Ei Immonen! Olet itse kytkenyt itsesi!

5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei Immonen näy ymmärtävän mitä tekee, syvemmälle vain suohon! Pyytäisi reilusti anteeksi hulluuttaan niin joku voisi arvostaakin! Sama kuin Hallaahon kanssa joka on osaltaan vastuussa breivikistä kirjoitustensa tähden!

Äänestä

Immonen ymmärtää täysin tekemisensä, mutta koska hän vain kiihottaa väkeänsä väkivaltaan, eikä itse osallistu väkijoukon hakkaamiseen ei hän tietenkään voi omasta mielestään olla fyysisesti syyllinen.

Tyypillinen koulukiusaaja.

Äänestä

Raukkamaisuus kuuluu persujen toimintatapaan. Ei Immonen selviä syyttömäksi sillä, ettei itse ollut konkreettisesti toteuttamassa fantasioitaan. Yllyttäjä on lain mukaan yhtä syyllinen tekoon.

Vastarintaliikkeen väkivalta on ollut täysin suunniteltua ja opeteltua. Muutama hakkaa ja muut estävät ulkolpuolisten väliintulon. Kaiken lisäksi tilanne kuvataan myöhempiä ansiomerkkien jakoja varten.

Immonen ei näissä puolusteluissaan sanoudu irti vastarintaliikkeestä, vaikkei ole hyväksyvinään väkivaltaa.

Äänestä

Immonen on ilmeisesti oikeasti hölmö!

Äänestä

Soini on sanoutuvinaan irti kaikesta väkivallasta ja pitävinään kaikkea elämää pyhänä. Samalla henkäisyllä hän kuitenkin hyväksyy kritiikittä esimerkiksi Israelin väkivallan palestiinalaisia vastaan, jonka uhrina oli viimeksi puolitoistavuotias lapsi. Soinin omaisuuskansa voikin Soinin mielestä mitä vain ja aina se on hyväksyttyä.

Myös äärioikeisto ja sen väkivaltakerhot saavat toimia Soinin suojeluksessa, koska he tuovat puolueelle lisä-ääniä. Muodollisesti yhteydet puolueet tosin kiistetään ja lepsu media ei tutki asioita yhtään enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zxzxzxzxzxzx kirjoitti:

Olet itse kytkenyt itsesi!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438474659927.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu