Jälkiehkäisytabletti, kansankielellä myös katumuspilleriksi kutsuttu, on hormooniyhdistelmä, jonka avulla nainen estää alkiota kiinnittymästä kohdun seinämään. Jälkiehkäisytabletti muuttaa kohdun limakalvon sellaiseksi, että alkio eli hedelmöitynyt munasolu ei voi siihen kiinnittyä. Tämän seurauksena alkio tulee ulos seuraavan kuukautisvuodon mukana.
Minulla on ystävätär, joka on uskossa. Uskoon tultuaan hän on monta kertaa saarnannut abortin olevan synti, mikä pitää paikkansa minunkin mielesäni, mutta hän ei ikinä puhu ns. jälkiehkäisystä. Tiedän ystävättäreni nuorempana ottaneen monta kertaa ns. jälkiehkäisytabletin. Kerran olin lääkärillä hänen kanssaan mukanakin.
Minusta tuntuu, että ystävättäreni ei usko, että ns. jälkiehkäisy on synti siinä missä aborttikin. Kuinka hän voi katua tekoaan, jos kukaan ei hänelle kerro, että hänen tekonsa on syntiä? Tilanne on hankala, koska minun on vaikea ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan.
Abortti-aktiivien, jotka ovat julkisuudessa, pitäisi ottaa tämä asia käsittelyyn myös, koska tästä ei muuten puhuta eivätkä ihmiset saa tietää ja synti jää katumatta!
Minulla on ystävätär, joka on uskossa. Uskoon tultuaan hän on monta kertaa saarnannut abortin olevan synti, mikä pitää paikkansa minunkin mielesäni, mutta hän ei ikinä puhu ns. jälkiehkäisystä. Tiedän ystävättäreni nuorempana ottaneen monta kertaa ns. jälkiehkäisytabletin. Kerran olin lääkärillä hänen kanssaan mukanakin.
Minusta tuntuu, että ystävättäreni ei usko, että ns. jälkiehkäisy on synti siinä missä aborttikin. Kuinka hän voi katua tekoaan, jos kukaan ei hänelle kerro, että hänen tekonsa on syntiä? Tilanne on hankala, koska minun on vaikea ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan.
Abortti-aktiivien, jotka ovat julkisuudessa, pitäisi ottaa tämä asia käsittelyyn myös, koska tästä ei muuten puhuta eivätkä ihmiset saa tietää ja synti jää katumatta!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Eikö olekin kivaa tuo TOISTEN syntien ruotiminen.
Aloittaja on ihan oikeassa. Jälkiehkäisy kohdistuu jo hedelmöityneeseen munasoluun. Kyllä se on synti, ja siitä pitäisi puhua.
..Ja montakos ei-toivottua raskautta/sellaisen mahdollisuutta Sinä olitkaan läpikäynyt...? Vai oletkos heitä,jotka pitivät kaleimpansa häveliäästi isin taskussa,kunnes Se Jumalan Antama aviopuoliso löytyi? Tuomitsijat ovat äärimmäisen tekopyhiä ja keskenkasvuisia ihmisiä... Ottakaa pää pois puskasta ja tutkailkaa vaikka raiskauksista seuranneiden raskauksien määrää,tutustukaa lapsimorsiamiin ja miettikää,antaisiteko oman tyttärenne vaikkapa 9-vuotiaana jonkun ällättävän hikisen äijän maattavaksi? Te olette sairaita arvomaailmaltanne,herätkää!
Minä olen nuorena käyttänyt kerran jälkiehkäisyä, ja se on synti. Olen tunnustanut syntini ja saanut sen anteeksi Herralta Jeesukselta.
Haluan omalta osaltani ylläpitää keskustelua jälkiehkäisyn syntisyydestä, että nekin naiset ja miehet, jotka ovat syyllistyneet siihen eivätkä tiedä sen olevan syntiä, voisivat pyytää Jumalalta tekoaan anteeksi ja saada sen anteeksi.
Totuus tekee vapaaksi!
Amen!
Yrittäkää ehkäistä etukäteen. On pillereit, kierukka ja kondomia. Mutta hyvä, että on ns. jälkiehkäisy.
No mutta ihan kivahan se on että taivaaseen pompsahtaa sellainen mikroskooppisen pieni alkiotiplonen. Aikuisena se olisi kuitenkin homo tai jokin muu syntinen ja joutuisi helevetiin joten rela vaan. Lisää jälkiehkäisyjä vaan
Ikävämpihän se olisi tosiaan helvettiin pompsahtaa syntisenä homona tai muuna haureellisena henkilönä.
Kyllä taivaassa on tarjonna pikkiriikkisille alkioillekin, luota nyt aloittaja siihen vain.
Suurelle osalle luterilaisista myös hanurin soitto on synti ja jopa edestä täytettävä pyykkikne ja eriseuralaisuus.
Kerta kaikkiaan kysyttävä, että oletko ollut joskus helluntailainen? Johtuuko sinun katkeruutesi ja pilkkasi siitä?
Olet siis näemmä nykyään ateisti, mutta olet yksi niistä oudoista ateisteista, jotka käyttävät lähes kaiken aikansa täällä. Täällähän on siis ateisteja ateisteja ja sitten jostain ateisteiksi kääntyneitä ateisteja.
Jos olet ollut helluntailainen, ihmettelen, miksi sinun vihasi on erityisesti kohdistunut luterilaisiin?
Usein kannattaa kertoa vähän taustasta, niin silloin ymmärtää, miksi toinen on vihaa ja katkeruutta täynnä, vaikka tietysti toivookin, että sinäkin löytäisit parempaa elämänsisältöä itsellesi.
Mitä ihmettä oikein horiset aloittaja? Ystäväsi on ennen uskoontuloa käyttänyt kyseistä metodia raskauden estämiseksi. Miksi alat jonkun ihmisen menneisyyttä tonkimaan?? varsinkaan uskoontulleen? Ei Jumala niitä ala tonkimaan, älä siis sinäkään.
Keskityit nyt epäolennaiseen. Ei minun aloituksessani olennaista ollut ystävättäreni synnin ruotiminen, vaan "jälkiehkäisystä" puhuminen julkisuudessa yleisesti, jottei ihmiset tekisi syntiä. Moni meidänkään maassamme ei tiedä, että "jälkiehkäisy" todellakin kohdistuu jo alkaneeseen elämään. Jos toinen ei tiedä, mikä kaikki on syntiä, hän saattaa jatkaa synnin tekoa myöhemminkin.
Unohda ystävättäreni. Käytin häntä ainoastaan esimerkkinä.
ok. No, itseasiassa en itsekään tiennyt että se noin toimii. Luulin että se ehkäisee hedelmöittymisen. Mutta silti, se huorintekeminen joka johtaa ihmiset tollasiin tekoihin on aivan yhtä helvetintuomion alainen synti kuin abortti/murhakin.
Raamatussa suositeltu jälkiehkäisy on sottaisempaa:
Ps 137:9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!
Luin jostain, että "wanhoina hyvinä aikoina" lapsenpäästäjä saattoi katsoa, että vastasyntynyt vaikutti elinkelvottomalta ja sen turha elämä lopetettiin. Sitä ei silloin pidettyinään syntinä vaan mielumminkin armollisena tai ainakin käytännön sanelemana pakkona.
Samoja päätöksiä tehtiin myös taloudellisten syiden vuoksi.
No, rankkaa huumoria mutta tosiaan – moni hyväksyy kyllä ”jälkiehkäisyn” kunhan se tapahtuu sodissa. Osa jopa rangaistuksena rikoksista.
Aloittaja on mielestäni oikeassa siinä, että kun hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen kohtuun estetään, niin silloin sen nimenomaisen hedelmöittyneen munasolun kasvu ihmiseksi estetään. Ja sellainen toimenpide on joidenkin konservatiivien mielestä synti.
Paljolti juuri tuohon perustuu kuparikierukan ehkäisyteho.
Mutta kohtuun kiinnittyminen olisi sikäli käytännöllisempi elämän alkupiste koska esim laboratorioissa on lukemattomia hedelmöittyneitä munasoluja, jotka eivät päädy koskaan kohtuun, vaikka joku saman äidin toinen munasolu olisikin päätynyt toivotuksi vauvaksi asti. Eli pitäisikö tuollaista mikroskoopin alla tehtyä kahden solun yhdistelmää, jota säilytetään nestetypessä, pitää jonain ihmiseen verrattavana persoonana, jolla olisi jo täydet ihmisoikeudet. Ei minusta.
Toiseski, ilman tuota koeputkihedelmöitystekniikkaa moni haluttu raskaus jäisi tapahtumatta ja vaikkapa se kristityn perheen hartaasti odotettu vauva syntymättä.
Ehkäisy on tärkein ja jälkiehkäisypilleri on hyvä silloin kun sitä tarvitaan.
Kuparikierukan käyttö on syntiä siinä missä aborttikin.
Toisaalta, miksi sen ihmiselämän raja pitäisi vetää juuri siihen hedelmöityshetkeen?
Havainnollista asiaa esimerkillä eli olisiko muka oikein, että vaikkapa Veikka ei olisi saanut koskaan syntyä, koska Jussi ja Tiina (nimet keksitty) olisivat silkkaa itsekkyyttään ja nautinnonhaluisuuttaan estäneet Veikan elämän alkamisen.
Voiko ehkäisyäkään siis pitää elämän kunnioittamisena, kun juuri se eniten estää uuden elämän eli tässä tapauksessa olisi estänyt Veikan syntymisen.
Tottakai minä hyväksyn ehkäisyn, mutta niille joille jo se hedelmöittynyt munasolu on täydet ihmisoikeudet omaava ihminen, niin pohdittavaksi, että onko haikaran tulon estäminen eettisesti oikein.
Ei ehkäisyssä ketään surmata. Tappaminen on tässä se pointti. Tappaminen on syntiä. Yksittäisestä munasolusta ei tule ihmistä. Ei liioin yksittäisestä siittiösolusta.
Alkio sen sijaan jo valmis yksilöllinen ihminen, vaikka syntyneen ihmisen muotoa sillä ei vielä ole nähtävissä.
Ei ole loogista vetää ihmiselämän alkamisen rajaa mihinkään muuhun kuin ihmisalkioon.
No miten niiden labrassa hedelmöitettyjen munasolujen laita on. Pitäisikö ne kaikki laittaa tulemaan ja syntymään?
Mutta miten ne hedelmöittyneet munasolut eli tsygootit, jotka eivät ole vielä alkioita? Onko niiden kehittymisen estäinen eli tässä tapauksessa nestetypessä säilytys/jälkiehkäisytabletin nauttiminen, mielestäsi väärin?
Minusta nämä ovat sellaisia juttuja, jotka kuvaavat sitten taas hyvin nykyihmistä. Hän ei suostu olemaan saamatta lasta, vaan hän teettää sen laboratoriossa, kysymättä edes siltä yhdeltä valitulta, halusiko se syntyä tällä tavalla, ja tappaa usean siinä sivussa. Ihmisestä on tullut toisella tapaa monsteri, mekaaninen monsteri, joka piilottaa ja kätkee tehokkaasti kaiken pahantekonsa. Näin ollen ei tietysti Jumalaakaan tarvita, sillä ei ole syntiäkään. Ennenhän ihminen joutui ensinnäkin listimään lapsensa itse esimerkiksi, joten ymmärsi konkreettisella tasolla murhaavansa. He olivat karmeita, mutta he tiesivät syntinsä, joten Jumala vielä kelpasi.
Lapsen saminenhan on ihmisen oikeus ja velvollisuus. Heterous on juuri siksi että ihmiset menevät naimisiin ja synnyttävät lapsia. Lapset ovat elämän syy. Ilman lapsia ei ole elämää ja lasten teosta luopuminen rikos itse elämää vastaan.
Jospa se johtuukin siitä, että nykyihmiset eivät löydä enää puolisoitaan ja parit ovat ihan sekaisin, koska jotkut eivät ole päässeet tänne jne. Pakka on siis sekaisin.
Toisaalta ajattelen, että Jumala varmaan kyllä tiesi, että ehkäisykeinot keksittäisiin, en nyt puhu tästä aloituksen ehkäisykeinosta, vaan kun on sitä perhesuunnittelua, eli jotenkin on saatu sitten kuitenkin ne joiden on tarkoitus tullakin tänne.
Ihan toinen juttu on sitten tietenkin nuo abortit ja muut.
Ihmiskunta on tosiaan ihan ylipääsemättömissä vaikeuksissa koska ollaan puututtu kuolemaan ja elämään. En esim. itse olisi halunnutsyntyä edes koeputkilapsena, kuten niin monet nykyään, eräällä tapaalla keinotekoisesti toteutettuna, enkä välttämättä edes siis vanhempiani. Itse asiassa jos ennen on jätetty kuolemaan, se itse asiassa olisi joka tapauksessa kuollut, sillä ei lääketiede pystynyt pitämään hengissäkään siihen aikaan.
Joka tapauksessa länsimainen ihminen alkaa yhä enemmän olemaan jotenkin sopimaton kristinuskoon. Tämän vuoksi kai kristinuskoa yritetään poistaa täältä. Ihan kuin olisimme menneet jonkin ohi ja voimme kaikki laiskanpulskeasti, että tosiaan tehtailemme itsellemme lapsen jostain ja se on meistä ihan normaalia, kun ne ennen tulivat vahingossa ja olivat suuri onnettomuus, eikä pelkästään siis sen yhteisön vuoksi, sen ihmisen itsensä vuoksi. Nyt pyritään isättömiin ja äidittömiin lapsiin ja samaan aikaan abortoidaan jopa terveitä sikiöitä.
Kullakin ajalla näyttää olevan omat ongelmansa. Ja ihminen yhtä itsekäs ja raadollinen aina vain edelleen vaikka päällepäin osataan siistiä itseä ja näyttää vähän ulkokultaisilta, sen sijaan kätketään paremmin pahat tekomme kuin aikaisemmin. Ehkä heidän siksi olikin helpompi ymmärtää synti.
Kaikki menetelmät, jotka kohdistuvat jo hedelmöittyneeseen munasoluun, ovat abortteja, myös esim. kuparikierukan käyttö.
Se että siitä puhutaan sanalla "ehkäisy" ei tee siitä Jumalan silmissä ehkäisyä, vaan se on lapsensurma.
Sen lisäksi kohentunut terveydenhoito aiheutti ongelmia, sillä emmehän meinaa millään mahtua maapallolle ja näin on pakko syntyvyydensäännöstelyäkin harjoittaa. Olemme siis ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa, ihmiskunta, aina.
Niin itse asiassa katolinen kirkko on tavallaan oikeassa kieltäessään kaiken ehkäisyn, mutta samalla aiheuttaa valtavia ongelmia siinä juuri esim. Latinalaisessa Amerikassa.
Omalle äidilleni kävi niin onnekkaasti, en ole lestadiolainen, mutta syntynyt aikana, jolloin ehkäisyvälineet eivät olleet vielä yleisiä, joten niitä ei käytetty ja hän sitten minua neljättä lasta odottaessa tuskastuneena kysyi Jumalalta, kuinka monta vielä ja sai vastauksen: "Yksi poika vielä". Näin kävikin sitten ja hän sanoi, että sen jälkeen ei vain enää tullut lapsia. Mutta ei kaikille välttämättä käy noin, vaan sieltä todellakin saattaisi tulla parikymmentä lasta, ja se olisi jo aikamoista rääkkiä sille naiselle.