Suuri pullakeskustele

Jos vanhat merkit ns. pitävät paikkansa tähän osalistuu ainoastaan yksi henkilö josta on moneksi. Siis suut vehnäselle nyt mutta ei ole pakko. Oletan että tästäkin tulee yhden ihmisen monologi :) Ensin kuitenkin asiaaan päästäkseni syön tietysti siivun iso-äidin pitkoa aamukahvin kera. Kyllä tiedän että kello ei täällä suomessa ole vielä mitään mutta kesän saa viikonlopun saa tuntumaan pitkältä kun varhain aloittaa .
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedän että aloitukseni saa monien mielinliikkeet kukoistamaan jopa tietona pitävät että olen ihminen joka yksin vedän monologeja tekeytyen moneksi jne. Väärin. Minulla ei ole aikaa investoida siihen miltä kenestäkin tuntuu ja mitä mielikuvia tämä suuri pullakeskustelu kenessäkin herättää Jospa ensin tutustuisitte siihen ihan omaan tunne-elämäänne aluksi ja lopettaisitte heti aluksi tyhjänpäiväiset kommentoinnit esimerkiksi : itse tekemällä saa halvempaa ja säästää tai valmiiksi pakattuja levonnaisia halveksien vaikka se tuntuisi superseksikkäältä ja mediaseksikkäältä Saitureiden pörssit on jossain muualla ja muutkin mediaseksikkäät keskustelut. Jos haluaa vähäisen vapaa aikansa tuhlata kaikki itse alusta loppuun tekien siitä vaan ja siihen sitten kuuluukin julkinen tiedottaminen joka mediassa kuinka on taas leiponut, keittänyt, paistanut, kerännyt, säilönyt, pakstanut ollut oikein urhea ja työteliäs kun on itse tehnyt kaiken. Sitähän voi sitten vaikka suoraan kivikaudelle haluta elämään jossa naisenkin saa nuija nukutuksella esim.


Nythän on niin että on vaikka minkälaista tanssivaa korvapuustia mainoksissa , viineripitkoa ja jos ja vaikka mitä pulla jossa päällä on kuorutuksena miltei mantelipussi heitetty tai sitten kuorutteena vaikka mitä ihmeelisintä härpäkettä ketä vaan tykkää Mutta kun kyse on tavalisesta iso-äidin pitkosta joka on melkein aina loppu syytä en tiedä arvelen että tilaavat vähemmän ja toisetkin haluavat kahvinsa kanssa ihan tavalista pulla . Itselleni kävin siten ( tiedän ei ketään kiinosta ) Ei tarvitsekkaan kiinostaa, itseäni kiinostaa koska ostin sellaisen pullapitkon johon olivat laittaneet alennuksen kun taas oli iso-äidin pitko loppu No nyhän voi siitä paistaa " köyhiä ritareita " vaikka itse en sanoisi köyhäksi kun näihin köyhiin ritareihin kuuluu tuoreet mansikat sekä kermavaahto Harvinaisen hyvää pullaa oli kyllä tämä alennuspitkokin. Sen pituinen se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äljgdaw kirjoitti:

Jos vanhat merkit ns. pitävät paikkansa tähän osalistuu ainoastaan yksi henkilö josta on moneksi. Siis suut vehnäselle nyt mutta ei ole pakko. Oletan että tästäkin tulee yhden ihmisen monologi :) Ensin kuitenkin asiaaan päästäkseni syön tietysti siivun iso-äidin pitkoa aamukahvin kera. Kyllä tiedän että kello ei täällä suomessa ole vielä mitään mutta kesän saa viikonlopun saa tuntumaan pitkältä kun varhain aloittaa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu