Oletko saarnankestävä?

30<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pesunkestävä saarnan kuuntelija.

Äänestä
  • Mikä on Saulus lähetys ?

    Äänestä

  • Et sitten kertonut. Mutta kuuntelin yhdenpuheen ja PIDIN KUULEMASTANI. Kiitos linkistä.

    Äänestä

Tärkein saarnaaja on Jumalan Sana.
Nyt en puhu esittämääsi linkinpuhujaa kohtaan, koska en tunne häntä.

Mutta, noin yleisesti. Ihminen voi nousta kuulijoille jumalaksi ja ei lueta sanaa, vaan syödään märehdittyä tulkintaa, joka syötetään kuulijoille ravinnoksi.

Kun ja jos srk. kokoontuu yhteen, voi kokoontumisen elämänleivän tuoda jokainen vuorollaan. Siinä tuodaan raamattu- elämänleipä lukien sanasta itse, jonka on sisäistänyt. Eli Sana opettaa, kun sitä luetaan kuulemiseksi.
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.

Miltä kuulostaisi tämänpäivä seurakunta. Määräajan sisällä tuotaisiin sanaa esiin, eikä johdatettaisi omiin päämääriin ihmisiä, josta voisi tulla perinnäisopit aikaan.

Tavallaan "kuuntelen" näitä pureskeltuja annospaloja lapsiosiin, jotka eivät vielä osaa elää uskonelämää, vaan tulevat ruoka-aikoina vain syömään, mutta eivät elä vielä todeksi uskoaan.

Syövät, ja lähtevät ulos, mutta usko ei ole vielä ravinnut heitä täysikasvuisiksi.

Siksi "syöttöpaikat" on oltava, mutta pitäisi löytää se usko jokasen kohdalla aikuisen uskon teoiksi arkeen, että Jumalan valtakunta tulisi näkyväksi.

On muistettava se, että onko etsittävä vain kuulopaikkoja ja lähdemme ulos vain ruokittuna, ehkä pöhöttyen liikaruokittuna, ettei enää jaksa tehdä mitään. On vain ikuinen nälkä, että syödään vain.
Uskon lihakset eivät vahvistu tekemään työtä, josta usko todella näkyisi arjessa.
P.

Äänestä
  • " Ihminen voi nousta kuulijoille jumalaksi ja ei lueta sanaa, vaan syödään märehdittyä tulkintaa, joka syötetään kuulijoille ravinnoksi."

    Ja voi olla nousemattakin.
    Raamatunlukeminen on ihan sama,kuin päivittäinen normi ruoansyöminen. Raamattu on elämänleipä. Mutta hyvä kokous ja etenkin RAAMATTUTUNNIT, jotka srk. ovat poistaneet lähes kokonaan on hyvä lisä.
    Ennemmin minä kuuntelen vaikka "kuiva" Karvisen R-tuntia (tai kenen muun hyvän julistajan..mm. Viksten. A.Viljasen ym.) Kuin tätä nyk.ylistyshömppää.

    Äänestä



Jeesus on Herra ja Jumalan sana on kokonansa totuus.

Äänestä

Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!"

Äänestä
  • Aamen! Ne vasta on bileet, vailla vertaa !

    Äänestä

Ei ihme, että Paavolaa pidetään tyhmänä psykopaattina. Harvinaisen yksinkertainen mies.

Äänestä
  • Ihminen laittaa yleensä toisen omalle tasolleen..

    Äänestä

Kiitos Jumalalle ihmisen tyhmyydestä ja Jumalan viisaudesta.

SL. 18:2 Tyhmän halu ei ole ymmärrykseen, vaan tuomaan julki oma mielensä.

Äänestä

Tyhmä mutta uskossa Jeesukseen.

Äänestä

Niin täälläkin.

Äänestä

Aha, tiedän PP:n jo vuosien takaa. Saippuanliukas hihhuli, joka vaikenee kun juttunsa käräytetään.

Tunkee maallisillekin keskustelupalstoille. Tuolla on montakin ketjua, tämä vasta viimeisin kun saatiin laittamaan kopypastauksensa yhteen ketjuun. Tuossakin 47 sivua ei-hihhulien reaktioita. Hyvin perustellen ja Petri eikun väistellen ja hokien kuin kone samaa roskaansa.

https://kitina.net/viewtopic.php?f=7&t=9753&hilit=maailmanmeno

Äänestä
  • " Saippuanliukas hihhuli, joka vaikenee kun juttunsa käräytetään. "
    Samaa voitaneen sanoa sinustakin.

