Iskunvaimennin ja kierrejousi idea joka toimii!!!!

mulla on aina ollut moottori ajoneuvojen kanssa ongelma että iskarit ja kierrejouset on aina vääränlaiset ja väärän paksuiset.
ajattelin että toimisiko sellainen jos rakentaisi kierrejousen joka olisi salmiakin muotoinen eli pelikortin-ruutu muotoinen siten että sen eri kohdat olisivat eri paksuisia joten ensimmäinen isku olisi kevyt pohjautuva ja mitä syvemmälle isku menisi niin sitä paksumpi ja jykevämpi olisi iskun loppuun veto. eli iskun voima lakkaisi ennen kuin se löisi itseään ihan pohjaan saakka ja hajottaisi siten muitakin osia ja itseään. sen pitäisi olla salmiakki koska eri paksuiset kierteet puristuessaan toisten kanssa saisi kierteet menemään sisäkkäin ja kierrejousi menisi mutkalle eli pitäisi olla tyhjä tila mihin kierre puristuu ja menee kierteiden sisälle törmäämättä eli pohjatessa kierteitä olisi näkyvillä vain 1 koska kaikki kierteet on lomittunut sisään. toisaalta iskunvaimenninkin voidaan tehdä salmiakiksi tukirakenne kuorella pitämään jokaista eri kierrettä eri tukilinjassansa kuin lego pyramidi ettei kierteet hypi vaan pysyy jykevästi missä pitää. ajattelin että ylin ja alin osa kierrejousta olisi ohuet ja keskellä levein ja paksuin kierre. ja koko juttu hinkkaisi vain iskarin tukirunkoa eli lego-pyramidia.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jousituksen tiukkeneminen on etenkin lehtijousen ominaisuus. Luulisin, että kierrejousi/iskariyhdistelmään sisäkkäin on menty pienemmän tilantarpeen takia ja mielestäni siinä on onnistuttu. En muista koska olisi lyönyt pohjaan rikkoen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HenriKorpikoski kirjoitti:

mulla on aina ollut moottori ajoneuvojen kanssa ongelma että iskarit ja kierrejouset on aina vääränlaiset ja väärän paksuiset.
ajattelin että toimisiko sellainen jos rakentaisi kierrejousen joka olisi salmiakin muotoinen eli pelikortin-ruutu muotoinen siten että sen eri kohdat olisivat eri paksuisia joten ensimmäinen isku olisi kevyt pohjautuva ja mitä syvemmälle isku menisi niin sitä paksumpi ja jykevämpi olisi iskun loppuun veto. eli iskun voima lakkaisi ennen kuin se löisi itseään ihan pohjaan saakka ja hajottaisi siten muitakin osia ja itseään. sen pitäisi olla salmiakki koska eri paksuiset kierteet puristuessaan toisten kanssa saisi kierteet menemään sisäkkäin ja kierrejousi menisi mutkalle eli pitäisi olla tyhjä tila mihin kierre puristuu ja menee kierteiden sisälle törmäämättä eli pohjatessa kierteitä olisi näkyvillä vain 1 koska kaikki kierteet on lomittunut sisään. toisaalta iskunvaimenninkin voidaan tehdä salmiakiksi tukirakenne kuorella pitämään jokaista eri kierrettä eri tukilinjassansa kuin lego pyramidi ettei kierteet hypi vaan pysyy jykevästi missä pitää. ajattelin että ylin ja alin osa kierrejousta olisi ohuet ja keskellä levein ja paksuin kierre. ja koko juttu hinkkaisi vain iskarin tukirunkoa eli lego-pyramidia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu