolesta, että se ei ole Kristuksen kirkko.
Kaikki mitä tiedämme Kristuksesta Raamatun pohjalta osoittaa, että hän ei ollut rasisti. Hän oli omana aikanaan käsittämättömän radikaali: ei karttanut spitaalisia vaan paransi heitä, ei osallistunut syntisen naisen kivitykseen vaan esti sen, asetti halveksitun samarialaisen toiminnan opetuksissaan esikuvaksi, aterioi juutalaisten halveksimien publikaanien kanssa, seurusteli oppimattomien, sairaiden ja köyhien ihmisten kanssa vaikka oli Daavidin huonetta ja sukua, itsensä Jumalan ainosyntyinen poika.
Osoita, missä kohtaa Raamattua Kristus puolustaa rasismia tai jotain muuta tapaa syrjiä toista ihmistä tai toimii itse rasistisesti?
Kristus ei ikinä johtaisi omaa kirkkoaan niin, että antaisi käskyn harjoittaa sen sisällä rasismia.
Etkö huomaa eroa? Vaikka Kristuksen kirkko on täydellinen, niin sen jäsenet eivät ole. Eivät olleet alkukirkon aikanakaan.
Sinulla on lapsenomainen ehdottomuuden vaatimus. Lapsen kaltaisuus on tietyissä asioissa ihanne, mutta täydellisyyden vaatimisessa se ei osoita harkintaa.
Huolimatta kaikesta tästä rasismista, yksi musta pantteri, eräs liikkeen johtohahmoista, päätti liittyä kirkkoomme 1980-luvulla:
http://www.ldsfilm.com/misc/Cleaver.html
Mikä lie miehelle tullut mielenhäiriö.
Tässä puhutaan nyt rasismista.
Mielenkiintoista!!! Oikee musta pantteri!!!
tuo rasismi on aika pientä verrattuna siihen ettei mormonikirkko hyväksy ristiä symboliksi mutta toisen maailman sodan aikana saksassa liehui hakaristiliput kappeleissa, koska se oli natsien hyväksymä uskonto. sentään jehovan todistajat laittoi kampoihin heille ja saivat kärsiä. Mitä mormonit tekivät? Peloissaan (vai mielellään)kannattivat liikettä joka järjestelmällisesti tappoi viattomia ihmisiä!!!
Sinulla on lapsenomainen oletus, että mormonikirkko on täydellinen. Kuitenkin JOKAINEN, joka lukee Mormonin kirjaa VILPITTÖMÄLLÄ mielellä tulee vakuuttuneeksi siitä, että ei se ole sen kummallisempi kuin moni muukaan fantasiakirja.
pieni suomen kansa... sehän vasta olikin rasistinen ihan oli Hitlerin aseveljenä taistellen rinta rinnan natsien kanssa.... eläpä unohda historiaa!!
Siksi kai suomalaisten on niinvaikea hyväksyä värillisiä maassaan.
Hän olisi heti puuttunut asiaan nähdessään mustien syrjintää.
Kristus olisi puhunut profeetalle, että nyt minun kirkkoni on menossa ihan väärään suuntaan. Kirkko olisi korjannut kurssia ja katso: ei rasismia.
Yksi pääsky ei tee kesää.
"Tosiasia on, että vain yksi kirkko voi olla oikea".
Tosiasia lienee se, että yksikään kirkko ei ole oikeassa. Kaikki ovat ihmisten luomia ja omaavat perustajiensa uskonfilosofisia näkemyksiä.
Haluan painottaa sanaa "lienee"; en sanaa "on", koska uskonto ei perustu faktaan, vaan olettamuksiin.
Ja taas tuli tuo klassinen juttu Tapanin suusta:
Kirkko on täydellinen mutta ihmiset eivät!
