Psykiatrian vääristymissä ei ole kyse vain lääkinnän ja lääketeollisuuden vääristymistä ja hyötymisistä vaan myös muun psykiatrisen hoidon epäkohdista, intressipolitiikasta yms. kähminnästä.
Psykoterapiamenetelmiä ja psykoterapeutteja ei pidä valtaistuimillaan mikään tukeva tieteellinen todistusaineisto (sellaista ei ole tai se on hyvin heikkoa / kiistanalaista) vaan ennen muuta kyseisten tahojen oma poliittinen edunvalvonta, joka ulottuu akateemisista yhteisöistä terveydenhoitoinstituutioihin.
Psykobisnes on läpeensä likaista. Psykoterapeuttisista menetelmistä mädin on vanhin ja vaikuttavin psykoanalyyttinen (/-dynaaminen jne.) terapia, jonka vaikutusten tieteellinen todistettavuus on jokseenkin olematonta. Muut menetelmät seuraavat hyvinä perässä, toinen toistaan kehnompina / ongelmallisempina. Samalla kyseisten praktiikoiden harjoittajia ovat julkiset ja yksityiset (verovaroista tuetut) terapiatahot täynnä.
Tieteellisesti toimivaksi todettua terapeuttista menetelmää tuskin edes on. Kärsivälle ihmiselle tärkeää on ilmeisimmin lähinnä toisen ihmisen kohtaaminen, eivät menetelmät. Tämän todistavat tutkimuksetkin - joita psykoterapeutit valheellisesti tulkitsevat oman kulloisenkin praktiikkansa vahvistajiksi. Miten tällaista retoriikkaa muuten tulisi arvioida moraalisesti? Tai vaikka lääkärietiikan kannalta (monet terapeutit ovat olleet myös lääkäreitä...)??
Terapeutin karikatyyri: Henkinen hyttynen joka imee kuolevan sielun verta 100€ tuntipalkalla - meidän kaikkien laskuun.
Kärsivien auttamista ei pidä lopettaa - päin vastoin kehittää. Mutta räikeät epäkohdat ja keisarien vaatteiden ihailut olisi aika tuoda kriittiseen keskusteluun!
Psykoterapiamenetelmiä ja psykoterapeutteja ei pidä valtaistuimillaan mikään tukeva tieteellinen todistusaineisto (sellaista ei ole tai se on hyvin heikkoa / kiistanalaista) vaan ennen muuta kyseisten tahojen oma poliittinen edunvalvonta, joka ulottuu akateemisista yhteisöistä terveydenhoitoinstituutioihin.
Psykobisnes on läpeensä likaista. Psykoterapeuttisista menetelmistä mädin on vanhin ja vaikuttavin psykoanalyyttinen (/-dynaaminen jne.) terapia, jonka vaikutusten tieteellinen todistettavuus on jokseenkin olematonta. Muut menetelmät seuraavat hyvinä perässä, toinen toistaan kehnompina / ongelmallisempina. Samalla kyseisten praktiikoiden harjoittajia ovat julkiset ja yksityiset (verovaroista tuetut) terapiatahot täynnä.
Tieteellisesti toimivaksi todettua terapeuttista menetelmää tuskin edes on. Kärsivälle ihmiselle tärkeää on ilmeisimmin lähinnä toisen ihmisen kohtaaminen, eivät menetelmät. Tämän todistavat tutkimuksetkin - joita psykoterapeutit valheellisesti tulkitsevat oman kulloisenkin praktiikkansa vahvistajiksi. Miten tällaista retoriikkaa muuten tulisi arvioida moraalisesti? Tai vaikka lääkärietiikan kannalta (monet terapeutit ovat olleet myös lääkäreitä...)??
Terapeutin karikatyyri: Henkinen hyttynen joka imee kuolevan sielun verta 100€ tuntipalkalla - meidän kaikkien laskuun.
Kärsivien auttamista ei pidä lopettaa - päin vastoin kehittää. Mutta räikeät epäkohdat ja keisarien vaatteiden ihailut olisi aika tuoda kriittiseen keskusteluun!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.