Loisiminen tuhoaa yhteuskunnan.
En halua elättää minkäänvärisiä loisia !
Ethän-sinäkään-III
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En , lähipiiristäkin tekisi mieli käräytellä muutama.
loisimisella ei ole väriä tai sävyä. lorviminen on pääosin opittu tapa, kyvyttömyys ja haluttomuus ottaa itseään niskasta kiinni, ja toisaalta itsekunnioituksen ja kunniallisuuden puutetta.
suomi on pullollaan kela:n elättämiä juoppoja joilla tuet menee viinanlänträämiseen. puolen vuoden välein käydään terkkarissa hakemassa työkyvyttömyyslausunto ja länträäminen jatkuu työkyvyttömyyseläkkeellä vuosikaudet, kunnes aivosolut on rapautettu ja sitten maataan hoivakodissa loppuaika. samaa voi sanoa lievän masennuksen ja ylipainon perusteella itsensä työelämästä pois järkänneistä.
suomeen tarvitaan kunnalliset autonomiset asiamiesraadit joiden eteen kutsutaan tai tarvittaessa noudetaan kaikki työkyvyttömyyseläkkeellä olevat. jokaisen kohdalla käydään lääketieteelliset ja sosiaaliset faktat läpi. jos ilmenee että työkyvyttömyys- ja elatustukia menee perusteettomasti, ratkaisuna voisi olla määräys osoitettuun työhön, vaikka tuonne talvivaaran altaille suorittamaan pientä altruistista takaisinmaksua yhteiskunnalle.
sitä vasten työtapaturmissa yms pysyvästi vammautuneet, tahattomasti vaikeasti sairastuneet ja toimintakykynsä menettäneet joilla toimeentulo on hiuskarvan varassa.. allekirjoittaneen puolesta voidaan siirtää ensiksimainitulta ryhmältä tukia tälle jälkimmäiselle porukalle.