-siihen on hyvä vedota joka käänteessä niin ei joudu vastuuseen mistään tekemisistä!
ihmettelen mitä olikeen teet uskonnollisilla sivuilla??? Kun uskot että ihminen on itse keksinyt Jumalan... ehkä kuitenkin sisimmässäsi tiedät asian oikean laidan. Niinkuin minäkin aikannan, kun sanoin aivan vakkaana mielipiteenäni että lapset ovat pahoja jo syntymästänsä asti... tiesin sanovani väärin, mutta halusin sanoa niin sillä hetkellä. Toivottavasti tunnustat erehtyneesi ja olleesi väärässä ..... jonakin päivänä.
yksi ent. mormoni.
Kirjoitusvirheesi myötä en oikein ymmärrä viestiäsi: ihmettelen mitä olikeen teet uskonnollisilla sivuilla??? " Ihmettelit varmaan, että mitä teen uskonnollisilla sivuilla? Jos tätä ihmettelet, niin lienet lukihäiriöinen tai et omaa suurta älykkyyttä.
Muukin osa viestistäsi oli aika hepreaa minulle... aika paljon kirjoitusvirheitä ja epäloogisuutta.... jos jotenkin ymmärsin viestiäsi, niin en näe lapsien maailmaan syntymistä samalla tavoin kuin luterilaiset. En todellakaan usko, että lapset syntyvät maailmaan syntisenä... Mutta mikä IHME oli viestisi pointti?
Kerran kun oli jo vähän lunta, pihan pikkupojat keksivät:
Pissataan kaikki tohon samaan kohtaan, niin sitten tulee kesä!
Näin tekivät ja katso, teevadin kokoinen läntti kirkkaanvihreää nurmikkoa ilmestyi hangen alta.
Mene ja tee sinä samoin, äläkä enää syntiä tee. :-)
ei ne nyt tänne uskontosivulle kuulu!
Jumala toimii ihmisen kautta ja on aina toiminut.
Profeettoja on ollut ja tulee aina olemaan.
Kavahtakaa vääriä profeettoja.
Kavahtakaa niitä, jotka tulevat luoksenne
lammasten vaatteissa
mutta ovat sisältä raatelevaisia susia.
sillä
Moni kakku päältä kaunis,
kuorelta kovin korea,
vaan on silkkoa sisältä,
akanoita alta kuoren.
Luit väärin.
Se oli kesäjuttu.
mitä siihen muuta!
sen verran, että minäkin uskon profeettoihin.. olen aina uskonut!
Mahtava järjestys Jumalalla!
Mormoniprofeetan tuntomerkit vaihtelevat, mutta hyvä on tehdä edes jotain näistä:
juoda viskiä ja omistaa panimo Nauvoossa
pössytellä tupakkia ja syljeskellä lattialle
kuulua vapaamuurariveljestöön
pettää vaimoaan
väittää nähneensä Kristus ja Jumala, vaikka Kristus itse sanoi että kukaan ei ole Jumalaa nähnyt
jutskata enkelin kanssa, sanoa saaneensa levyt, antaa enkelin viedä levyt
esittää kielenkääntäjää vailla mitään osaamista mistään muusta kuin omasta äidinkielestä
saada profetioita oman korvasyyhynsä ja himojensa mukaan
väittää saaneensa käsky harjoittaa huoruutta useiden naisten kanssa, joista osa vasta tyttöikäisiä
kieltää mustilta kelvollisilta miehiltä oikeus palvelutehtäviin kirkossa
estää vapaata tiedon kulkua ja kun ei tämä ota onnistuakseen, tehostaa toimiaan vaikka aseellisesti
haavoittaa ja surmata ihmisiä ampumavälikohtauksessa
- kyllästyttää kirjoittaa pitempää listaa
Kovin pyöreätä tuo "lienee" ja "on". Oikea kirkko on se, jonka Kristus hyväksyy kirkokseen. Sillä tulee olla sama oppi, jonka hän antoi, sama järjestys, samat toimitukset ja valtuudet.
Tosiasia on, että vain yksi kirkko voi olla oikea. Nykyisin siis ajatelet (vai ajatteletko?) ettei mikään kirkko ole oikea, koska sanot: "Kaikki ovat ihmisten luomia ja omaavat perustajiensa uskontofilosofisia näkemyksiä." Oikea kirkko ei saa eikä voi olla ihmisten vaan Kristuksen perustama. Kristus oli kyllä ihminenkin, mutta ainutlaatuinen, sillä hän oli myös Isän Ainosyntyinen.
On vain kaksi vaihtoehtoa: on olemassa vain yksi oikea Kristuksen kirkko - kaikki kirkot ovat vääriä. Mitä mieltä olet? Olet hylännyt palautetuksi kirkoksi sanotun kirkon. Mikä on nyt oikea kirkko, jos yleensä olet sitä mieltä, että sellainen on?
Olet luopunut kirkosta. Oletko samalla luopunut uskosta Kristukseen ja siihen, että vain yksi kirkko voi olla oikea? Nämä asíat kuuluvat yhteen.
valhetta ja mustamaalaamista.
Kristus ei koskaan perustanut kirkkoa siinä mielessä, kuin sinä kirkon ymmärrät.
Ei organisaatiota, hierarkkiaa. Missä kohtaa Raamattua Kristus muka asetti jonkun profeetaksi ja pani tämän johtamaan kirkkoa ja kahtatoista apostolia? Missä Kristus asetti jotkut "seitsenkymmenet"? Sanoiko Kristus jossain, että nainen ei voi palvella Hänen "kirkossaan", vaan se on sukupuolisidonnainen asia? Ei Kristus sanonut niin, ei opettanut niin. Älä vääristele Hänen opetuksiaan, saat vain vahingon sielullesi.
Sen sijaan Hän käski seuraajiaan opettamaan mitä Hän oli opettanut ja tekemään ihmisistä Hänen opetuslapsiaan. Kristuksen opetusten ydin on Vuorissaarnassa. Kaikki sen yli menevä on ihmisten keksimää byrokratiaa.
ja kun luetaan Apostolien tekoja niin voidaan huomata kirkossa vallinnut järjestys.
En minäkään sitä kutsuisi byrokratiaksi vaan järjestykseksi.
Jeesuksen Kristuksen Kirkko on tänä päivänäkin järjestyksen kirkko.
Etteikö Kristus olisi perustanut organisaatiota? Kyllä vaan totisesti perusti!
Apostolit valitaan: Luuk. 6:12
Seitsenkymmenet valitaan: Luuk. 10:1
Apostolien koorumi jatkuu: Ap.t. 1:21-26
Kristus antoi apostolit, profeetat, opettajat: 1. Kor. 12:27-31
Rakennettu apostolien ja profeettain perustukselle: Ef. 2:19-21 ja Ef. 4:11-14
Tässä vain muutamia kohtia, jotka olet näköjään unohtanut.
Tuon saman organisaation Jumala ja Kristus ovat palauttaneet luopumuksen ajan jälkeen. - Eikä vain organisaation vaan evankeliumin täyteyden. Monilla kirkoilla on yhtä ja toista oikeaa, mutta vain yhdellä kirkolla on evankeliumin täyteys. Siksi se on ainoa oikea, vaikka ihmiset muuta sanoisivat.
Mitä tarkoitat sillä, että Kristus "asetti" apostoleita?
Eihän Hän mitään "asettanut", ei edes kutsunut heitä miksikään "apostoleiksi", se on paljon myöhempi nimitys.
Kristus vain otti mukaan porukoihinsa tavallisia rehellisiä ja yksinkertaisia miehiä, ehkä naisiakin, ja kuljeskeli heidän kanssaan pitkin Juuttaanmaata opettamassa ihmisiä. Hän paransi sairaita, lohdutti surevia ja iloitsi iloitsevien kanssa esimerkiksi Kaanaan häissä.
Tietäessään kuolemansa lähestyvän hän lohdutti seuraajiaan ja lupasi heidän saavan Pyhän Hengen lahjan. Näin myös tapahtui. Hajalle joutuneet ja hämmentyneet Kristuksen "opetuslapset", siis seuraajat, täyttyivät ilolla ja rohkeudella, saivat Pyhän Hengen ja kulkivat vieden ilosanomaa Kristuksesta koko silloiseen tunnettuun maailmaan.
Tuo sanoman vieminen on jatkunut meidän päiviimme saakka ja jatkuu aina vaan.
Kuule siis:
Kristus on Herra, maailman Vapahtaja, Lunastajamme ja Pelastajamme,
Maailman Vakeus, Valo Valkeudesta,
Kirkkaus Kirkkaudesta,
Siispä sinäkin, ota ristisi
mikä ikinä se lieneekin,
ja seuraa Häntä.
Kyllä minulla täällä kotona on neljä eri varsinaista kokoraamattua, joista yhdessä on myös apokryfikirjat ja Dorén kuvitus, yksi erillispainos Apokryfiukirjoista, Syyrakin kirja erikseen, Jeesuksen omat sanat johon on valittu mukaan vain mitä Kristus itse on sanonut, erillinen Johanneksen evakeliumi ja erinäisiä pelkkiä Uusia Testamentteja.
Lisäksi on lasten kuvaraamattu.
Hoh hoijaa.
Kysymys ei ole huonosta muistista
tai unohtelusta,
ei myöskään Raamatunluvun puutteesta.
Minä vain ymmärrän noiden
Raamatunkohtien sisällön aivan eri tavalla kuin sinä.
nyt sekin sitten selvisi... sinä siis tulkitset pyhiä kirjoituksia eri tavalla kuin niissä lukee!
ps. ei pystynyt kirjautumaan sisään, siksi nimimerkki noin.
Minä tulkitsen Raamattua ja muutakin lukemaani oman parhaan ymmärrykseni mukaan.
Minkä ihmeen mukaan sinä sitten tulkitset?
Arvelisin, että te mormonit teette ihan samoin kuin minäkin, eli käytätte omaa arvostelukykyänne ja rukousta pyhien kirjoitusten tulkinnassa.
Mormoneilla on evankeliumi Smithin ja Rigdonin mukaan, he uskovat asioiden olevan niin kuin Smith ja myöhemmät kirkon johtajat sen ovat selittäneet.
Minulla on vain Raamattu ilman Rigdonin ja Smithin apuselityksiä. Mormonina ollessani selittelyt sotkivat pahoin Jumalan sanan äärelle pääsyssä, mormonit kun pyrkivät Raamatunkin totuuden hämärtämään saadakseen omalle uskonsuunnalleen lisää maksavia jäseniä.
Ihan hyvin on tähän asti Pyhän Hengen opastus riittänyt Raamattua lukiessa ja joka päivä uutta avautuu. Ihmeellisen hieno kirja se onkin.
vaan alaston totuus.
Kun meidät on ylennetty jumaliksi taivaaseen, jatkuuko siellä rasismi edellen niinkuin maan päällä?
Ovatko valkoiset ja mustat jumalat eri taivaissa.( parempi niin en tiedä).?
se on heidän ainoa tehtävä taivaassa.
sattumoisin FAIRin väkeä. Jälki on sen mukaista. On siellä kuulemma yksi kiintiömusta, ettei porukka ole vallan valkoista.
Ei tarvinnut kauan noilla sivuilla surffata,
kun rasismi alkoi haista.
Erityisen räikeänä rasismi näkyy jutuissa,
jotka alkavat tyyliin "En ole rasisti, mutta...".
Tämä on juuri niitä sivuja.
Rasismin piilotteluyritykset tekevät sen entistä näkyvämmäksi. Sama jos pureskelet kynisäsi ja siksi pidät aina käsiäsi taskussa - kaikki alkavat ihmetellä, miksi sillä on aina kädet taskussa ja kyttäävät innokkaina, kun joudut ottamaan kädet pois avataksesi oven tai vesihanan.
Mormonit eivät ole olleet rasisteja eivätkä ole sitä edelleenkään, mutta...
Ihan piti välillä nenäänsä pidellä.