Suomen kielisillä sivustoilla ei edes Googlaamalla löydä kansainvälisessä keskustelussa kuumia aiheita käsiteltävän. Seuraakohan täällä kukaan sitä mitä maailmalla tapahtuu? Muilla kielillä keskustellaan avoimesti tulevaisuutta koskevista linjoista, mutta ei suomen kielellä.
Törmäsin sellaiseen sivustoon, jossa käsiteltiin uutta etiikkaa ja uusia keksintöjä. Näyttää kuin joku olisi sivuuttamassa kristillistä etiikkaa ja yrittämässä luoda uuden etiikan sen varjolla, että tekniikka kehittyy. Uusimmassa Tiede lehdessä oli mm. artikkeli avaruuden hyödyntämisen etiikasta. Kun avaruuden metallivarantoja aletaan hyödyntää ei ole mitään eettisiä sääntöjä vielä sitä varten luotu.
Transhumanisteilla on oma puolue ja ilmeisesti presidenttiehdokas seuraaviin USA:n vaaleihin. Niin kuin Perussuomalaisilla heillä on paljon hyviä teemoja kuten: Kansalaispalkka, mutta myös näyttäisi, että paljon sekavia ja erilaisia fantasioita on liikkeen kannattajilla yhä vielä.
Toivottavasti nämä jutut koskevat vasta tulevia sukupolvia esim. noin kahdensadan vuoden päässä; sillä omasta mielestäni Kristillinen etiikka on toiminut tarpeeksi hyvin, vaikka on myönnettävä, että Ranskan vallankumouksella höystettynä vain. Profeetta Danielin kirjan mukaan Ikuinen oikeudenmukaisuus saatettiin voimaan 1470-1960 sekä vielä tarkennetaan 1960-2043, mutta Kristityt tahot ovat tuskin kovin suuria johtotähtiä tuossa työssä olleet. Erilaiset vallankumoukselliset kylläkin. Kristillisenä maana Suomi on jälkijunassa, mutta onko jo liikaakin? Tuleeko uusi etiikka ilman, että Kristityt pysyvät kärryillä edes teoriassa?
Onko Transhumanismi ratkaisu maailman ongelmiin?
30
2156
Vastaukset
- MoralisminLoppu
Eikös transhumanismin idea oli mahdollisimman suuri vapaus uusien teknologioiden suhteen? Tähän saakka uudet teknologiat ovat olleet suurin yhteiskuntaa muokkaava tekijä viimeiset kuluneet 200 vuotta. Joskus aikoinaan se mullistava tekijä oli jonkin uskonkappaleen uusi tulkinta.
Ongelma tässä on se, että kristilliset ja myös monet muut tahot vihreistä feministeihin ja muihin pyrkivät patoamaan tätä kehitystä. Patoaminen keskittyy juurikin näihin etiikoihin, jotka ovat entisajan moraaliopetusta puettuna mukatieteellisempään muotoon. Itse asiassa tuo patoaminen on ollut sen verran massiivista, että se on vaikuttanut haitallisesti mm. uusien hedelmöityshoitojen ja kantasoluhoitojen tutkimukseen.
Luonnontieteelliseltä pohjalta katsottuna näiden tahojen arviointi on enemmän tai vähemmän kestämätöntä, koska ne ovat alisteisessa asemassa suhteessa luonnontieteisiin. Luonnontieteellinen tutkimus on heikentänyt merkittävästi mm. uskontojen yhteiskunnallista asemaa, joten uusmoralismia voidaan tarkastella eräänlaisena "imperiumin viimeisenä epätoivoisena iskuna".
Sen sijaan transhumanismi pyrkii näkemään nämä teknologiat mahdollisuutena ja asettaa yksilön ja hänen tahtonsa keskeiseen asemaan suhteessa niihin. Väliin ei tarvita mitään kolmannen osapuolen moraaleja. Lopusta pitää huolen markkinatalous; Kiinaa ja Japania eivät kristilliset moraalit sido. Ne vievät lopulta voiton näissä kriittisissä teknologioissa.- transhumanism
Mainitsemasi "transhumanismi näkee teknologiat mahdollisuutena" pätee Amerikan presidenttiehdokkaaseen:
http://www.naturalnews.com/050911_cranial_microchipstranshumanism_authoritarianism.html
Hän haluaa asettaa aivoihin mikrosirun elinikäiseen valvontaan. - näppäinvirhe
transhumanism kirjoitti:
Mainitsemasi "transhumanismi näkee teknologiat mahdollisuutena" pätee Amerikan presidenttiehdokkaaseen:
http://www.naturalnews.com/050911_cranial_microchipstranshumanism_authoritarianism.html
Hän haluaa asettaa aivoihin mikrosirun elinikäiseen valvontaan.Näppäinvirhe äskeisessä linkissä:
http://www.naturalnews.com/050911_cranial_microchips_transhumanism_authoritarianism.html Sanoinhan minä että transhumanismi on perkeleen työkalu, tuohan lobbaa pedon merkin puolesta, josta ilmestyskirja kertoo. Annetaan otsaan ja käteen ja jos sen ottaa niin on pelastuksen ulkopuolella.
L.J.H kirjoitti:
Sanoinhan minä että transhumanismi on perkeleen työkalu, tuohan lobbaa pedon merkin puolesta, josta ilmestyskirja kertoo. Annetaan otsaan ja käteen ja jos sen ottaa niin on pelastuksen ulkopuolella.
No sinunlaisten idioottien mielestä aivan kaikki uudet asiat ovat perkeleen työkaluja.
L.J.H kirjoitti:
Sanoinhan minä että transhumanismi on perkeleen työkalu, tuohan lobbaa pedon merkin puolesta, josta ilmestyskirja kertoo. Annetaan otsaan ja käteen ja jos sen ottaa niin on pelastuksen ulkopuolella.
Ei ole mitään syytä miksi siru pitäisi olla kädessä tai otsassa, itseasiassa sirun toiminnan kannalta erityisesti otsa on mielettömän huono paikka :)
näppäinvirhe kirjoitti:
Näppäinvirhe äskeisessä linkissä:
http://www.naturalnews.com/050911_cranial_microchips_transhumanism_authoritarianism.htmlEi huolta, näppäinvirhe ja toimimaton linkki ei muuttanut sen tietosisältöä olennaisesti :)
- alfa123om2222
Teknologian käyttöön otossa on paljon ristiriitoja. Vielä tänäkään päivänä eivät eräät kiinalaiset myönnä, että paperin valmistusteknologia olisi vapaasti käytettävissä. Samoin Madagaskarilaisista eräät eivät ole antaneet lupaa vanilijan käyttöön tai Perulaisista perunan käyttöön. Entä erään SciFi kirjailijan keksimä idea satelliiteista jne. Yleisesti ottaen perusperiaattena tuntuu olevan teknologian kehittäjän tai ideanikkarin jättäminen vaille palkkiota työstään ja teknologian käyttöön ottaminen väkisin huolimatta kehittäjän tai ideanikkarin vastustuksesta.
Uutta teknologiaa syntyy, mutta suuri osa siitä voi perustua muiden keksintöihin ja ideoihin.
Suomalainen pyhä kirja Kalevala kertoo siitä kuinka Suomessa on aina pyritty varmistamaan lupa tai oikeus talenteista kauppaa käymällä johonkin teknologiaan.
Kaiken kaikkiaan muut valtiot eivät välttämättä noudata tuota seikkaa kovin tarkasti.
Itse olen ideoinut käytännön eräänlaisesta Lainaamosta. Voidaan lainata keksintöihin perustuvia tuotteita tai palveluja maksua vastaan ideoiden kehittäjille vapaasti. Mutta tavallaan ei itse omisteta tuota tuotetta, vaan se on vain lainassa.
Esim. kun tahtoisit ostaa syntetisaattorin voisit vapaasti hankkia sellaisen ikään kuin lainaksi, mutta et omistaisi tuota esinettä lopullisesti. Se olisi vain lainassa tiettyä kuukausimaksua vastaan. ( copyright; tätä ideaa ei saa väärinkäyttää).
Kuukausimaksusta saisivat osansa kaikki ketjun jäsenet aina idean kehittäjästä alkaen.
En tiedä olisiko tuokaan täysin oikeudenmukaista, mutta en ainakaan kannata täysin vapaata teknologian käyttöön ottamista ja käyttöä. Uuden teknologian varsinaiset kehittäjät ovat niin vaarallisessa asemassa tulla riistetyksi ja ryöstetyksi, että Jehovan todistajat kuvaavat tilannetta vertauskuvalla, että uusien ideoiden kehittely on kuin ampuisi itse itseään kalloon pistoolilla.- koneyhteiskunta
Transhumanismilla tehdään ihmisestä kone mm. biohakkeroimalla:
http://yle.fi/uutiset/tuleeko_ihmisesta_elava_hengittava_kone_biohakkeroinnissa_teknologia_toimii_kehon_jatkeena/8330585
Ihminen muuttuu moraalittomaksi ja epäeettiseksi koneeksi transhumanismilla. koneyhteiskunta kirjoitti:
Transhumanismilla tehdään ihmisestä kone mm. biohakkeroimalla:
http://yle.fi/uutiset/tuleeko_ihmisesta_elava_hengittava_kone_biohakkeroinnissa_teknologia_toimii_kehon_jatkeena/8330585
Ihminen muuttuu moraalittomaksi ja epäeettiseksi koneeksi transhumanismilla.Teet väitteen jolla ei ole mitään tekemistä linkin kanssa, voitko perustella paremmin?
- alfa123om2222
Näen kyllä tuon uutisessa esitetyn biohakkeroinnin mahdollisuutena enkä uhkana. Jos tulee otsonikato niin pahaksi, että ei voida ilman suojapukua mennä ulos enää tai jos happikato lisääntyy niin, että tarvitaan happinaamareita niin on hyvä, että on olemassa romattisia visioita siitä kuinka erilaisiin suojapukuihin voidaan pukeutua. Silloin tuo ajatus ei tunnu epämukavalta enää, vaan on kehityksen huipentumaa.
Kristityille voisi sanoa, että raamatussa lukee selvästi, että jos Jumala ei saa hyvien ihmisten avulla tahtoaan lävitse maapallon tulevaisuuden suhteen niin siinä tapauksessa hän toteuttaa sen pahojen ihmisten avulla. Kristityt suhtautuvat liian konservatiivisisesti moniin sellaisiin asioihin, joita Ianakaikkinen Isä, messias tahtoo.
Esimerkkinä voisi mainita juuri KANSALAISPALKAN TAI PERUSTULON, jota vastustetaan siihen liittyvän Pedon merkin mahdollisuuden takia. Mutta tuo pedon merkki on olemassa lähinnä siksi, että jos hyvät epäonnistuvat luottamasta Jehovan suunnitelmiin; niin siinä tapauksessa annetaan pahojen toteuttaa ne.
Transhumanismi voi olla vastaus moniin tulevaisuuden ongelmiin ja puolue huolimatta jäsenten taipumuksista hurjiin fantasioihin on kyllä tilattu. Eli sille löytyy hyödyllinen funktio aivan varmasti."Esimerkkinä voisi mainita juuri KANSALAISPALKAN TAI PERUSTULON, jota vastustetaan siihen liittyvän Pedon merkin mahdollisuuden takia. Mutta tuo pedon merkki on olemassa lähinnä siksi, että jos hyvät epäonnistuvat luottamasta Jehovan suunnitelmiin; niin siinä tapauksessa annetaan pahojen toteuttaa ne."
Onko myös sosiaaliturva ja hyvinvointiyhteiskunta yleisesti ottaen osa pedon merkkiä?
Lyhyesti. Transhumanismi on yksi lopunajan ilmiöistä. Lähitulevaisuus: Tempaus, vaivanaika, 1000-vuotinen rauha.
- Rapture
1 Thess 4:17 Then we which are alive and remain shall be caught up together with them in the clouds, to meet the Lord in the air: and so shall we ever be with the Lord.
https://www.google.fi/#q=rapture of the church
- Tribulation
Mark 13:19 For there will be worse trouble at that time than there has ever been from the very beginning, when God created the universe, until now; and there will be nothing like it again.
https://www.google.fi/#q=great tribulation
- Peace
Revelation 20:1-3 And I saw an angel come down from heaven, having the key of the bottomless pit and a great chain in his hand. And he laid hold on the dragon, that old serpent, which is the Devil, and Satan, and bound him a thousand years, And cast him into the bottomless pit, and shut him up, and set a seal upon him, that he should deceive the nations no more, till the thousand years should be fulfilled: and after that he must be loosed a little season.
https://www.google.fi/#q=god's kingdomTässä on hyvä aiheeseen liittyvä artikkeli:
https://www.psychologytoday.com/blog/the-transhumanist-philosopher/201511/medical-futurist-discusses-health-and-transhumanism- alfa123om2222
Joo, onhan tuon presidenttiehdokkaan ajatus siitä, että vankiloissa olevat olisivat jotenkin sirutettava rangaistukseksi totuuden ja uskon vastainen sekä ei-intellektuaalinen ajatus.
1. Jeesus tuli saarnaamaan vangeille vapautusta.
2. Jokaisen on kannettava ristinsä. Jos ei pysty rikollisia vastustamaan niin pitää kantaa ristinsä. Tuo risti saattaa olla kuitenkin karman tai esi-isien synnin aiheuttama kosto.
Kuten jo aiemmin sanoin näyttää tuon puolueen jäsenistö koostuvan osittain Sci-fi fantasiamaailmassa elävistä mielikuvituksen jättiläisistä. Toisaalta jos puolue saisi jostakin hyviä työntekijöitä voisivat monet sen ajatuksista olla ihan järkeviksi muokattavissa olevia.
Toivotaan kuitenkin, että tuo puolue on vain ajankuva tai varoitus tai että se on jäävä vaille "aivoja" vastaisuudessakin. - Cyborgit
Muutama esimerkki
http://www.mnn.com/leaderboard/stories/7-real-life-human-cyborgs- fda
Kohta joku fundis tulee tänne toteamaan, että elämänlaatua helpottavat proteesit ovat saatanasta.
fda kirjoitti:
Kohta joku fundis tulee tänne toteamaan, että elämänlaatua helpottavat proteesit ovat saatanasta.
Niin, onhan se vähän niinku huijausta tieteellä ja teknologialla ohittaa polvirukouksen voima.
- orwellslave
Jos ymmärsin oikein, niin tässä lahkossa pyritään aikaansaamaan ihmisen kaltainen kone. Mikäs sen hauskempaa, jos saisi aidontuntuisen rouvan, jolla ei olisi koskaan päänsärkyä eikä hän vaatisi perheen perustamista tai viemään roskapussia. Täytyy varmaan Alibaba Expressistä tilata itselleen sopiva missi. Aidontuntuinen misu, ei mikään transu tai hottispena.
Et valitettavasti ymmärtänyt oikein. Transhumanismissa siis kyse siitä että ihminen voi muokata ja parantaa omaa elämänlaatuaan teknologian avulla. Hyvänä esimerkkinä vaikka sydäntahdistin joka ihmisruumiin osaksi asennettuna auttaa selviytymään elämässä vaikka muuten ihminen saattaisi kuolla sydämen toiminnalliseen häiriöön.
- AIvastainen
Transhumanismiin kuuluu tekoälyn asentaminen ja sen seuraukset:
https://www.naturalnews.com/2018-04-01-googles-deepmind-is-one-step-closer-to-thinking-like-humans.html
- pliiss
Haluaisin henkilökohteisesti vaihtaa identiteettiäni 2 kertaa påivässä .Transuut?pliis!
Vaikea on tuo pahuuden ongelma? Hare Krishna kirjojen mukaan on menossa 400 000 vuotinen pahojen valtakausi eli Kali-youga. Eräät katsovat pahojen menevän kuitenkin liian pitkälle kun ne saavat käsiinsä taikakeinoja, magiaa ja noituutta sekä noiden avulla kohtuutonta vaurautta yms.
Ongelma tunnettiin jo VT:n psalmien aikana kun puhuttiin siitä, että JUMALATTOMAT "LENTÄVÄT" KAUPUNGISTA KAUPUNKIIN VAURASTUEN TAVATTOMASTI. Myös SCI-FI kirjat usein käyttävät ongelmaa juonissaan esim. Alfred Besterin: Määränpäänä tähdet.
Ja jopa Hare Krishna liikkeen kirjoissa puhutaan siitä kuinka on tarpeen pitää ensimmäisen elävän olennon Brahmanin mahdollisesti luomat braanit sillä kannalla, että rikollisia rangaistaan ankarasti. Vaikka on siis Kali-youga menossa niin useat uskonnot perustuvat rikollisten päälle uhattuun rangaistukseen poikkeuksena ehkä kristinusko, joka suosii ja hyväksyy pahuutta ja rikollisuutta sekä vapauttaa vangittuja ja jopa ns. "manalassa" pyrkii rikollisten ystävyyteen.
Todella outo ristiriita monissa uskonnoissa: Myönnetään, että aika on omistettu pahiksille, mutta silti tahdotaan pahaa vastaan taistella jopa ylikovin keinoin.
Kristinusko hyväksyy pahuuden ja kykenee parantamaan sairauksia.
Hindulaisuus EI hyväksy pahuutta, mutta sairaus, kuolema, syntymä ja vanhuus katsotaan ongelmiksi, joihin ei löydetä parannuskeinoa.
Epäilen vahvasti voiko transhumanismi olla ratkaisu mihinkään ongelmaan, jos sen suhtautuminen rikollisuuteen, vaikka on Kali-youga menossa on liian nurinkurinen.- muotiuskonnot
Elämme tosiaan lopun aikoja. Jeesus on mitä epätrendikkäin tyyppi nykyään , nuo idän tyypit on nyt, kuten aina, kovempia koska heillä ei ole mitään selkeää elämänohjetta, vain liuta sekavia ja epämääräisiä oppeja ja tasoja... Samaa sarjaa ufojen ja paranormaalien ilmiöiden kanssa. Jättävät kaiken ihmisen itsensä muokattavaksi itselle sopivaan kivaan ja muavaan muotoon. Niin sopivaa nykyihmiselle.
Yksi sukupolvi kävi Jeesus tien loppuun ja havaitsi, että Jeesus on petollinen unelmakuva, vaikka hänen sanaansa noudatettiin ja se pidettiin niin ei tapahtunut mitään edistystä. Jäätiin junnaamaan paikoilleen kuolleisiin ajatuskoukeroihin.
Mutta Jehova ei salli jumalisen antaumuksen mennä hukkaan, vaan nuo muotiuskonnot OVAT SE PÄÄSY ISÄN LUOKSE JEESUKSEN KAUTTA, jonka sana lupaa. Eli tuli mahdollisuus tutustua Isän luomiin uskontoihin ja kultuureihin. Niin onkin nyt edistys alkanut olla päätä huimaavaa. Esimerkiksi Joh. 16:25 mukaisesti Jeshua on taivaasta käsin alkanut ottaa Isältä Isän omaa käsiinsä ja avata raamatun ja muiden kirjoitusten vertauskuvat yms.
On auennut osittain sen vuoksi, että Jeshua "varastaa" Isän omaa ja antaa vapaasti meidän käyttöömme ovi Isän läheisyyteen. Itse imen mielelläni niin paljon itseeni tuota Isän omaisuutta kuin vain ehdin ja kykenen sekä iloitsen siitä edistyksen määrästä joka on nyt menossa. Voi olla, että tuo ovi ei ole auki pitkään sillä : YKSIN MINUN KAUTTANI ON PÄÄSY ISÄN LUOKSE. Ja uudet sukupolvet pitää jälleen saada kulkemaan Jeesus tietä ennen kuin ovi seuraavan kerran aukenee.
Ei Jeesus minun mielestäni ole epätrendikäs silti. On vain nyt turhaa enää jäädä "tuleen makaamaan" kun on auennut ovet moniin hyödyllisiin ja tuottoisiin toimiin.Ei ole
- Anonyymi
- Anonyymi
Kaikki maailman ongelmat johtuvat vallan keskittämisestä. Ratkaisu olisi se, että ihmisille palautetaan vapaus ja itsenäisyys päättää itse omista asioista. Truha kuvitella, että Facebook, google ja Twitter hyväksyisi, nyt kun heillä on käytännössä koko maailma vallassaan.
- Anonyymi
Jotta voi ymmärtää transhumanismia ja miksi sitä ajetaan väkisin kaikkialle, pitää tietää myös jotain meidän salatusta historiasta. Ei ihmiskunta ole kehittynyt, niin kuin oppikirjoissa kerrotaan. Meille kerrotaan vain se, mitä on katsottu tarpeelliseksi. Eikä se tosiaan ole koko tutuus, vaan vain pieni nurkka siitä.
Tässä on uusi sivusto, jollainen ei vielä viime vuonna olisi mahdollista sensuurin takia. Tämä osoittaa, että kuliseissa käytävä taistelu on kääntynyt ihmiskunnan hyväksi.
https://theserapeum.com/
Paljon tutkittavaa. Osa tiedosta on jossain vaiheessa ollut saatavilla, mutta todella paljon uutta sisältöä. - Anonyymi
"Transhumanistien mielestä morfologinen vapaus (vapaus valita oma fyysinen ja henkinen olomuotonsa) tulisi tunnustaa ihmisoikeudeksi, jotta yksilöille taattaisiin periaatteellinen mahdollisuus kehittyä esimerkiksi kyborgiksi, virtuaalitodellisuuteen ladatuksi mieleksi, nanoroboteista koostuvaksi sumuksi tai miksi tahansa muuksi posthumaaniksi olennoksi." - WIKIPEDIA
Tuo morfologinen vapaus käsite alkaa jo olla mahdollinen ottaa käyttöön? Sillä onhan jo homot ja transut vapautettu ja heillä alkaa olla oikeudet toteuttaa itseään morfologisesti vapaina. Mutta transhumanistit menevät vielä pitemmälle ja vaativat kyborgien ja ehkä jopa joskus robottien vapautta.
Galatalaiskirje: Tässä ei ole miestä eikä naista, ei vapaata eikä orjaa, ei skyyttalaista eikä kreikkalaista, ei kyborgia eikä lihallista ihmistä, ei robottia eikä muuta elollista, vaan kaikki ovat Kristuksessa ja Kristus on kaikissa????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962