Palstaperssulle kysymys

Oenonen

Miksi perussuomalaiset nyt hallituspuolueena tekevät täysin päin vastoin kuin vaalipuheissaan lupasivat? Soini sanoi ettei kreikkaa tueta, no kreikkaa tuetaan jopa täysin samalla tavalla kuin edellinenkin hallitus. Soini sanoi ettei köyhiltä leikata ja esitteli jopa kuuluisan "Soinin listan" (löytyy googlehaulla) jolla tällaisilta leikkauksilta vältyttäisiin. Missä se nyt on? EU-maksut piti puolittaa ja autovero poistaa. Samoin maahanmuutosta piti kiristää, nyt annetaan lähes 20 miljoonaa. Kehitysavusta piti leikata miljardi. Hyvä jos kolmasosa siitä leikataan. Maahanmuuttoon piti tulla rajoituksia ja supistuksia. Nyt maahanmuutto nousee ennätykseen ja kiintiöpakolaisten määrä lisääntyy. Perssut myös uhkasi leikata sieltä varakkaimmasta päästä. No, eipä leikata. Sen sijaan toimitaan täsmälleen samalla tavalla kuin edellinen hallitus, jota persut kovasti ovat täälläkin kritisoineet. Kummasti ei vaan kuulu ihan samoista asioista kritiikkiä, kun perssut ovat mukana. Tuulellakäypää porukkaa nämä palstaperssut tuntuvat olevan. Se mikä ei vielä viime syksynä kelvannut, otetaan vastaan oikein kehujen kanssa.

6

<50

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jytkytkytkyt

      Ei palstapersu halua ymmärtää että Soini on pettänyt kaikki,ainakun joku esittää asiallisia kysymyksiä asioista joita persut kaikkia vaali lupauksiaan vastaan on tehneet alkaa persu haukkua homoksi ja kommariksi,kertoo jotain älykkyydestä,yksinkertaisesti persut on kumileimasimena hallituksessa ja Soini roikkuu ministerinä kaikin keinoin sen takia kaikki kaikki vaalilupaukset on petetty ajatelkaa persut on hallituksessa ja ei yhtään omaa esitystä missään asiassa ei edes puhuta ennen vaaleja äänestäjille lupaamista asioista melkoista äänestäjien kusetusta ei voi olla että persu uskovaiset ei tätä käsitä

      • Oenonen

        Näin on. Soini oli valmis luopumaan kaikesta saadakseen sen himoitsemansa ministerin pestin. Ja sen sanominen on palstaperssun mielestä asiatonta trollausta...


    • huti2233

      Persut on kaikkien aikojen munattomin hallituspuolue.Populismilla ei voi tuon parempaan pystyä,kaikki vaalipuheet olivat tuulesta temmattuja ,ilmakos ei voi järjestää toritapahtumia tai olla muutenkaan julkisuudessa.

      • goodByePerpanssit

        Slutka-Poissalon ulostulot on kuin löysiä pieruja, eihän se uskalla nyt mitään sanoa jos Putkosen setä tulee hyvin hyvin vihaiSEKSI... siitä saattais seurata ihan vaikka mitä! Nainen vaietkoon perspanssien luukulla, keskittykää nyt vaikka konjakkipierujen tuoton maksimointiin, ennenkuin laulut on laulettu, heh.


      • Totta puhut. Kyllä minäkin persujen sijassa jo pelkäisin entisiä äänestäjiä.


      • Oenonen
        Liike kirjoitti:

        Totta puhut. Kyllä minäkin persujen sijassa jo pelkäisin entisiä äänestäjiä.

        Entisten perssuäänestäjien raivo mahtaa olla pelottavaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      93
      600
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe