Jumala loi kaiken sanallaan. Hänen sanassaan on yliluonnollinen, luova voima. Hän puhui olemattomat olemaan. Esim. "Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli." (1.Moos.1:3)
Luominen edellyttää yliluonnollisen persoonan olemassaoloa. Evoluutio ei ole persoona. Se ei osaa puhua ja siksi se ei pysty luomaan yhtään mitään, ei edes teoriassa. Kaikki, mitä näemme ympärillämme, on Jumalan luomaa.
Kun tiedemies laboratoriossa sekoittelee aineita ja tekee tieteellisiä kokeita, hän vain asettelee eri järjestykseen ja sekoittelee niitä aineita, jotka Jumala on jo ennalta luonut. Hän ei pysty luomaan mitään uutta, joka ei perustuisi siihen, mikä on jo luotu.
Evoluutioteoriakin perustuu vain niihin aineisiin luonnonlakeihin ja reaktioihin, jotka Jumala on jo ennalta luonut. Ilman Jumalan yliluonnollista sanaa mitään ei olisi olemassa eikä mitään olisi koskaan tapahtunut. Jumala on kaiken lähtökohta ja siitä tulee kaiken tieteellisen tutkimuksenkin lähteä.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." (1.Moos.1:1)
Jumala loi sanallaan.
56
54
Vastaukset
- tieteenharrastaja
Vaikka otammekin tuon lähtökohdaksi, se ei luonnontieteeseen vaikuta:
"Ilman Jumalan yliluonnollista sanaa mitään ei olisi olemassa eikä mitään olisi koskaan tapahtunut. Jumala on kaiken lähtökohta ja siitä tulee kaiken tieteellisen tutkimuksenkin lähteä."
Tiede ei pysty tutkimaan "yliluonnollisen sanan" vaikutuksia, koska mikä tahansa olisi sille mahdollista. Se voi vain tehdä objektiivisia luonnonhavaintoja ja kokeita sekä päätellä niistä, mitä luonnossa on tapahtunut ja tapahtuu.
Luonnontieteen saavuttamien tulosten minä ymmärrän tulkitsevan Jumalan ilmoitusta Hänen luovan sanansa luomakunnassa aiheuttamista fyysisistä tapahtumista. Mielestäni sinunkin pitäisi, koska miten voisit halveksua luomakunnassa annettua Luojan omaa ilmoitusta.- Reddington
Jos Jumalan luomistyö ei vaikuta luonnontutkimukseen niin ei se mitään tiedettä silloin ole vaan se pohjautuu valheeseen ja valhe johtaa toiseen jne.
- tieteenharrastaja
Reddington kirjoitti:
Jos Jumalan luomistyö ei vaikuta luonnontutkimukseen niin ei se mitään tiedettä silloin ole vaan se pohjautuu valheeseen ja valhe johtaa toiseen jne.
Mihin valheeseen tiede muka pohjautuu?
- puolimutkaisesti
tieteenharrastaja kirjoitti:
Mihin valheeseen tiede muka pohjautuu?
Sinä olet nielaissut valheen syötteineen ja koukkuineen etkä tunnista enää valhetta.
Sitten sinä olet laittanut valheen ja tieteen samaan pimeään laatikkoon ja pidät niitä samana. - tieteenhrrastaja
puolimutkaisesti kirjoitti:
Sinä olet nielaissut valheen syötteineen ja koukkuineen etkä tunnista enää valhetta.
Sitten sinä olet laittanut valheen ja tieteen samaan pimeään laatikkoon ja pidät niitä samana.Koeta kiemurrella irti kyvyttömyydestäsi vastata selvään kysymykseen:
"Mihin valheeseen tiede muka pohjautuu?" - puolimutkaisesti
tieteenhrrastaja kirjoitti:
Koeta kiemurrella irti kyvyttömyydestäsi vastata selvään kysymykseen:
"Mihin valheeseen tiede muka pohjautuu?"Miksi sinä kutsut valhetta tieteeksi?
Luuletko että valhe kumuloituu evoluutio-yliluonnollisesti todeksi kun sitä kutsutaan tieteeksi? - tieteenharrastaja
puolimutkaisesti kirjoitti:
Miksi sinä kutsut valhetta tieteeksi?
Luuletko että valhe kumuloituu evoluutio-yliluonnollisesti todeksi kun sitä kutsutaan tieteeksi?Luuletko sinä, että perusteluton väitteesi muuttuu todeksi, kun vain toistat sitä siinnikkäästi.
- iwukki_on_homo_neiti
puolimutkaisesti kirjoitti:
Miksi sinä kutsut valhetta tieteeksi?
Luuletko että valhe kumuloituu evoluutio-yliluonnollisesti todeksi kun sitä kutsutaan tieteeksi?"Miksi sinä kutsut valhetta tieteeksi?"
Sinähän se kutsut valhetta eli kreationismia tieteeksi. Olet homo nikkivoro jeesuksenhoro
"Luuletko että valhe kumuloituu evoluutio-yliluonnollisesti todeksi kun sitä kutsutaan tieteeksi?"
Ei kreationismi muutu tieteeksi vaikka sinä ja muut homot jeesuksenmorsiammet länkyttäisivät maailman loppuun saakka. - kdfjgkh
tieteenharrastaja kirjoitti:
Luuletko sinä, että perusteluton väitteesi muuttuu todeksi, kun vain toistat sitä siinnikkäästi.
Jos väite on tosi niin se on tosi vaikka ei sitä perustelisi ollenkaan etkä sinä mitään perusteluja edes ymmärrä.
- Fiksu_Kreationisti
tieteenharrastaja kirjoitti:
Luuletko sinä, että perusteluton väitteesi muuttuu todeksi, kun vain toistat sitä siinnikkäästi.
Perusteeton väite oli asian esittäjällä, että sinulla. Pyrit ilmeisesti esittämään, että tiede on totta, joka ei tietystikään pidä paikkaansa. Syyllistyit siis jälleen valehteluun.
Olisikohan jo pikkuhiljaa olla synnintunnustuksen paikka? - tieteenharrastaja
Fiksu_Kreationisti kirjoitti:
Perusteeton väite oli asian esittäjällä, että sinulla. Pyrit ilmeisesti esittämään, että tiede on totta, joka ei tietystikään pidä paikkaansa. Syyllistyit siis jälleen valehteluun.
Olisikohan jo pikkuhiljaa olla synnintunnustuksen paikka?Mikset katso keskustelusta, mistä oli kysymys:
"Pyrit ilmeisesti esittämään, että tiede on totta, joka ei tietystikään pidä paikkaansa. Syyllistyit siis jälleen valehteluun."
Reddington aloitti inttämisen, että tiede perustuu valheeseen, jolloin kysyin, että mihin valheeseen muka. Kreojen yritykset kiertää vastaaminen on nyt kieputettu väitteeksi, että minä valehtelisin tieteen olevan "totta". Se, mikä siinä muka on valhetta, on vielä osoittamatta. - Nörttinne
tieteenharrastaja kirjoitti:
Mihin valheeseen tiede muka pohjautuu?
Tottakai tiede pohjautuu valheeseen, esim. loogisen ANDIN totuustaulu
0 0 = 0 ja 0 1 = 1
1 = totta, 0 = valhetta. - c-koodari
Nörttinne kirjoitti:
Tottakai tiede pohjautuu valheeseen, esim. loogisen ANDIN totuustaulu
0 0 = 0 ja 0 1 = 1
1 = totta, 0 = valhetta.Pikku virhe nörtillä. Loogisina lauseina nuo ovat tosia jos operaattori tarkoittaa loogista OR operaatiota.
- vaka_vanha
On outoa että EU:ssa ja sen peräkylässä Suomessakin mennään mukaan jonkun aasialaiset kamelinajajaporukan satuihon. Suomalainen pitää kiinni omistaan eli Kalevalan jutut pitäisi riittää täällä. Sitten jos tulee tarinoita muista galakseista niin voidaan vaihtaa nämä tupajutut isompiin maailmoihin.
- puolimutkaisesti
Evoluutio on juuri aasialaisten keksimä vanha satu.
- JopeJehova
Niin,fiksuimmat ihmiset olivat, jo ennen Draamatun kokoonkeittämistä erimäisissä kirkolliskokouksissa,havainneet intuitiivisesti eliökunnassa tietynlaista jatkuvuutta.
Heillä ei kuitenkaan ollut käytössään kuin paikallista tietämystä geologiasta ja ennenkaikkea fossiililöydöistä.
Se ei riittänyt vielä riittävän laajapohjaisen näkemyksen muodostamiseen,vaan jäi myytin asteelle.
Vasta 1800-luku,jolloin höyryn voima kehitti kaivos-ja maansiirtohankkeet ennennäkemättömään laajuuteen,päästiin todenteolla tutkimaan geologian ja paleontologian aloja.
Kun vielä korkein opetus oli lopultakin irtaantunut kirkon rautakouraisesta holhouksesta,oli tuloksena upea nousu inhimillisen tiedon alalla.
Tuhat vuotta oli kuitenkin menetetty ristinopin autoritaaris-patriarkaalisen dogman joutavanpäiväisessä ja mynnähtäneessä hymistelyssä. - Viimeinen.konservatiivi
Siihen mitään höyryä tarvita. Purjevoimallakin pääsee. Ruhtinaiden salongeissa olevat hirviönäyttelyt todistavat demonisten voimien runnelleen planeettamme eläinkuntaa.
- Ihmeseononse
Ja nuo demoniset voimat lopettivat runtelemisensa 1800-luvulla,kun kehiin astui taksonomia,evoluutio havaittiin ja huijaukset eivät enää menneet läpi niin kuin ristinopilla tyhmennetyn kirkkorahvaan aikoina.
- lapsenmielisille
" Evoluutio ei ole persoona. Se ei osaa puhua ja siksi se ei pysty luomaan yhtään mitään, ei edes teoriassa."
Tällä tavoinko te perustelette kreationismia seurakunnissanne?
Sana on luova voima -> Evoluutio ei osaa puhua-> evoluutioteoria on väärä.
Etkö ymmärrä, miten naiivilta tuollainen todistelu näyttää uslkopuolisista? Se, että sana olisi luova voima, on pelkkä uskonnollinen uskomus, mikä on terveellä järjellä ajateltuna väärä. Ja kun premissisi on väärä, koko päättelyketjultasi on kokonaan pohja pois.
Jos tuollainen teidän seurakunnissanne vielä menisikin läpi, niin muualla "logiikkasi" herättää korkeintaan hilpeyttä tai ehkä paremminkin sääliä. En ihmettele, että kreationismi on uskovien joukossakin marginaalisessa asemassa ja siihen uskovien joukko pienenee jatkuvasti, jos perustelunne ovat tuolla tasolla.»Etkö ymmärrä, miten naiivilta tuollainen todistelu näyttää uslkopuolisista?»
Ensisilmäyksellä kreationistisen propagandan määrä (AIG, CMI, jne.) sai koko liikkeen näyttämään ekspansiiviselta. Kun itse sisältö luonteeltaan ja laadultaan kävi ilmi, niin tajusin jutun jujun. Kristillisessä asiayhteydessä kreationismi ja ID ovat vain eräs "voima" tiettyjen liikkeiden koheesiota ylläpitämässä. Ei tuo normaalijärkiselle ulkopuoliselle menekään läpi, kun ei se normaalijärkiselle sisäpiiriläisellekään näytä menevän.- evokkia_johdatetaan
Kaoottinen kirjoitti:
»Etkö ymmärrä, miten naiivilta tuollainen todistelu näyttää uslkopuolisista?»
Ensisilmäyksellä kreationistisen propagandan määrä (AIG, CMI, jne.) sai koko liikkeen näyttämään ekspansiiviselta. Kun itse sisältö luonteeltaan ja laadultaan kävi ilmi, niin tajusin jutun jujun. Kristillisessä asiayhteydessä kreationismi ja ID ovat vain eräs "voima" tiettyjen liikkeiden koheesiota ylläpitämässä. Ei tuo normaalijärkiselle ulkopuoliselle menekään läpi, kun ei se normaalijärkiselle sisäpiiriläisellekään näytä menevän.Ja evokki uskoo.
evokkia_johdatetaan kirjoitti:
Ja evokki uskoo.
No osoitapa muuta kuin sen mitä väitin, niin sinua voidaan pitää jonain muuna kuin turhia kuittailevana idioottina.
<<< Luominen edellyttää yliluonnollisen persoonan olemassaoloa. >>>
Juu ja kun sellaista yliluonnollista persoonaa ei ole olemassa, niin voidaan todeta, ettei mitään luomistakaan koskaan tapahtunut.
Vai onko sinulla todisteita tästä yliluonnollisesta persoonasta? Niin arvelinkin.- puolimutkaisesti
Sinulla ei siis ole todisteita maailmasta jonka Jumala on luonut, heikosti tuntuu sinulla menevän.
Peilissä sinä kuitenkin olet näkevinäsi apinan. - lapsenmielisille
puolimutkaisesti kirjoitti:
Sinulla ei siis ole todisteita maailmasta jonka Jumala on luonut, heikosti tuntuu sinulla menevän.
Peilissä sinä kuitenkin olet näkevinäsi apinan.Maailmasta minulla toki on todisteita, mutta ei Jumalasta joka sen olisi luonut. Eikä kai ole sinullakaan.
- vnbvnbnbnb
puolimutkaisesti kirjoitti:
Sinulla ei siis ole todisteita maailmasta jonka Jumala on luonut, heikosti tuntuu sinulla menevän.
Peilissä sinä kuitenkin olet näkevinäsi apinan.Et taida olla mikään älykäs ihminen kun ovat sinun pienen mielen onnistuneet aivopesemään noinkin pahasti. Sinä typerä ressukka et voi sille faktalle mitään että evoluutiosta löytyy todisteet mutta sinun Jumalan luomisesta ei löydy yhtään todistetta.
- dfgdlj
vnbvnbnbnb kirjoitti:
Et taida olla mikään älykäs ihminen kun ovat sinun pienen mielen onnistuneet aivopesemään noinkin pahasti. Sinä typerä ressukka et voi sille faktalle mitään että evoluutiosta löytyy todisteet mutta sinun Jumalan luomisesta ei löydy yhtään todistetta.
Evoluutiosta ei ole kukaan löytänyt todisteita, hyvin ovat huijarit sinut aivopesseet uskomaan satuihin.
dfgdlj kirjoitti:
Evoluutiosta ei ole kukaan löytänyt todisteita, hyvin ovat huijarit sinut aivopesseet uskomaan satuihin.
Mielestäsi ei ole siis todisteita siitä, että populaation periytyvät ominaisuudet voisivat muuttua sukupolvien myötä? Sitähän evoluutio on.
- iwukki_on_homo_neiti
dfgdlj kirjoitti:
Evoluutiosta ei ole kukaan löytänyt todisteita, hyvin ovat huijarit sinut aivopesseet uskomaan satuihin.
"Evoluutiosta ei ole kukaan löytänyt todisteita, hyvin ovat huijarit sinut aivopesseet uskomaan satuihin."
Hyvin on insestinen sukusi ja homot lahkosi sedät kasvattaneet sinusta jeesuspörinäisen homon jeesuksenmorsiammen, joka länkyttää typeryyttään täällä palstalla kun kykyjä, tietoja ja henkistä kapasiteettia ei muuhunkaan ole. - dfgkldgjl
Vanellus kirjoitti:
Mielestäsi ei ole siis todisteita siitä, että populaation periytyvät ominaisuudet voisivat muuttua sukupolvien myötä? Sitähän evoluutio on.
Populaation periytyvät ominaisuudet eivät muuta lajia toiseksi lajiksi.
Eli ei mitään evoluutiota tapahdu. - Hihu
lapsenmielisille kirjoitti:
Maailmasta minulla toki on todisteita, mutta ei Jumalasta joka sen olisi luonut. Eikä kai ole sinullakaan.
Mikä ite oot? Etkö tajua olevasi Jumalasi kuva? Jos et, niin vaihtoehtoja ei ole monia, olet demoni-ihminen, Aamen Saatana on jo alassyösty? Ja ihmisiä on ruvennut syntymään saattanoina ja perkkeleinä?
- Hihu
lapsenmielisille kirjoitti:
Maailmasta minulla toki on todisteita, mutta ei Jumalasta joka sen olisi luonut. Eikä kai ole sinullakaan.
"Jumala on Henki": Joko snaijaat? Jos olet henki, joka omillaan sanoillaan kieltää Hengen Isän, varo ettei Jumalasi ja Jeesuksesi suutu sinulle, ja tapa sinua mykäksi. Puhutte niin epäloogisia, ettekö ymmärrä ainuttakaan Jumaluuden määritelmää?
Esim tämä: Isä(>), Poika(<) ja Pyhä-Henki-Veli ja vast-sukupuoli(=) - Krevo
dfgkldgjl kirjoitti:
Populaation periytyvät ominaisuudet eivät muuta lajia toiseksi lajiksi.
Eli ei mitään evoluutiota tapahdu.Ei muuta lajia lajiksi, mutta Darwin setähän kertoi, että ne alkoivat samasta juuresta, kehittyä eri lajeikseen? Aluksi ne olivat pelkkä rotu, ja sittenkun rodun ominaisuudet olivat tarpeeksi erilaisia, niistä tuli eri lajeja? Eikö tämä ole totta, kuitenkin?
- Krevo
Niin siis sanoin, kuin Ihminen oli silloin Jumalan kuva, niin Kissa on Valtavan Maun kuva, ja Koira Mahtavan Haun? Mitähän ne tarkoittaa? Laskekaa ihmeessä "sanojensa" lukumääriä, kai(3) teillä on niille jotakin merkityksiä jo?
>>Jumala loi kaiken sanallaan.<<
Nyt sitten vain todistat tuon. Helppoa kuin heinänteko, mitä?- Voihanvitalis
Onko Raamattu sittenkin täysi kupla? Joh.1:1. Sana oli Jumala. Ps.33:6. Herran sanalla ovat taivaat tehdyt.... Ilm.19:13. Ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
- jallajalla
Hyvä kun tunnustat että Jumala on taikuri. Taikatempulla ei kuitenkaan maailmoja kukaan pysty luomaan.
- Siinäpähkiä
Todella "Jumala" on taikuri, Raamattu sen todistaa. Hedr.11:3. Biblia (kirjakääröt). Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.
- Krevo
Miten luodaan TYHJÄSTÄ rahaa? Pistetään vain numero tilille? Pohjimmiltaan samoin, kai luotiin materiaa, nollan sijaan avaruuden koordinaatiston pistettiinkin jokin muu kuin nolla, tai muut kuin tilavuuden etäisyyttä ilmaiseva vektori.
TIetysti nykyään rahalle pitää olla katetta, muuten tulee se kuuluisa "INFLAATIO". Joka vuosi on nyt EUUN aikana ollut inflaatio, hinnat nousevat, ja palkat suurinpiirtein yhtäpaljon, tai vähemmän? - Hihu
Taikatempulla tai ei, niin eikö harhat ole alkuperäinen olotila? Siksihän me olemmekin hereillä, mieluummin, koska pimeyyden henget muuten meitit tappaisivat siellä...Ä ooo, Ä ooo, muistatteko sen biisiin...
- Sepä_Se
AAMEN!!!
- henrikijäs72
annan teille taulun jossa kaikki
- henrikijäs72
antovat taulun jossa kirjotusta
- henrikijäs72
jeesus tai jumala käveli kivien päällä
- Hihu
Hihupiireissä kuuluisa vitsi:
"Luterillainen, Ortodoksi ja Babtisti olivat veneretkellä. Luterilainen sanoi, todistakaamme uskomme Jeesukseen kävelemällä veden päällä. Luterilainen lähti kävelemään, ja astui salakarien päälle, ja pääsi rantaan. Ortodoksista en tiedä, tiesikö se niiden paikat, mutta käveli silti rantaan. Babtisti tai Helluntalainen sen sihaan upposi uppeluksiin, ja räpiköi vartin vedessä mutta pääsi rantaan. Luterilainen nälvi Babtistia: 'Eikö uskosi olekaan oikea, etkö saanut Jumalalta mitään apua? Babtisti vastasi, uskoni vain vahvistui, opin näet uimaan.'"
- henrikijäs72
tytöt halus kysyä miten mahdollista että suku jatkunut näin kauan
- henrikijäs72
maapallolla tapetaan ihmisiä ja suomi vaan omassa onnessaan
- KUOLEMMEKO
SUomessa kuollaan nykyään keskimäärin 74-80 vuotiaana, ja luvussa on jo itsarin tehneet, ja ennen 50 vuotissynttäriään kuolleet, esim. huumeenyliannostukseen, tai alkoholin yliannostukseen, noin tavallisimpia ennenaikaisia kuolinsyitä mainitakseni....
- henrikijäs72
suomi ei sotilallisesti pysty auttaa arabimaita onpa tyhmiä
minä osaisin - henrikijäs72
taulu on muonaikaista kirjotusta kuten arabia muttei ole
- henrikijäs72
savitaulu tai se muu
- henrikijäs72
suku ollu varmaan sotimassa aikojen alusta
- henrikijäs72
torjuntaohjukset jos joku ampuu singolla
- herikijäs72
1 sekuntti aikaa laukaista torjunta ohjus hävittäjästä
muu ten viivyttely tuhoaa koneen - henrikijäs72
eka läheteän lämpöohjus lämpöä tutkiva ohjus feikki sitten oikea
- henrikijäs72
kommadojoukoissa kerran palvelin muut kuoli minä jäin eloon
zum
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti5610135Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2312272Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori681818Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks141585- 991528
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1801420- 541146
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2201113- 311035
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric285981