"IMMOS-KOHU ON HARHAUTUSTA".

"Immos-kohu on harhautusta".

Mielenkiintoinen väite joka voisi olla yhtä hyvi totta kuin olla olemattakin, mutta asioita kannattaa miettiä tuoltakin kannalta. Kuten viimepäivinä on nähty, niin enemmän kuin onnistunut harhautus tuo kyllä olikin..jos on ollakseen!

– Monikulttuurisuus-keskustelu on lähtökohdiltaan absurdia, paukauttaa kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä Puheenvuoron blogissaan, jonka hän on otsikoinut ”Immos-kohu on harhautusta”.

Hän epäilee, ettei moni-ilmeinen suomalainen kulttuuri ole aidosti ongelma monikulttuurisuuden vastustajille, vaan kyse on siitä, että Maanselän mukaan ”valtiovalta ottaa tänne hallitsemattoman määrän maahanmuuttajia”.

Maanselkä pohtii koko kohua puoluepolitiikan näkökulmasta ja hämmästelee, kuinka suurin osa eduskunnan maahanmuuttokriitikoista istuu hallituspuolueiden riveissä. Tämä ei Maanselän mielestä kuitenkaan näy hallituksen politiikassa.

– Mitä tekee maan hallitus asialle? Ottaa tänne lisää turvapaikanhakijoita. Tämä hallitus on muuttanut edellisen hallituksen tiukan maahanmuuttopolitiikan löperöksi ensi metreillään, Maanselkä kirjoittaa viitaten siihen, että maahanmuutosta vastasi viime vaalikaudella kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen, joka toimi tuolloin sisäministerinä.

– Koko Immos-kohussa on kyse siitä, että maahanmuuttovastaisella retoriikalla, jota kutsutaan monikulttuurisuuden vastustamiseksi, halutaan peitellä hallituksen päätöstä ottaa tänne EU:n pakottamana 800 turvapaikanhakijaa lisää. Näin lepytellään pahimpia maahanmuuttokriitikoita tukemaan hallituksen huonoja päätöksiä, Maanselkä väittää blogissaan.

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kot...cid=spartandhp
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikäpä ihme se olisi jos olisikin.
Konstit on monet, sanoi rikastajat kun Immosella pöytää pyyhki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mahdollisuus_tämäkin kirjoitti:

"Immos-kohu on harhautusta".

Mielenkiintoinen väite joka voisi olla yhtä hyvi totta kuin olla olemattakin, mutta asioita kannattaa miettiä tuoltakin kannalta. Kuten viimepäivinä on nähty, niin enemmän kuin onnistunut harhautus tuo kyllä olikin..jos on ollakseen!

– Monikulttuurisuus-keskustelu on lähtökohdiltaan absurdia, paukauttaa kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä Puheenvuoron blogissaan, jonka hän on otsikoinut ”Immos-kohu on harhautusta”.

Hän epäilee, ettei moni-ilmeinen suomalainen kulttuuri ole aidosti ongelma monikulttuurisuuden vastustajille, vaan kyse on siitä, että Maanselän mukaan ”valtiovalta ottaa tänne hallitsemattoman määrän maahanmuuttajia”.

Maanselkä pohtii koko kohua puoluepolitiikan näkökulmasta ja hämmästelee, kuinka suurin osa eduskunnan maahanmuuttokriitikoista istuu hallituspuolueiden riveissä. Tämä ei Maanselän mielestä kuitenkaan näy hallituksen politiikassa.

– Mitä tekee maan hallitus asialle? Ottaa tänne lisää turvapaikanhakijoita. Tämä hallitus on muuttanut edellisen hallituksen tiukan maahanmuuttopolitiikan löperöksi ensi metreillään, Maanselkä kirjoittaa viitaten siihen, että maahanmuutosta vastasi viime vaalikaudella kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen, joka toimi tuolloin sisäministerinä.

– Koko Immos-kohussa on kyse siitä, että maahanmuuttovastaisella retoriikalla, jota kutsutaan monikulttuurisuuden vastustamiseksi, halutaan peitellä hallituksen päätöstä ottaa tänne EU:n pakottamana 800 turvapaikanhakijaa lisää. Näin lepytellään pahimpia maahanmuuttokriitikoita tukemaan hallituksen huonoja päätöksiä, Maanselkä väittää blogissaan.

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kot...cid=spartandhp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu