NELJÄ MAAHANMUUTTAJAA, KAKSI RAISKAUSYRITYSTÄ!

Oulussa kaksi raiskauksen yritystä: Oletko nähnyt tuntomerkkeihin sopivia miehiä?

Oulussa sattui viikon välein kaksi raiskauksen yritystä. Poliisi etsii tekijöitä.

Ensimmäinen tapaus sattui lauantaina 25.7. neljän aikaan aamuyöllä. Nainen liikkui Iskontielle johtavaa tietä pitkin, kun hänet Pohjantien alikulussa kaadettiin maahan, pahoinpideltiin ja yritettiin riisua. Pyörällä liikenteessä ollut tekijä pakeni Koskelan tai keskustan suuntaan kun paikalle tuli sivullisia.

Poliisin tietojen mukaan kyseessä on TUMMAIHOINEN mies, jolla on lähes mustat hiukset ja vartalolla runsaasti tummaa karvoitusta. Hän liikkui miesten pyörällä, josta kuului kitisevä ääni.

Reilu viikko tämän jälkeen sunnuntaina 2.8. aamuneljän aikaan nuori nainen käveli Kajaanintiellä kevyenliikenteenväylää kun hän huomasi, että häntä seurataan. Raksilan uimahallin kohdalla hänet kaadettiin maahan selästä tönäisemällä. Tämän jälkeen KOLME TUMMAIHOISTA MIESTÄ yritti riisua hänet maassa. Nainen repi miehiltä hiuksia päästä ja pääsi pois tilanteesta kahden sivullisen miehen tultua apuun. Nainen pakeni juosten paikalta.

Miehet olivat noin 170-175 senttiä pitkiä. Yhdellä miehistä oli lyhyt irokeesimallinen kampaus ja kahdella muulla joko kalju tai aivan lyhyeksi leikatut hiukset. Irokeesimiehellä oli päällään valkoinen huppari ja yksi miehistä oli pukeutunut nahkatakkiin.

Oulun poliisi pyytää havaintoja kahdesta raiskauksen yrityksestä. Poliisi kehottaa myös sivullisia, tilanteeseen puuttuneita henkilöitä ilmoittautumaan Oulun poliisilaitoksen numeroon 0295416194.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080320127264_uu.shtml
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kyllähän verkkoaitaa on osattu ennenkin tehdä

Äänestä
  • ruotsinkieliset häkkiin, perkele

    Äänestä

Tässäkin ilmenee monikulttuurisuuden lukuisat variaatiot. Joissakin kulttuureissa raiskaus on hyvinkin normaalina pidettävää nuorten miesten vapaa-ajan harrastusta. Siksi tällaisista tuleville kotouttaminen ja holistisen ymmärryksen osoittaminen ihan kädestä pitäen on tärkeää. Heille kerrotaan, että naisetkin ovat ihmisiä ja raiskauksia tulee välttää vaikkei niistä ehdottomiin vankeustuomioihin tuomitakkaan.

Äänestä

Järjestäkää konsertti ja mielenosoitus maahamuuton ja monikulttuurin puolesta. Kaikki joukolla taistelemaan maahanmuuton ja monikulttuurin ja suvaitsevaisuuden puolesta. Jos et osallistu, olet rasisti ja fasisti, häpeä suvaitsematon suomalainen, sinun kuuluu elättää nämä kaikki ihanat ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ASERWERWE kirjoitti:

Oulussa kaksi raiskauksen yritystä: Oletko nähnyt tuntomerkkeihin sopivia miehiä?

Oulussa sattui viikon välein kaksi raiskauksen yritystä. Poliisi etsii tekijöitä.

Ensimmäinen tapaus sattui lauantaina 25.7. neljän aikaan aamuyöllä. Nainen liikkui Iskontielle johtavaa tietä pitkin, kun hänet Pohjantien alikulussa kaadettiin maahan, pahoinpideltiin ja yritettiin riisua. Pyörällä liikenteessä ollut tekijä pakeni Koskelan tai keskustan suuntaan kun paikalle tuli sivullisia.

Poliisin tietojen mukaan kyseessä on TUMMAIHOINEN mies, jolla on lähes mustat hiukset ja vartalolla runsaasti tummaa karvoitusta. Hän liikkui miesten pyörällä, josta kuului kitisevä ääni.

Reilu viikko tämän jälkeen sunnuntaina 2.8. aamuneljän aikaan nuori nainen käveli Kajaanintiellä kevyenliikenteenväylää kun hän huomasi, että häntä seurataan. Raksilan uimahallin kohdalla hänet kaadettiin maahan selästä tönäisemällä. Tämän jälkeen KOLME TUMMAIHOISTA MIESTÄ yritti riisua hänet maassa. Nainen repi miehiltä hiuksia päästä ja pääsi pois tilanteesta kahden sivullisen miehen tultua apuun. Nainen pakeni juosten paikalta.

Miehet olivat noin 170-175 senttiä pitkiä. Yhdellä miehistä oli lyhyt irokeesimallinen kampaus ja kahdella muulla joko kalju tai aivan lyhyeksi leikatut hiukset. Irokeesimiehellä oli päällään valkoinen huppari ja yksi miehistä oli pukeutunut nahkatakkiin.

Oulun poliisi pyytää havaintoja kahdesta raiskauksen yrityksestä. Poliisi kehottaa myös sivullisia, tilanteeseen puuttuneita henkilöitä ilmoittautumaan Oulun poliisilaitoksen numeroon 0295416194.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080320127264_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu