Poliisin ilmaisu "kantasuomalainen"?

Eli jos syntyy suomessa, niin se sanotaan kantasuomalaiseksi? Eihän se tarkoita että on valkoihoinen pottunokka. Voihaan täällä syntyä vaikka somalialainen, joka sitten luokitellaan kantasuomalaiseksi? Vai olenko käsittänyt nyt väärin?
4256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

aivan oikein. täälä syntynyt abdullahali hussein mhammoud luetaan kantasuomalaiseksi.

Äänestä

Miksi esimerkiksi;ruotsalaisesta ei tule suomalaista.Suomen länsirannalla(närpiö)on asunut monta sukupolvea ruotsinkielisiä ja heitä sanotaan vieläkin:suomen ruotsalaisiksi!
Suomalaiseksi ei voi tulla esi.neekeri!

Äänestä

poliisin tiedotteessa luki nk kantasuomalainen, eli tarkoitetaan juuri sitä et tekijät on valkoisia. siinä myös erikseen mainittiin et ei ulkomaalaistaustaisia.

Äänestä

  • no, mvlehti kaivaa varmasti yhtä nopeasti tekijöiden kuvat näytille kuin muissakin mamujutuissa, et niitä odotellessa..

    Äänestä

  • Laita oma kuvasi! Varmasti kaikki mamut pakenisivat heti Ruotsiin.

    Äänestä

  • Onko natsi kantasuomalainen?

    Äänestä

  • taitavat olla pitkältä ruottalaisia tai ainakin sieltä käskytetään niitä :D

    Äänestä

Poliisi syyllistyy rasismiin haukkuessaan suomalaisia kantasuomalaisiksi.

Ollaanko me muka jotain kantakirjaeläimiä joille saa tehdä mitä tahansa?

Äänestä

Poliisi olisi voinut kertoa "valkoihoinen kantasuomalainen" niin ei jäisi epäilyllä sijaa. Pelkkä kantasuomalainen haisee..,

Äänestä
  • "ei ulkomaalaistaustainen" varmasti kertoo jopa sulle enemmän.
    poliisi.fi sivulta näkee sen tiedotteen

    Äänestä

  • Rasisteilla itku kurkussa kun raiskaajat olivatkin valkoisia suomalaisia perusmiehiä, kantasuomalaisia. Mihin sitä pahaa oloaan purkaisi kun päihteet yksin ei riitä ja mamut eivät olleetkaan syyllisiä.

    Äänestä

  • söfgöj kirjoitti:

    "ei ulkomaalaistaustainen" varmasti kertoo jopa sulle enemmän.
    poliisi.fi sivulta näkee sen tiedotteen

    Tapanilan joukko-rikastuksen jälkeen poliisi tiedotti että uhri on aikuinen suomalainen, ja tekijöinä "poikia". Kävikin ilmi että uhri oli alaikäinen. Voi v---u mitä skeidaa.

    Äänestä

Oliko mamuja vai ei?

Äänestä

https://www.facebook.com/junes.lokka?fref=ts

tuossakin unohdettu pois sanat "ei ulkomaalaistaustainen" ja kohun alkuunsaanut hlö puolustelee tekemisiään.
no, Junes lupasi nimet esiin heti kun löytää, toivottavasti.

Äänestä
  • Joo ihan suomalaisia valkoihoisia ne oli. Mikä teitä mustissa ärsyttää? Onko teillä joku alemmuuskompleksi?

    Äänestä

  • Haiatakaa-perse kirjoitti:

    Joo ihan suomalaisia valkoihoisia ne oli. Mikä teitä mustissa ärsyttää? Onko teillä joku alemmuuskompleksi?

    Pitäisikö näitä apinoita sitten ihannoida jotka raiskaavat joka v-loppu?Ettet vain olisi somali.

    Äänestä

  • suomessa poliisille ilmoitetaan n 1000 raiskausta vuodessa , ja tuomittujen määrästä (n 100 ) on ulkomaalaisia 30% joten kyllä niitä raiskauksia kuule ihan päivittäin tapahtuu, eikä vain viikonloppuisin, eikä ainoastaan maahanmuuttajien toimesta.
    mv palsta oli kaavion oikein sivulleen tällännyt jossa näkyy afrikan maiden osuus, mut "ihan vahingossa" jätetty pois loppupää kaaviosta, viron ja eu maiden osuus, ja sen lisäksi muu eurooppa jossa luku oli 10 luokkaa, ilmeisesti näyttää paremmalta kun vain afrikka erottuu. tällä kertaa sen kuvion alla oli linkki lähteeseen, saa ihan mennä tarkistamaan sieltä

    Äänestä

  • söfgöj kirjoitti:

    suomessa poliisille ilmoitetaan n 1000 raiskausta vuodessa , ja tuomittujen määrästä (n 100 ) on ulkomaalaisia 30% joten kyllä niitä raiskauksia kuule ihan päivittäin tapahtuu, eikä vain viikonloppuisin, eikä ainoastaan maahanmuuttajien toimesta.
    mv palsta oli kaavion oikein sivulleen tällännyt jossa näkyy afrikan maiden osuus, mut "ihan vahingossa" jätetty pois loppupää kaaviosta, viron ja eu maiden osuus, ja sen lisäksi muu eurooppa jossa luku oli 10 luokkaa, ilmeisesti näyttää paremmalta kun vain afrikka erottuu. tällä kertaa sen kuvion alla oli linkki lähteeseen, saa ihan mennä tarkistamaan sieltä

    Päläpälä. Ketään kiinnosta....

    Äänestä

Kalevan toimitus viilaa klo 14.11 julkaistua tiedotettaan moneen kertaan!

Oulu 14:11 | Päivitetty 14:36
Kaleva 7.8.2015


Oulu 14:11 | Päivitetty 15:50
Kaleva


Kaleva päivitti lyhyen poliisitiedotejuttunsa kahteen kertaan eli kello 14.36 ja 15.50 sekä muutti kohdan "ns. kantasuomalaisia" muotoon kantasuomalaisia.

Äänestä

ei muuta kuin soitatte sinne poliisille ja pakotatte ne kertomaan totuuden?

Äänestä

Mustalaiset ryöstivät Ruotsissa vanhuksen niin siitäkin kirjoitettiin, että suomalaiset ryöstivät. Toki he olivat suomen kansalaisia, mutta ryöstön tekivät romanit.

Äänestä

Perussuomalaiset ovat tuoneet monia uusia asioita suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yksi niistä ovat tyrmistyneet valtiosääntö- ja ihmisoikeusprofessorit.

Aina, kun perussuomalainen sanoo jotain, toimittajat soittavat valtiosääntö- ja ihmisoikeusprofessoreille - aina samoille koska heitä ei Suomessa ole kovin monta -, jotka tyrmistyvät sanomisesta ja arvioivat sen rikkovan perustuslakia, vallan kolmijakoa ja ihmisoikeussopimuksia.

Tästä on tullut suoranainen automaatti. En muista, että moista olisi harrastettu ennen persujen tuloa kuvaan. Entisaikoina poliittiset puheenvuorot käsiteltiin poliittisesti, ts. haukuttiin kilpailevien poliitikkojen puheissa ja toista leiriä edustavien lehtien pääkirjoituksissa. Kun persu sanoo jotain, se on oletusarvoisesti juridinen ongelma.

Äänestä

Kantasuomalaiseksi kutsutaan myös toisen polven mamuja. Eli Suomalialaiset ja muut hiekkaneekerit. Tapanilan joukko-rikastuksen jälkeen poliisi tiedotti että uhri on aikuinen suomalainen, ja tekijöinä "poikia". Kävikin ilmi että uhri oli alaikäinen. Voi v---u mitä skeidaa.

Äänestä
  • uhri ON täysi-ikäinen, mvlehti ei vaan ole viitsinyt oikaista asiaa..miksiköhän?
    ja vielä kerran, poliisin tiedotteessa lukee: ei ulkomaalaistaustainen.

    Äänestä

  • mitäs sieltä puskista huutelet..

    kato itse linkittämästäsi "uutisesta" sen lähde ja lue se.Sinne on korjattu virhe, mut mvtä se ei kiinnosta.

    Äänestä

  • "Poikajoukko" raiskasi naisen.
    "Uhri on nuori, täysi-ikäinen nainen. Poliisin mukaan hän ei saanut tapahtuneessa vakavia fyysisiä vammoja."
    kopio suoraan poliisin tiedotteesta. Eli söfgöj voisit olla enemmän suvaitsevainen totuutta kohtaan.

    Äänestä

  • ja jos haluat tietää miksi välillä on myös skeidaa MV:n sivuilla niin se johtuu siitä että käyttävät iltalehteä välillä lähteenä.

    Äänestä

  • no sehän tässä niin huvittavaa onkin, arvostelevat valtamediaa ja silti itse nojaavat sieltä tulleeseen tietoon, ja varmasti ovat nähneet et ikä on heidän tiedoissaan väärin, mut koska maahanmuutto, ei viitsitä korjata.
    googlettakaa ihmiset itse, ja ottakaa selvää, älkääkä luottako sen enempää tohon mvsivustoon, kuin muihinkaan.
    (ja miksi mun pitäis yhtään suvaitsevampi olla totuutta kohtaan, kun nyt jo sitä täälläkin puolustan, ja kerroin edelliselle että hänen "totuutensa" on valetta? )

    Äänestä

Kuka kukin on ? Suomen ja Ruotsin välillä on valtava kuilu, kun taas suomalaiset ja ryssät ovat kulttuurisesti lähempänä toisiaan. Suomessa liikennemerkit on kaikki vinossa johonkin suuntaan, pihat on epäsiistejä, kadunvieret on täynnä roskia. Ihmiset on epäystävällisiä ja töykeitä. Ihan turha väittää että ruotsalaisten paremmuus johtuisi hyvästä tuurista, siellä vaan on fiksumpaa, ahkerampaa ja vähemmän leväperäistä väkeä jotka välittävät asuinympäristöstään ja muista ihmisistä. Meillä on omat asiat retuperällä, ja usein se on vain viitsimisen puutteesta johtuva asia. Huomaa että aika harva on Ruotsissa ees käynyt toteamassa tämän SELVÄN eron. Suomi on vanha venäjän osavaltio ja sen huomaa. Tilanne ei tule muuttumaan koska täällä tuijotellaan vaan omaa napaa eikä arvosteta fiksumpien saavutuksia. Oulu on sisäänlämpiävä pullonperä josta ei ole paljoa yhteyksiä lahden taakse, fiksumpien ihmisten maailmaan. Torniossa sekin asia on huomattu kauan sitten, kun vertailukohta on lähellä.

Äänestä

"Totinen torvi".Paskaa päästelet torvesi täydeltä,aijotko lannottaa Ahvenanmaan
peltoaukeet ja vähän rannikkoakin.

Äänestä
  • Ei sulla ole varmaan rahaa edes bussilippuun että pääsisit edes näkemään kuinka fiksuja naapurimaassa ollaan. Kitiset pullonperä Oulussa koko ikäsi ja sotket katujenvarsia karkkipapereilla matkallasi sotkemaan liikennemerkkejä.

    Äänestä

Ruotsalaiset on homoja joita kiihotta muslimien pippellien räpeltäminen !

Äänestä

Kyllä nyt tarranatseilla keittää. Sinisilmäiset pellavapäät pöhöttyneine naamoineen ottaneet lasta väkisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


gfdg555 kirjoitti:

Eli jos syntyy suomessa, niin se sanotaan kantasuomalaiseksi? Eihän se tarkoita että on valkoihoinen pottunokka. Voihaan täällä syntyä vaikka somalialainen, joka sitten luokitellaan kantasuomalaiseksi? Vai olenko käsittänyt nyt väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu