KGB-agentti Yuri Bezmenov varoitti jo v. 1983. USA:ssa hän puhui isänmaallisuudesta ja kristinuskon merkityksestä. Hän myötävaikutti itse useampaan vallankumoukseen ennen loikkaamista.
1. vaihe: Demoralisointi
Ainutlaatuisuuden uniikkiuuden poistaminen, kansallisidentiteetin muutos, perusperiaatteiden uusiminen, uskonnon poistaminen. Upottaa uusi yhteiskuntajärjestys ihmisten mieliin älymystön avulla. Saada yhteisö vakuuttuneeksi siitä että aikaisemmat arvot ovat virheellisiä, rasistisia, ennakkoluuloisia jne. Historialliset virheet tuodaan esiin. Kansallishistoria uudelleenkirjoitetaan, uudelleenmääritetään, sovitetaan "uuteen" käyttäytymismalliin ja luodaan uusia arvoja.
2. vaihe: Kriisi
Aikaansaadaan sosiaalinen, taloudellinen ja turvallisuuden kriisi, aiemmat itsestäänselvät moraaliset käyttäytymismallit hajoitetaan. Systeemi ylikuormitetaan, enemmän vastaanottajia kuin antajia. Johtajia ilmestyy jotka lupaavat järjestää "asiat". Valheellisia harhakuvia että tilanne on hallinnassa jos seurataan strategisia linjauksia (taloudellinen apu, työuudistuksia, teollisuuden rajoittaminen, perustuslainvastaiset vallankaappaukset, lakien poistaminen, muutoksia lakisääteisiin prosesseihin, muutoksia valtaelimeen jne.) Yhteiskunta romahtaa.
3. vaihe: Normalisointi
Kriisin jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: sisällissota tai invaasio. Tämän jälkeen maa 'normalisoidaan'. Epämiellyttävät tunteet muutoksesta ja vapauksien menettämisestä sisäistetään ja hyväksytään. Menetetty kansallisidentiteetti hyväksytään normina uudessa yhteiskuntamallissa. Kansallinen brändi muutetaan. Tyrmistyneet kansalaiset turrutetaan kunnes hyväksyvät että "uusi" on normaalia. Tämä vaihe jatkuu loputtomiin koska muutos etenee hallituissa pienissä erissä. (Uudet käyttäytymismallit, yksityisyyden loukkaaminen, päivittäisen elämän kontrollointi). Näitä aletaan hyväksyä koska "asiat vain ovat näin".
4. vaihe: Horjuttaminen
Horjuttaminen on käynnissä silloin kun lailliset elimet eivät pysty toimimaan kuten aikaisemmin. Laillisiin elimiin on ujutettu teennäisiä komiteoita, sosiaalityöntekijöitä, toimittajia, erilaisia ryhmiä jotka väittävät tietävänsä kuinka yhteiskuntaa tulee hallita jne. Nämä teennäiset ryhmät vaativat valtaa ja jos sitä ei anneta niille he ottavat sen väkisin. Ne jotka auttoivat "kriisin" järjestämisessä tulevat tarpeettomiksi. Uusi keskitetty hallitusmuoto ottaa vallan. Vasemmistolaiset vallankaapparit jotka alunperin uskoivat olevansa uuden hallitusmallin osa tajuavat että niitä käytettiin ja manipuloitiin, heistä tulee uusi vihollinen. Koska heillä on ensikäden tietoa agendasta tulevat he ensiksi eliminoiduiksi. Heidät joko sivuutetaan, varjostetaan, heitetään ulos, pidätetään tai teloitetaan. Erimielisyyksille ei ole enää tilaa. Erimielisyys on mahdollista ainoastaan vapaassa yhteiskunnassa, joka tässä vaiheessa on uudelleenmääritelty.
* Valtio 'stabilisoidaan'. Kaikki vasemmistolaiset, liberaalit, sosiaalityöntekijät, toimittajat, homoseksuaalit, feministit ja professorit eliminoidaan.
* Aktivistit perustavat kaikenmaailman ihmisoikeusjärjestöjä, homoseksuaalit, mustat, feministit ym. vaativat oikeuksiaan järkäten yhteenottoja virkavallan kanssa. Ryhmien nimillä ei ole väliä, pääasia on että ne aiheuttavat mellakoita virkavaltaa vastaan. Aktivisteista tulee johtajia kaikilla saroilla. He ovat arvostettuja kansalaisia jotka saavat rahaa lukuisilta järjestöiltä taistelujaan varten - laillisesti.
Mitä voi tehdä:
1. vaiheessa propagandan, vasemmiston kirjallisuus ja lehdet pitää kieltää. Estää agitaattoreiden pääsy televisioon, radioon tai mediaan mielipidemuokkausta varten.
2. vaiheessa voimakasta toimintaa jotta maa ei romahda tai joudu sisällissotaan.
3.-4. vaiheessa sotilaallista voimaa.
* Tätä ei tapahtuisi jos maa aktiivisesti kieltäisi kaiken ulkopuolisen ideologian tuomisen maahan ja yhteiskunta tarpeeksi vahva, rohkea ja tietoinen lopettaakseen ulkoisten aatteiden maahantuonnin.
* Yhteiskunta täytyy luotsata takaisin uskonnon äärelle. Uskoon ei voi koskea. Uskonto ohjaa ja ylläpitää yhteiskuntaa. Kaikki ikivanhat yhteiskunnat ovat romahtaneet heti kun heiltä viedään uskonto/kulttuuri.
* Kansalaisista tulee Jumalan Moraalisia agentteja jotka vievät ihmiskuntaa ja yhteiskuntaa eteenpäin. (islamista puuttuu moraali)
* Yuri kertoo että hän näki NL:n keskitysleireillä miten kristityt olivat täynnä rauhaa ennen kuolemaansa, kun taas neukut huusivat "kauan eläköön Stalin".
* Älä iske vihollista nyrkeillä koska vihollinen tarttuu niihin ja ohjee iskut seinään. Iske vihollista hengen ja moraalisen ylemmyytesi voimalla. Jos sinulla ei ole sitä on korkea aika kehittää sitä.
Yurin haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=1aGgYNZIZEg
Yurin luento: https://www.youtube.com/watch?v=KNYXn7ptQRM
**
Lienee tarpeetonta muistuttaa kuinka vahva sotilaiden usko Jumalaan oli talvisodan aikana.
https://www.youtube.com/watch?v=Exjkt_AGtQQ
Missä vaiheessa Suomi on tällä hetkellä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse Belsebub meitä pian koittalee. Kuka voittaa? Hänkö itse vai Allah?
Kyseessä on Jumalan ja Allahin välinen taistelu.
Jokainen kristitty tietää kuka voittaa ;)
Subversion-vaiheessa
Taidat olla oikeassa. Pelottavaa miten tällaista on tehty viattomille ja kunniallisille kansalaisille.
Poliitikot eivät tajua olevansa vastuussa koko kansasta ja seisovansa yksin kun Jumalan tuomio annetaan. Omapahan on häpeänsä, uskon että poliitikkojen sukulaiset muuttavat sukunimensä häpeän takia.
jatkoa.
Seuraavia alueita pyritään aivopesemään:
Uskonto: Tuhoa, tee se naurunalaiseksi, korvaa se erilaisilla kulteilla jne. kunnes peruskäsitys uskonnosta on poispyyhitty ja yhteys korkeampaan voimaan on poistettu. Arvostetut uskonnolliset järjestöt korvataan keinotekoisilla järjestöillä. Ohjaa ihmisten huomio lukuisiin muihin uskoihin.
Koulutus: Pidä huoli siitä etteivät oppilaat opi jotakin rakentavaa ja tehokasta.
Sosiaalinen elämä: Korvaa perinteiset järjestöt keinotekoisilla järjestöillä. Ota ihmisiltä pois aloitteellisuus. Korvaa perhe sosiaalityöntekijöillä. Sosiaalityöntekijöiden ainoa huoli on saada hallituksen maksama palkka, ei vähäosaiset.
Valtarakenteet: Aiemmat rakenteet korvataan keinotekoisilla valtarakenteilla. Kuka valitsi median? Ei kukaan. Silti lehdistöllä on täydellinen valta raiskata ihmisten mieliä. Niillä on otsaa päättää sinua koskevista asioista. Lisäksi toimittajat ovat keskinkertaisia jotka eivät tiedä mistään mitään.
Laki ja järjestys: Viimeisten 20 vuoden aikana poliiseja on esitetty elokuvissa tyhminä, vihaisina, psykoottisina tai vainoharhaisina sotahulluina. Rikolliset näytetään inhimillisinä ja mukavina heppuina jotka ovat yhteiskunnan alistamia. Poliisi on sika, karkea ja tyly joka väärinkäyttää asemaansa. Saadaan ihmiset vihaamaan niitä henkilöitä joiden tarkoitus on suojella heitä. Rikolliset eivät todellisuudessa ole rikollisia ollenkaan, ne ovat mukavia ihmisiä.
Ammattiliitot: Työntekijän ja työnantajan välinen kaupankäynti tuhotaan. Lakkojen tarkoitus on todistaa kapitalisteille että työntekijöitä voi ohjata kuin lammaslaumaa. Jokaisen lakon aikana media aloittaa propagandan työntekijöiden oikeuksista.
Yuri sanoo tasa-arvosta:
Onko Raamatussa yhtäkään mainintaa ihmisten samanarvoisuudesta? Sitä ei mainita yhdessäkään uskonnossa. Jos ette usko niin tarkastakaa. Raamatussa lukee: JUMALA tuomitsee ihmisen tekojen perusteella. Se mitä teet on tärkeätä, sinun ansiosi ja luonteesi ovat tärkeitä. Tasa-arvoa ei voi laillistaa.
Jos haluat olla tasa-arvoinen sinun täytyy itsesi olla tasa-arvoinen. Tasa-arvoisuus ansaitaan. Siitä huolimatta rakennamme yhteiskuntaa tasa-arvoisuuden periaatteella ja sanomme että kaikki ovat samanarvoisia. Me tiedämme että se on valhetta. Jotkut ovat pitkiä ja tyhmiä, jotkut lyhyitä ja älykkäitä jne. Jos me teemme kaikista väkisin tasa-arvoisia ja ujutamme tasa-arvoisuuden periaatteen poliittiseen rakenteeseen on se sama kuin rakentaisimme talon hiekalle. Ennemmin tai myöhemmin se romahtaa. NL:n propaganda työntää teitä siihen suuntaan minne itse haluatte mennä.
Tulisiko minun ja jonkun laiskan ääliön joka tulee toisesta maasta olla tasa-arvoisia? Ääliön joka välittömästi hakee sosiaalitukia kunhan pääsee maahan? En koskaan saanut yhtäkään dollaria. 13 vuoden aikana tein kaikkia mahdollisia töitä jotka sain. Pidän itseäni lainkuuliaisena kansalaisena kun taas toinen tulee ryöstämään ja ampumaan. Carter toi aikoinaan maahan tuhansia kuubalaisia rikollisia. Kaikki tiesivät että ne ovat rikollisia, silti ne hyväksyttiin. Onko teidän mielestänne reilua jos minulla ja filippiniläisellä vaimollani (joka raataa kuin hevonen laboranttina sairaalassa) on samat oikeudet kuin kuubalaisella rikollisella? Miksi? Ja silti me toistamme kuin papukaijat "tasa-arvoisuus, tasa-arvoisuus, tasa-arvoisuus"!
Alkuperäinen demokratia ei perustunut tasa-arvoisuuteen. Se oli systeemi missä erilaiset ja eriarvoiset ihmiset saivat mahdollisuuden selviytyä ja auttaa toisiaan jatkuvassa kilpailussa. Tasa-arvoisuus ei ollut itsestäänselvyys.
NL:ssa vallitsee täydellinen tasa-arvoisuus. Kaikki elävät tasa-arvoisina liassa. Tosin muutamat ovat enemmän tasa-arvoisia (poliitikot).
Kun ihmiset ei enää tiedä mikä on oikein ja väärin, mikä on hyvää ja pahaa, kun hyvä ja paha ei ole eroteltu toisistaan, kun jopa kirkon johtajat sanovat että väkivalta sosiaalisen oikeuden puolesta on hyväksyttävää ja me sanomme 'ehkä se on totta' ... Se ei ole totta! Väkivalta ei ole koskaan oikeutettua!
***
Tänään yhteiskunta hyväksyy mamujen järkyttävän rikollisuuden eikä halua tehdä siitä numeroa. Jos sama rikosaalto olisi tapahtunut ennen pakolaisia kirjoitettaisiin siitä joka puolella ja rikolliset pidätettäisiin samantien.
Lasten hyväksikäyttö ja naisten raiskaaminen - siinä kaksi asiaa mitä yhteiskunta yrittää saada meidät hyväksymään mukisematta. Missä on meidän tasa-arvoisuus?
Jokaisen suomalaisen tulisi kysyä päivittäin uutisia lukiessa hyväksyykö asian vai ei - ilman selityksiä - onko asia oikein vai väärin - ja siten vahvistaa oikeuskäsitystään ja moraaliaan. Ei tarvitse sanoa mitään, vain todeta oma mielipide.
Nyt annetaan asioiden mennä kun ei oikein tiedetä miten meidän pitää ajatella vaikka kenelläkään ei ole valta määrätä ajatuksiamme, ei edes yhteiskunnalla!!!
Hämärtyköön mokuttajien oikeuskäsitys kunhan meidän oikeustajumme ei häviä!