Vapaa-ajattelijat vedättävät tiedotteillaan

Kaava menee näin: Kirkosta erotaan tavanomaista vähemmän. Erolukuihin tulee jostakin syystä pieni nousu. Vapaa-ajattelijat tiedottavat, että kirkosta eroamisessa on äkillistä nousua ja se johtuu siitä, että ihmiset ovat hermostuneet johonkin asiaan kirkossa. Vaivautumatta selvittämään asian taustoja syvemmin tiedotusvälineet levittävät tiedotetta, joka antaa väritetyn kuvan kirkon toiminnasta ja uudesta ”eroaallosta”, mikä puolestaan edelleen ruokkii kirkosta eroamista.

http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/moskeija-kirkko-ja-kaupunki

Lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua siten, että kaikki vapaa-ajattelijoilta lähteneet tiedoteet ovat vedätystä. Tiedotteet ovat luotettavia vain sikäli, kun ne ensin on riippumattomasta lähteestä osoitettu todeksi. Riippumattomaksi lähteeksi ei kelpaa vapaa-ajattelijoiden tiedotteen monistanut tiedotusväline.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Normi uskislogiikalla on ateistien vika jos ihmiset eroavat taikauskoisesta lahkosta johon heidät on vauvana pakkoliitetty. :D :D :D

Äänestä

"Tiedotteet ovat luotettavia vain sikäli, kun ne ensin on riippumattomasta lähteestä osoitettu todeksi."
Samat sulle:
Raamattu on totta vain kun se ensin todistetaan riippumattomassa lähteessä todeksi.

Lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua siten, että kaikki kirkolta lähteneet tiedot ovat vedätystä.

Äänestä

Sehän oli Seurakuntalainen lehti, joka tästä uutisoi.

Äänestä
  • Uskovaisten päässä useat asiat kääntyvät täysin totuuden vastaiseksi, kunhan vain omia harhojaan tukevat.

    Äänestä

Ei varmasti pane ek.fi pahaksi jos sen tiedotteet lisäävät kirkosta eroamista, Sehän on sen avoin tavoite, joskin se on vain (parhaaksi arvioitu ja kenties ainoa) tapa poistaa evlutikkakirkon suosituimmuusasema ja perusteettomat etuoikeudet.

Mutta tämä ko. eropikki oli aivan todellinen ja niin selvä että siitä tiedottaminen oli perusteltua. Tuskinpa tiedote itsessään juuri eroja lisäsi. Kyllä se oli syy erojen lisääntymiseen oli se että osa kirkon tosikristityistä protestoi kirkon myötäsukaista suhtautumista suurmoskeija rakentamiseen.

Jos kerran joku taho jolle kirkko antaa rahallista tukea toimijalle joka on ollut mukana ajamassa suurmoskeija asiaa eteenpäin, niin kai sen saa kertoa.

Siinä on riskinsä jos tukee toimijaa jonka päätöksiin ei voi vaikuttaa. Mutta eihän kirkko ole tosissaan tätä moskeijaa ja hankkeen selvittelyn tukemista vastaan. Se ei vain haluaisi että siitä kerrotaan julkisuudessa.

Se mitä ihmiset tekevät asiasta kuulessaan on heidän asiansa. KIrkko voi toki kertoa oman kantansa, että se ei ole tukenut tätä toimijaa rahallisesti nimen omaan siksi että se voisi ajaa suurmoskeijan asiaa.

Kyllä monelle änkyräkiristitylle riittää kirkosta eroamisen syyksi nicepiispa Askolan kommentit , että mulslimit voisivat ihan hyvin käyttää kristillisiä kirkkoja menoihinsa.

Onko vaparit ja ek.fi:n porukat jotenkin noituneet Askolan suututtamaan änkyräkristittyjä evlutikka kirkon jäseniä? Eikähän Irja vastaa itse puheistaan.

Sekin taisi olla vapareiden ja median vika kun ap. Mäkinen suututti änkyräjäsenet iloitsemalla tasa-arvoisen avioliittolain läpimenoa eduskunnassa.

Onhan se nyt iohan törkeetä että media välittää kansalle arkkipiispan viestin. Olisihan heidän pitänyt tajuta, mäkisen puolesta joka ei atjunnut, että eroaaltoon kirkostahan se johtaa, ja vaientaa Mäkinen.

"Et kai sä nyt ihan tosissaan halua tuota julkisesti sanoa. Ei, me ei kyllä suostuta julkaisemaan - ihan oman ja kirkkosi edusn nimissä.

Vaparit syypäitä kaikkiin kirkon ongelmiin, kirkko ei mihinkään? Mikä tunnustus vastustajalta! Kai se sitten niin on, että kirkko on ihan avuton. Selkävoitto vapareille.

Äänestä

MItään valheellista ei ole ek:n tiedotuksessa tämän asian kohdalla, kuten ei muutenkaan.

Totta kai kaikilla tiedotteilla on oma "kulmansa". Ihan kuin kirkon tai yritysten tai hallituksen... tiedotteet olisivat neutraaleita. Jollain tavallahan ne ajaa omaa asiaansa.

Kirkko ajaa omilla tiedotteillaan aina omaa asiaansa, ja paljon voimakkammin, tahallisen vääristelyyn asti, kuin vaparit.

Ei kirkko koskaan ole moittinut mediaa siitäettä se sanasta sanaan toistaa kirkon matroja, Kirkolla on omaa ohjelmaa ylessä satoja tunteja vuodessa. Jos ei sanoma mene perille ja/tai ei ole kuuntelijoita, niin ei se ole YLEn eikä vapareiden vika.

Jatkuvasti Radio Suomesskin, vaikka YLE Ykkönenhän se on se virallinen evlutkukanava, toimittajat kertovat evl. kirkoon liittyen positiivisessa hengessä kaikista mahdollisista kissanristiäisistä ja "hyvästä"mitä kirkko järjestää.

KIrkko ja uskovaiset eivät vain noteeraa tätä, valuu kuin vesi hanhen selästä, unohtuu saman tien. Se ikään kuin "kuuluu asiaan" - niinhän on aina ollut ja pitää olla ikuisesti.

Mutta nyt kun viime vuosina vihdoin vaparit, atet, uskonnottomatkin ovat hieman, edelleen paljon vähemmän kuin kirkko, saaneet ääntään kuuluviin , niin sen kyllä kirkko ja sen edustajat ja tosijäsenet huomaavat ja kitisevät jokaisen vapareiden saaman huomion ja kirkko/uskontokritiikin jälkeen viikkokausia, osa yöunensakin menettäen.

Voi tuota etuoikeutettua sorrettua enemmistöä. Ihan sääliksi käy noita marttyyreitä -nyyh.

Eihän tuossa Simolan kirjoituksessakaan, vuodatuksessakaan, ole mitään muuta sisältöä kuin ketutus siitä että oma uskomus ja sen ympärille rakennettu yhteisö on menettämässä hiljalleen valtaansa ja rahaansa, koska sen horinoiden, ja toiminnan uskottavuus on mennyttä yhä useampien korvissa ja silmissä.

Sen homman hoitaa kirkko ihan hyvin yksinkin. Kovin pientä on vapareiden avitus. Riittä kun kertovat mitä kirkko tosiasiassa tekee, jotta lepsut ihmiset ja media eivät menisi kirkon valheellisten tosiasioita kaunistelevien tiedoteiden luomaan halpaan harhaan.

Äänestä

Kertovat tosiasioita tiedotteissaan jos ja kun kansa reagoi jotenkin niin mikä mättää? Se että kirkon mielestä ja uskovaisten mieletä pitäsi säätää rangaistavaksi sanoa mitään mikä voi johtaa kirkosta eroamisiin. Laki ei tietenköäöän koske kirkonedustajia ja uskovaisia, Muuten olisi vankilat heitä täynnä. No uskovaisia täynnähän ne ovat jo nytkin.

Äänestä

Kirkolla on tiedotuspoveria käytössään yllin kyllin, omia aviisejaan ja media toistaa kaiken mitä kirkko niillepäin suoltaa. Toimitukset täynnänsä kirkon kätyreitä mediassa kuin mediassa.

Siitä vain tiedottamaan niin kuin Siomolakin juuri tekee. Väärinymmärryksen vallassa eronneet varmasti palavat taklaisin kirkon helmoihin, maksamaa kirkkoveroaan, sehän se on kirkolle ja sen edusmiehille, leipäpapeille, tärkeintä.

Kristillisten opistojen lempiaine on toimittajantyö, sekä radissa että lehdistössä.

Jos kirkolla olisi hallusaan/tarjolla valheellinen tiedote, joka lisäsi sen jäsenmäärää, saisi aikaa runsaan paluumuuton kirkkoon, niin se käyttäisi sen heti ilman tunnon tuskia.

Sitähän se koko ajan tekeekin ja yrittää, mutta sen kannalta valitettavasti ne eivät toimi, se ei ole vielä keksinyt sellaista valhetta joka toimisi, saisi aikaa edellämainitun paluuaallon.

Tosiasioiden kertomisesta, sen positiiviseenvaikutukseen jäsenmäärässä luotamisesta, se on luopunut jo aikaa sitten. Kun on havainnut sen toivottomaksi.

Mutta sitä toimivaa valhetta ne vielä etsivät kissijen ja koirien kanssa. Ei tule onnistumaan. Valheilla kirkko kylläkin onnistuu hieman patoamaan kirkosta eroajien määrää, mutta ei saa valheillaankaan virtaa kääntymään.

Vapareilla on sentää jokin häpy olemassa tiditteisaan, kirkolle ei ainakaan pitkään aikaan, jos koskaan.

Äänestä

Simola on oikeasti ihan fiksu mies vaikka joutuukin "harrastamaan maailman vanhinta ammattia" syistä jotka tiedämme.

Simolan aivopierusta lainaus:

"Hankkeen rahoituksen täytyy niin ikään olla avointa ja läpinäkyvää. Jos se maksaa kymmeniä miljoonia ja rahoitus tulee maista, joissa oppositio vaiennetaan ja toisinajattelijat ajetaan ahtaalle, on tämä ainakin hyvä tiedostaa. Se saattaa vaikuttaa sekä siihen, mitä moskeijassa tapahtuu ja opetetaan että siihen, minkä sortin muslimit siellä voivat ja saavat toimia."

Jos tuon kontekstin kääntään Simolan edustamaa taikauskoa, krisselismiä, koskemaan, sen totuusarvo pysyy käytännössä samana.

Metkaa.

Äänestä

"Jonka Jeesus tekee vapaaksi, hän tulee todella vapaaksi!"

Äänestä
  • näin on, mutta kirkkoa ei siihen tarvita.

    Äänestä

Pääkirjoituksen viesti on osoitettu minusta journalisteille, joiden pitäisi koulutuksensa ja ammattinsa puolesta osata lukea tilastoja ja suhteuttaa lukemansa laajempiin kehyksiin. Kirkosta erot ovat tänä vuonna olleet pienimmät vuosiin, joten ek.fin kertoma kasvu kirkosta eroissa on todellisuudessa "pikku piikki" eroissa tänä vuonna.

Tämä ei liity mitenkään tähän viestiketjuun, mutta kirjoitan nyt kuitenkin sen tähän. Ehkä median pitäisi penkoa enemmän Immosen ja uusnatsien touhuja, ideologiaa ja sen syntymekanismia kuin tätä kirkon omaa ongelmaa. Jostain luin, että mm. Immonen olisi ateisti.

Äänestä
  • Olenko minäkin ateisti, kun fiksut vanhempani eivät ole minua vauvana kirkkoon liittänyt? Erilaisia jumalia on vaikka kuinka paljon, joten pitääkö niihin olemattomiin satuolentoihin jollain lailla ottaa kantaa ollakseen ateisti?

    Äänestä

  • Uskismoraalia vol 2334 "muutkin raiskaavat ja toimivat väärin, älkää siis kiinnitäkö huomiota kirkon tekemisiin"

    Äänestä

Eroakirkosta.fi on oikea paikka eroille.

Äänestä

Kummasti kirkossa reagoidaan vapaa-ajattelijoiden viesteihin, mutta ollaan kovasti ymmärtäväisiä, kun joku kirkon viskaali tai muu kirkon edustajaksi koettu, esim Räsänen, avaa suunsa ja jäsenkato käy.
Eli se vapaa-ajattelijoihin kohdistettu motkotus ja murina muuttuu seli-seleiksi ja ihmettelyksi, kun kirkko onnistuu itse samassa mihin vapaa-ajattelijat tietoisesti pyrkii.
Nassen kirjoitti:
>> Simola on oikeasti ihan fiksu mies vaikka joutuukin "harrastamaan maailman vanhinta ammattia" syistä jotka tiedämme. <<
Hauska letkautus. Simola on kovasti liberaali, mutta häneenkin pätee se, että sen lauluja laulat onka leipää syöt.

Äänestä

Vaikka kirkosta erottaisiinkin tavallista vähemmän jollakin ajanjaksolla, niin jos siihen tulee selvä hyppäys ylöspäin ja mitä ilmeisimmin tietyn asian takia joka on hermostuttanut osan kirkon jäsenistä, niin sitäkö ei saisi kertoa julkisuuteen? Sehän on tosiasia.

Kyllähän kirkkokin innoissaa tiedottaa jos kirkkoonliitymisluvut kasvavat, edes minimaalisesti.

Onko se sitten vedätystä riippuu siitä mikä on vedätystä, miten se määritellään. Mitään valheellista edellämainitussa tiedottamisessa ei ole, (kunhan lukuja ei tietoisesti manipuloida, eikä vaparit manipuloi, kirkosta en mene takuuseen, sen ennakkoluvut ovat olleet niin monta kertaa pielessä, eroja systemaattisesti vähätteleviä, ja sama virhe toistunut vuodesta toiseen huomautuksista huolimatta, vaikka kirkon on tytynyt tiettää että se antaa kaunistelevia ennakkolukuja),mutta tietenkin sillä toivotaan olevan kunkin tiedottajan haluama vaikutus, toivotun kehityksen jatkuminen.

Kirkko ilmoittaa liittymisten ennätyksistä toivoen että se lisäisi edelleen liittymisiä. Vaparit tiedottaa eropiikeistä, eikä pane pahakseen jos se innostaa lisää ihmisiä eroamaan kirkosta.

Äänestä

Tänään oli eräs tiedotusväline, Yle Radio Suomen uutiset, kirkon asialla vedättämässä. Kertoi, että kirkosta eroaminen on ollut tänä vuonna tähän asti edellisvuosia laimeampaa, ja että kirkkon liitytään vilkaammin.

Eroja mainittiin olevan n. 17 000 tähän mennessä, mutta liittymisten määrästä ei kerrottu mitään lukua. Siis vain että liittymiset ovat lisääntyneet. Olisi voinut kertoa kuinka paljon. Nyt jätettiin vain sellainen mielikuva kuulijoille, että on kova veto kirkkoon päin. Luvut olisivat kertoneet tarkemmin kuinka kova se veto kirkkoon päin todella on.

Ja toisaalta ei kerrottu mitään viime päivien selvästä, vaikka ei vyörymäisestä, erojen lisääntymisestä mitä ilmeisimmin kirkonmiesten pakolaiskommentoinnin seurauksena.

Aloittaja ei tietenkään tällaista kirkoa suosivaa uutisointia noteeraa lainkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ÄLÄ.LUOTA.VAPARIIN kirjoitti:

Kaava menee näin: Kirkosta erotaan tavanomaista vähemmän. Erolukuihin tulee jostakin syystä pieni nousu. Vapaa-ajattelijat tiedottavat, että kirkosta eroamisessa on äkillistä nousua ja se johtuu siitä, että ihmiset ovat hermostuneet johonkin asiaan kirkossa. Vaivautumatta selvittämään asian taustoja syvemmin tiedotusvälineet levittävät tiedotetta, joka antaa väritetyn kuvan kirkon toiminnasta ja uudesta ”eroaallosta”, mikä puolestaan edelleen ruokkii kirkosta eroamista.

http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/moskeija-kirkko-ja-kaupunki

Lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua siten, että kaikki vapaa-ajattelijoilta lähteneet tiedoteet ovat vedätystä. Tiedotteet ovat luotettavia vain sikäli, kun ne ensin on riippumattomasta lähteestä osoitettu todeksi. Riippumattomaksi lähteeksi ei kelpaa vapaa-ajattelijoiden tiedotteen monistanut tiedotusväline.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu