Pöydän ympärillä istuu vain miehiä - ja Paula?

Keskustelu on syytä käydä siitä, eikö keskustan naisilla todellakaan ole mitään sanomista siihen, millaista politiikkaa SSS-miehistö - täydennettynä äveriäällä sveitsiläis-kokoomuslaisella naisella keskustan mandaatilla (sic!) - aikoo tämän eduskuntavaalikauden ajan harjoittaa??

Vai uskovatko keskustanaiset, kuten esimerkiksi Katri Kulmuni ja muut , että ihan oikeinko tuolla porukalla ollaan tasaamassa tuloeroja ja kyykyttämässä köyhyyttä?

Tottakaikaan EI! Pikemminkin noissa pöydissä ollaan tekemässä suunnitelmia, ns. yhteiskuntasopimuksen valekaavussa, joilla ollaan rutkasti kasvattamassa tuloeroja ja kurittamassa entistäkin kovemmin köyhiä ja kurjia!

Ks.

Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle (taustalla Paula)

Siitä, miten ne ovat netti-ilmiö: kun joukko miehiä istuu pöydän ääreen Puhumaan Tärkeistä Asioista ilman yhtäkään naista, lätkäistään päälle suomalaistutkija Saara Särmän kehittämä David Hasselhoff -leima ja teksti Congrats, you have an all male panel!

Särmä kehitti meeminsä paljastamaan sitä, miten miehisiä osa päätöksentekoon liittyvistä kokoontumisista lopulta on – vaikka itse Nytin haastattelussa kertoikin, ettei kannata suoraviivaisia matemaattisen laskuvaakvan naiskiintiöitä paneeleihin (Särmän haastattelu täällä).

Särmän luomasta blogista tuli kuitenkin valtava nettihitti, ja miespaneeleja on sen jälkeen bongattu tuhansien netinkäyttäjien toimesta.

No, tänään puhutaan Suomen Tärkeimmistä Asioista pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittelee sisäistä devalvaatiota eli yritysten kustannuslaskua eli työntekijän näkökulmasta palkkojen alennusta ajavaa ehdotustaan työmarkkinajärjestöille.

Sipilä on antanut ehdotukselleen nimen yhteiskuntasopimus.

Näin HS kertoo tilanteesta:

Hallitus kertoo keinoista, millä sen mielestä hallituksen asettamaan tavoitteeseen eli viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen, voitaisiin päästä.

...

Hallitus on ilmoittanut, että se joutuu tekemään 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, jos yritysten kilpailukykyä edistävää yhteiskuntasopimusta ei synny.

Kiristystoimet luetellaan hallitusohjelmassa. Niitä ovat esimerkiksi verojen korotukset, lapsilisien ja eläkkeiden leikkaukset ja yksityislääkärikorvausten leikkaukset. Lisäksi muun muassa asuntolainojen korkovähennys ja vuorotteluvapaa on uhattu lopettaa kokonaan.

...

Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut palkansaajille vastineeksi muutosturvaa ja koulutusapua irtisanomistilanteissa.

Pöydälle noussevat myös nollatyösopimuksista luopuminen ja muutenkin pätkätyöläisten aseman parantaminen. Myös yt-lain uudistamista ja eläkekaton esiin nostamista on vaadittu.

Kyseessä on siis Erittäin Vakava Keskustelu, jossa oikeasti on pelissä iso pala Suomen taloudesta. Maan talous laahaa paikallaan, työttömyysluvut mustenevat ja kuluttajien luottamus putoaa.

Suomen talouden ahdingosta suunnilleen kaikki ovat samaa mieltä, korjauskeinoista sen sijaan on erimielisyyttä. Vasemmisto-oppositiossa työntekijöihin kohdistuvia säästöjä karsastetaan, ja porvarihallituksen taktiikkaa pidetään kiristyksenä.

Jos Sipilä haluaa saada aikaan talouteen vaikuttavan sopimuksen, hänen on luovittava tämän vastakkainasettelun läpi.

Mutta Sipilän sopimuksen ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.

Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.

Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.

Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.

Siis: Congrats!

KOTIMAA3.8.2015 @ 11:43 NYTIN TOIMITUS nyt.fi/a1305974770533

Olemme näistä all male paneleista tässä kirjoittaneet.

http://nyt.fi/a1305974770533

JK. Siksikin soikoon koko SSS-koplan tuleville sieluille yhteislauluna

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Vastarintaan nousu alkakoon taas täältä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomen talouden tilaan on "Väyrysen mielessä yksi syntipukki ylitse muiden" !

”Kansanedustaja ei mielestäni voi tehdä kansalaisaloitetta, mutta minähän olen nyt kokonaan Suomen valtiollisen elämän ulkopuolella,” sanoo eurokansanäänestystä ajava euroedustaja Paavo Väyrynen (kesk) ISTV:n haastattelussa.

Suomen talous jatkaa pitkää sukellustaan. Työttömyys kasvaa. Luottamus tulevaan on pohjalukemissa. Vuodesta 2015 saattaa tulla jo neljäs peräkkäinen negatiivisen kasvun vuosi.

Suomen talousongelmat johtuvat pitkälti huonosta kilpailukyvystä, joka on heikentynyt tärkeimpiin kilpailijamaihin verrattuna jo pitkään. Juha Sipilän (kesk) hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella viiden prosentin kilpailukykyhyppyä, josta toivotaan puhtia talouteen.

Jos Suomi ei olisi yhteisvaluutta eurossa, kilpailukykyongelmaa olisi todennäköisesti yritetty korjata devalvoimalla eli alentamalla markan ulkoista arvosta.

EU-parlamentin jäsenen Paavo Väyrysen mielessä on yksi syntipukki ylitse muiden. Entinen keskustan puheenjohtaja sanoo suoraan, että Suomen talouden ongelmat johtuvat eurosta.

– Kyllä se pääasiassa on euron vika. Lisäksi on tehty vielä muitakin virheitä, Väyrynen sanoo ISTV:n haastattelussa. Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Paavo Väyrynen puhui medialle tiistaina Helsingissä.

Väyrynen muistuttaa, että 90-luvulla moni asiantuntija varoitti euron vaaroista.

– Siinä tehtiin poliittisia ratkaisuja eikä kuunneltu riittävästi taloudellisia asiantuntijoita. Minä kuuntelin ja sen vuoksi kykenin ennustamaan aika tarkkaan sen, mitä euroalueella ylipäätään tapahtuu ja mitä Suomelle tapahtuu.

”Olen kansalainen siinä missä muutkin”

Väyrynen kerää parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseensa Suomen irrottamiseksi eurosta ”historiallisen vääryyden korjaamiseksi”.

– Rikottiin perustuslakia. Nyt on korkea aika järjestää kansanäänestys ja päättää, jatketaanko tällä onnettomalla tiellä euroalueessa, missä mennään yhä syvenevään taloudelliseen yhteisvastuuseen ja ylikansalliseen päätöksentekoon vai palautetaanko Suomen itsenäisyyttä ja mahdollisuutta hoitaa talouttamme omien olosuhteittemme ja tahtomme mukaan.

Väyrystä on kritisoitu siitä, että hän on johtavana poliitikkona lähtenyt ajamaan euroerokampanjaansa kansalaisaloitteella, joka on tarkoitettu tavallisen kansalaisen vaikutuskanavaksi.

– Kansanedustaja ei mielestäni voi tehdä kansalaisaloitetta, mutta minähän olen nyt kokonaan Suomen valtiollisen elämän ulkopuolella, joten tässä mielessä kansalainen siinä missä muutkin. Minusta tämä on ihan oikein.

Mika Koskinen

IS 4.8.2015

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438658073860.html?nomobile=4

Lue myös

"- - Väyrysen mukaan euroon siirtyminen oli paha virhe, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistökin myöntää. Niinistö toimi 90-luvulla valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa, joka vei Suomea kohinalla Euroopan talous- ja rahaliittoon. - -"

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438656957586.html

Vrt.

"Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa- -"

Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.- -"

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

olla silloin niin SSS-hallituksen kuin etenkin Suomen Keskusta rp:n naiset, kun

Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle (taustalla Paula)!

Siitä, miten ne ovat netti-ilmiö: kun joukko miehiä istuu pöydän ääreen Puhumaan Tärkeistä Asioista ilman yhtäkään naista, lätkäistään päälle suomalaistutkija Saara Särmän kehittämä David Hasselhoff -leima ja teksti Congrats, you have an all male panel!

Särmä kehitti meeminsä paljastamaan sitä, miten miehisiä osa päätöksentekoon liittyvistä kokoontumisista lopulta on – vaikka itse Nytin haastattelussa kertoikin, ettei kannata suoraviivaisia matemaattisen laskuvaakvan naiskiintiöitä paneeleihin (Särmän haastattelu täällä).

Särmän luomasta blogista tuli kuitenkin valtava nettihitti, ja miespaneeleja on sen jälkeen bongattu tuhansien netinkäyttäjien toimesta.

No, tänään puhutaan Suomen Tärkeimmistä Asioista pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittelee sisäistä devalvaatiota eli yritysten kustannuslaskua eli työntekijän näkökulmasta palkkojen alennusta ajavaa ehdotustaan työmarkkinajärjestöille.

Sipilä on antanut ehdotukselleen nimen yhteiskuntasopimus.

Näin HS kertoo tilanteesta:

Hallitus kertoo keinoista, millä sen mielestä hallituksen asettamaan tavoitteeseen eli viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen, voitaisiin päästä.

...

Hallitus on ilmoittanut, että se joutuu tekemään 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, jos yritysten kilpailukykyä edistävää yhteiskuntasopimusta ei synny.

Kiristystoimet luetellaan hallitusohjelmassa. Niitä ovat esimerkiksi verojen korotukset, lapsilisien ja eläkkeiden leikkaukset ja yksityislääkärikorvausten leikkaukset. Lisäksi muun muassa asuntolainojen korkovähennys ja vuorotteluvapaa on uhattu lopettaa kokonaan.

...

Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut palkansaajille vastineeksi muutosturvaa ja koulutusapua irtisanomistilanteissa.

Pöydälle noussevat myös nollatyösopimuksista luopuminen ja muutenkin pätkätyöläisten aseman parantaminen. Myös yt-lain uudistamista ja eläkekaton esiin nostamista on vaadittu.

Kyseessä on siis Erittäin Vakava Keskustelu, jossa oikeasti on pelissä iso pala Suomen taloudesta. Maan talous laahaa paikallaan, työttömyysluvut mustenevat ja kuluttajien luottamus putoaa.

Suomen talouden ahdingosta suunnilleen kaikki ovat samaa mieltä, korjauskeinoista sen sijaan on erimielisyyttä. Vasemmisto-oppositiossa työntekijöihin kohdistuvia säästöjä karsastetaan, ja porvarihallituksen taktiikkaa pidetään kiristyksenä.

Jos Sipilä haluaa saada aikaan talouteen vaikuttavan sopimuksen, hänen on luovittava tämän vastakkainasettelun läpi.

Mutta Sipilän sopimuksen ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.

Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.

Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.

Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.

Siis: Congrats!

KOTIMAA3.8.2015 @ 11:43 NYTIN TOIMITUS nyt.fi/a1305974770533

Olemme näistä all male paneleista tässä kirjoittaneet.

http://nyt.fi/a1305974770533

JK. Siksikin soikoon koko SSS-koplan tuleville sieluille yhteislauluna

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Vastarintaan nousu alkakoon taas täältä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

Pääministeri Sipilän yhteiskuntasopimusvatuloinnin ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.

SSS-miehistön ympärille kerääntynyt äijälauma - kuin koralliriutan synnyssä kalkkivimäisestä jäänteestä syntyneet komistukset ikään - kuvastaa ainakin sitä, ettei naisten ääntä Sipilän hallituksen linjauksissa ja toiminnan toteuttamisissa juuri noteerata!

Pääministeri Sipilän yhteiskuntasopimusvatuloinnin ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.

Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.

Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.

Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.

http://nyt.fi/a1305974770533

Sipilän - Soinin - Stubbin hallinnon tuleville sieluille soikoon

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Kaikki työmiehet ja ahkerat naiset noussevat vastarintaan taas täältä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

esimerkiksi Sirkka-Liisa, Aila, Elsi, Eeva-Maija, Anne, Katri, Mirja, Hannakaisa, Hanna, Marisanna, Ulla, eivät ainakaan vallankäytön keskiössä, johon pääministeri Sipilä onnistuneen omavaltaisesti parqaatiovesta päästi yhdenkin ulkopuolisen Annen - ja äänettömiksi yhtiönaisiksi sitten kaukaaviisassti yhden Anun ja Annikan...

"Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.

Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.

Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti."

http://nyt.fi/a1305974770533

Äänestä

Paula Lehtomäki - ja hänkin sivupöydässä - SSS-hallituksen ainoa nainen?

Ja missä ovat ylipäätään sekä hallituksen että eduskunnan naiset silloin, kun Sipilän, Soinin ja Stubbin hallinto antaa täyden tukensa Etelärannan EK:n palkkojenalennustavoitteille, itse asiassa on suoraan toteuttamassa puhtaasti työnantajien yhteiskunnallisia pyrkimyksiä?

Missä siis esimerkiksi Sirkka-Liisa, Aila, Elsi, Eeva-Maija, Anne, Katri, Mirja, Hannakaisa, Hanna, Marisanna, Ulla - eivät ainakaan vallankäytön keskiössä
tai muutenkaan puolustamassa suomalaisen yhteiskunna alistettuja kansanosia ellei ihan peräti n köyhiä ja kurjia ?

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti."

http://nyt.fi/a1305974770533

Suomi tarvitsee kunnollisen ja kunniallisen vaihtoehtoisen reitin päästä toteuttamaan kansanvaltaista yhteiskuntapolitiikkaa, koska pääministeri Paavo Lipposen ja valtiovarainministeri 'Sauli Niinistön hallituskaudella 1998 tehtiin erittäin ratkaisevia virheitä - sen enmpää naisten kuin miestenkään eli kansan ääntä kuulematta!

Ja niistä ratkaisuista ovat tavalliset kansalaiset viime vuosina kautta Euroopan saaneet nahoissaan tuntea, tosi rajusti tunteakin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Edes alkuun uuden itsenäisen politiikan tiellä se vaatii allekirjoituksen

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Muuten edessä ei ole kuin vain Rankaviidan rankkaa virsilaulua

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Äänestä

etenkin Suomen Keskusta rp:n naiset, kun SSS-hallituksen vetäjä
Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle (taustalla Paula)!

ks. http://nyt.fi/a1305974770533

Siitä, miten ne ovat netti-ilmiö: kun joukko miehiä istuu pöydän ääreen Puhumaan Tärkeistä Asioista ilman yhtäkään naista, lätkäistään päälle suomalaistutkija Saara Särmän kehittämä David Hasselhoff -leima ja teksti Congrats, you have an all male panel!

Särmä kehitti meeminsä paljastamaan sitä, miten miehisiä osa päätöksentekoon liittyvistä kokoontumisista lopulta on – vaikka itse Nytin haastattelussa kertoikin, ettei kannata suoraviivaisia matemaattisen laskuvaakvan naiskiintiöitä paneeleihin (Särmän haastattelu täällä).

Särmän luomasta blogista tuli kuitenkin valtava nettihitti, ja miespaneeleja on sen jälkeen bongattu tuhansien netinkäyttäjien toimesta.

No, tänään puhutaan Suomen Tärkeimmistä Asioista pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittelee sisäistä devalvaatiota eli yritysten kustannuslaskua eli työntekijän näkökulmasta palkkojen alennusta ajavaa ehdotustaan työmarkkinajärjestöille.

Sipilä on antanut ehdotukselleen nimen yhteiskuntasopimus.

Näin HS kertoo tilanteesta:

Hallitus kertoo keinoista, millä sen mielestä hallituksen asettamaan tavoitteeseen eli viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen, voitaisiin päästä.

...

Hallitus on ilmoittanut, että se joutuu tekemään 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, jos yritysten kilpailukykyä edistävää yhteiskuntasopimusta ei synny.

Kiristystoimet luetellaan hallitusohjelmassa. Niitä ovat esimerkiksi verojen korotukset, lapsilisien ja eläkkeiden leikkaukset ja yksityislääkärikorvausten leikkaukset. Lisäksi muun muassa asuntolainojen korkovähennys ja vuorotteluvapaa on uhattu lopettaa kokonaan.

...

Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut palkansaajille vastineeksi muutosturvaa ja koulutusapua irtisanomistilanteissa.

Pöydälle noussevat myös nollatyösopimuksista luopuminen ja muutenkin pätkätyöläisten aseman parantaminen. Myös yt-lain uudistamista ja eläkekaton esiin nostamista on vaadittu.

Kyseessä on siis Erittäin Vakava Keskustelu, jossa oikeasti on pelissä iso pala Suomen taloudesta. Maan talous laahaa paikallaan, työttömyysluvut mustenevat ja kuluttajien luottamus putoaa.

Suomen talouden ahdingosta suunnilleen kaikki ovat samaa mieltä, korjauskeinoista sen sijaan on erimielisyyttä. Vasemmisto-oppositiossa työntekijöihin kohdistuvia säästöjä karsastetaan, ja porvarihallituksen taktiikkaa pidetään kiristyksenä.

Jos Sipilä haluaa saada aikaan talouteen vaikuttavan sopimuksen, hänen on luovittava tämän vastakkainasettelun läpi.

Mutta Sipilän sopimuksen ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.

Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.

Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.

Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.

Siis: Congrats!

KOTIMAA3.8.2015 @ 11:43 NYTIN TOIMITUS nyt.fi/a1305974770533

Olemme näistä all male paneleista tässä kirjoittaneet.

http://nyt.fi/a1305974770533

JK. Siksikin soikoon koko SSS-koplan tuleville sieluille yhteislauluna

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Vastarintaan nousu alkakoon taas täältä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Erittäin_Vakava kirjoitti:

Keskustelu on syytä käydä siitä, eikö keskustan naisilla todellakaan ole mitään sanomista siihen, millaista politiikkaa SSS-miehistö - täydennettynä äveriäällä sveitsiläis-kokoomuslaisella naisella keskustan mandaatilla (sic!) - aikoo tämän eduskuntavaalikauden ajan harjoittaa??

Vai uskovatko keskustanaiset, kuten esimerkiksi Katri Kulmuni ja muut , että ihan oikeinko tuolla porukalla ollaan tasaamassa tuloeroja ja kyykyttämässä köyhyyttä?

Tottakaikaan EI! Pikemminkin noissa pöydissä ollaan tekemässä suunnitelmia, ns. yhteiskuntasopimuksen valekaavussa, joilla ollaan rutkasti kasvattamassa tuloeroja ja kurittamassa entistäkin kovemmin köyhiä ja kurjia!

Ks.

Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle (taustalla Paula)

Siitä, miten ne ovat netti-ilmiö: kun joukko miehiä istuu pöydän ääreen Puhumaan Tärkeistä Asioista ilman yhtäkään naista, lätkäistään päälle suomalaistutkija Saara Särmän kehittämä David Hasselhoff -leima ja teksti Congrats, you have an all male panel!

Särmä kehitti meeminsä paljastamaan sitä, miten miehisiä osa päätöksentekoon liittyvistä kokoontumisista lopulta on – vaikka itse Nytin haastattelussa kertoikin, ettei kannata suoraviivaisia matemaattisen laskuvaakvan naiskiintiöitä paneeleihin (Särmän haastattelu täällä).

Särmän luomasta blogista tuli kuitenkin valtava nettihitti, ja miespaneeleja on sen jälkeen bongattu tuhansien netinkäyttäjien toimesta.

No, tänään puhutaan Suomen Tärkeimmistä Asioista pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) esittelee sisäistä devalvaatiota eli yritysten kustannuslaskua eli työntekijän näkökulmasta palkkojen alennusta ajavaa ehdotustaan työmarkkinajärjestöille.

Sipilä on antanut ehdotukselleen nimen yhteiskuntasopimus.

Näin HS kertoo tilanteesta:

Hallitus kertoo keinoista, millä sen mielestä hallituksen asettamaan tavoitteeseen eli viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen, voitaisiin päästä.

...

Hallitus on ilmoittanut, että se joutuu tekemään 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, jos yritysten kilpailukykyä edistävää yhteiskuntasopimusta ei synny.

Kiristystoimet luetellaan hallitusohjelmassa. Niitä ovat esimerkiksi verojen korotukset, lapsilisien ja eläkkeiden leikkaukset ja yksityislääkärikorvausten leikkaukset. Lisäksi muun muassa asuntolainojen korkovähennys ja vuorotteluvapaa on uhattu lopettaa kokonaan.

...

Jos yhteiskuntasopimus syntyy, hallitus on luvannut palkansaajille vastineeksi muutosturvaa ja koulutusapua irtisanomistilanteissa.

Pöydälle noussevat myös nollatyösopimuksista luopuminen ja muutenkin pätkätyöläisten aseman parantaminen. Myös yt-lain uudistamista ja eläkekaton esiin nostamista on vaadittu.

Kyseessä on siis Erittäin Vakava Keskustelu, jossa oikeasti on pelissä iso pala Suomen taloudesta. Maan talous laahaa paikallaan, työttömyysluvut mustenevat ja kuluttajien luottamus putoaa.

Suomen talouden ahdingosta suunnilleen kaikki ovat samaa mieltä, korjauskeinoista sen sijaan on erimielisyyttä. Vasemmisto-oppositiossa työntekijöihin kohdistuvia säästöjä karsastetaan, ja porvarihallituksen taktiikkaa pidetään kiristyksenä.

Jos Sipilä haluaa saada aikaan talouteen vaikuttavan sopimuksen, hänen on luovittava tämän vastakkainasettelun läpi.

Mutta Sipilän sopimuksen ympärille keräämä kokoonpano taitaa kertoa paljon paitsi myös Suomen ahdingosta myös siitä, ketkä Suomessa valtaa käyttävät.

Pöydän ympärillä istuu vain miehiä, ja ainoa nainen neuvottelujen keskiössä näyttää olevan eri pöytään päätynyt Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Sekä hallituksen että työmarkkinajärjestöjen keskeiset paikat ovat miehillä.

Onko tämä tärkein asia neuvotteluissa? Varmaankaan ei.

Pitäisikö pöydässä olla pakolliset sukupuolikiintiöt? Ehkä ei – viisaammat vastatkoon.

Kertooko se jotain Suomesta vuonna 2015? Aivan varmasti.

Siis: Congrats!

KOTIMAA3.8.2015 @ 11:43 NYTIN TOIMITUS nyt.fi/a1305974770533

Olemme näistä all male paneleista tässä kirjoittaneet.

http://nyt.fi/a1305974770533

JK. Siksikin soikoon koko SSS-koplan tuleville sieluille yhteislauluna

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Vastarintaan nousu alkakoon taas täältä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu