http://www.anttipesonen.fi/2015/08/vakavilla-asioilla-pelleilemisesta.html
Vistbackan näkemys, että EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa on oikea, mutta tuon hajoamisen odottelu tulee liian kalliiksi. Se voi kestää kymmeniä vuosia.
Vistbacka sanoo, että eurosta on vaikea erota, koska eroa ei ole missään säännöksissä. Hän tietää varsin hyvin, että euron käyttöönotosta ja markasta luopumisesta ei ole Suomessa eduskunnan säätämää lakia ja että europäätöksen aikaan maamme perustuslain mukaan Suomen rahayksikkö oli markka. Kun varatuomari tämän kaiken sivuuttaa ja asettuu puolustamaan eurossa ja EU:ssa olemista, on ikävä kyllä sanottava, että pitkä kokemus ja hyvä koulutus ovat menneet hukkaan. Tosiasia on, että eurosta voi siirtyä omaan rahaan eduskunnan enemmistön päätöksellä.
Vistbackan mukaan vaatimus EU:sta eroamisesta on vakavilla asioilla pelleilemistä. Tämä kannattaa kaikkien Suomen oman päätösvallan palauttamista haluavien painaa mieleensä. Perussuomalaisista puolueena on turha odottaa apua Suomen itsenäisyyden palauttamiseen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Näinhän se menee, valitettavasti.
Perussuomalaiset eivät todellakaan ole mikään hirveän EU-kriittinen puolue. Ikävä kyllä on vielä paljon ihmisiä, jotka luulevat, että Perusuomalaiset ajavat eroa EU:sta ja eurosta. Näin ei ole kuitenkaan ollut enää pitkään aikaan. PS saattaa olla yhä eduskunnan EU-kriitisin puolue, mutta pitää muistaa, että puolueen EU-linjaukset ovat viimeisten 20 vuoden aikana lieventyneet. Nyt puolue tuntuu keskittyvän enemmän maahamuuttoon ja konservatiivisiin arvoihin. EU näyttää jääneen toisarvoiseksi seikaksi.
Yxi kommenteista
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
Irti EU,sta
Muutaman vuoden päästä olemme osa liittovaltiota eikä sieltä erota,
ilman sotaa,
jos haluamme eron olisi toimittava nyt.
Minä toimin senverran minkä jaksan joten levitän tietoa ja kerään nimmareita aloitteeseen,
tulkaa mukaan kaikki jotka eroa haluatte, se on nyt kansan käsissä,
"edustajamme" ei sitä tee.
Asiat kehityy hitaasti, eiköhän kansa muutaman vuoden päästä ala tajuamaan että EUsta olisi syytä erota
tavallaan ollaan jo liittovaltiossa jossa vastuut ovat yhteisvastuullisia euro maiden kesken sama kehitys maahanmuuton kanssa jäsenmaiden kesken eli liittoituminen tuli niinkään kuin takaoven kautta tuskin viralista liittovaltio nimeä euro alueelle saadaankaan.
Talous kun kyykkää niin koko roska menee nurin. Näin kävi neuvostoliitollekin. Saksa ei tule koskaan hyväksymään tilannetta jossa he joutuisivat maksajan rooliin ja kurjistumisen tielle jolla me olemme!