Karttamissääntö tarkoittaa käytännössä yhteisöstä erotettavien ja eroavien sosiaalista eristämistä, hylkäämistä. [1] Jehovan todistajien yhteisöstä lähtijöihin katkaistaan yhteydet, eikä heitä tulisi enää edes tervehtiä. [2] Sääntö koskee myös (täysi-ikäisten) perheenjäsenten välisiä suhteita. [3]
Karttamissääntö itsessään on hyvin yksiselitteinen. Kaikenlainen kanssakäyminen tulee lopettaa [4] - myös perheenjäsenten välinen kanssakäyminen. [5] Vain välttämättömissä asioissa voidaan olla yhteydessä. [6] Entiset Jehovan todistajat ovatkin olleet erittäin hämmästyneitä, kun Jehovan todistajien edustajat ovat kommentoineet karttamissäännön sisältöä mediassa tai muissa yhteyksissä. Jehovan todistajien edustajat ovat antaneet karttamissäännön sisällöstä toistuvasti totuudenvastaista informaatiota. He ovat esittäneet, että karttaminen koskisi ainoastaan uskonnollista kanssakäymistä. [7] Tällaisesta linjauksesta ei ole kuitenkaan olemassa mitään viitteitä. Viralliset puheet, kirjallisuus ja entisten Jehovan todistajien kokemukset antavat karttamissäännöstä toisenlaisen kuvan. Niiden mukaan karttamisen tarkoituksena on nimenomaan eristää kokonaisvaltaisesti. Kokonaisvaltaisen eristämisen tarkoituksena on saada lähtijä katumaan ja palaamaan yhteisöön. [8] Kanssakäyminen lähtijän kanssa nähdään uhkana karttamissäännön toimivuudelle. [9]
Lähteet
1. "Tämä merkitsee sitä, että uskolliset kristityt eivät ylläpidä hengellistä toveruuttakenenkään seurakunnasta erotetun kanssa. Mutta tähän sisältyy muutakin. Jumalan sanassa sanotaan, että meidän ei pidä ’edes syödä sellaisen kanssa’ (1. Kor. 5:11). Me siis vältämme myös muuta toveruutta erotetun kanssa. Tähän sisältyvät muun muassa retket, juhlat, pallopelit, ostoksilla tai teatterissa käynnit ja ateriointi erotetun kanssa joko kotona tai ravintolassa." (Valtakunnan Palveluksemme 8/2002)
2. "Pelkästään jonkun tervehtiminen voi olla ensi askel keskustelun tai ehkä jopa ystävyyden alkuunpääsyyn. Haluaisimmeko me ottaa tätä ensimmäistä askelta erotetun henkilön suhteen?" (Valtakunnan Palveluksemme 8/2002)
3. "Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona." (Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, s. 209)
4. "Onko todella tarpeen välttää kaikkea yhteydenpitoa? Kyllä on, monestakin syystä." (Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, s. 207)
5. "Jehova ei nykyään surmaa heti niitä, jotka rikkovat hänen lakejaan. Rakkaudessaan hän antaa heille mahdollisuuden katua epävanhurskaita tekojaan. Mutta miltä Jehovasta tuntuisi, jos katumattoman väärintekijän vanhemmat panisivat Hänet koetukselle pitämällä tarpeettomasti yhteyttä erotettuun poikaansa tai tyttäreensä?" (Vartiotorni 15.7.2011 s. 32 kpl 17-18)
6. "Vaikka kristitty isä tai äiti voi perheasioiden vuoksi joutua olemaan jonkin verran tekemisissä erotetun kanssa, hänen tulisi pyrkiä välttämään tarpeetonta yhteydenpitoa." (Vartiotorni 15.1.2007 s. 20)
7. "Kysymys on siitä, että jos joku eroaa tai erotetaan jehovan todistajista, niin uskonnollinen yhteys katkeaa mutta perhesiteet, perheen jäsenten välinen rakkaus, se säilyy." - Jehovan todistajien tiedotusjohtaja Veikko Leinonen http://yle.fi/uutiset/ministerit_tapaavat_jehovan_todistajien_johtoa__yhteiso_kiistaa_karttamisrangaistukset/7229062
8. "Seurustelemisesta pidättyminen voi kuitenkin saada hänet kaipaamaan sitä, minkä hän on menettänyt, ja herättää hänessä halun saada se takaisin." (Vartiotorni 15.3.1986 s. 28 kpl 12)
9. "Se, että kristitty ’lakkaa seurustelemasta’ läheisen ystävän tai sukulaisen kanssa, joka on erotettu, voi olla todellinen koetus. Sellaisessa tapauksessa on tärkeää, ettei anna myöten säälin tunteille. (1. Korinttolaisille 5:11–13.) Lujuus voi jopa kannustaa erehtynyttä katumaan." (Vartiotorni 1.11.1994 s. 21 kpl 20)
Karttamissääntö pähkinänkuoressa
12
70
Vastaukset
- Tyhmeliini_
Johan on väsyttävän monimutkaisen kuivan pitkä pilkun nussinta -lista sulla. Kuka tota jaksaa edes puoliks lukea? Eikä tosta tajua, mitä se Veke oikein sitten loppujen lopuks tahtoo sanoa. En kyllä olekaan mikään, edes lukion käynyt, toi sun lähettämä väsyttävän monimutkaisen kuivan pitkä pilkun nussinta -lista vaatii vähän enemmän kouluja, kuin mitä mun amispohjainen järki ymmärtää.
- poiseminusta
haloo infottaja
Erotettujen joukossa on esim pedofiili homstelijat juopot valehtelijat varkaat irstailijat pettäjät ymv ja vielä kun ovat ko paheiden harrastajia, jotka eivät ole katuneet eivätkä näin ole suostuneet jättämään paheitaan. Pitäisikö näiden kanssa olla tekemisissä ja altistaa lapsetkin heidän seuraansa ?Eihän nyt toki pedofileja eroteta jehovista, puhumattakaan että heistä ilmoitettaisiin poliisille. Sen sijaan heitä ymmärretään ja pedofiilin vietellyttä lasta rangaistaan.
- infottaja
Et ehkä ole tutustunut aiheeseen, mutta ongelmahan on nimenomaan se että pedoja ei ole erotettu järjestöstä (tai erotettuja pedoja on otettu takaisin) ja tapaukset on hoidettu omissa piireissä. Australian tapauksista (yli tuhat) ei oltu viety yhtä ainutta viranomaisille.
Järjestön pedofiilisäännöstö:
http://www.childabuseroyalcommission.gov.au/downloadfile.ashx?guid=7ba22716-556c-43c2-9fc6-76697afad440&type=exhibit&filename=WAT.0001.004.0076&fileextension=pdf
Pari kohtaa typistettynä:
2. Jos hyväksikäyttö on tapahtunut _ennen_ kasteelle pääsyä, ja hyväksikäyttäjä on nykyään vastuullisessa tehtävässä seurakunnassa, pitäisikö hänen siirtyä tehtävästä sivuun?
Vastaus: Mahdollisesti ei, mutta se riippuu olosuhteista.
3. Jos hyväksikäyttö on tapahtunut kasteen jälkeen ja siitä on vuosia aikaa, voiko henkilö säilyttää etunsa seurakunnassa?
Vastaus: On mahdollista että henkilö voi säilyttää etunsa.
7. Kun henkilö tavoittelee etuja seurakunnassa, tulisiko vanhinten kysyä onko hän koskaan hyväksikäyttänyt lasta?
Vastaus: Ei. Ei ole vanhinten velvollisuus selvittää tällaisia asioita. - poisseminusta
Soopaa kaikki pedofiilit erotetaan todistajista ja ilmoitetaan tekosensa myös poliiseille.
Jos hakeutuu hoitoon ja muuttaa iljettävän toimintansa todistetusti on mahdollisuus tulla takaisin. Se että pedofiileja suojeltaisiin on silkkaa asian vääntämistä, austraaliassa kyse on ohjeistuksesta missä vaiheessa epäilty pedofiili tulee ilmoittaa viranomaisille. Epäilty ei ole samakuin varma kuin våität ja suojelun väittäminen on silkkaa valetta. - infottaja
poisseminusta kirjoitti:
Soopaa kaikki pedofiilit erotetaan todistajista ja ilmoitetaan tekosensa myös poliiseille.
Jos hakeutuu hoitoon ja muuttaa iljettävän toimintansa todistetusti on mahdollisuus tulla takaisin. Se että pedofiileja suojeltaisiin on silkkaa asian vääntämistä, austraaliassa kyse on ohjeistuksesta missä vaiheessa epäilty pedofiili tulee ilmoittaa viranomaisille. Epäilty ei ole samakuin varma kuin våität ja suojelun väittäminen on silkkaa valetta.>> austraaliassa kyse on ohjeistuksesta missä vaiheessa epäilty pedofiili tulee ilmoittaa viranomaisille.<<
No missä vaiheessa? VT-seuran mukaan siis?
- Näinsemenee
Jos rakastat totuutta ja vanhurskautta, niin sinä myös vihaat ja vältät KAIKKEA, mikä on väärää ja mikä ei MIELLYTÄ Jumalaa. Täten voit saada SUOJAN sekä nyt että silloin, kun Jumalan tuomio toimeenpannaan lähitulevaisuudessa hänen tahtonsa halveksiville.
- RehellisyydestäPop
" Jos rakastat totuutta "
-Mutta vartiotornissahan on teokraattisen sodankäynnin vaatimus, on valehdeltava lahkon edun eteen
- Tyhmeliini_
Väsyttävän monimutkaisen kuivan pitkä pilkun nussinta -listasi ei tainnut nyt aloittaja tehdä vaikutusta täällä. Onko sulla ehdotuksia?
- Viistastuisit
Ei paatuneeseen lahkomieleen valehtelun muistutus tee vaikutusta - siihenhän koulutetaan lahkossa
Kyllä kristinopilla, Jeesuksella ja uskolla on myös puolensa, vaikkei lahkolainen uskoisi - tuostavalitsemaan
>>Onko sulla ehdotuksia?
Mulla ois pari:
Ehdotus A: Karttaminen jatkuu entisellään, mutta johtajat alkavat puhua totta julkisuudessa.
Ehdotus B: Karttamiskäytäntö muutetaan sellaiseksi, mitä johtajat ovat (tähän saakka siis valheellisesti) julkisuudessa jo mainostaneet.
B ois ehkä parempi, mutta joka tapauksessa tiedotuksen ja todellisuuden välinen ristiriita pitäisi korjata pikaisesti. Jehova itse vihaa valehtelua. Jos hänen todistajinaan esiintyvät herrat muuntelevat totuutta julkisesti, saattaa Jehova vetää siunauksensa pois esim. siten, että työ Venäjällä vaikeutuu tai Australiassa kiinnitetään huomiota pedofiilien suojeluun. Ai niin, nämähän ovat tainneet jo toteutua... No, sattumaa varmaan.
- ShockingTalk
8.5.2014 - "Ministerit tapaavat Jehovan todistajien johtoa – Yhteisö kiistää karttamisrangaistukset"
"Oikeusministeriö järjestää ensi viikolla keskustelutilaisuuden, jossa käydään läpi Jehovan todistajien sisäisiä rangaistuskäytäntöjä. Jehovan todistajien mukaan yhteisön käytännöistä on esitetty julkisuudessa vääriä tietoja. Uskontojen uhrit ry:n mukaan Jehovan todistajat itse jakavat väärää tietoa."
- http://yle.fi/uutiset/ministerit_tapaavat_jehovan_todistajien_johtoa__yhteiso_kiistaa_karttamisrangaistukset/7229062
Onhan se merkillinen asia, että yhteisö jatkuvasti valehtelee julkeasti tuosta sen ehdottomasta karttamisvaatimuksestaan.
Ohessa yksi järjestön tenoreista pitää julkisen voimapuheen siitä miten lapsiaankin tulee karttaa. Kyseessä on järjestön täysin virallinen ja mustaa valkoisella oleva vaatimus, joka koskee kaikkia, eli siinäkään ei ole tilaa henkilökohtaisille ratkaisuille.
"Shocking Jehovah's Witness convention talk telling parents to shun children"
- https://www.youtube.com/watch?v=7yLdwe_6JsU
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442490Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2001181Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298911- 66868
- 91867
- 53851
- 46839
- 56803