JUMALAN lapsille!

Hän kutsuu omat lampaansa nimeltä. He kaikki kuulevat saman Kristuksen äänen eli evankeliumin saarnan samasta uskosta, kasteesta, toivosta ja autuudesta. Tämä on heillä kaikilla samanlaisena. Kenelläkään ei ole enempää kuin toisellakaan. Mutta silloin syntyy erilaisuus, kun Herra alkaa samassa armossa olevia kutsua nimeltä, samoin kuin paimenkin antaa kullekin lampaalle oman merkkinsä tai nimensä. Tämä on se työ, jonka Kristus erikoisesti vaikuttaa jokaisen elämässä lohduttaen sanalla, neuvoen, auttaen hädässä ja tehtävissä.

Samoin hän jakaa kullekin oman lahjan: toiselle vahvemman uskon kuin toiselle, terävämmän ymmärryksen, ennustamisen ja Raamatun selittämisen, saarnaamisen ja toisten hallitsemisen lahjan. Samoin hän käyttää toista erikoisempaan, runsaampaan ja suurempaan tehtävään kuin toista tai panee toisen kärsimään paljon, toisen taas vähän. Evankeliumia hän levitti laajemmalle pyhän Paavalin kuin muiden kautta. Pyhän Pietarin hän johdatti ja kutsui toisenlaisiin kärsimyksiin kuin pyhän Johanneksen. Kristuksen valtakunnassa on monenlaisia lahjoja, töitä ja kärsimisiä, jaeltuna jokaiselle hänen kykynsä ja kutsumuksensa mukaan. Kaikki ovat kuitenkin samoja Kristuksen karitsoja, kaikista hänen rikkauksistaan osallisia. Kaikki he ovat hänelle yhtä rakkaita.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Joh. 10:3 - tiistai 4. elokuuta
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>Hän kutsuu omat lampaansa nimeltä. He kaikki kuulevat saman Kristuksen äänen.<

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sley kirjoitti:

Hän kutsuu omat lampaansa nimeltä. He kaikki kuulevat saman Kristuksen äänen eli evankeliumin saarnan samasta uskosta, kasteesta, toivosta ja autuudesta. Tämä on heillä kaikilla samanlaisena. Kenelläkään ei ole enempää kuin toisellakaan. Mutta silloin syntyy erilaisuus, kun Herra alkaa samassa armossa olevia kutsua nimeltä, samoin kuin paimenkin antaa kullekin lampaalle oman merkkinsä tai nimensä. Tämä on se työ, jonka Kristus erikoisesti vaikuttaa jokaisen elämässä lohduttaen sanalla, neuvoen, auttaen hädässä ja tehtävissä.

Samoin hän jakaa kullekin oman lahjan: toiselle vahvemman uskon kuin toiselle, terävämmän ymmärryksen, ennustamisen ja Raamatun selittämisen, saarnaamisen ja toisten hallitsemisen lahjan. Samoin hän käyttää toista erikoisempaan, runsaampaan ja suurempaan tehtävään kuin toista tai panee toisen kärsimään paljon, toisen taas vähän. Evankeliumia hän levitti laajemmalle pyhän Paavalin kuin muiden kautta. Pyhän Pietarin hän johdatti ja kutsui toisenlaisiin kärsimyksiin kuin pyhän Johanneksen. Kristuksen valtakunnassa on monenlaisia lahjoja, töitä ja kärsimisiä, jaeltuna jokaiselle hänen kykynsä ja kutsumuksensa mukaan. Kaikki ovat kuitenkin samoja Kristuksen karitsoja, kaikista hänen rikkauksistaan osallisia. Kaikki he ovat hänelle yhtä rakkaita.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Joh. 10:3 - tiistai 4. elokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu