Köyhyyden torjunta

on aloitettava perusasioista eli ravinnontuotannosta. Ravinnontuotanto ja myynti mm. kotieläinten pidon osalta on tehty lähes mahdottomaksi yksityiselle. Lehmänkin ottaakseen tarvitaan suurempi paperisota kuin ulkomaalaisen aviopuolison tuontiin ja vihkimiseen. Lehmälle pitää hankkia kaikelaisia lupia ja navetan on täytettävä tarkasti standardit. Pientilojen osalta sääntelyt pitäisi palauttaa v.1945 tasolle jolloin tuhannet työttömät ja kaupunkilaiset palaisivat alkutuotannon pariin rasittamasta tarpeettomasti yhteiskuntaa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hahaha eihän silta löydy varantoa sen ruokkimiseen edes kun sinutkin pitää naapurien elättää.
Oletpas hölmö.

Äänestä

Juuri sen vuoksi ensin tapettiin pienmaatalous ja sitten on pikkuhiljaa tehty mahdottomaksi kotitarvemaatalous. Jälkimmäinen on osittain jo Suomessakin lainvastaista, saati sitten muualla maailmassa. Tekosyinä käytetään mm terveysriskejä, kasvitautiriskejä ja ympäristöriskejä.

Tosiasiassa ihmisiltä kielletään vähitellen eläminen kokonaan. Pian vain täydellistä orjuutta vastaan saa pitää henkensä.

Äänestä

Töihin kun menee niin tienaa rahaa. Alahan selittää heti paikalla miten et ole itse tätä tajunnut??? Aikuinen ihminen!11111

Äänestä

Jos ei voi palata maatalouteen, kannattaa palata vieläkin pitemmälle, nimittäin keräilykulttuuriin.
Metsät ovat tänä vuonna väärällään marjoja ja sieniä. Taas tuli poimituksi villivadelmaa ja ämpärillinen kantarelleja. Mustikoita olisi ollut paljon, mutta ei ehtinyt niitä poimia.

Äänestä
  • Sienet ja marjat saa helpommin kaupasta valmiiksi pakattuina.

    Äänestä

  • No niinpä tosiaankin. Jaksatko avata pakkauksen?

    Äänestä

Minä ja perheeni hankimme ne ravintolasta valmiiksi aterioiksi laitettuina. Samalla myös nautimme varakkaasta elämästämme ja haistatamme pitkät köyhälle rupusakille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vatsankautta kirjoitti:

on aloitettava perusasioista eli ravinnontuotannosta. Ravinnontuotanto ja myynti mm. kotieläinten pidon osalta on tehty lähes mahdottomaksi yksityiselle. Lehmänkin ottaakseen tarvitaan suurempi paperisota kuin ulkomaalaisen aviopuolison tuontiin ja vihkimiseen. Lehmälle pitää hankkia kaikelaisia lupia ja navetan on täytettävä tarkasti standardit. Pientilojen osalta sääntelyt pitäisi palauttaa v.1945 tasolle jolloin tuhannet työttömät ja kaupunkilaiset palaisivat alkutuotannon pariin rasittamasta tarpeettomasti yhteiskuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu