Jokaisella tiellä on oma rytminsä – totesi eräs kollegani, kun eräänä arkiaamuna manasin takkuista työmatkaliikennettäni. Milloin edessä on alinopeutta ajava hitaasti köröttelevä törppö tai päättömästi muita ohitteleva taulapää. Itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää varmasti eniten kuskit jotka ovat ns. maailman omistajia, jotka eivät yhtään jousta liikenteessä, vaan jyräävät muut autoilijat allensa, käyttäen yliajo-oikeuttaan.
Eivätkö nämä edellämainitut idiootit tajua, että liikenne sujuisi paljon jouhevammin, jos se vasen kaista jätetään niille jotka osaa ajaa, ja pysytään kotona jos ei sitä kaasupoljinta uskalleta painaa. Niin… ja sitten on se vetoketju-ilmiö. Niille jotka eivät sitä vielä tiedä, se tarkoittaa sitä, että päästetään kaistalle mukaan ne autoilijat, jotka tulevat liikenteeseen toisesta liittymästä tai risteyksestä. Joka toinen auto päästetään oikealta ja joka toinen auto vasemmalta, jolloin liikenne kulkee kuin vetoketju konsanaan. Nämä yliajo-oikeutetut eivät tätä tunnu tajuavan, vaan aiheuttavat omalla ajotavallaan vielä entistä enemmän tukoksia liikenteeseen.
Olen yrittänyt miettiä, onko kiukkuni oikeutettua autoilevan kansalaisen tyytymättömyyttä, vai olenko yksi törppö muiden joukossa? Eteenkin näin kesälomilta levänneenä töihin palanneena muita kanssa-autoilijoita katsellessa, täytyy myöntää, että kyllä sitä kävi ensimmäisenä arkiaamuna mielessä, että onpas täällä stressaavan oloisia autoilijoita liikenteessä. Samalla tunsin piston rinnassa, koska tunsin itsenikin syyllistyneen moiseen käyttäytymiseen. Levänneenä pinna tuntuu olevan paljon pidempi ja kaasujalka höllempi. Kiirettä ei ole. Ei töihin eikä kotiin. ”Fenshuit” ovat kohdallaan, satoi tai paistoi.
No lepo tunnetusti vaikuttaa jaksamiseen ja mielialaan, mutta toisaalta eihän se oma mieliala vaikuta siihen, miten sujuvaa liikenne on. Ei se edessä oleva auto aja yhtään sen kovempaa, vaikka miten positiivisia ajatuksia pyrkisin aivoissani tuottamaan. Lainsäädäntöhän se on joka niitä ohjeita niille autoilijoille sanelee. Kenties vika onkin siinä, että lainsäädäntömme on aikansa elänyttä, jonka tavoitteena ei ole suinkaan parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, vaan ennemminkin tukahduttaa liikenne näiden liikennettä tukkivien kätyrien toimesta? Hevosvoimilla sitä ajettiin joo ennenkin, mutta liikennelainsäädäntö taisi jäädä niille ajoille kun siellä perässä kulki vielä se reki tai kärry.
Keskustelupalstat ovat pullollaan keskusteluja siitä, että liikennelakia turhan tarkkaan noudattavat autoilijat olisivat todellisuudessa vaaraksi liikenteelle ja heitä pitäisi rangaista, samoin kuten lakia rikkovia rangaistaan. Esimerkkinä mainittakoon nämä alinopeutta ajavat autoilijat. Monet kokevat, että hitaasti ajavat autoilijat aiheuttavat vaaratilanteita, sillä heidän ajotapansa vuoksi muut autoilijat tekevät vaarallisia ohituksia, päästäkseen hidastelijan ohi. Samaan hengenvetoon vastapuoli argumentoi, että eihän tämä hidastelija ole se joka liikennettä vaarantaa, vaan juuri nämä törpöt ohittelijat, jotka tekevät näitä vaarallisia ohituksia.
Eikö tämä olisi oikeudenmukaista? Onhan se ilman syytä hitaasti ajaminen osoitus siitä, ettei kyseinen kuski pysty ajamaan muun liikenteen joukossa, mistä voi seurata vaaratilanteita kanssa-autoilijoille. Ties mihin muuhun se kuski on kykenemätön?
No joo…Oli niin tai näin, niin minusta kollegani kommentti siitä, että jokaisella tiellä on oma rytminsä, antaa vastauksen tähän ongelmaan. Kun tielle tulee autoilija, joka ei aja tien rytmissä, aiheuttaa se liikenteeseen häiriöitä. Oli se sitten lain vastaista tai ei. Kun ajaa päivästä toiseen samaa tietä, oppii tuntemaan oman tiensä pullonkaulat ja ongelmakohdat sekä lukemaan kanssa-autoilijoita kuin kirjaa konsanaan, jolloin pystyy ennustamaan heidän liikkeitään sekä vaikutuksia liikenteen sujuvuuteen. Näitä merkkejä lukemalla työmatkalainen sukkuloi liikenteessä kuin kala vedessä, eikä juutu ruuhkiin, eikä luoda ruuhkia. - Kunnes se tien tukkija tulee, joka ajaa vasenta kaistaa, ei tee tilaa ohittajille eikä jousta liikenteessä. Tällöin rytmihäiriö on valmis! Se pitäisikö siitä rangaista vai ei jää lainsäätäjien käsiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.