Sotaveteraanit ja -invalidit pelastivat maamme idän karhun kynsistä. Muutoin meillä olisi ollut Viron karu kohtalo neuvostosaappaan anturan alla. Suomi maksoi pennilleen sotavelkansa, vaikka urakka oli kaikin tavoin lähes mahdoton. Viimeiset sotakorvausjunat lähtivät Neuvostoliittoon 1950-luvulla.
Emme saaneet tukea Kreikalta emmekä USA:lta ja ylpeät ruotsalaisetkin käänsivät meille selkänsä.
Maksammeko sotavelan nyt toiseen kertaan kasvottomalle EU-koneistolle? Suomen maksuosuus nousi juuri kolmannneksen, koska maatamme pidetään EU:ssa vauraana maana. Olemme kuitenkin EU:ssa peränpitäjänä miinusmerkkisillä talousennusteillamme, joista ei näytä tulevan loppua.
Vippaskonsteilla, kuten työajan pidennyksillä, ei tätä maata nosteta jaloilleen. Hallituksen humpuukiministereistä kansa on jo saanut tarpeekseen.
Maksammeko kunniavelkaa EU:lle?
taaltapesee
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692247
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012073- 781688
- 781506
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411500- 101397
- 311364
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?521258Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.621200Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?281179