Seksuaalivähemmistöt oikiksessa?

Ihan vaan mielenkiinnosta näin pikkulauantaina (tai jo oikeastaan torstain puolella :D) kyselen, että tunnetteko vähemmistöjen edustajia omasta tiedekunnasta?
Miten heihin suhtaudutaan? Tai oletko itse seksuaalivähemmistöön kuuluva? :)
Aloitan syksyllä opiskelun ja mietin, miten opiskelukaverit tulevat suhtautumaan. Oikeustieteellistä pidetään kuitenkin melko konservatiivisen alana.
13209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Paras,kun pidät asian omana tietonasi.Ei kukaan halua kuulla muiden sukupuolielämästä.Ei sairauksista tai uskonnoistakaan toitoteta.Viisas vaikenee!

Äänestä

Älä ota stressiä tommosesta asiasta! Tunnen yhden homon oikiksesta, mutta kaikki pitävät hänestä. Luulisin, että omalla persoonalla on merkitystä eikä seksuaalisella suuntautumisella. Varsinkin nuoret opiskelijat pääkaupunkiseudulla ovat avoimia tämän asian suhteen. Tiedän myös keski-ikäisiä homojuristeja, jotka pärjäävät alalla erinomaisesti, eikä heidän suuntautumisestaan välitetä.

Äänestä

Kaverini oikiksessa kuuluu seksuaalivähemmistöön ja hyvin on suhtauduttu, ei ongelmia ja kavereita löytyy. Ei suuntautumisesta välitetä.

Äänestä

Seksuaaliseen suuntautuneisuuteen ei kiinnitetä huomiota, ellet itse siitä pidä suurta meteliä.

Tiedän kylläkin jokusen olevan homo tai lesbo. Se ei ratkaise suhtautumista kyseisiin henkilöihin.

Äänestä

Okei, kuulostaa ihan hyvältä. :) Kiitos kaikille vastauksista, lisääkin saa laittaa!
Kaverillani on vaan ollut ikäviä kokemuksia (huom.) kauppiksesta, opiskelukaverit kaikkosi kun hänen suuntautumisensa tuli ilmi.. :( Toivottavasti oikiksessa on tosiaan asiat paremmin!:)

Äänestä
  • En todellakaan huolestuisi asian suhteen. Oikiksessa on noin keskimääräisesti melko fiksua jengiä eikä ketään kiinnosta sen kummemmin kanssaopiskelijoiden suuntautumiset. Oman kokemukseni mukaan opiskelijat etenkin oikiksessa on suhteellisen arvoliberaalia porukkaa.

    Tunnen monta homoseksuaalisesti suuntautunutta kurssitoveria ja kyllä heillä kavereita riittää siinä missä muillakin :)

    Äänestä

  • Oikiksessa on eri ihmiset kuin kauppiksessa. Vaikka oikiksessa ollaan ehkä keskimäärin konservatiivisempia niin ollaan myös fiksumpia kuin kauppiksessa. Oikislaisilla liikkuu päässä enemmän muuta kuin jonkun seksuaalinen suuntaus.

    Valtavirrasta poikkeavuutta ei kuitenkaan kannata korostaa, mutta ei myöskään kannata piilotella. Sehän tulee ilmi jossain tilanteessa kuitenkin. Eli paras olla oma itsensä asiallisissa puitteissa. Silloin muiden suhtautuminen myös on asiallista.

    Äänestä

Oikiksessa opiskelijana sanon, että tuo asia esiin oman harkinnan mukaan. En usko, että avoimesti kukaan sanoo sinulle suoraan asiasta, todennäköisempää on selän takana vittuilu. Jos olet tarpeeksi "normaali", eli vaikka olet seksuaaliselta/sukupuoliselta suuntautumiselta valtaväestöstä poikkeava, mutta jos näytät ja käyttäydyt tarpeeksi normaalisti asia on helpompi.
Oikis ON yhä konservatiivinen, tai sinne ainakin kerääntyy pinnallisia ihmisiä.

Äänestä

Seksuaalivähemmistöt on ihan ok, mut mitään homoja ja lesboja ei kyllä paljoo katella.

Äänestä
  • Mun mielestä taas homot ja lesbot on ihan ok, mutta seksuaalivähemmistöt on kyl persiistä.

    Äänestä

Oikiksessa vihataan seksuaalivähemmistöjä. Kaikki heterot viedään saunan taakse ja annetaan niille isän kädestä niskalaukaus.

Äänestä

Heippa ap! Itse oikiksessa ja monta vuotta opiskelleena voin kertoa että ihan samat "säännöt" siellä pätee kun muuallakin elämässä :D eli joku hyväksyy ja joku ei hyväksy. Kaikille ei voi olla mieliksi eikä pidäkkään! Mutta sinuna en välittäisi muiden mielipiteistä, sillä mitään muuta et voi olla kuin hurmaava oma itsesi, olit sitten homoseksuuali tai et :) Tiedän omassa tiedekunnassani kolme homoseksuaalia, ei kukaan heistä "huutele" asiasta mutta eivät näe mitään syytä sitä piilottaakkaan. Jos itse olisin homoseksuaali ja joku muu sitä ei pystyisi hyväksymään niin en edes haluaisi olla hänen kanssaan ystävä tai varmaankaan edes tekemisissä. Mitä työelämään tulee niin kyllä se oma osaaminen ja luonne ratkaisee.

Äänestä

Samalla tavalla siellä suhtaudutaan kuin muuallakin. Tietysti jos haluat tehdä itsestäsi numeron ja pöyristyneenä esität joka luennolla proffille kysymyksiä liittyen vähemmistöihin ja niiden ahdistettuun asemaan yhteiskunnassa, kohdistat itseesi huomiota, joka tulee olemaan myös kielteistä. Näin tapahtuu jokaiselle agendaa ajavalle, ajoi mitä asiaa, missä ja kenelle tahansa.

Jos keskinäistä kanssakäymistä opiskelijoiden välillä mietit, niin isosta joukosta löytyy aina moneen junaan menijöitä, tulijoita ja asemalle jääviä. Eiköhän sieltä paikka sinullekin löydy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


typykkätäältä kirjoitti:

Ihan vaan mielenkiinnosta näin pikkulauantaina (tai jo oikeastaan torstain puolella :D) kyselen, että tunnetteko vähemmistöjen edustajia omasta tiedekunnasta?
Miten heihin suhtaudutaan? Tai oletko itse seksuaalivähemmistöön kuuluva? :)
Aloitan syksyllä opiskelun ja mietin, miten opiskelukaverit tulevat suhtautumaan. Oikeustieteellistä pidetään kuitenkin melko konservatiivisen alana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu