JUMALAN lapsille!

Herra, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Muut pitävät Jeesusta jumalattomana, mutta ryöväri sanoo häntä Herraksi, sanoo hänellä olevan valtakunnan ja rukoilee häntä muistamaan häntä, kun hän tulee valtakuntaansa. Tämähän on verraton usko ja tunnustus, kun muutoin koko maailma ei pidä Kristusta minäkään. Juuri näin kristikunta pidetään voimassa. Se on Jumalan työtä.

Kun juutalaiset ja pakanat ristiinnaulitsevat Kristuksen ja pilkkaavat häntä ja opetuslapset hylkäävät hänet, silloin Jumala kutsuu ryövärin. Samoin hän tahtoo vielä nytkin hoitaa seurakuntaansa. Vaikka kaikki luopuvat Kristuksesta, kuningas, piispat, maan mahtavimmat ja oppineimmat, Jumala tahtoo kuitenkin varjella sitä vähäistä joukkoa, jolla on hänen Henkensä ja joka tunnustaa häntä maailmalle. Tämä on siis koko kristikunnan lohdutuksena ja esikuvana.

Jumala ei tahdo antaa uskon Kristukseen eikä tunnustuksen hävitä. Elleivät opetuslapset tahdo tunnustaa häntä, on pahantekijän astuttava esiin opettamaan muita ihmisiä, minä häntä on pidettävä ja kuinka hän antaa ihmisille lohdutuksen. Herra, Jumalamme, ei todellakaan tahdo jättää Kristusta vaille tunnustajia, vaikka semmoisena olisi vain rosvo hirsipuussa tai murhaaja mestauspölkyllä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Luuk. 23:42 - maanantai 3. elokuuta
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko täällä Jumalan lapsia, vai pelkästään ateisteja käännytystyössään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sley kirjoitti:

Herra, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Muut pitävät Jeesusta jumalattomana, mutta ryöväri sanoo häntä Herraksi, sanoo hänellä olevan valtakunnan ja rukoilee häntä muistamaan häntä, kun hän tulee valtakuntaansa. Tämähän on verraton usko ja tunnustus, kun muutoin koko maailma ei pidä Kristusta minäkään. Juuri näin kristikunta pidetään voimassa. Se on Jumalan työtä.

Kun juutalaiset ja pakanat ristiinnaulitsevat Kristuksen ja pilkkaavat häntä ja opetuslapset hylkäävät hänet, silloin Jumala kutsuu ryövärin. Samoin hän tahtoo vielä nytkin hoitaa seurakuntaansa. Vaikka kaikki luopuvat Kristuksesta, kuningas, piispat, maan mahtavimmat ja oppineimmat, Jumala tahtoo kuitenkin varjella sitä vähäistä joukkoa, jolla on hänen Henkensä ja joka tunnustaa häntä maailmalle. Tämä on siis koko kristikunnan lohdutuksena ja esikuvana.

Jumala ei tahdo antaa uskon Kristukseen eikä tunnustuksen hävitä. Elleivät opetuslapset tahdo tunnustaa häntä, on pahantekijän astuttava esiin opettamaan muita ihmisiä, minä häntä on pidettävä ja kuinka hän antaa ihmisille lohdutuksen. Herra, Jumalamme, ei todellakaan tahdo jättää Kristusta vaille tunnustajia, vaikka semmoisena olisi vain rosvo hirsipuussa tai murhaaja mestauspölkyllä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Luuk. 23:42 - maanantai 3. elokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu