Käy teitä sivareita kateeksi!

peacelovingman

Kävin armeijan 01-02, en olisi halunut käydä. Minulla on Kokoomuslaiset vanhemmat, eikä minulla ollut vaihtoehtoa kieltäytyä. Olen perheellinen ja työsskäyvä naimisissa oleva "mallikansalainen."

Armeija jätti minuun kuitenkin sellaiset psyykkiset arvet, joista en ole vieläkään päässyt yli. Vaikka tästä on 13-vuotta pyörivät nämä armeija-asiat päässäni jatkuvasti. En olisi halunut käydä armeijaa. Jouduin tekemään kaikkea sitä mitä pidän vastenmielisenä. Olin 9kk valtion orja ilman mitään kunnioitusta,

Alokasaikana en suorittanut yhtään sotaharjoitusta. En suorittanut taistelijan tutkintoa. Ammuin lähes kaikki maalista ohi. Olin paljon sairastuvalla. Eräs lääkäri alkoi syöttää minulle psyykelääkkeitä huonolla menestykselä. Koin olevani kokoajan vangittu. Harkitsin itsemurhaa. Ammuttiin vähän, muta kovapanos ammunoissa olisin RK:lla ampunut itseni ja kuollut 20-vuotiaana.

Miksi tosiaan en ampunut itseäni armeijassa?

Hyvä kysymys.

Keskeyttää en voinut. Mutta jos vanhemmilleni olisi tullut tieto - poikanne kuoli omankäden kautta ammunnoissa, ehkäpä hekin olisivat ajatelleet jälkeenpäin, että oliko järkevää pakottaa poikaa inttiin, sinne minne se ei halunnut.

Jos vaikka nyt ryhtyisin reservinkieltäytyjäksi, armeija helvetti on ja pysyy muistoissa.

Ihmisen ei koskaan pitäisi tehdä sitä mikä on ristiriidassa hänen omaa vakaumusta vastaan.

En myöskään suorittanut J-kauden aselajihaarani sain hylätyn arvosanan. Silti ne pitivät vain minua siellä, ikään kuin vankia.

Olisin halunut olla sivari. Saanut olla 13kk vapaa "töiden jälkeen ja viikonlopuut vapaat, ilman sadistista sotilaskuria.

Itselläni on 2-poikaa 3 ja5 vuotiaat teen kaikkeni että he eivät menisi armeijaan.

0

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        88
        2503
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1455
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        84
        1378
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        11
        1192
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        923
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        900
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        33
        773
      8. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        773
      9. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        102
        771
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        706
      Aihe