Tässä kuitenkin sanoina...
Tilastokeskus
Rikoksiin syyllisiksi epäillyt henkilöt syntyperän, ikäluokan ja sukupuolen mukaan ja epäiltyjen osuus väestöstä 2014
Epäiltyjä yhteensä 99473
Suomalaistaustainen
mies 68327 eli 2,7 % suomalaistaustaisista
nainen 18738 eli 0,7 % -"-
Suomessa syntynyt ulkomaalaistaustainen
mies 611 eli 2,6 % Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista
nainen 158 eli 0,7 % -"-
Ulkomailla syntynyt ulkomaalaistaustainen
mies 7322 eli 5,6 % ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista
nainen 2178 eli 1,7 % -"-
(Tähän siis ilmeisesti kuuluvat myös ne Kimmo Kiljusen esille nostamat turistit, joiden osuus rikoksista oli rapiat päälle 50 %)
Tilaston mukaan siis Suomessa syntynyt ulkomaalaistaustaiset elävä vähintäänkin yhtä siivosta kun suomalaistaustaise. Miehet ja pojat jopa siivommin.
Ulkomailla syntyneiden rikoksista epäiltyjen määrä on prosentuaalisesti hiukan päälle kaksinkertainen, mutta turistien osuutta tuosta ei pysty sanomaan.
Voidaan kuitenkin huomata, että kotouttaminen tuottaa tulosta viimeistään toisessa sukupolvessa. Jopa parempaa tulosta, kuin työ kantasuomalaisten parissa. Jääräpäinen kansa, ilmeisesti.
Olennaisinta on kuitenkin huomata rikosten määrä lukuina:
87065 suomalaistaustaiset epäillyt
769 suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset epäillyt
9500 ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset epäillyt
Ulkomaalaistaustaisia rikoksista epäiltyjä on murto-osa suomalaistaustaisiin verrattuna. Todellinen riski kohteeksi joutumiseen on huomattavasti pienempi.
Todennäköisin rikollinen suomessa on edelleen kantasuomalainen mies, reippaalla etumatkalla.
Uhrin kannalta rikoksen kohteeksi joutuminen on paska juttu, olipa tekijä kuka tahansa.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Suvakin tilastot ovat pelkkää valhetta. Se tiedetään jo että ne tulevat laittomasti Eurooppaan eli syyllistyvät jo siinä vaiheessa rikokseen.
Näin ollen 100% heistä on rikollisia. Ja siihen päälle vielä ne rikokset mitä Euroopan maaperällä tekevät.
Ja mistäs tilastosta tuo prosentti mahtaa olla. Faktoja kiitos, ei rasistihorinaa.
Jäikö sinulta aivot oven väliin?
Jokainen joka tulee laittomasti Eurooppaan on rikollinen koska laiton maahantulo on rikollista.
Hätä ei lue lakia.
Luuletko, että jokainen maahanmuuttaja on tullut laittomasti maahan?
Ja rasisti on hiljaa...
Jokainen joka on Afrikasta tullut laittomasti on rikollinen ja eihän ne muulla tavalla tukekaan.
Lentokoneella, passi kourassa, tulee monikin Afrikasta Suomeen. Epätoivoisia keinoja käyttävät epätoivoiset ihmiset epätoivoisissa tilanteissa.
Rasisitin logiikkaa on se, että se mikä ei tue omaa ajatuskikkaretta, ei voi olla totta... Olipa se sitten vaikka tilastokeskuksen tilasto.
Katsokaa uutisista suvakkitollot millä ne tulee Välimeren yli, ei ne veneet lentokoneilta näytä koska niissä ei ole edes siipiä.
Epätoivoissaan he sitten raiskaavat sanoo suvakit, niin varmaan.
"...passi kourassa.." Ei niillä kaikilla edes ole passia. Ne ovat elintasopakolaisia eikä mitään hädässä olevia.
Ja koska olet nähnyt valokuvan, jossa pakolaisia tulee veneellä Eurooppaan, olet tästä päätellyt, että kaikki maahanmuuttajat tulevat Afrikasta veneellä?
Ihan niin kuin tämä teoriasi, että kun tiedetään maahanmuuttajan raiskanneen, voi sen perusteella loogisesti päätellä kaikkien maahanmuuttajien raiskanneen.
Olenko nyt päässyt ajattelusi ytimeen, vai onko siellä vielä jokin kultajyvä jemmassa?
Oletko sinä suvakkirasisti todella noin tyhymä ja sokea, no olet. Katso edes joskus oikeita uutisia.
Ulkomaalaistaustaiset tekevät jo nyt kolmasosan raiskauksista, vaikka meitä kantiksia on viisi ja puoli miljoonaa.
varmaan lieksan hyysäriämmien seksielämä rikastunut. Kantiksethan siellä ovat ripulipersehomoja.
Tuossa on sulle iso V tekstisi alkuun.
Onko sun masu edelleen sekaisin, kun noita ripulijuttuja vaan tulee ja tulee.
Hyvä tilasto kertoo että Somaliassa tehdyistä rikoksista on lähes 100% somalien tekemiä.
Ja siinä onkin sitten tilasto jota pystyy jopa "Lieksan maahanmuuttokriittisyyden terävin kärki" ymmärtämään. Suosittelen pysymään siinä.
Mutta te suvaitsevaiset ette ymmärrä edes sitä ja se kertoo paljon teistä.
Kuinkahan suuren osan Lieksan väkivalta tms. rikoksista ovat tehtailleet "Keskellä virtaa joki"-artikkelissa esittäytyneet kantasuomalaismiehet? Ihan lukuina ja sitten vaikkapa suhteellisesti...
Edes arvauksia?
Kyllä teillä on suvakkirasisteilla on kova himo saada rikollisia rasisteja Suomeen.
Keskellä virtaa on suvakkirasistien märkä uni koska he haluavat tehdä jutuillaan Lieksasta rasistisen kaupungin vaikka väkisin.
Mitenkähän tuollainen sairaalloinen toiminta auttaa Lieksan kaupunkia?
Tilaston mukaan siis Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset elävä vähintäänkin yhtä siivosti kun suomalaistaustaiset. Miehet ja pojat jopa siivommin.
Pisteet niille, jotka ovat tehneet työtä maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Tästä on ruotsin kriisipisteen kaukana!
Ja erityisesti tsemppiä Lieksan sosiaalitoimen väelle, joka on joutunu käsittämättömän kiusaamisen kohteeksi.
Erityisesti Lieksan sossulle: lopettakaa se rasismin ja rikollisuuden ylläpito ja lakatkaa kiusaamasta oikeita lieksalaisia.