Olen koonnut tähän muutamien maiden lapsilukuja, jotta näemme tulevaisuuden voimasuhteita. Lisäksi taulukossa on valtioiden väestötietoja vuodelta 1949, jotta näemme maailman, johon NATO syntyi. Maailma muuttuu radikaalisti, ja samalla tulevat myös eri valtioiden sotilaalliset voimasuhteet muuttumaan.
_____
Vuonna 1949 maailman kuusi väestöltään (milj. as.) suurinta valtiota olivat:
Kiina: 544
Intia: 355
Neuvostoliitto: 178
USA: 150
Japani: 82
Indonesia: 74
_____
Vuonna 2013 eniten 0-4 vuotiaita lapsia (milj. lasta) oli seuraavissa maissa:
Intia: 125
Kiina: 90
Nigeria: 26
Pakistan: 25
USA: 22
Indonesia: 20
_____
Kun valtioiden väliset varallisuuserot tasoittuvat tulevaisuudessa yhä vain enemmän. Nämä lapsiluvuissa tapahtuneet muutokset johtavat siihen, että maailman johtavan supervallan (USA:n) talous tulee kutistumaan valtavasti suhteessa muihin valtioihin.
_____
Historiankirjoituksesta muistamme, että noin vuonna 1950 USA:n ostovoima oli yhtä suuri kuin muun maailman yhteensä. Lisäksi muistamme vielä hyvin kuinka 2000-luvun alussa USA käytti rahaa puolustusvoimiensa ylläpitoon yhtä paljon kuin koko muu maailma yhteensä.
_____
Radikaalin muutoksen huipentuma on vuonna 2100. Jopa yksi ainoa Afrikan valtio, siis Nigeria, on vauraampi kuin koko maailmaa supervaltana johtanut USA.
_____
Vuonna 1949 maailman kuusi väestöltään (milj. as.) suurinta valtiota olivat:
Kiina: 544
Intia: 355
Neuvostoliitto: 178
USA: 150
Japani: 82
Indonesia: 74
_____
Vuonna 2013 eniten 0-4 vuotiaita lapsia (milj. lasta) oli seuraavissa maissa:
Intia: 125
Kiina: 90
Nigeria: 26
Pakistan: 25
USA: 22
Indonesia: 20
_____
Kun valtioiden väliset varallisuuserot tasoittuvat tulevaisuudessa yhä vain enemmän. Nämä lapsiluvuissa tapahtuneet muutokset johtavat siihen, että maailman johtavan supervallan (USA:n) talous tulee kutistumaan valtavasti suhteessa muihin valtioihin.
_____
Historiankirjoituksesta muistamme, että noin vuonna 1950 USA:n ostovoima oli yhtä suuri kuin muun maailman yhteensä. Lisäksi muistamme vielä hyvin kuinka 2000-luvun alussa USA käytti rahaa puolustusvoimiensa ylläpitoon yhtä paljon kuin koko muu maailma yhteensä.
_____
Radikaalin muutoksen huipentuma on vuonna 2100. Jopa yksi ainoa Afrikan valtio, siis Nigeria, on vauraampi kuin koko maailmaa supervaltana johtanut USA.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taidat nyt sekoittaa asioita?
Afrikassa kyllä väkiluku kasvaa räjähdysmäisesti, mutta ei ole mitään syytä odottaa sen johtavan vaurauteen vaan tasan päinvastaiseen! Nämä maat kölyhtyvät ja kurjistuvat ja nälänhädät tulevat olemaan rajuja maanosassa!
Olet yhtä naiivi kuin muinaiset neukut, joiden piti ohittaa USA:n elintaso jo 60-luvulla??!!
Ennen sanottiin, että "lapsi tuo leivän tullessaan"! Nigerian tapaisissa kehitysmaissa liikalapset kyllä vievät leivän mennessään!
Kyllä velkainen USA tullee hajoamaan tavalla tai toisella, luultavasti 'sisältä' päin.
Historiaa tarkastelemalla nähdään myös tulevaisuuteen, suuret valtakunnat ovat järjestään hävinneet...Rooman valtakunnasta on jäljellä raunioita Skotlantia myöten.
Kiinassa oli hyvin korkea kulttuuri aikana, kun Eurooppa vielä eli täysin alkeellista elämää. Tästä voisi sanoa, että kaikella on aikansa.
Jos Nigeriaa odottaa moinen äkkivaurastuminen, luulisi sinne olevan köyhtyvästä Suomesta jo melkoista trafiikkia?
Tarkistetaan hieman tilannetta. Jos otetaan Nigerian ja USA:n ostovoiman kehitykset huomioon vaikkapa 10, 20 ja 30 vuoden ajalta, niin katsotaan mihin kohtaan ne piirtävät "leikkauspisteen, jolloin Nigerian talous ohittaa USA:n talouden:
_____
Seuraavassa on USA:n ja Nigerian ostovoima-BKT:n %-osuus koko maailman ostovoimasta vuosilta 2014, 2004, 1994 ja 1984.
_____
USA
1984: 22,573
1994: 20,626
2004: 19,096
2014: 16,140
_____
Nigeria
1984: 0,602
1994: 0,527
2004: 0,687
2014: 0,972
_____
Jos otetaan huomioon talouskehitys kolmenkymmenen vuoden ajalta (1984-2014), niin samanlaisen tasaisn kehityksen mukaan kehitys on seuraava:
USA 2044 = 11,540%; USA 2074 = 8,251%; USA 2104 = 5,900%; USA 2134 = 4,219%
Nigeria 2044 = 1,569%; Nigeria 2074 = 2,534%; Nigeria 2104 = 4,091%; Nigeria 2134 = 6,606%
Viimeisen kolmenkymmenen vuoden talouskehityksen huomioiden Nigerian talous ohittaa USA:n talouden vuonna 2119, siis 19 vuotta ennustamani ajankohdan jälkeen.
_____
Jos taas otetaan huomioon talouskehitys 20 viimeisen vuoden aikana (1994-2014), niin tulos on seuraava:
USA 2034 = 12,630%; USA 2054 = 9,883%; USA 2074 = 7,733%; USA 2094 = 6,051%
Nigeria 2034 = 1,793%; Nigeria 2054 = 3,307%; Nigeria 2074 = 6,099%; Nigeria 2094 = 11,248%
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden talouskehityksen huomioiden Nigerian talous ohittaa USA:n talouden vuonna 2080.
_____
Jos otetaan huomioon talouskehitys viimeisen kymmenen vuoden (2004-2014) aikana, niin tulos on seuraava:
USA 2024 = 13,642% ; USA 2034 = 11,530% ; USA 2044 = 9,745% ; USA 2054 = 8,237% ; USA 2064 = 6,962% ; USA 2074 = 5,884%
Nigeria 2024 = 1,375% ; Nigeria 2034 = 1,946% ; Nigeria 2044 = 2,753% ; Nigeria 2054 = 3,895% ; Nigeria 2064 = 5,511% ; Nigeria 2074 = 7,797%
Viimeisen kymmenen vuoden taloudellisen kehityksen mukaan Nigerian talous ohittaa USA:n talouden vuonna 2069.
_____
Seurantajakso, ja vuosi jona Nigeria ohittaa USA:n talouden jos kehitys on tasainen
1984-2014: Vuonna 2119
1994-2014: Vuonna 2080
2004-2104: Vuonna 2069
_____
Näyttää siltä, että Nigerian talouskehitys on kiihtymässä yhä vain nopeammaksi, sillä mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä nopeammaksi Nigerian talouskasvu tulee. Vastaavasti mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä pahemmin USA:n talous kangertelee.
_____
Nigerian talous näyttää siis ohittavan USA:n talouden vuosien 2069-2119 välillä.