YDINSANOMA

Jeesus Kristus sovitti syntimme golgatan keskimmäisellä ristillä. Täällä harvoin keskustellaan siitä että Jeesus Kristus tuli meitä syntisiä pelastamaan
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No ei kun kukaan ei tarvitse mistään pelastumista, mitä jumalattomanpi tapaus sen synnittömänpi, sellainen on yleinen ilmapiiri.

Äänestä

Jumala loi syntisen ihmisen. Hän siis pelastaa ihmiset häneltä itseltään.

Äänestä

miten joku voi sovittaa toisten sadismi rikokset jo etu käteen ?? - pimeetä tekstiä ketakaikkiaan ,osaispa Jeesuski roikkua mlkusta.

Äänestä

Mihin fysiikan lakiin tuollainen pakanallinen sijaiskärsimys-riitti perustuu?

Miten se siis oikein toimii? Kuka sitä oikein essealaisten sotilasmessiaalta vaati?

Äänestä

- roomanvaltakunnassa ristin kuolema oli merkki siitä ,että kaveri oli siihen jouduttuaan aiheuttanut väkivaltarikoksilla ,siis potkimalla ja pieksämällä terroria ympäristössään ,siis gangsteri - naulittuna se ei pääse potkiin ja piekseleen, jalat ja kädet merkittiin rikosaseiksi.

Äänestä
  • Jeesusta ei ristiinnaulittu hänen tekojensa tähden, vaan hänen puheidensa tähden. Hän ei ollut terroristi eikä gansteri. Rooman vallan korkein edustaja, keisarin nimittämä maaherra Pilatus tahtoi vapauttaa Jeesuksen, koska ei havainnut Jeesuksessa mitään roomalaisen lain vastaista.

    Juutalaiset ylipapit ja kirjanoppineet etsivät syytä kuolemantuomioon majesteettirikoksesta eli Jeesus tuomittiin lopulta roomalaisittain, koska hän juutalaisten mukaan asetti itsensä keisarin yläpuolelle. Pilatuskin säikähti, kun juutalainen uskonnollinen valtaeliitti ilmoitti, ettei hän olisi keisarin ystävä, jos säästäisi "moisen kuninkaan". Heillä ei mielestään ollut kuningasta, vaan keisari. Värvätyt väärät todistajat todistivat Jeesusta vastaan. Niin siinä sitten kävi.
    Niin täytyi käydä kuin käynyt on.

    Äänestä

  • KiiitosJumalalle kirjoitti:

    Jeesusta ei ristiinnaulittu hänen tekojensa tähden, vaan hänen puheidensa tähden. Hän ei ollut terroristi eikä gansteri. Rooman vallan korkein edustaja, keisarin nimittämä maaherra Pilatus tahtoi vapauttaa Jeesuksen, koska ei havainnut Jeesuksessa mitään roomalaisen lain vastaista.

    Juutalaiset ylipapit ja kirjanoppineet etsivät syytä kuolemantuomioon majesteettirikoksesta eli Jeesus tuomittiin lopulta roomalaisittain, koska hän juutalaisten mukaan asetti itsensä keisarin yläpuolelle. Pilatuskin säikähti, kun juutalainen uskonnollinen valtaeliitti ilmoitti, ettei hän olisi keisarin ystävä, jos säästäisi "moisen kuninkaan". Heillä ei mielestään ollut kuningasta, vaan keisari. Värvätyt väärät todistajat todistivat Jeesusta vastaan. Niin siinä sitten kävi.
    Niin täytyi käydä kuin käynyt on.

    Kyllä vaan Jeesus ristiinnaulittiin tekojensa tähden, sen ajan lakien ja uskon mukaan.

    Pontius Pilatus-tarinaa evankeliumissa monet ei-hihhuli raamatuntutkijat pitävät vain kirjallisena yrityksenä vakuuttaa lukeville roomalaisille, ettei Jeesus ollut rikollinen. Oikea Pilatus kun oli tunnettu raakuudestaan eikä epäröinyt teloittaa kapinallisia.

    Yleisemmin roomalaisten näkökulmasta Jeesus oli tyyppi, joka aiheutti häiriön Temppelissä räjähdysalttiina Pääsiaisaikana ja suututti roomalaisten kanssa kutakuinkin toimeen tulevan juutalaisen papiston. Jos Jeesusta jotkut sanoivat vielä "juutalaisten kuninkaaksi", kyseessä oli roomalaisten näkökulmasta potentiaalinen tai jopa aktiivinen kapinajohtaja. Joita teloitettiin ristiinnaulitsemalla rutiininomaisesti.

    Juutalaisten näkökulmasta taas Jeesus joo häiriköi "Jumalan määräämää" uhrauskulttia (eiväthän pitkämatkalaiset voineet tuoda uhrieläimiä mukanaan, ne piti ostaa ja temppelirahalla jossa ei ollut Keisarin kuvaa) ja jos Jeesus todella väitti olevansa "Jumalan Poika" se oli pakanallista monijumalaisuutta ja jumalanpilkkaa. Väärän profeetan puhetta, josta rangaistus oli kuolema. Eivät juutalaiset muutenkaan voineet ajatella Mooseksen lakia ja muita Kirjoituksiaan noudattaen, ja nehän olivat kuulemma suoraan Jumalalta.

    Joten vaikka kammottava kohtalo, mikään oikeusmurha tai "Jumalan lain" vastainen asia Jeesuksen tappaminen ei ollut.

    Äänestä

  • KiiitosJumalalle kirjoitti:

    Jeesusta ei ristiinnaulittu hänen tekojensa tähden, vaan hänen puheidensa tähden. Hän ei ollut terroristi eikä gansteri. Rooman vallan korkein edustaja, keisarin nimittämä maaherra Pilatus tahtoi vapauttaa Jeesuksen, koska ei havainnut Jeesuksessa mitään roomalaisen lain vastaista.

    Juutalaiset ylipapit ja kirjanoppineet etsivät syytä kuolemantuomioon majesteettirikoksesta eli Jeesus tuomittiin lopulta roomalaisittain, koska hän juutalaisten mukaan asetti itsensä keisarin yläpuolelle. Pilatuskin säikähti, kun juutalainen uskonnollinen valtaeliitti ilmoitti, ettei hän olisi keisarin ystävä, jos säästäisi "moisen kuninkaan". Heillä ei mielestään ollut kuningasta, vaan keisari. Värvätyt väärät todistajat todistivat Jeesusta vastaan. Niin siinä sitten kävi.
    Niin täytyi käydä kuin käynyt on.

    Juutalaisten näkökulmasta taas Jeesus joo häiriköi "Jumalan määräämää"

    Jeesus aiheutti valtataistelu tilanteen , väittämällä ,että hänen isänsä omisti synagogan ,se riittä jo , yritti syrjäyttää tai syöstä vallasta ylemmät papit ,kuoleman tuomio on selviö

    Toisaalta jengi toteutti väkivaltaa ,niinku gengeissä yleensä johtaja taustalla.

    Äänestä

  • tekojensatähden kirjoitti:

    Juutalaisten näkökulmasta taas Jeesus joo häiriköi "Jumalan määräämää"

    Jeesus aiheutti valtataistelu tilanteen , väittämällä ,että hänen isänsä omisti synagogan ,se riittä jo , yritti syrjäyttää tai syöstä vallasta ylemmät papit ,kuoleman tuomio on selviö

    Toisaalta jengi toteutti väkivaltaa ,niinku gengeissä yleensä johtaja taustalla.

    Niin ja juutalaisten Jumala silloin ja nyt oli YKSI. Vaikka "jumalanpoikuus" oli muiden kansojen merkkihenkilöillä silloin muotia, juutalasille se oli ja on monijumalaisuutta ja jumalanpilkkaa.

    "Messiaita" oli ollut ennenkin ja Jeesuksen jälkeen oli papistonkin hyväksymiä epäonnistuneita messiaskokelaita. Mutta Messiaskin oli Jumalan valtuuttama ihan ihminen, ei "Jumalan Poika".

    Lisäksi varmaan se väkivaltainen häiriköinti Temppelissä. Uhrieläimet olivat Mooseksen lain mukaisia, eikä niitä voinut maksaa rahalla, jossa oli "epäjumalan" eli keisarin kuva. Siitä rahanvaihtajat Temppelin esipihalla.

    Äänestä

Herra kuoli meidän puolestamme, jotta nyt me, kun oatmme hänet vastaan ja alamme elämään hänessä, ja kuten hän eli, niin tulemme sovintoon Jumalan kanssa, ja saamme elää ja tulemme osallliseksi hänen kirkkaudestaa iankaikkisesi.

Pukekaa yllenne Messias Yeshua, ja jättäkää vanhan luontonne pahat teot pois.

Äänestä
  • "Kristinusko tarkoittaa laajalle levinnyttä uskomusta, jonka mukaan epäkuollut juutalaiszombi, joka oli oma isänsä, tekee sinut onnelliseksi ja ikuisesti eläväksi, jos et ole itseesi tyytyväinen vaan kadut monia tekojasi, syöt symbolisesti kosmisen juutalaiszombin lihaa ja juot tämän verta sekä telepaattisesti kerrot hänelle, että hän on sinun herrasi ja mestarisi ja että olet hänen orjansa. Kristinuskon mukaan näin toimimalla sielusi pelastuu synnistä, joka on olemassa siksi että kylkiluunainen vakuuttui valheista, jotka puhuva käärme kertoi taikapuusta. Pelastus tapahtuu vain, koska Jumala uhrasi julmasti ja verisesti poikansa joka oli Hän itse, jotta voisi muuttaa tilannetta jonka oli itse säätänyt ja korjata rikoksen, jonka kohteena Hän oli itse. Kristinusko sai alkunsa yrityksenä reformoida edes hiukan takapajuisuudestaan, epäloogisuudestaan, tiukkapipoisuudestaan, fanaattisuudestaan ja julmuudestaan tunnettua juutalaisuutta ja saada siihen edes jotain tolkkua, mutta siitä kehkeytyikin aivan oma uskontonsa ja esimerkiksi kolminaisuusoppi, niin että helvettiäkös.

    Loogisuutensa vuoksi kristinusko on maailman laajimmalle levinnyt uskonto. Sen rauhan ja rakkauden sanomaa, jonka symbolina on antiikkinen kidutusväline, kannatetaan miltei kaikkialla maailmassa"

    http://hiki.pedia.ws/wiki/Kristinusko

    "Oletko hihhuli?

    Jos epäilet olevasi hihhuli, niin tässä muutamia prinsiippejä. Jos tärppää, niin tiedät, ja tieto vapauttaa. Tämän luettelon tuntomerkit pätevät lähinnä (protestanttisiin) kristillisiin hihhuleihin. Muiden uskontojen ja suuntausten hihhulit ovat eriasteisia peilikuvia.

    1.Sinä tarmokkaasti kiellät tuhannet jumalat, joita muut uskonnot palvovat. Mutta tunnet raivoa kun joku kieltää sinun jumalasi.

    2.Tunnet itsesi solvatuksi, kun tiedemies sanoo ihmisen ja ihmisapinoiden kehittyneen yhteisestä kantamuodosta. Mutta sinulla ei ole mitään ongelmaa uskoa Raamattua, jossa sanotaan, että tulet mullasta.

    3.Naurat polyteisteille, mutta sinulla ei ole ongelmaa kolmiyhteyden kanssa.

    4.Naamasi muuttuu violetiksi, kun kuulet Allahin kunniaksi tehdyistä julmuuksista. Mutta naamasi ei värähdäkään, kun luet toista Mooseksen kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kaikki Egyptin lapset. Tai Joosuan kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kokonaisen etnisen ryhmän, myös kaikki naiset ja lapset.

    5.Naurat Kreikan mytologialle ja hindu-uskonnolle, joissa jumalat "makaavat" naisten kanssa (tai vielä pahempaa). Mutta mielestäsi siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Pyhä henki hedelmöitti Neitsyt Marian, joka synnytti ihmisjumalan.

    6.Olet valmis uhraamaan aikaasi etsiessäsi porsaanreikiä tieteellisestä maailmankuvasta. Mutta et löydä mitään erikoista päivämääristä jotka pronssikautiset miehet päättelivät ja joiden mukaan maailman täytyy olla luotu muutama sukupolvi sitten.

    7.Uskot että kaikki maailman ihmiset, pois laskettuna oma uskonhaarasi, joutuu ikuisiksi ajoiksi kidutukseen helvetin tuleen, josta ei ole poispääsyä. Mutta silti kovasti väität että uskontosi on se kaikkein suvaitsevaisin ja rakastavin.

    8.Kun tiede, historia, geologia, biologia ja fysiikka on epäonnistunut todistamaan sinulle uskonnostasi toisin, joku tyyppi kieriskelemässä lattialla kielillä puhuen on kaikki, mitä tarvitset todisteeksi kristinuskosta.

    9.Sinusta 0,01% on hyvä tulos, kun puhutaan rukoukseen vastaamisesta, ja loput 99,99% on jumalan tahtoa.

    10.Itse asiassa tiedät vähemmän Raamatusta, kristillisyydestä, kirkkohistoriasta, ja etenkin eksegetiikasta kuin moni ateisti tai agnostikko, mutta silti sanot itseäsi kristityksi.

    11. Väität kannattavasi tiedettä, luottavasi tieteen tehoon ja olevasi tieteellinen. Kuitenkin pidät suurinta enemmistöä tiedemiehistä typerinä täysin väärässä olevina lähes aina, olipa kyseessä sitten suhteellisuusteoria, evoluutio, ajoittaminen ja siihen liittyvä historiantutkimus, geologia jossa pinnanmuotoja selitetään muullakin kuin vedenpaisumuksella. Tai oikeastaan lähes tulkoon kaikki. Kritisoit vastustajiasi umpimielisiksi, mutta itse suostut hyväksymään vain ne teoriat ja niissä oloissa, jotka tukevat omaa uskonnollista dogmaasi."

    http://hiki.pedia.ws/wiki/Hihhuli

    Äänestä

  • Ei tykännyt sarvipää aloittajan kirjoituksesta. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, niille jotka uskovat häneen.

    Äänestä

  • J00 kirjoitti:

    Ei tykännyt sarvipää aloittajan kirjoituksesta. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, niille jotka uskovat häneen.

    Minulla ei ole sarvia, kiitos.
    Ei ole sarvia muillakaan meillä ihmisillä eli ihmisapinoilla, joista sinäkin polveudut ja joihin sinäkin eläinkunnassa kuulut. Taidat viitata johonkin oman uskontosi kuvitteelliseen pahisolentoon, ja siitäkin myöhäiseen versioon?

    "Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, niille jotka uskovat häneen."

    No nimenonaan noin, niille jotka elävät sinun uskontosi ja lahkosi maailmankuvassa. Sellaista pidätä-päästä henkistä masturbointia tyhjien kuvien kanssa teillä. Todellisuudesta teillä viis, kunhan teillä on kivaa kultissanne.

    Paha, sairas kultti koko uskosi, perustuu valehteluun.
    Ongelma tässä ei ole olematon Jumalasi ja sairas ja ahdas maailmanselityksesi, vaan Sinä, sinä ihan itse siihen lukkiutumisesta vastuullisena.

    Miltä sinusta tuntuu nousta joka aamu sulkemaan silmäsi ja valehtelemaankin jonkun noin ahtaan ja julman ja kaikilla mittareilla epätoden maailmanselityksen puolesta? Turha kysyä, sinähän nautit siitä. Ehkä olet tyhmä, mutta sellaisenakin epärehellinen ja moraalintajuton. Ongelma tosin sekin, voiko noin harhaisilta enää vaatia vastuuta jutuistaan, vai oletteko jo ihan turmeltuneita?
    Ja hei, tunnen teidän houreenne jo aikaisempaa , kaanaankieliset hokemasikin, vaikken ole kultissanne tai muissa niissä ollut koskaan.

    (Ja ai ai miten valheesi vilisevät juuri nyt päässäsi, sinä kekkuli-vekkuli :-) )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


0lavi kirjoitti:

Jeesus Kristus sovitti syntimme golgatan keskimmäisellä ristillä. Täällä harvoin keskustellaan siitä että Jeesus Kristus tuli meitä syntisiä pelastamaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu