Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoittaa Facebook-seinällään, että on syytä selvittää, syrjiikö nykyinen Yle-laki muita kuin "punavihreitä" ja "arvoliberaaleja" toimittajia.
- Kyselin joitakin viikkoja sitten Yleisradion hallintoneuvoston jäsenen roolissa täällä Facebookissa sitä, osaako kukaan mainita nimeltä edes yhtä kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa? hän kirjoittaa.
Ylen ohjelmatyöntekijät (YOT) oli julkilausumassaan vastannut Immoselle, että Ylen ohjelmatyöntekijöitä velvoittaa Yle-laki, jossa Ylen tehtävänä on tukea muun muassa monikulttuurisuutta.
Immonen kysyy, antaako YOT vastauksessaan ymmärtää, että Ylen palveluksessa ei nimenomaan nykyisen Yleisradiota koskevan lainsäädännön vuoksi voi esiintyä lainkaan kansallismielisiä ja konservatiivisia toimittajia. Immosen mukaan asiaa on syytä selvittää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080720146027_uu.shtml
Nyt, tässä on todellinen suurmies, kansallissankari! TAISTELE MONIKULTTUURISUUTTA VASTAAN, IMMONEN! KANSASI JAKAMATON TUKI ON SINUN TAKANASI! Nyt, kun persut ovat hallituksessa, asioihin -kuten YLE:n toimintaan- voidaan vaikuttaa!
- Kyselin joitakin viikkoja sitten Yleisradion hallintoneuvoston jäsenen roolissa täällä Facebookissa sitä, osaako kukaan mainita nimeltä edes yhtä kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa? hän kirjoittaa.
Ylen ohjelmatyöntekijät (YOT) oli julkilausumassaan vastannut Immoselle, että Ylen ohjelmatyöntekijöitä velvoittaa Yle-laki, jossa Ylen tehtävänä on tukea muun muassa monikulttuurisuutta.
Immonen kysyy, antaako YOT vastauksessaan ymmärtää, että Ylen palveluksessa ei nimenomaan nykyisen Yleisradiota koskevan lainsäädännön vuoksi voi esiintyä lainkaan kansallismielisiä ja konservatiivisia toimittajia. Immosen mukaan asiaa on syytä selvittää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080720146027_uu.shtml
Nyt, tässä on todellinen suurmies, kansallissankari! TAISTELE MONIKULTTUURISUUTTA VASTAAN, IMMONEN! KANSASI JAKAMATON TUKI ON SINUN TAKANASI! Nyt, kun persut ovat hallituksessa, asioihin -kuten YLE:n toimintaan- voidaan vaikuttaa!
Vastaukset 51
Vanhimmat
Tämähän on fasismia, että on oltava jokin tietty poliittinen kanta, jos haluaa työpaikan. Elämme fasistisessa yhteiskunnassa.
Jos sinä et sitä tosiasiaa hyväksy... Sitten sinulle ei ole minkäänlaista paikkaa eikä ideologista lokeroa tässä yhteiskunnassa!
Immonen täysin oikeassa. Ylen harrastama mamu hehkutus ja perussuomalaisten demonisointi on mennyt niin överiksi että oksat pois. Välillä tuntuu että yle haluaa suomesta muslimi valtion. Pahinta tässä on, että se tehdään verorahoin. Tähän on tultava muutos pikaisesti ja toimittajiksi muitakin kuin vihervasureita.
Kun Jussi-Pekka Rantanen on uutisten lukuvuorossa vaihdan heti kanavaa, vaikka tiedän, ettei hän valitse aiheita. Ärsyttää koko ukko.
Kuka hän on ja mitä hän on tehnyt? Millaiset ovat Jii - Peen elämä ja teot?
Kun tuo Lipevä Jussi-Pekka mustassa kuontalossaan alkaa suoltamaan mokutuspaskaansa alkaa välitön Vitutuskäyrän nousu tuota saatanan kalmunkkia kohtaan, tiedän sen Rantasen ilmeestä koska MOKUTUS alkaa!
alkaa JOKA KERTA,- KUN PÖLJÄ PÄÄSEE JOTAI SANOMAAN.
JA YLE TAITAA HARRASTAA SITÄ, ETTÄ OTTAA HAASTATELTAVIKSI SELLAISIA IDIOOTTEJA !!!
KUNNON TOTUUTTA PUHUVIA EI OTETA KUULTAVAKSI,-KOSKA HE PALJASTAVAT MIELIPUOLTEN KETKUJEN TOUHUT-KYLLÄ SE ON NÄHTÄVISSÄ,-KUN TOTUUDEN HENGEN KORVAT ON AUKI !!!
YLE vaatii täydellisen Loishäädön! Joten joka toimittaja nilkin koppiin
RAKUMIN MORTE kippo ja Rounduppia myös. Senjälkeen täydellinen desinfiointi.
Jos ylen tehtäväksi on määritelty monikulttuurisuuden edistäminen, on tuo poistettava pikaisesti Kukahan hyysäri tuon on ajanut läpi? Veikkaan vihervasuri linjaa, demareita tai rkp:tä. Tutkikaa asia!
Sama tehtävä on muuten määritelty myös peruskoulun tavoitteeksi. Ja partioliikkeen. Ja luterilaisen kirkon. Löytyy kaikkien noiden instanssien perusperiaatteista.
Peruskoululaisille oppi ei tunnu menneen perille. Ei haittaa.
EI VOI OLLA TOTTA.
EI VOI.
SEHÄN OLISI TÄYSIN SAIRASTA.
......................"Sama tehtävä on muuten määritelty myös peruskoulun tavoitteeksi. Ja partioliikkeen. Ja luterilaisen kirkon. Löytyy kaikkien noiden instanssien perusperiaatteista.
Onko joku ArhinPaskaMäki voinut uhata poistaa valtion tuet joltain järjestöiltä, yhdistyksiltä, elleivät olisi lisänneet mamutusPaskaPykälää ???????
Politiikka on kyllä niin saaatanan järjetöntä pelleilyä, mutta ei sentään pakko-mamutus-pykälää.....ei....
Raiskaus on mahdollisuus.
"Tämä on totta. Tämä on totta. Tämä on totta. Katoamaaan. Tätämä ensaa." (Laura Närhi)
Uutisdekkari Röngästä huokuu mamujen paremmuudesta hehkuttaminen.
En halua maksaa ylevero jos sen tehtävänä on tukea muun muassa monikulttuurisuutta.
Nyt yle on ottanut lainkirjaimen vähän yksipuolisesti tehtäväkseen, koska sieltä ei muuta tulekkaan kuin monikulttuurisuutta.
Sitä MamutusPaskaa tulee kaikin keinoin, valehtelulla ja vääristelyllä.
HETI tuo paskaMamutusPykälä pois.
Kuka saaatana sen on muka ujuttanut , ja muualleko muka myös????
Totta! Jos tuo monikulttuurisuuden edistämispakko on voimassa, niin se ON SYRJIVÄÄ isänmaallisille toimittajille. Puolueettomuus olisi kaikkien kannalta tasapuolista. Mutta tämähän ei käy vihervasemmistolle.
Ylen on johtajat ovat rahalla ostettu, piste.
Se on niin väärin, että verorahoilla tuotetaan puolueellista propagandaa. Onko Suomella varaa ottaa enää pakolaisia:
1. ) valtionvelalla
2.) epäonnistuttu pakolaisten sivistyksessä (esim. Suomesta lähtenyt suhteessa eniten isis-taistelijoita.
3.) resussipula ja rahapula oma kansa ja sen vanhukset ja nuoret jäämässä vähtellen heitteelle.
4.) turvallisuus riskit kasvavat islamin myötä
5.) Suomessa ollaan liian sinisilmäisiä ulkomaalaisia kohtaan varsinkin kun ei tunneta esim. islamin tapaa valhehdella vääräuskoisille.
6.) Suomessa on jäänyt päälle Halosen ajan tosiasioiden salailu ja puhumattomuus.
7.) Tosi asioiden esilletuojasta tehdään Ylen toimesta rasisti
liitteenä vielä tämä
https://www.youtube.com/watch?v=and8hO2uRCs
Nyt näyttää jo vahvasti siltä, että Immonen taistelee omaa lopullista sekoamistaan vastaan.
immonen oikeassa. yle ja mtv ihan perseestä,kun rahoitus määrättiin kansan tuloen kautta. kusetus vain pahenee.
miten yhteikunta voi mennä näin alamäkeä ja "ns. johtajien" kautta?
uskomatonta kusetusta keskellä päivää.
IMMONEN SANOI ASIAN AIVAN NAPPIIN, JA HÄN ON NYT HAISTAPASKAN PULIVEIVARIEN JA VALEHTELIJOIDEN HAMPAISSA !
JA MINÄ OON TÄYSIN HÄMMÄSTYNY SUOMALAISEN KANSAN OIKEUSTAJUN OLEMASSAOLEVASTA JÄRJETTÖMYYDESTÄ, JOKA KÄY ILMI NOISTA AIVAN MIELETTÖMISTÄ KANNANOTOISTA, VAIKKA YKSIKÄÄN TUHANSISTA YSTÄVISTÄNI -YMPÄRI SUOMEA EI TUNNUSTA OLEVANSA -AINUTKAAN MONIKULTTUURISUUDEN KANNATTAJA !!!
JOTEN AINOA OIKEA JOHTOPÄÄTÖS ON,- ETTÄ VIHERVASEMMISTO JA JOTKUT MUUTKIN OVAT PUHUNEET AIVAN TÄYTTÄ PASKAA,- JOSTAIN AIVAN MIELISAIRAASTA SYYSTÄ,-JOHON EI KANNATA USKOA AINOANKAAN REHELLISEN IHMISEN !!!
JA ON TOTTATOTISESTI SAATANALLISTA, ETTÄ SITÄ VALETTA SYÖTETÄÄN MEILLE VERORAHOILLAMME MAKSETTUNA !!!
Mamutus pykälän yleen pakottanut taho pitää selvittää. Vaikuttaa rikokselta isänmaallisuutta kohtaan. Sotien sankarit vääntelehtivät haudoissaan.
KANSANÄÄNESTYS MOKOMASTA PAKKO-MAMUTUSPYKÄLÄSTÄ.
PAKKO-MAMUTUSPYKÄLÄ LÄHTEE YLESTÄ HELVETTIIN 100-0.
ÄÄNIN 5 000 000 - 3 500
Kuinka voi selvitä yle verosta? Joutuuko jokainen aito suomalainen sen maksamaan, vaikka ei olisi tv:tä tai tietokoneita?
valehtelu ja vääristely ei edistä monikulttuurisuutta vaan päinvastoin?
Tämä on ihan sama kuin solidaaristen Neuvostoliitto-ituhippien "taistolais-villitys". Aivan samanlaista propagandaa ja aivopesua.
Miksi suomalaiset sietävät tällaista ??????????????
Tehdäänkö ylen toimittajille geenitestit?
Jyrki Richt on ylvään arabin näköinen.
Voimia ja jaksamisia aloittamalleen tielle!
Suurin osa kansasta tukee monikulttuurisuutta. On tutkittu juttu. Mutta älä nyt sentään sappeesi tukehdu, persu pieni parka, kun täällä noin raivona näpyttelet yksin tekstejäsi. Miten kävi, hukkasitko jäsenkortin etkä päässytkään sisälle kokouspaikkaan? Vai eikö äitisi antanut matkarahaa, kun hänen täytyy säästää jotta saa vuokransa ja lääkkeensä maksettua sittenkin kun persujen siunaamat leikkaukset tulevat voimaan?
"Suurin osa kansasta tukee monikulttuurisuutta."
Sitä lienee turha pohtia tai vääntää kättä siintä sen enempää.
Se kansan todellinen mielipide ilman mediarummutusta ja YLE:ttämistä nimittäin nähdään sitten aikanaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Sinä se jaksat kirjoitella asiasta kuin asiasta: "tutkittu juttu". Missä tuollainen tutkimus on tehty ja milloin?
"nähdään sitten aikanaan seuraavissa eduskuntavaaleissa."
Eikös sitä nähty jo tässä justiinsa? Persut menettivät kymmeniä tuhansia ääniä.
Voi, voi, pientä vasukkia kun harmittaa ja suvakoittaa, mutta silti niin vakuuttava olla koittaa...
Se on hauskaa, koska se on totta.
Mut laitetaan nyt kuitenkin ettei totuus pääse unohtumaan:
Persujen äänimäärä, eduskuntavaalit
2011: 560 075
2015: 524 054
muutos: -36 021
Hyvin huomaa kuinka suvakkivasukin päässä tyhmyys tiivistyy ja asioiden todellinen olemus hämärtyy:
2011 Kolmanneksi suurin puolue äänimäärissä: Perussuomalaiset.
2015 Toiseksi suurin puolue äänimäärissä: Perussuomalaiset.
Muutos: Yksi pykälä ylöspäin eduskunnan voimasuhteissa edellisiin vaaleihin verrattuna.
Ilmankos noita suvakoitsijoita tuntuu jokin ihme puistounelmariivaaja vaivaavankin.
äänimäärällä mitattuna, lue: suosiolla, persujen kannatus kuitenkin laski merkittävästi. ja jotain niistä voimasuhteista kertoo sekin, että keskusta ampas neljänneltä sijalta ykköseks, sai 160 tuhatta ääntä enemmän kuin edellisellä kierroksella ja 100 tuhatta ääntä enemmän kuin persut. ihan oikeita ääniä. puolipehmeet mokutusteemat eivät kansaan uponneet, vaan haluttiin johtoon joku jolla on tolkkua ja näyttöä entuudestaan
ens kierroksella, jos ees on yhtä persupuoluetta sillon (varmaankin on persut ja tosipersut), kehitys varmaan jatkuu laskusuuntasena. persuilla ei ole näyttöä muusta kuin takinkäännöstä ja älyttömästä uhrimentaliteetista, ei ihmiset sellasta venkoilua jaksa
ja muuten kokoomus sai ääniä 540 212, persut sen 524 054. eli äänimäärässä kokoomuskin oli persuja isompi. persut hyöty suhteellisesta äänitavasta, eli kusettivat äänestäjää. ehkä tahtomattaan kuitenkin, ei siihen voi vaikuttaa miten se suhteellinen äänitapa millonkin toimii
Immonen on upea ja ylväs SUOMALAINEN suomalaisten asialla.
Immonen, tuemme sinua.
Onneksi sentään omat saavat laittaa miehen ruotuun, eiks je? Tää kaiffari sentään sen hallintoneuvoston puheenjohtaja.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kivela-ei-hyvaksy-immosen-yle-kannanottoa/2102091?pwbi=50c95b05dadb2e484f8f621f9bd6adc0
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps.) tuomitsee puoluetoverinsa Olli Immosen Facebook-kirjoituksen, jossa tämä haikaili Ylelle näkyvästi kansallismielisiä tai konservatiivisia toimittajia. Immonen on jäsenenä Ylen hallintoneuvostossa.
– Hän on ymmärtänyt hallintoneuvoston tehtävän ja sen jäsenyyden huonosti, Kivelä toteaa.
Kivelä korostaa, että Ylen hallintoneuvoston ja ohjelmapolitiikan kuuluu olla toisistaan irrallisia niin, etteivät mitkään puolueet puutu ohjelmasisältöihin.
– On erinomaisen hyvä asia, että puolueet eivät rupea esittämään omia toiveitaan ja vaikuttamaan ohjelmien sisältöihin. Sellainen olisi diktatuurimaiden meininkiä, Kivelä linjaa.
Hänen mukaansa Immonen loukkaa toiveessaan myös yksilönvapauksia.
– Kyse on ilmaisunvapaudesta, kun yksittäisiltä työntekijöiltä vaadittaisiin poliittisen kannan ilmaisua. Tällaista ei voi hyväksyä.
Facebookissa Immonen vaati myös selvitystä Yle-lain monikulttuurisuuden tukemista koskevaan kohtaan. Kivelä epäilee, että Immonen ei ole perehtynyt asiaan, tai että hän lähestyy sitä liian asenteellisesti.
– Puhuessaan monikulttuurisuudesta Yle haluaa kiinnittää huomiota siihen, että kaikki kansalaiset, myös maahanmuuttajat, saisivat sellaista informaatiota suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista, joka auttaisi heidän kotoutumisessaan, Kivelä selittää.
Kivelän mukaan Immonen vaikuttaa olevan hukassa ajamansa asian kanssa.
Tässä vaiheessa Kivelä ei osaa sanoa, otetaanko tapaus keskusteltavaksi Ylen hallintoneuvoston kesken.
– Joudumme joka tapauksessa käsittelemään eduskuntaryhmässä tätä Immosen kesäistä kirjoittelua, hän sanoo.
Kivelän mukaan kyse onkin etupäässä ryhmän sisäisestä asiasta.
Kimmo Kivelä taitaa olla ostettu ja lahjottu paskiainen.
Täysin järjetöntä puhetta. Viherpaskan puhetta...siksikö Kimmo KIvelä muka YLEen pääsikin?
Tämä Kimmo Kivelä oli ennen ainakin KEPUlainen.
Kerran KEPU, aina KEPU.
KEPU PETTÄÄ AINA !
alunperin smp:läinen, eli persuissa ns. vanhaa liittoa. mut onhan noita puolueenvaihtajia aika paljon persuissa, siihenhän se ei-hommaforum osasto pitkälti perustuu, väsymykseen vanhoihin puolueisiin.
kuitenkin tuossa haastiksessa on se pointti että tuolla ylen hallituksessa hän on isompi pamppu kuin immonen -- ja vanhempana poliitikkona taitaa olla kans paremmin perillä suomalaisesta lainsäädännöstä, juttuja ei vaan vedetä hatusta niin kuin immonen tuossa yrittää
Mikä on YLE-laki?
En katso yle:ä, olen antanut niin monesti ylen.
Tätä on sensijaan aina mukava katsoa:
https://www.youtube.com/watch?v=_XZvMwcluEg
SIEG... HEIL!
SIEG... HEIL!
SIEG... HEIL!
Ilman hyysäys geeniä ei taida päästä ylelle hommiin.