Olli Rehn kävi taannoin Venäjällä nöyristämässä selkärankaansa. Tulokset nähtiin eilen.
Rehn työnsi kielensä syvälle Putinin p-rseeseen ja johan alkoi venäläinen ydinvoimala näyttää hyvältä Rehnin silmissä.
Rehn työnsi kielensä syvälle Putinin p-rseeseen ja johan alkoi venäläinen ydinvoimala näyttää hyvältä Rehnin silmissä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Rehn jatkaa Väyrysen viitoittamalla tiellä, Väyrynen on suurin venäläisten lipoja ja ihan maailman laajuisesti.
Väyrynen sanoi kuuluissa puheessaan 70-luvulla, että Suomelle olisi hyvä liittyä Neuvostoliittoon. Samalla asialla hän on edelleen.
Siitä on pelkästään positiivisiä seurauksia suomen työllisyydelle ja hyvinvoinnille.
Kerro sateenkaari/ peräaukkovihreä, miksi näin ei saisi olla?
"Peräaukkovihreä" ei taida olla paikalla, joten normaalin p-aukon omaavana kommentoin hieman. Työllisyyteen sitä on apua ja mahdollisesti uusien työllistyvien hyvinvointi kaiken oletuksen mukaan kasvaa.
Mene ja tiedä miten vähäosaisten sekä varattomien hyvinvointi siitä kasvaisi. Ydinvoimalan tuotos kun ei kuluttajille ilmaista ole, joten kituminen jatkuu vanhaan malliin.
Kuulumatta mihinkään puolueeseen uskaltaisin tuoda esille Rehnin kansalaisrohkeuden.
Oikeat STASI-KÄTYRIT syyttivät Alpo Rusia Stasi-ilmiantajaksi ja tuhosivat jopa tämän eduskuntaehdokkuuden, henkisistä kärsimyksistä puhumattakaan. Siitä ei ole kauan. Olli Rehn oli ainoa, jolla oli kansalaisrohkeutta puolustaa hyvin tuntemaansa Alpo Rusia.
Kun mieheltä silloin löytyi selkärankaa = ilman oman edun tavoittelua, en usko, että Olli Rehn on maansa myyjä vieläkään. Eikä REhn ole tyhmäkään.
Kannattaa muistaa, että Alpo Rusia ei voitu enään tutkia nk. tavanomaisesta vakoilusta, koska ne asiat olivat jo vanhentuneet. Tuskinpa Rusi täysin syytön oli...
Asioita ei koskaan tutkittu riittävästi. Nk. "hyvät veljet" estivät sen...
Vajakki-apina. Nyt juhlit varmaan Paanasen pakoitteita? Lähti aluksi 140 työpaikkaa pysyvästi Suomesta! Muuten jo tuhansia pakotteet vienyt!
Ryssälle pitää panna kova kovaa vastaan. Ei ryssä kunnioita heikkoja vajakkeja, joihin sinäkin lukeudet.
Mitä kovaa sinä laitat? Ikuisen pehmeän pilisi? Oletko Venäjälle katkera homo?
Niinistö on varmaan reissuillaan Putinille tuon voimalan. Muut jatkoivat Niinistön viitoittamalla tiellä. Häpeällinen päätös suomalaisilta.
Edellinen hallitus teki voimalaitospäätöksen sisältäen venäläisen toimittajan.
Olli-oppipoika Rehn on eräänlainen surullisen hahmon ritari. Kaikki mihin Rehn koskee, muuttuu p-skaksi.
Selkärangattomalla Rehnillä takki kääntyi.
Kepu pettää aina. Luultavasti rakentajatkin tulevat entisistä itä-blogin maista eli se siitä työllistävästä vaikutuksesta.
Pääasia kuitenkin, että Rehn sai kielensä ruskeaksi.
Vladimir Putin kiittää!
Millä perusteella edellisin hallituksen päätös olisi pitänyt kumota. Kertokaa te jotka tiedätte. Viestiketjusta ei näkynyt mitään perustetta.
Olli Rehn epäonnistui komissaarina ja ministerinä hän on jo nyt epäonnistunut.
Eikös ole vähän turhan aikaista arvioida kun taival on juuri ja juuri alussa. Vai pitääkö kaikki heti olla valmista?
Mihin Sinulla Hyvä Paloheinän on noin kiire vai nyppiikö majuri ja Keskustan kannatus noin kovasti?
Kepulit ne vaan jatkaa kekkosen polulla,eikö olisi jo aika päästää diktaattori kekkosesta jo irti,ukk oli yksi suomen kieroimmista poliitikoista, arkistot julistettu salaisiksi urkin suhmuroinnit rysyjen kanssa ei kestä päivän valoa vieläkään on se ollut melkoinen kepuli
Kerrankin Reen sai aikaan jotain positiivista ja tuloksellista! Nyt vain Venäjä vastaiset homot itkee! Millä ne tekisi sähkön?
Rehnin mukaan Suomesta on tulossa ydinvoimaloiden ulkomuseo.
Olli Rehn ja Paavo Väyrynen kilvoittelevat kumpi saa kielensä syvemmälle Putinin p-rseeseen.
Kekkoslainen tuo jämpti.
Kepulaisilla on tapana nöyristellä ryssän edessä. Sitä teki Urho Kaleva Kekkonen aikoinaan, sitä tekee Paavo Väyrynen edelleen ja nyt Olli Rehn on myös kunnostautunut tässä. Jokohan Olli Rehn on Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n palkkalistoilla? Ettei vain olisi ollut työsopimuksen allekirjoitusreissu tuo matka Moskovaan?
Olli Rehn on vastenmielinen mulkoilija.