    " Tunkee maallisillekin keskustelupalstoille."

    Onko ne sitten kielettty häneltä ? Mutta sallittu sinulle ?

    Äänestä

  • Ei tietenkään kielletty häneltä, ja siksi Petriä ei ole tuoltakaan bannattu eikä muuten sensuroitu. Toisin kuin ateisti/uskonnoton tulee useasti sensuroiduksi uskovaisten palstoilla.

    Mutta kun uskovainen tulee ah niin itsevarmana saarnaamaan maallisillekin foorumeille, ei pidä ihmetellä reaktioita.

    Äänestä

  • " Mutta kun uskovainen tulee ah niin itsevarmana saarnaamaan maallisillekin foorumeille, ei pidä ihmetellä reaktioita."

    Me elämme maallisilla foorumeilla, eikä se ole keneltäkään pois. Ja uskova tulee ITSEVARMANA, koska tietää mistä puhuu. Tyhjiä on huono löpistä itsevarmana.

    Äänestä

  • Te valehtelette koko ajan ja jäätte kiinni nimenomaan pahantahtoisia itse valitsemianne Tyhjiä löpisemällä. Vapaa maa kirjoitella, mutta ei pidä ihmetellä, kun jäätte yleispalstoillakin kekkuloinnistanne kiinni aina uudestaan ja uudestaan. Ja nykyään se teille kerrotaan suoraan, yllätys yllätys!

    Äänestä

  • Ai nyt jo kaikki valehtelevat ? Aikas outoa sanoisin..

    Tuossa alla Jeesuksen sanoja: Evankeliumi Johanneksen mukaan 8 lku

    43 Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.

    Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.

    Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    45 Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.

    46 Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua?
    47 Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu.

    Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

    Äänestä

Raamatun totuus paljastaa valheet.

Äänestä

1. Jo. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

Äänestä

Totuus vapauttaa sinut!

Äänestä

Heh, näköjään tuolla linkittämässäni Kitinän ketjussa revin lopulta pelihousuni. Ihmekös se vuosia jankattua tuon saippuapalan kanssa. Tässä kuitenkin, vaikka karua tekstiä, mitä ajattelen Petristä ja Petrin tyyppisistä uskovaisista:

Petri. Suomeksi sanottuna: Mitä vittua sinä teet?
Tuossa aikaisemmin muutama täällä ei uskonut hypoteesiani, että sinä valehtelet ja tiedät valehtelevasi. Kuitenkin nyt se on jo aivan ilmeistä. Vaikka olisit miten mielenterveyshäiriöitä kärsinyt sick fuck, jo aikaisemmin olet tiennyt ja nyt varsinkin tiedät, että juttusi "Raamatun ristiriidattomuudesta" ovat paskapuhetta. Ja vaikka miten skitsona kokisit, että Jumala itse sinulle nuo kertoilee, sinä jo tiedät, että sekin kokemus on tiedoltaan virheellinen. Näin sanon, koska kaikesta sekavuudestasi huolimatta sinä kuitenkin osaat olla muissa asioissa rationaalinen, vetää housut oikeinpäin jalkaan jne. Sinä valehtelet ja jäit edellisillä sivuilla taas kerran housut kintuissa kiinni valehtelusta. Ja kyllä sinä ymmärrät sen. Minä tiedän sen. Sinä tiedät sen. Sen tietää jokainen, joka vaivautuisi lukemaan ja itse tsekkaamaan.

Miten tuo tyylisi kunnioittaa edes Jumalaa, jos sellaiseen sattuisit oikeasti uskomaan? Tai ethän usko, koska tiedät valehtelevasi kulttisi eteen.

Ja miten sinä reagoit nyt viimeksikin?
Kopypastaat taas kerran vanhoja juttujasi, nyt helvettiuhkailulla höystettynä. Miksi teet niin, kun jo tiedät että sinulla ei ole pohjaa väitteillesi? Millaista on nousta joka aamu valehtelemaan?

Jos ei voi vedota älylliseen rehellisyyteesi, niin olisiko sinussa edes sen verran ihmistä jäljellä, että katsoisit haluamasi maailmanselityksen moraalia. (turha toivo, jos olet tietoisesti se paskaläjä, jona sinua ja kaltaisiasi uskovaisia pidän. Vaikka kuinka arvorelativisti olen, sittenkin minulta loppuvat muut selitykset kuin silkka inhimillinen pahuus.)

Katsotaas nyt (taas kerran) millaista maailmaa sinä haluat. Minusta ei ole suurtakaan vaaraa, että asiat olisivat noin, ongelma on että sinä levität tuota maailmanselitystä, alistat lapsesikin siihen ja samalla tiedät valehtelevasi.

1.) Sinun ja muiden tyypillisten fundamentalistikristittyjen mukaan maailma on vain 6000-10 000 vuotta vanha, pyörii tämän planeetan erään seemiläisen heimon historian ympärillä ja loppuu meidän aikanamme.
Sinä ehkä saat tuosta jotain turvallisuudentunnetta, mutta ihanko oikeasti tuo ei tunnu sinustakin tunkkaisen ahtaalta verrattuna miljardien vuosien miljardien planeettojen kosmokseen?

2.) Haaveilemasi maailmaa hallitsee tuon seemiläisen heimon jumala Jahve. (sen uskonnon myöhemmissä kehitysvaiheissa, alkuperäisen polyteismin jälkeen.)
Jos kyse olisi minkä vaan muun uskonnon jumalhahmosta, ymmärtäisit tuon jumalan moraalittomuuden. Uhrilihan käryä haisteleva, lapsellisen oikutteleva, massamurhaava ja naisten ja lasten massamurhia komentanut jumala. Orjuuden hyväksyjä (Btw en edes jaksanut puuttua orjuusselvityksiisi, jotka ovat nekin bullshittiä jo Raamatusta katsoen). Kertomukset tuosta jumalasta eivät ole tosia luonnontieteen ja historiantutkimuksen perusteella. Joten ainakaan tuota jumalaa ei onneksi ole olemassa. Joten kaikki tuon jumalan haaveilemasi ominaisuudet ovatkin itse asiassa SINUN ominaisuuksiasi. Jotka muissa yhteydessä ymmärtäisit pahuudeksi ja nyt jo tiedät valehtelevasi todisteista... joten mikä sinä olet?

3.) Tyypilliseen hihhulitapaan luultavasti nyt sepität kierossa päässäsi, että nuo olivat Vanhan Testamentin "Vanhaa Liittoa". Ja miten Jumalasi on armollinen ja rakastava, kun kerran vapahtaa poikaansa Jeesukseen uskovat siltä ikuiselta kitumisesta Helvetissä, jonka Jeesus Häneen oikealla tavalla uskovat päästää sijaisuhrikuolemansa kautta.
Kuitenkin se mikä nuo teki, oli se ihan sama jumala. Kolminaisuusopin mukaan oikeastaan itse Jeesus on tuo Vanhan Testamentinkin massamurhaaja. Paitsi että juutalaisten käsitys jumalasta oli vaihtuva, oli jo Jeesuksen aikaan ja Jeesuksella itsellään lieventynyt. Se olet SINÄ Petri joka vastoin todisteita haluat tuota jumalaa.

Sitten olettaaksesi tuon oman teologiasi jeesuskuvion sinun täytyy halua ensin tuota olematonta massamurhaaja-heimojumalaa.

Vaikka kuinka laupiaaksi oppisi kokisit, sinun täytyy ENSIN HALUTA maailmanselitystä, että kaikki ilman sinun varsin tarkkaan rajattua uskoasi kuolleet joutuvat ikuiseen piinaan. Koska sinulla on tarkat rajat oikealle uskolle, se tarkoittaa yli 90% kaikista koskaan eläneistä ihmisistä. Lähetystyösikään ei haluamasi opin mukaan jo kuolleita auta. (Epäsopivaa sanoa, mutta tuskin Nergalin äitikään oli sinun oppisi mukaan oikea uskovainen, joten haluat että hänkin kituu ikuisesti Helvetissä... jo tuokin olisi syy vetää sinua törkimystä turpiin) Nyt sepittelet, että haluatkin heidän "pelastuvan"... Mutta monestiko pitää sanoa, että sinun tuohon "helpotukseen" uskoaksesi pitää ENSIN haluta tuota maailmanselitystäsi ja olematonta jumalaasi. Keksit itse ongelman. Ja henkisesti masturboit tuolla pidättämisellä ja päästämisellä.

Äänestä
  • --- jatkuu merkkirajoituksen takia.

    Jospa nyt vain argumentin vuoksi oletettaisiin, että maailmanselityksesi on totta. Olet itse sanonut perusteluksi, että "haluat olla vahvemman puolella". Mitä tuo tekee sinusta muuta kuin (sinun mytologiasi) saatananpalvojaa vastaavan? Kyllä sinä ymmärrät tuon kaiken silkan pahuuden.

    Kuitenkin kuka hyvänsä normaalilla moraalintajulla varustettu kuullessaan ensi kertaa teologiaasi melkein oksentaisi inhosta ja sanoisi: "Toivottavasti tuo ei ole totta." Haluamasi maailmanselitys vastaa sitä kuin joku liittyisi natsipuolueeseen päästäkseen keskitysleiriltä, johon moraalisemmat ja rehellisemmät jäävät. Ja muut jo tietävät, että sinun käsityksesi ovat vain yhden huuhaalahkon maailmankuvaa. Johon ei ole mitään tieteellisiä tai edes yliluonnollisen tiedon todisteita. Sinä tiedät sen itsekin ja tiedät jo valehtelevasi kulttisi puolesta.

    Joten mitä vittua sinä teet?
    Ymmärrän, että saat tuosta turvallisuudentuntoa ja tuon kautta olet vaihtanut alkoholismisi/narkomaniasi nykyiseen maailmanselitykseesi. Mutta kun sinä itsekin tiedät, että se ei ole totta eikä se ole mitään hyvää.

    Tiedän, että on vaikeaa irrota jostain, joka on noin iso osa identiteettiäsi ja noin pitkään. Mutta kun itsekin jo tiedät valehtelevasi tuon eteen ja ymmärtänet, että tuollainen ketkuilu ei mitään Jumalaakaan palvele. Oikeastaan sinun pitäisi tunnustaa, että haluamasi maailmanselitys on silkkaa pahuutta, ja sinä tiedät valehtelevasi sen puolesta. Koska nautit pahuudesta ja valehtelusta. On vaikea jättää tuo taakse, mutta parempi niin.

    Mutta arvaan, että noin et tee, vaan jatkossakin olet kuin et huomaisi ja kopypastaat kekkuloivia jaarittelujasi.

    Ehkä sinulle itsellesi on hyödyksi pysyä noissa houreissasi. Siihen sinulla on toki oikeus, uskoa mitä haluat uskoa. Mutta entäs jos tekisit niin yksityisemmmin? Lakkaisit postaamasta noita jo paskajutuiksi tietämiäsi paskajuttuja ympäriinsä, harhauttaen muitakin kipeään huuhaaseesi? Tai edes päästäisit lapsesi, omat lapsesi ulos ja vapaaksi tuosta sairaudestasi?

    Jos et tuota tee, niin kyllähän sinä jo käsität, että sinut on nähty. Eikä kenelläkään ole syytä kunnioittaa juttujasi enää.

    Muille: "Hieman" tuossa intouduin, mutta on aamyö. Ja minä.. juunou.. Toistin ilmaisuja, joiden toivon merkitsevän Petrillekin jotain. Jos hän olisi enää ihminen eikä pelkkä viallinen kone. Ja toivon, että tämä oli viimeinen kerta kun tuota Petriketkua jaksan kommentoida. Kunhan jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta yritin viimeisen kerran.

    Äänestä

Raamattu on totta. Täysi fakta.

Äänestä

Ateismi kuolee pian sukupuuttoon. Herra Jeesus tulee pian se on ateismin surma.

Äänestä

Jeesus on voittaja.

Äänestä

Raamatun totuus ei häviä koskaan. Suuri ylistys Jumalalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saarnankestävä kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=1XAyXuLQ1ZU

https://www.youtube.com/watch?v=LpdvGjFqJAM

Saarnaa. Ei korvasyyhyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu