Kannattas tutkia mitä hokkanen hyötyi.

Oli ihmeen kova attendon puolustaja ?
Yleensä sen lauluja laulat joka palkanmaksaa.
Lahjoa voi monellalailla onko tutkittu?
On se niin kiero ämmä että kannattas tutkia.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Höpö,höpö, ei tuossa ole mitään kieroa, vaan ihan selvää kunnan tuhoa on ilmassa ja sen näkee sokea Reettakin, mutta valitettavasti ei Pauli, eikä Esko, eli homma saa jatkua....

Äänestä

Vähän kaikki kärsii. Joku sanoi,päättäjät pakoilee, eivät jää edes keskustelemaan,kun tapaavat kyläläisiä.

Äänestä
  • Tk:ssa 3 lääkäriä mutta lääkäriin ei tahdo päästä. Noin 2-3 viikon päähän annetaan aikoja. Mikkonen hoiti asiat yksin eikä milloinkaan tarvinnut odottaa viikkokausia

    Äänestä

mistäkähän on löytynyt nuin tyhmää porukkaa valtuustoon ovat vielä mykkiä eivät osaa puhua eikä paikalla ole tulkkia joka kääntäisi kuuleville.

Äänestä
  • pitävät yhteyttä Telepatialla ettei PS Remesja Aulis kuule kun kyliltä.

    Äänestä

Miksei kukkaa jyrähä ja isosti ?????????????????????????????????????

Äänestä
  • Kämäki imgoon kuuluu seläntakainen, takahuoneen hämyinen asiain käsittely "valikoitujen kanssa, se on niin kuntahallinnossa, kuin myös työpaikoilla, kun halutaan vallan-diktatuuria

    Äänestä

  • Kyllä jyrähdys kuullaan vielä ja ollaanhan met kuitenkin VITTUILTU niille enemmistöpäättäjille kun eivät kuntalaisten neuvoja ja ohjeita kuuntele.
    Mistähän Hokkanen repasee ensi helmikuun viimeiseenpäivään mennessä (SOTE) ALV lain mukaisen veron eli 925,000,00 ja rapiat?
    Myös Paanuntakaukset lankeaa kunnanmaksuun n. 2 miljoonaa euroa ja hullultahan tuo jo kuulostaakin, että Paanua on tuettu kunnanvaroilla koko elinkaaren ajan, viimeisen vuoden aikana Paanuun on kunta pumpannut yli 360,000,00 euroa.
    Olisihan tuo jo nolompi juttu kun kunta jäisi vero-velkaa valtiolle ja samalla Attelle palvelun tuottamisesta. Kiire tulee "sidosyksiköllä" pidellä kirjanpitoa mutta valokuituhan toi mahdollisuuden näyttää kunnanvaltuuston kokoukset livenä, tosin keskustanvaltuustoryhmä vastusti kiivaasti edes kokousten nauhoittamista kun kokoukset meni ihan pelleilyksi ja kokouspöytäkirjat tarkisteltiin ja hyväksyttiin seuraavissa istunnoissa äänienemmistöllä.
    Onkohan tuota tulevaa ALV veron maksua edes varattu ensivuoden budjettiin? vai onkohan se varattu "sidosyksikön" tehtäväksi, TLK:n PJ keskustan kunnanvaltuuston jäsen (Tomaattimestari) Öykkönen voisi asiasta lausua jotain myös tähänkin muutoinkin kuin "ottakaa yhteyttä pyhänettiin".

    Äänestä

  • VerotMaksettava kirjoitti:

    Kyllä jyrähdys kuullaan vielä ja ollaanhan met kuitenkin VITTUILTU niille enemmistöpäättäjille kun eivät kuntalaisten neuvoja ja ohjeita kuuntele.

    välilommenttina että oispa kannattanut paanusa käydä kahveilla ois saanu 18% kunnan-avustuksen ja joka paivä niin avustus ois ollu 6570%

    Äänestä

  • papunen kirjoitti:

    välilommenttina että oispa kannattanut paanusa käydä kahveilla ois saanu 18% kunnan-avustuksen ja joka paivä niin avustus ois ollu 6570%

    Olisiko noiden rosenttien avustus tullut kahveen ostajalle?

    Äänestä

  • VerotMaksettava kirjoitti:

    Kyllä jyrähdys kuullaan vielä ja ollaanhan met kuitenkin VITTUILTU niille enemmistöpäättäjille kun eivät kuntalaisten neuvoja ja ohjeita kuuntele.
    Mistähän Hokkanen repasee ensi helmikuun viimeiseenpäivään mennessä (SOTE) ALV lain mukaisen veron eli 925,000,00 ja rapiat?
    Myös Paanuntakaukset lankeaa kunnanmaksuun n. 2 miljoonaa euroa ja hullultahan tuo jo kuulostaakin, että Paanua on tuettu kunnanvaroilla koko elinkaaren ajan, viimeisen vuoden aikana Paanuun on kunta pumpannut yli 360,000,00 euroa.
    Olisihan tuo jo nolompi juttu kun kunta jäisi vero-velkaa valtiolle ja samalla Attelle palvelun tuottamisesta. Kiire tulee "sidosyksiköllä" pidellä kirjanpitoa mutta valokuituhan toi mahdollisuuden näyttää kunnanvaltuuston kokoukset livenä, tosin keskustanvaltuustoryhmä vastusti kiivaasti edes kokousten nauhoittamista kun kokoukset meni ihan pelleilyksi ja kokouspöytäkirjat tarkisteltiin ja hyväksyttiin seuraavissa istunnoissa äänienemmistöllä.
    Onkohan tuota tulevaa ALV veron maksua edes varattu ensivuoden budjettiin? vai onkohan se varattu "sidosyksikön" tehtäväksi, TLK:n PJ keskustan kunnanvaltuuston jäsen (Tomaattimestari) Öykkönen voisi asiasta lausua jotain myös tähänkin muutoinkin kuin "ottakaa yhteyttä pyhänettiin".

    uusi kuntalaki taisi kieltää kunnilta suuret takaukset? EP olisi jo pistänyt lahtiin koko puljun mutta kaikki muut taisi kannattaa "tukemista"?

    Äänestä

  • hyväEP kirjoitti:

    uusi kuntalaki taisi kieltää kunnilta suuret takaukset? EP olisi jo pistänyt lahtiin koko puljun mutta kaikki muut taisi kannattaa "tukemista"?

    Se EP:n esitys oli harvinaisen hyvä ja saihan se kannatustakin ja herätti keskusteluakin, mutta tuli neuvottelutauko ja äänestivät, että oli viimeinen kunnanavustus ko. puljulle. Etkö muista miten se kokous meni?
    Mitenhän EP uskalsi esittää KJ:n esitystä vastaan vai kuuluikohan se pelikuvioon?

    Äänestä

  • Kyllähän me hoitajat jyrähettiin. Pidettiin mielenosoitus ja kerättiin yli 800 nimeä adressiin mutta eihän niillä ollut mitään merkitystä vaikka oltiin valtakunnan uutisissakin esillä.

    Äänestä

  • mnghjytrsd kirjoitti:

    Kyllähän me hoitajat jyrähettiin. Pidettiin mielenosoitus ja kerättiin yli 800 nimeä adressiin mutta eihän niillä ollut mitään merkitystä vaikka oltiin valtakunnan uutisissakin esillä.

    HYVÄ
    Juuri ne yli 800 kuntalaisten nimeä adressissa vaikutti asiaan, ei tullut KJ:n esittämää eroa kuntayhtymästä 1.6.2014 alkaen valtioneuvoston päätöksellä 8.5.2014(VN). Se miksi VM ja VN ei voinut jatkossa puuttua kunnanenemmistöpäättäjien toimiin eroamiseen Kuntayhtymästä niin VM:n vastaus on "meillä ei ole laillisia keinoja"...he toimivat siellä isolla kirkolla Suomen lakien mukaan, toisin kuin "kämäen kunnanjohtajat"(MO,VN ja KHO).

    Äänestä

  • mnghjytrsd kirjoitti:

    Kyllähän me hoitajat jyrähettiin. Pidettiin mielenosoitus ja kerättiin yli 800 nimeä adressiin mutta eihän niillä ollut mitään merkitystä vaikka oltiin valtakunnan uutisissakin esillä.

    Eihän päättäjät ainakaan alkuun pakoilleet, Ristinen ja Pietikäinenhän riensivät pitämään tiedotustilaisuutta henkilökunnalle.
    Ihmeen hiljaista ollut poikasilta myöhemmin.

    Äänestä

ei taida johtaja käydä kuin 2 pytyllä äkkiä kenkää.

Äänestä

Attendo ei ole antanut sitä mitä on luvannut.Silti pussin pohja häämöttää.Hommatkaa kpäättäjät lisää rahaa Attendolle

Äänestä
  • ei ne hommaa, niitä nyt "naukrattaa.

    Äänestä

täys narsisti.

Äänestä
  • muitakin löytyy hallituksesta ja valtuustosta ei ole ainoa. Minä minä minä. Muissa aina vika ei itsessä. Hirveää itsekehua ja muiden mustamaalaamista.

    Äänestä

kosken tyttö ja pinola siellä hokkuspokkuksen johdolla vie kärsämäkiä konkkaan mikkola ojalehto ja joo joo mies pentikäinen myötäilee tyttöjä.

Äänestä

Kysymys oli kokonaisulkoistamisesta kokonaisurakkana, nyt Hokkanen on tehnyt sopimuksen että kunnalle lainmukaan kuuluvia virkapalkkoja ei Attendon tarvitse kunnalle korvata, vaan jäävätkin kunnan kulueräksi.
Tässähän on ollutkin hyvä rahastuksenpaikka eläkepäiviksi.

Äänestä
  • Kunna vastaa SOTE palvelutuottajien toiminnasta. Kunnassa tulee olla virkalääkäri hän valvoo tarkastuksin ja maksusopimuksin th:n hoidonporrastuksesta. Samoin sosiaalitoimessa tulee olla lain määräyksien mukainen "sosiaalipäällikkö", tehtävät kuten tk lääkärilläkin JA KUNTA MAKSAA KUNNAN VIRKAMIESTEN PALKAT, avi valvoo kunnan toimintaa.

    Äänestä

  • Täytyy oikaista sen verran että virat jotka kärsämäki joutui perustamaan ovat lakisääteisiä eikä niitä voi edes attendo hoitaa. Yrittivät jossain kunnassa en muista missä mutta asiaan puuttui valvovat tahot. Kunta joutui maksumieheksi ja esim. Rääkkylässä (en ole varma) kunnalle kuuluvia virkoja ja niiden palkkakustannuksia ei ollut edes huomioitu budjetissa vaan joutuivat kasvattamaan budjettia niiltä osin. Kokonaisulkoistuksia ja tuollaisia kardinaalimunauksia.
    Kärsämäellä luottamushenkilön suusta olen kuullut päinvastaista kuin edellä väitetään. Hänen mukaansa kunnan perustamien virkojen palkat kuuluu könttäsummaan. Kunta työnantaja mutta menot sisällytetään könttäsummaan.

    Äänestä

  • kuntaonmaksaja kirjoitti:

    Kunna vastaa SOTE palvelutuottajien toiminnasta. Kunnassa tulee olla virkalääkäri hän valvoo tarkastuksin ja maksusopimuksin th:n hoidonporrastuksesta. Samoin sosiaalitoimessa tulee olla lain määräyksien mukainen "sosiaalipäällikkö", tehtävät kuten tk lääkärilläkin JA KUNTA MAKSAA KUNNAN VIRKAMIESTEN PALKAT, avi valvoo kunnan toimintaa.

    Miten minusta tuntuu että kj&co vielä tappelee attendon lakimiehiä vastaan? Niitä samoja jotka heitä kädestä pitäen ohjasi eromaan selänteestä..

    Äänestä

  • kuntaonmaksaja kirjoitti:

    Kunna vastaa SOTE palvelutuottajien toiminnasta. Kunnassa tulee olla virkalääkäri hän valvoo tarkastuksin ja maksusopimuksin th:n hoidonporrastuksesta. Samoin sosiaalitoimessa tulee olla lain määräyksien mukainen "sosiaalipäällikkö", tehtävät kuten tk lääkärilläkin JA KUNTA MAKSAA KUNNAN VIRKAMIESTEN PALKAT, avi valvoo kunnan toimintaa.

    Vitun virkalääkäri. On samaan aikaan Rääkkylän ja Puolangan virkalääkärinä. Sama homma tällä sos.päälliköllä. Molemmat paperilla johtajia.

    Äänestä

ei mitään lahjontaa, mutta on voinut ottaa lainaa attelta omalla allekirjoittamattomalla v-jallaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suonikohjuleikkaus kirjoitti:

Oli ihmeen kova attendon puolustaja ?
Yleensä sen lauluja laulat joka palkanmaksaa.
Lahjoa voi monellalailla onko tutkittu?
On se niin kiero ämmä että kannattas tutkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu