Nyt kun pieni mitätön joukko natseja leikkiviä hörhöjä on saanut osan maamme kansalaisista, puolueista sekä lehdistöstä kauhun valtaan, niin seuraako tästä kansalaisten joukkopako rauhallisempiin maihin. Vasemmistoliitto on vaatinut jo hätätilan julkistamista maahamme. Sosiaalisessa mediassakin kauhistellaan näiden natsien täällä tekemiä tuoreita hirmutöitä joista vakavimmat olivat nyt vasemmistoanarkistin poskeen Jyväskylän Sokoksen aulassa tullut naarmu ja poliisille niskoittelu. Erikseen ovat vielä natsien vielä tekemättömät kauhuteot, niistä julkista ja vähemmän julkista keskustelua riittää loputtomasti. Alppipuistossa ja muualla Helsingissä tapahtuneet kantasuomalaisiin kohdistuneet ja Vihreiden sekä Vasemmistoliiton politiikoilta ymmärräystäkin saaneet mamujen suorittamat väkivaltaiset ryöstöt sekä pahoinpitelyt olivat lasten leikkiä tähän Jyväskylän episodiin verrattuna. Niin oli myös Tampereen kiekkovieraiden järjestämä mellakka itsenäisyyspäivänä, ainakin suvaisevaisten ja nyt natseja henkensä edestä pelkäävän Pekka Haaviston, Li Anderssonin, Erkki Tuomiojan, Eva Biaudetin sekä muun natsihysteerisen porukan mielestä. Johtopäätös onkin että meidän ei pidä pelätä murhaavia, tappavia, raiskailevia, pahoinpiteleviä ja vanhuksia ryösteleviä monikulttuurisia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä mutta näitä muutamaa natsihörhöä kyllä, ja ihan hengenlähdön uhalla. Kun suomalainen kävelee kadulla niin koskaan ei voi tietää ja olla varma milloinka vaarallinen sekä julmuudestaan kuulu finnnatsi iskee. Tehdäänkö niin jos kanttinne riittää että ilmoitatte kaikki natsien täällä viimeisen viiden vuoden aikana tekemät murhat , tapot, raiskaukset ja joukkoraiskaukset, vanhusten ryöstöt ja muihin ihmisiin kohdistuneet pahoinpitelyt. Lupaan erittäin vaivattomasti heti moninkertaistaa ne luvut teidän monikulttuuristen idolienne eli mamujen tekemillä vastaavilla teoilla. Eiköhän tällä pienellä vaivattomalla keinolla saada selville että ketä täällä pitää pelätä ja ketä ei, ja keskustellaan nimenomaan natseista ja mamuista, ei muista. Ihan aukuisen oikeasti, mikä teitä osaa suomalaisista vaivaa kun ette osaa suhteuttaa asioita. Aiheuttaako hyysärilasit ihmiselle putkinäön joka havaitsee vain finnnatsien tekemät rötökset, ja hyysäriaivot paisuttaa ne valtaviksi koko ihmiskuntaa uhkaaviksi teoiksi. Ps. tämä haasteeni muuten pistää suvakkien ja hyysärien vatsat kuralle, vastakommenttien sijasta vesipaska lentää ja he istuvat loppupäivän vessapytyllä
Pelätään muutamaa natsia, halataan kaikkia mamuja
HitsariKolvi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lähdetään alkuun ihan siitä Li Anderssonin kertomasta faktasta että kun vasemmistoanarkisti tai "mamu" iskee sinua pesäpallomailalla päähän niin se ei ole läheskään niin vakava ja paheksuttava teko kuin jos sen tekisi joku tavallinen suomalainen, persurasisti tai saatikka natsi. Li Anderssonin mukaan Vasemmistoanarkistien ja mamujen harrastama väkivalta on niinq erillaista, mukavampaa ja hauskempaa uhreille.