Mamuja voi verrata haitallisiin vieraskasveihin

Vieraslajit Suomessa

Vieraslajit ovat eliölajeja, jotka ovat levinneet luontaisilta levinneisyysalueiltaan uusille alueille ihmisen mukana. Leviäminen voi olla tietoista tai tahatonta (salamatkustajat tavarankuljetuksissa ja laivojen painolastivesissä). Ihmisen mukana kulkeutuminen auttaa lajia ylittämään sen leviämiselle luontaiset esteet, kuten valtameren, vuoriston tai kokonaisen mantereen.

Suurin osa uusille alueille levinneistä vieraslajeista häviää itsestään. Osa asettuu elämään etenkin erilaisiin ihmisen muokkaamiin kulttuuriympäristöihin, kuten joutomaille ja ratavarsille. Pieni osa, arviolta 10 %, vieraslajeista pystyy leviämään ja lisääntymään myös luonnonympäristöissä: vesistöissä, kosteikoissa, lehdoissa ja niityillä.

Haitallisiksi vieraslajeiksi kutsutaan lajeja, jotka kilpailevat alkuperäisen lajiston kanssa aiheuttaen jopa paikallisia alkuperäislajien häviämisiä tai aiheuttavat muutoin selkeitä haittoja mm. ekosysteemeille. Ekologisten haittojen lisäksi haitallisista vieraslajeista voi aiheutua terveydellisiä, esteettisiä ja taloudellisia haittoja. Ne voivat haitata myös luonnon virkistyskäyttöä.

Luonnonsuojelulaki (LSL 43 §) kieltää vierasperäisten lajien levittämisen luontoon, jos on olemassa vaara, että niistä voi syntyä pysyvä kanta.

Vieraslajien esiintymien hävittämisessä tarvitaan kaikkien aktiivisuutta. Haitallisten vieraslajien esiintymät ja niiden hävittäminen ovat viime kädessä maanomistajan vastuulla, mutta paikallisesti järjestettävillä talkoilla ja naapuruston yhteistyöllä päästään usein laajojen esiintymien osalta parhaaseen tulokseen.

Suomen vieraslajistrategia

Keväällä 2012 maa- ja metsätalousministeriö julkaisi Suomen kansallisen vieraslajistrategian. Sen kantavana ajatuksena on ehkäistä haitallisten vieraslajien aiheuttamia haittoja ja riskejä Suomen luonnolle, luonnonvarojen kestävälle hyödyntämiselle, elinkeinoille sekä yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnille.

**

Se on nähty jo kasvien kohdalla mitä tuhoa vierasperäiset kasvit aiheuttavat. Niitä on vaikea kitkeä, ne lisääntyvät hallitsemattomiin määriin, alkuperäiskasvisto kuolee ja ne levittävät sairauksia.

Onko kasveilla paremmat oikeudet kuin kantaväestöllä?

http://www.ymparisto.fi/vieraslajit
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eliölajit valtaavat tilaa sieltä mistä ne sitä saavat.

Äänestä

Suomen eläin- ja kasvikunnassa on useita haitallisia vieraslajeja. Jotkut ovat tulleet omatoimisesti, useimmat ihmisten hyvätahtoisuuden ja/tai ajattelemattomuuden seurauksena.

Sama ilmiö on havaittavissa myös maamme ihmiskunnassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yksinkertaista kirjoitti:

Vieraslajit Suomessa

Vieraslajit ovat eliölajeja, jotka ovat levinneet luontaisilta levinneisyysalueiltaan uusille alueille ihmisen mukana. Leviäminen voi olla tietoista tai tahatonta (salamatkustajat tavarankuljetuksissa ja laivojen painolastivesissä). Ihmisen mukana kulkeutuminen auttaa lajia ylittämään sen leviämiselle luontaiset esteet, kuten valtameren, vuoriston tai kokonaisen mantereen.

Suurin osa uusille alueille levinneistä vieraslajeista häviää itsestään. Osa asettuu elämään etenkin erilaisiin ihmisen muokkaamiin kulttuuriympäristöihin, kuten joutomaille ja ratavarsille. Pieni osa, arviolta 10 %, vieraslajeista pystyy leviämään ja lisääntymään myös luonnonympäristöissä: vesistöissä, kosteikoissa, lehdoissa ja niityillä.

Haitallisiksi vieraslajeiksi kutsutaan lajeja, jotka kilpailevat alkuperäisen lajiston kanssa aiheuttaen jopa paikallisia alkuperäislajien häviämisiä tai aiheuttavat muutoin selkeitä haittoja mm. ekosysteemeille. Ekologisten haittojen lisäksi haitallisista vieraslajeista voi aiheutua terveydellisiä, esteettisiä ja taloudellisia haittoja. Ne voivat haitata myös luonnon virkistyskäyttöä.

Luonnonsuojelulaki (LSL 43 §) kieltää vierasperäisten lajien levittämisen luontoon, jos on olemassa vaara, että niistä voi syntyä pysyvä kanta.

Vieraslajien esiintymien hävittämisessä tarvitaan kaikkien aktiivisuutta. Haitallisten vieraslajien esiintymät ja niiden hävittäminen ovat viime kädessä maanomistajan vastuulla, mutta paikallisesti järjestettävillä talkoilla ja naapuruston yhteistyöllä päästään usein laajojen esiintymien osalta parhaaseen tulokseen.

Suomen vieraslajistrategia

Keväällä 2012 maa- ja metsätalousministeriö julkaisi Suomen kansallisen vieraslajistrategian. Sen kantavana ajatuksena on ehkäistä haitallisten vieraslajien aiheuttamia haittoja ja riskejä Suomen luonnolle, luonnonvarojen kestävälle hyödyntämiselle, elinkeinoille sekä yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnille.

**

Se on nähty jo kasvien kohdalla mitä tuhoa vierasperäiset kasvit aiheuttavat. Niitä on vaikea kitkeä, ne lisääntyvät hallitsemattomiin määriin, alkuperäiskasvisto kuolee ja ne levittävät sairauksia.

Onko kasveilla paremmat oikeudet kuin kantaväestöllä?

http://www.ymparisto.fi/vieraslajit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu