http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080220121665_uu.shtml
Ihanaa lukea tuollaisen järkytyksestä. Äärivasurit kuitenkin pahin uhka.
Ihanaa lukea tuollaisen järkytyksestä. Äärivasurit kuitenkin pahin uhka.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Onko tuo se dama Li Andersson, jonka mukaan vasemmiston väkivalta on "parempaa"?
Tuonkin vihervasuripaasaajaämmän joutais laitaa johonkin missä pääsisi haikailemiensa monikultturistiäijien joukkoraiskaamaksi. Ehkä sillä tämänkin ämmän monikultturistiseksifantasiat joksikin aikaa tokenisi, ja myös vähenisi nämä ainaiset politiikkakiihkoilunsa.
Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä Li Andersson on siitä, että hänen läheinen yhteystyökumppaninsa ja aatetoverinsa Dan Koivulaakso on antanut hyväksyntänsä raa'alle poliittiselle väkivallalle.
Nimittäin kun Ruotsin poliisi noin 1,5 vuotta sitten suoritti vasemmistoradikaalin Revolutionära Fronten -terroristijärjestön jäsenten koteihin lukuisia kotietsintöjä, ja sen jäseniä pidätettiin, Koivulaakso osoitti järjestöä kohtaan tukensa jakamalla tämän Facebook-sivulla ollutta propagandaa, kuten pahoinpitelyvideoita. Kyseinen järjestö on kunnostautunut mm. hakkaamalla joukolla yksinäisiä kadulla kulkevia ihmisiä sekä hyökkäämällä yöllä kirveiden kanssa lapsiperheiden koteihin.
Älkää pilkatko. Liin huoli on ihan aiheellinen.
https://tinyurl.com/nno3y4j
Hyysäys ajaa väkivaltaan.
Laitetaan Li Anderssonin mittasuhteistaan karannut hyökkäys koskemaan islamisaatiota, miltä näyttää:
"- Tämä järkyttävä tapaus (70 kantis-lasta ryöstetty ja pahoinpidelty mamu-nuorten toimesta) osoittaa taas kerran, että olemassa oleva järjestäytynyt liike on valmis käyttämään väkivaltaa. Siitä on nyt saatu useita viitteitä, Andersson sanoi.
Suojelupoliisin viestintäpäällikön mukaan suojelupoliisi seuraa muslimien touhuja, ja Islamilaisten järjestöjen tekemisistä pyritään pysymään tietoisina. Supo valmistautui myös Ramadaan yhteistyössä muiden viranomaisten ja paikallispoliisin kanssa.
"Todellinen ongelma"
Hänen mielestään olisi tärkeää pohtia resursseja tämän asian kitkemiseksi.
- Meidän pitää kaikilla poliittisilla tasoilla herätä siihen, että tämä on todellinen ongelma ja uhka. Tätä asiaa on jatkuvasti vähätelty ja vältelty. Julkisessa keskustelussa puhutaan Suomen ääriryhmistä yleensä, vaikka ongelma on nimenomaan tämä varta vasten tänne tuotu loisiva nuorisotaho, hän sanoi.
Myös jihadmielisten tahojen kytköksiä pitäisi hänen mielestään tutkia paremmin.
- Edellytän myös, että poliittinen johto ottaa etäisyyttä tällaiseen ajatteluun. On uskomatonta, että ryöstäjät ovat samoja henkilöitä, joiden ylläpidon ja viihteen sosiaalitoimi, siis veronmaksajat, ovat kustantaneet. Sitäkään asiaa ei kommentoitu tarpeeksi laajasti, Andersson huomautti.
- Se on käsittämätöntä ja viestii omalta osaltaan sitä, että järjestön edustamalle ajattelulle ja jihad-politiikalle annetaan täällä tilaa.
Sekä Imaami että monet muutkin muslimit ovat ilmoittaneet, etteivät hyväksy homoutta missään muodossa. "Homot on tapettava".
Li Andersson sanoo, ettei hänellä ole henkilökohtaista pelkoa järjestön suhteen.
- Mutta kyllä minua koko Suomen puolesta pelottaa se, että asenteet koventuvat ja mm. ISIS-järjestön värvätyt jäsenet toimivat väkivaltaisesti, esimerkiksi murhaavat kantis-tyttöjä, raiskailevat ja ryöstelevät lisääntyvissä määrin..."
Tuo ei ole vieläkään mitään verrattuna siihen terrori hyökkäykseen minkä SVLn jätkät teki kantasuomalaisia vastaan kun ne hyökkäsi väkijoukkoon kaaskukranaattien kanssa.
Ehkä SVL on havainnut että VAIN Breivikin SUURI tuhotyö sai koko Norjan muuttamaan suuntaa, sieltähän heivataan satoja rikollismamuja pois maasta, karkoitetaan.
Ehkä suomeenkin tarvitaan joku mamutus-kermaan kohdistuva jätti-isku jotta Suomi-paatin kurssi saadaan turvallisemmille vesille. ISIS-tyrannian kanssa pelleily ei ole turvallista.
Tuo ei johdu aseettomien nuorten lahtaamisesta, vaan jostain ihan muusta. Breivikin takia Norjassa ei uskalla enää kukaan puhua islamin ja maahanmuuton ongelmista niiden oikeilla nimillä, ettei vain leimautuisi breivikiläiseksi.
Vihervasurit syyttivät Immosta taistelu sanan käytöstä. Tässä eimerkki vasemmiston taistelusta:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3312732/helsingin-vasemmisto-taistelee-kaupungin-omien-asukastalojen-puolesta
"Kontulassa monikulttuurinen toiminta on rikasta."
Niinpä. Tuo väkipakolla ja suomalaisten talouden että hyvinvoinnin kustannuksella tuotettu monikulttuurisuus nimenomaan synnyttää väkivaltaisuutta.
Kontulan väkivaltaisin ryösto alkukesällä oli muuten kantasuomalaisen skinhedin tekemä.
Ei jumalauta mikä peelo ei osaa edes englantia kirjoittaa. Kasvaako homopojulla jo karva?
Tämä tyyppi lie niitä vihervasemmistolaisia kiihkoisimpia monikultturistifanaatikkojamme. Hän taatusti halveksii syvästi ainakin keskivertosuomalaisimiehiä, joita tietty tyhminä rumina juntteina pitää. Hän ei ole näitä suomalaismiehiä suoranaisesti uuniin tuhottavaksi ehdottelemassa niinkuin mitä natsi-ideologian mukaan aikanaan olisi vastaavasti thety, mutta periaatteessa samasta asiasta on tässä hänen kohdallaan kysymys.
Tämä nainen ei tietenkäänle myöskään koskaan ole tehnyt mitään oikeasti tuottavaa työtä. Ja tuskin on hänellä edes ainuttakaan kaveria joka jotain muuta olisi kuin mitä suomalaisen todella tuottavan työn siivellä elelevä tai rötösteleväkin. Hän siis monikultturistikavereineen nauttii korkeasta elintasosta ja tuloista niiden siivellä joita tyhmiksi rumiksi junteiksi haukkuu.
Vasemmisto on ollut taistojen tiellä niin kauan kuin minä muistan, ei tietenkään asellista ole ollut, mutta ei Immonenkaan puhunut asellisesta taistelusta.
Liillä niin kova huoli että silmät ihan pullottaa päästä.
No vahinko ettei potkaissut tyhjää ihan järkytyksestä, kumma etten muista tuon haaskan järkyttyneen ollenkaan sen dan koivupölkyn järjestämistä mielenosoituksista tai väkivallan lietsonnasta.
Kyllähän tuo vähäjärkinen avautuminen taas kerran todistaa vain sen että demarit ja viher-vasemmisto ovat yhteiskunnan alhaisinta paskasakkia.
Kuule VALOPÄÄ nyt se TURPA TUKKOON. Mä en lähe tälle tielle väittelemään tollasen idiootin kans.
Kuten totesin, sitä alhaisinta paskasakkia.
Joten älä ala ihmisille kiukuttelemaan, mene vaikka paskomaan housuihisi.
Ylhäisintä sakkia vasemmisto on. Ajatteleevat köyhän asiaa. Etkö tiennyt.
Voi 'vammaivo' onhan tuo sinun lapsenuskosi niin kovin säälittävää, vasemmisto ei ole koskaan ajatellut mitään muuta kuin omaa asiaansa, patologisia valehtelijoita koko sakki, tai sitten eivät vaan kykene ajattelemaan yhtään mitään.
Tutkitustihan vasemmisto kannattajineen on aina ollut selvästi normi-ihmistä paljon yksinkertaisempaa, joten käyppä paskomassa housuihisi.
Neuvostoliitossa massamurhasivat keskiluokan, ja sitten kun olivat vieneet viljat Ukrainastakin maailmanmarkkinoille. tuotot juutalais-pankstereille, niin kehottivat köyhiä syömään toisiaan.
https://www.youtube.com/watch?v=cqnB4Q0hOWs
Vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa.
T: Li Andersson, ei mulla muuta.
kuka tällainen li on ? antaa hänen vain järkyttyä
jos joutuu tuollaisen mielenosoituksen keskelle ja on erimieltä, niin sieltä kanattaa haketua pois eikä suinkaan ryhtyä haastamaan riitaa,
Ylikierroksille?
Eikä ole annettu mahdollisuutta kommentointiin. Tämä on niin nykypäivän mediaa jolla ihmisten oikea mielipide yritetään väkisin vääristellä.
Mutta jos tuohon voisi kommentoida olisi suurin osa ihmisistä eri mieltä Andersonin kanssa, mutta kun ei.
Tämä on sitä todellista demokratiaa, mitä media luo.
Sinun syy. Sallit että meidän median omistaa juutalaiset, siis nämä jotka keksivät koko vasemmistolaisuuden aseeksi kansallisvaltioita vastaan.
Li on pöyristynyt
Liiltä karkasi märkäpieru järkytyksestä!!!
https://www.youtube.com/watch?v=aNKYfOZ0JG0
Vasemmisto pyrkii tuomaan Suomeen Venäjä-tyylisen hallinnon, jossa muilla kuin heillä ei ole mitään sananvaltaa.
Venäjällä "hoidellaan" mm. toimittajat ja erimieltä olevat pois väkivaltaa käyttäen.
.
Vasemmisto jos kuka on taho jonka historia pursuaa väkivaltaisuutta.
"Vasemmisto jos kuka on taho jonka historia pursuaa väkivaltaisuutta."
Se on historian valossa totta ja se on myös nykypäivän valossa totta.
Noita pilveä pössytteleviä vasemmistoradikaaleja pitääkin lukea täysin samalla tavalla kuin Putleria.
No nykyvenäjä, ainakin virallisesti post-kommonistisena valtiona, on kuitenkin selvästi imperialistinen valtio. Mutta ei kait Venäjällä ainakaan mitkään pilveä pössyyttelevät vihervasemmistolaiset ole muuta kuin vieroksuttuja saati että olisivat mihinkään mittaan suosittuja.
Meillä tietty nää vihervasemmistoanarkisti-pilvenpössyyttelijät pyrkivät tuhoamaan taloutta parhaan kuykynsä mukaan, politiikassa tavallaan ja politiikan ulkopuolella ihan konkreettisesti omaisuutta ja taloutta tuhoavaan toimintaan osallistuen.
Aivan, kyse olikin vain heidän puheistaan ja kirjoituksistaan sekä niihin suhtautumisesta noin yleensäottaen.
Kumpikin valehtelee silmät päästään ja paljastaa tulevat suunnitelmansa sillä, että syyttävät toisia juuri siintä mitä ovat itse seuraavaksi tekemässä tai suunnittelemassa...
Minua pelottaa nämä rosvovasurit, yhteiskunnan loiset.
Samanlaista järkytystä toivoisin, kun homo raiskaa pienen pojan tai mamu raiskaa suomalaisen naisen tai manne tappaa. Miksei silloin kukaan järkyty ja lehdet pullistele kauhistelu-uutisilla? Miksei kaikkia homoja leimata uhkaksi tai mamuja tai manneja? Vastatkaa heti! Olen kyllästynyt mediaaaan ja vaadin asiallista uutisointia myös suomeksi, ettei tarvitse aina lukea uutiset englannin kielellä. Onko mitä vittua -lehti ainoa, jossa kerrotaan uutiset, niin kuin ne on????!!!!
Juutalainen mediamme, miksi se kauhistelisi sitä kansanmurhaa jota se on lietsomassa kamuineen maahamme?
Kyllä on KAKSINAAMAINEN tuo andersson !!!! Eipä tuomitse vasemmistolaisia RIEHUJIA jotka särkivät paikkoja helsingissä ,ihan yhtä RIKOLLISIA ovat VASEMMISTOLAISET JA UUSNATSIT ihan yhtä paskaporukkaa !!!!!
Kuitenkaan ketkään suomalaiset "äärivasurit" eivät ole heitelleet kaasukranaateja kantasuomalaisten naisten ja lasten päälle eikä pahoinpidelleet mitään suomalaisia eläkeläisiä.
Vaihtaisitko jo nauhaa, alkaa kuulostamaan vähän kuluneelle tuo sama värssy.
Harmi kun ei eletä sota-aikaa vihervasurit pääsis uunin kautta haistelemaan yläilmoja, sodanaikana isänmaanpetturien palkka on teloituskomppanian edessä ja monttu takana.
Kranaattien heittäjät vasurit kuitenkin tuovat tänne. Malmössakin jo arkipäivää, se islamistinen katusota.
Kohta eletään.
Kohta eleteään.
Parin kuukauden päästä, ehkä.
"Äärioikeistoliikkeiden toiminta perustuu siihen, että ryhdytään näkemään yhteiskunnassa ihmisryhmiä, jotka ovat vihollisia. "
Onko sen koulutus ammattijärkyttyjä?
Terrorisointia ei hyväksy yksikään älykäs ihminen.
Onneksi vihervasurit ovat poissa hallituksesta.
Lii Andersson median pikku puudeli ja toteemipaalu! pullistelevin silmin kusee mediaa silmiin hymyilemättä.
Lin pikkuaivot pursuavat vihaa Suomalaista kohtaan!
Noi tollaset piilohyväkkäät ei osaa muuta kuin haisevilla vastalauseillaan kusta, paskoa ja oksentaa suomalaisten päälle.
Sylkemisestä nyt puhumattakaan:
Maa meidän jalkojemme alla on esi-isiemme tuhkaa. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
Ilmeisesti se on katsonut peiliin.
"Pelottaa koko Suomen puolesta". Juu on pelottanut jo joitakin vuosia, mutta ei mikään pari hassua äärioikeistolaista vaan tuo maahanmuuttopolitiikaksi kutsuttu hulluuden riemumarssi ja monikulttuurisuus.
Saiko se yöllä unissaan eka orgasminsa, mamu tuli meloineen sen uniin.
Kuvittelee kait, että nää mamut olis sitten kotiuduttuaan ja siihen "rahaa seinästä agendaan" totuttuaan oivaa vaalikarjaa vasukeille?
Kauniiden ihmisten kykypuolueella taas tavoite on saada ammattiyhdistysliikkeet murrettua tarpeeksi suurin työmarkkinat sekoittavin mamuarmeijoin.
Tätähän tää kaikki on, eiköstä vain?
Vasurit haluaa lisää mamuja ja muslimeita. Noita rauhan apostoleja.
Li on valveutunut. Käykö hän joka päivä suihkussa?
Vasurit käy vain kerran vuodessa.
Toinen tunnettu järkkyjä on Jani Toivola. Yhdessä Lin kanssa he ovat vihervasureita.
Li Andersson ja Marty Feldman ovat kuin 2 marjaa.
"Suomen, Ruotsin ja Norjan Vastarintaliikkeet muodostavat yhdessä Pohjoismaisen yhteisjärjestön. Pohjoismainen Vastarintaliike on käytännössä SVL:n emojärjestö, joka on myös kouluttanut Suomen äärioikeistoa, Kotonen sanoi STT:lle.
Ruotsissa uusnatsiliikkeen toiminta on kuitenkin aivan eri tasolla kuin Suomessa. Myös sen juuret juontavat pidemmälle.
SMR-järjestöä johtaa sen perustaja, niin ikään Pohjoismaista Vastarintaliikettä luotsaava 47-vuotias Klas Lund, joka ehti niittää kyseenalaista mainetta jo vuosia ennen kuin liike näki päivänvalon.
Mies tuomittiin taposta vasta 18-vuotiaana. Sittemmin hän on istunut vankilassa myös pankkiryöstöstä ja ampuma-aserikoksista. Lund on ehtinyt myös kertaalleen karkaamaan vankilasta ja piilottelemaan kuukausikaupalla poliisilta.
Lund on vaikuttanut erinäisissä natsipiireissä aina 1980-luvulta lähtien. Omaa, tiukan kansallissosialistista järjestöään mies on luotsannut vuodesta 1997. Ruotsin Säpo on arvioinut sen maan suurimmaksi sisäiseksi uhaksi.
- Itselleni on hyvin vaikeaa ymmärtää, miksei joku olisi kansallissosialisti, koska se on täysin loogista ja järjellistä, Lund sanoi SVL:n kääntämässä ja julkaisemassa haastattelussa toukokuussa.
Radikaaleja keinoja hän perusteli viitaten Adolf Hitleriin.
- Hitlerin mukaan aggressiivista ja muita poliittisia liikkeitä suvaitsematonta liikettä ei voinut voittaa ilman, että luo itse yhtä aggressiivisen ja muita poliittisia liikkeitä suvaitsemattoman ideologian.
Samaisessa haastattelussa Lund kertoi liikkeen tavoittelevan ennen kaikkea "yhtenäistä Pohjolaa", ei pelkkää Ruotsin herättelyä.
Hän onkin tuttu hahmo myös suomalaisen uusnatsiliikkeen johdolle. SVL kertoi kesäkuussa verkkosivuillaan Lundin tehneen ensivierailunsa Suomeen. SVL:n sivuilla julkaistun tekstin mukaan visiitti teki päivästä "erityisen".
Tuolloin SVL julkaisi myös Twitter-tilillään kuvan, jossa vieretysten istuvat Lund ja Suomen-liikkeen johtaja Juuso Tahvanainen vastailivat saatetekstin perusteella "Tulevaisuuspäivien osallistujien kysymyksiin"."
Eikö tuokin sukunsa ja hyrripoppoonsa ole loisinut Suomessa jo satoja vuosia?
Jos katsottais hänenkin historiaansa, niin 99,9% varmuudella olivat mukana siinä kansanteurastuksessa, jota kutsutaan nimellä "sisällissota" vaalkoisten puolella tottakai, siinä oli myös sakemanneja ja vapaaehtoisia rååtsista peräti Eskilstunasta saakka ja aivan takuulla olivat myös oikein päänatseja siinä II maailmansodassa, jossa piti päästä oikein "Uralille" saakka kera sakemanni natsien.
Kuvitteleeko tuo jatkuvasti järkyttyvä femakko Andersson, että mamuista tulisi uutta vasemmistoa äänestävää vaalikarjaa..?
Englannissahan Labour-puolue yritti juuri tuota samaa temppua, mutta siellähän on tultu jo järkiinsä.
Vähän alkaa tuntumaan siltä, että samaa temppua yritetään vasukkien puolesta täällä Suomessakin.
Li:stä tulee mieleen mopsi.
Mulllemullemulle bimbo....
https://jamesgonzo.wordpress.com/2013/07/16/vasemmistonuoren-poliittinen-ura-ei-jaa-kananlennoksi-kun-pappa-betalar/
Kyllä on idiootteja palstallinen länkyttämässä pelkkää paskaa.
Immonen Facebookissa: Minua ja lähipiiriäni on uhkailtu
Maanantai 3.8.2015 klo 18.07
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kertoo Facebookissa saaneensa mediakohun seurauksena uhkauksia.
Immonen syyttää nousseesta kohusta mediaa Facebookissa.
Immosen mukaan myös hänen lähipiiriään on uhkailtu. Hänen mukaansa suojelupoliisi selvittää uhkauksia. Suojelupoliisi ei kommentoi asiaa STT:lle.
Tavallisesti esimerkiksi kansanedustajiin kohdistuvat uhkaukset tutkii paikallispoliisi tai keskusrikospoliisi. Suojelupoliisi saattaa tarvittaessa auttaa asioiden selvittelyssä.
Immonen julkaisi reilu viikko sitten Facebookissa monikulttuurisuutta vastustavan, runsaasti kohua aiheuttaneen englanninkielisen päivityksen, joka johti muun muassa mielenosoituksiin monikulttuurisuuden puolesta.
Immonen syyttää Facebookissa kohusta mediaa.
- Mikäli tämän keinotekoisen kohun vuoksi minä tai läheiseni sattuisivat joutumaan väkivallan tai häirinnän uhriksi, on arvioitava valtamedian roolia ja menettelytapoja kyseisessä tapauksessa kansankiihottajana, Immonen kirjoittaa.
Kesäkuussa Immonen esiintyi Eugen Schaumanin haudalla otetussa valokuvassa yhdessä joidenkin uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Viime viikonloppuna Jyväskylässä pidetyssä järjestön mielenosoituksessa pahoinpideltiin kolmea ihmistä. Immonen kertoo Facebookissa, ettei hän yhteiskuvasta huolimatta tunne järjestöä.
- Useat tahot ovat vaatineet minua irtisanoutumaan Suomen Vastarintaliikkeestä. En tunne kyseistä järjestöä tai sen toimintaa sen vertaa, että voisin ottaa siihen asiantuntevasti kantaa, Immonen kirjoittaa.
- Väkivaltaa en hyväksy missään muodossa, ja tämän itsestäänselvyyden olen todennut jo hyvän aikaa sitten.
"Yhteistä puuhaa
Immosen johtama kansallismielinen Suomen Sisu järjesti verkkolehti Sarastuksen kanssa muistotilaisuuden Eugen Schaumanin haudalla 16. kesäkuuta.
Tilaisuuden jälkeen Immonen julkaisi Facebookissa kuvan, jossa hän poseeraa yhdessä useiden SVL:ään kuuluvien henkilöiden kanssa.
Immosen esiintyminen yhteiskuvassa SVL:ään kuuluvien henkilöiden kanssa herätti pahennusta ja sitä kritisoitiin jopa maahanmuuttokriittisellä Hommaforumilla.
Yksi keskusteluun osallistuneista oli sitä mieltä, että kyseisten henkilöiden kanssa "hengaaminen" hankaloittaa Immosen poliittisia vaikutusmahdollisuuksia.
Immonen tyrmäsi häneen kohdistuneen kritiikin ilmoittamalla, että vain kansallismielisyydellä eli aatteella on hänelle merkitystä.
- Aion jatkossakin olla mukana Suomen Sisun ja Sarastuksen kanssa järjestämässä kansallismielisille yhteistä puuhaa, sillä mikään muu taho (SVL:ää lukuun ottamatta) ei sitä järjestä, Immonen kirjoitti Hommaforum-keskustelupalstalla 17. kesäkuuta.
- Laajempi yhteiskunnallinen suunnanmuutos ei lähde käyntiin pelkästään ympäripyöreitä puheita eduskunnassa puhumalla. Muutos lähtee käyntiin siitä, että tavalliset kansalaiset saadaan aktivoitua ruohonjuuritasolla oikeanlaiseen toimintaan ja levittämään aatteen sanomaa eteenpäin, Immonen jatkoi."
"Laajempi yhteiskunnallinen suunnanmuutos ei lähde käyntiin pelkästään ympäripyöreitä puheita eduskunnassa puhumalla. Muutos lähtee käyntiin siitä, että tavalliset kansalaiset saadaan aktivoitua ruohonjuuritasolla oikeanlaiseen toimintaan ja levittämään aatteen sanomaa eteenpäin, Immonen jatkoi."
Jep, jep, jep...Onkos kansa vain "kansa" nyt sitten aktivoitunut "oikeanlaiseen toimintaan"?
Dan Koivulaakso kertoo, kuinka äärioikeisto riehuu
https://www.youtube.com/watch?v=okF9t9mOBKY
Lin katse on sekä vasemmalle että oikealle, jopa keskelle.
Nyt kauhea haloo pienestä nujakasta j.kylässä keväällä mamut teki yli 70 hyökkäystä helsingissä jopa lapsia kohtaan niin kaikki oli vain yksittäistapauksia eikä kukaan poliitikko kiinnostunut asiasta.........????????
Muistatteko leikin Hai Li, Hai Lo? Miten se menikään?