Koiviston konklaavi antoi pankeille ja perinnälle

vapaat kädet irtisanoa lainoja, vetää terveitäkin yrityksiä konkurssiin, ajaa lapsiperheet kodeistaan, pakkomyydä pilkkahinnalla jne.
Konklaavin julkilausuttu tavoite oli pelastaa pankit 1990-luvun laman myllerryksessä keinoja kaihtamatta.
Kun Koiviston harhainen vahvan markan politiikka oli tärkein syy laman syvyyteen SAK:n rettelöintilinjan ohella, pankkien pelastaminen oli Koiviston omien kasvojen pelastamista.
Pakkorealisoinneissa omaisuudet vaihtoivat omistajaa pilkkahinnoilla. Velallisille usein jäi vielä maksettavaa. Nämä pakkorealisoinnit eivät paljoakaan lihottaneet pankkien taseita. Pankkeja piti lopettaa, ajaa alas ja yhdistellä. Suomen kansa maksoi laman laskun kahteen kertaan, kun pelastamiseen käytettiin mittaamattomat määrät verovaroja kaiken muun lisäksi. Lopulta esim. Nordea myytiin Ruotsiin (Nordea=ent. Merita, ent. Unitas, ent. KOP SYP).
Halonen luotettuna SAK-taustaisena juristina varmensi, että "pelastusoperaation" yksityiskohtien perään ei kysellä. Halonen teki *Koiviston konklaavin dokumenteista* salauspäätöksen presidentin valtuuksin vuonna 2002 (www.google.fi).
Asia on edelleen ajankohtainen siinäkin mielessä, että Lipponen myi osan lainoista nippuina ulkopuolisille hyvä-velille ja tietysti murto-osalla niiden arvosta. Nämä veloittavat edelleen huippukorkoja ja valtavia perintäkuluja niin, että lainan määrä ei aina lyhene vaan saattaa jopa kasvaa. Nämä syyttömät ihmiset joutuivat elinikäiseen velkaorjuuteen. Moni teki lopullisen ratkaisun oman käden kautta.
Valtava määrä yrittäjäpotentiaalia menetettiin samalla ja lopullisesti.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomen talouskasvu lepäsi Nokian ja Nokia-klusterin harteilla pitkään. Jotkut poliitikot ovat vetäneet siitä ansiottomia sulkia hattuunsa, esim. Lipponen. Suomi ei tosiasiassa ole selvinnyt 1990-luvun kourista vieläkään. Tämä nakyy nyt konkreettisesti.
Yrittäjiä ei kasva koulun penkillä. Koulutus on yksi perusedellytyksistä ja voimavara, mutta se ei yksin riitä. Yrittäjien ja yritysten lahtaus 1990-luvulla kostautuu nyt viipeellä. Yrityksiä on tietysti lahdattu SAK:n ja AY-liittojen lakkorettelöinneillä kautta itsenäisen Suomen. Wärtsilän uuden hienon Pernon telakan konkurssi 1989 on SAK:n merkittävimpiä saavutuksia.

Äänestä
  • Salailu on monen etu.

    Äänestä

  • Paleltaa kun ajattelee tuota, käykää lukemassa Jorma Jaakolan kirjoitukset asiasta, vaikka hän on kok, niin kertoo totuuksia siitä huolimatta, Viinane , Niinistö ja myös kepu oli mukana tuossa
    suunnitelmassa,
    Jaakolalla on dokumentit asiasta koska Tuomioja on myöhemmin poistanut salauksen.
    ______________________

    Vastaako puoleen toiminta nimeään suomen-sosialidemokraattinen-puolue

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin tämä puolue tekee kaikkensa estääkseen demokratian toteutumisen.

    DeM, lempilause, " se juna meni jo" tarkoittaa juuri sitä että päätökset on tehty salassa ettekä pääse enää niihin vaikuttamaan, ähäkutti.

    Onko tuo demokratiaa?

    Äänestä

  • näindemhäviää kirjoitti:

    Paleltaa kun ajattelee tuota, käykää lukemassa Jorma Jaakolan kirjoitukset asiasta, vaikka hän on kok, niin kertoo totuuksia siitä huolimatta, Viinane , Niinistö ja myös kepu oli mukana tuossa
    suunnitelmassa,
    Jaakolalla on dokumentit asiasta koska Tuomioja on myöhemmin poistanut salauksen.
    ______________________

    Vastaako puoleen toiminta nimeään suomen-sosialidemokraattinen-puolue

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin tämä puolue tekee kaikkensa estääkseen demokratian toteutumisen.

    DeM, lempilause, " se juna meni jo" tarkoittaa juuri sitä että päätökset on tehty salassa ettekä pääse enää niihin vaikuttamaan, ähäkutti.

    Onko tuo demokratiaa?

    Erkki-pojasta löytyi miestä sittenkin. Hatun nosto.

    Äänestä

  • Kyseessä oli sopimusrikkomukset, laillistetut ryöstöt ja rikokset ihmisyyttä vastaan. Jälki oli pahempaa kuin Suomen sisällissodan seuraukset sillä erotuksella, että suorat ihmishenkien menetykset tapahtuivat oman käden kautta. Ja kaikki tämä muutaman kyvyttömän talousmiehen ja poliitikon toiminnan ja päätösten seurauksena. Kyse oli valinnasta.
    Omaisuudet ovat vaihtaneet omistajaa. Monet niistä pankeistakin on mennyttä.
    Silti osa laman uhreista tuskailee vielä ylivoimaiseksi kasvaneen velkataakan alla, vuonna 2015! Eikö tosiaankaan mitään voida tehdä?

    Äänestä

  • onko.oikeusvaltio kirjoitti:

    Kyseessä oli sopimusrikkomukset, laillistetut ryöstöt ja rikokset ihmisyyttä vastaan. Jälki oli pahempaa kuin Suomen sisällissodan seuraukset sillä erotuksella, että suorat ihmishenkien menetykset tapahtuivat oman käden kautta. Ja kaikki tämä muutaman kyvyttömän talousmiehen ja poliitikon toiminnan ja päätösten seurauksena. Kyse oli valinnasta.
    Omaisuudet ovat vaihtaneet omistajaa. Monet niistä pankeistakin on mennyttä.
    Silti osa laman uhreista tuskailee vielä ylivoimaiseksi kasvaneen velkataakan alla, vuonna 2015! Eikö tosiaankaan mitään voida tehdä?

    Myöhemmin vuonna 2002 Halonen teki Koiviston konklaavin dokumenteista salauspäätöksen presidentin valtuuksin. SAK/demari-juristina Halonen toimi neuvonantajana, sillä Koivistolle vastakkaisia ja epäileviäkin mielipiteitä tuli esille.
    Halonen kannatti Koiviston näkemyksiä ja tyynnytteli epäileviä sillä, että päätökset voidaan salata ja aika hoitaa loput - "maitohorsmaa kasvaa jo hautakummuilla".
    Stasi-listojen salauksessa on sama logiikka. Näiden ns. Tiitisen listan salauksesta olivat päättäneet Koivisto ja Tiitinen, SUPOn tuore päällikkö.

    Äänestä

  • halonen-molemmissa kirjoitti:

    Miksi ette lue niitä "Tiitisen listoja" netistä? Sieltä löytyvät samat paperit, joista kopiot kassakaapissa.

    Äänestä

Voisiko tämänpäivän ansojen virittelyn syylliset nyt jo paljastaa, ettei tarvitsisi vanhoja asioita muistella.
Riemuitaan halvoista asuntolainakoroista. Hylätään vähänkin syrjässä olevat asumiskuntoiset lapsuudenkodit kylmilleen.
Kaupunkien ympäristöön rakennetaan moninkertaiset tilat tarpeeseen nähden. Koko tontti tehdään terassiksi tai laatoitetaan.
Kas kummaa, maksamisessa on vaikeuksia,- ei hätää, pankki tarjoaa välivuoden.
Varmaa on että korot joskus nousevat. Kymmeniksi vuosiksi otettujen lainojen kustannuksia ei kyetä maksamaan.
Himmeli romahtaa. Perustetaanko ökytaloihin vastaanottokeskuksia kun asukkaat ovat pakotettuja muutamaan lapsuudenkoteihinsa takaisin, saadakseen katon päänsä päälle.
Voisiko joku julkaista Kekkosen arvion Koiviston talouskyvyistä.
Sen loppu ennusti että Koiviston jäljiltä Suomi on konkurssissa.

Äänestä
  • KOIVISTON HARHAINEN VAHVAN MARKAN POLITIIKKA:
    Valitettavasti minulla ei ole Kekkosen arviota Koiviston talouskyvyistä. Koiviston väitöskirja käsitteli Turun satamajätkien sosiaalisia suhteita. Kieltämättä hyödyllistä osaamista lakkojen organisoinnissa ja muussa agitoinnissa, ei muussa.
    Nämä Koiviston opinnot eivät pätevöitä Suomen Pankin pääjohtajaksi eikä varsinkaan jääräpäiseen vahvan markan politiikkaan. Sehän oli SYVÄN LAMAN pääasiallinen syy SAK:n kelvottoman toiminnan ja yhteistyökyvyttömyyden ohella.

    Äänestä

  • Kas vaan Perussuomalaisia. Uusi oikeusministeri on jo ottanut kantaa. Laman uhrit tulee vapauttaa. Nyt odotellaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuka.talossasi.asuu kirjoitti:

vapaat kädet irtisanoa lainoja, vetää terveitäkin yrityksiä konkurssiin, ajaa lapsiperheet kodeistaan, pakkomyydä pilkkahinnalla jne.
Konklaavin julkilausuttu tavoite oli pelastaa pankit 1990-luvun laman myllerryksessä keinoja kaihtamatta.
Kun Koiviston harhainen vahvan markan politiikka oli tärkein syy laman syvyyteen SAK:n rettelöintilinjan ohella, pankkien pelastaminen oli Koiviston omien kasvojen pelastamista.
Pakkorealisoinneissa omaisuudet vaihtoivat omistajaa pilkkahinnoilla. Velallisille usein jäi vielä maksettavaa. Nämä pakkorealisoinnit eivät paljoakaan lihottaneet pankkien taseita. Pankkeja piti lopettaa, ajaa alas ja yhdistellä. Suomen kansa maksoi laman laskun kahteen kertaan, kun pelastamiseen käytettiin mittaamattomat määrät verovaroja kaiken muun lisäksi. Lopulta esim. Nordea myytiin Ruotsiin (Nordea=ent. Merita, ent. Unitas, ent. KOP SYP).
Halonen luotettuna SAK-taustaisena juristina varmensi, että "pelastusoperaation" yksityiskohtien perään ei kysellä. Halonen teki *Koiviston konklaavin dokumenteista* salauspäätöksen presidentin valtuuksin vuonna 2002 (www.google.fi).
Asia on edelleen ajankohtainen siinäkin mielessä, että Lipponen myi osan lainoista nippuina ulkopuolisille hyvä-velille ja tietysti murto-osalla niiden arvosta. Nämä veloittavat edelleen huippukorkoja ja valtavia perintäkuluja niin, että lainan määrä ei aina lyhene vaan saattaa jopa kasvaa. Nämä syyttömät ihmiset joutuivat elinikäiseen velkaorjuuteen. Moni teki lopullisen ratkaisun oman käden kautta.
Valtava määrä yrittäjäpotentiaalia menetettiin samalla ja lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu