Alkaa oleen sen verran hiljaista kylpylässä, niin jos sinne alettais ottaa somaliasta pakolaisia. Siellä olisi jo valmiiksi erinomaiset koulutus/harrastetilat ?.
Tällä tavalla saatais ikaalinen nousuun ja kaivattua väriä katukuvaa. Voisin alkaa hankkeen puuhamieheksi
Tällä tavalla saatais ikaalinen nousuun ja kaivattua väriä katukuvaa. Voisin alkaa hankkeen puuhamieheksi
Vastaukset 15
Vanhimmat
Asutetaan ensin ne kunnan omistamat tyhjät koulut ym. tilat.
Niihin vois kehittää jotain kivaa vapaa-ajan ohjelmaa maahanmuuttajille. Vaikka jotain yleellisiä reutoutus viikonloppuretkiä, jossa samalla tutustuttais suomen luontoon.
Raisisti !!!
Onko mustan pitäminen maataloustöissä rasismia?
Siksikö niille maksetaan 2000 - 3000 eruroa kuussa täyden
ylläpidon lisäksi?
Tuo heimo on ihan itse maineensa pilannut koska aikuiset
miehet menevät rikoksiaan piiloon ulkomaille ja jättävät
perheensä heitteille.
Miesten tehtävä on laittaa maasa asiat kuntoon ja turvalliseksi
elää eikä paeta toisten elätettäviksi.
Rötöstelyn taito tulee toki heidän mukanaan tänne ja
niistä on juttua paljonkin esimerkiksi tänään iltalehdessä.
Ne ovat saapuneet hyvin kurjista oloista, niin ehdotan et kaupunki laittais vielä suvaisevaisuuden nimissä puolet lisää.
Ja kesämökin, jossa ne vois vähän rentoutua
Zuvakki on elänyt lähes koko elämänsä sosiaalisopalla
ja jakajien määrä lisääntyy mutta jaettava vähenee niin
aikas pian zuvakit katoavat huutelemasta.
Luuletko olevasi parempi ihminen, kun käyt kerta töissä ?
Ei siihen luuloja tarvita.
Esimakua tulevasta
https://www.youtube.com/watch?v=gbbYX-ty7k0
Suunan näyttäjä. http://mvlehti.net/2015/08/05/keskelle-kaupunkia-hyvinkaata-mamujen-vastaanottokeskus/
Tällä on työllistävä vaikutus ja Ikaalisen maine paranee kun otamme vastaan pakolaisia. Olisi mukava nähdä Hyvinkään katukuvassa enemmän kansainvälistä porukkaa esim. Afrikkalaista kulttuuria rumpujen soiton ja tanssin muodossa. Meidän ei tule olla rasisteja, eikä syrjiä esim afrikasta tulleita. He ovat tänne tervetulleita. Jokainen voisi tutustua pakolaisiin ottamalla yhden kotiinsa jotta he sopeutuisivat tänne.
Sisäsiittoisuus ja sen aiheuttamat fyysiset epämuodostumat sekä mielenvikaisuus ja homostelu vähenisivät kun perimä tervehtyisi. Nigaalinen, unelma kaupunki.