Kansa elää pimeydessä..joku sanoi noin

Pystyyn_kuollut
10.8.2015 22:54
Nyt Pankkopoika sotkeutui omaan näppäryyteensä. Tähän saakka hän on väittänyt nähneensä videon "muutamia vuosia sitten tv:ssä". Nyt sitten video onkin vuodelta 1976.
Eipä ole Pankkopoika pystynyt esittämään todisteita, koska koko juttu on ankka.
:) :) :)
Kuten on sotkeutunut monissa yksityiskohdissa ennenkin. Paikkasekoilun lisäksi esimerkiksi kuvailemalla, kuinka Halosen puhuessa ruoho oli vihreää, vaikka vielä vuonna 1976 tuon sortin lähetykset olivat mustavalkoisia.
Mistähän syystä kansa ei muuten vuonna 1976 reagoinut siihen, että sille näytettiinkin jääkiekko-ottelun tauolla Vaaleanpunaisen Pantterin sijasta Tarja Halosta. :-(
Tänään hän kuitenkin heitti hauskimmat heitot väittämällä olleensa töissä videonauhuritehtaassa ja siksi kyenneensä hankkimaan videonauhurin. :D Olisi kertonut saman tien, miksi hänen televisiossaan oli liitäntä videonauhurille ja millainen se oli. :D

Tämä oli kuitenkin paras:

"Sen ajan videonauriithan oli niitä Philipsin kaseteilla toimivia niissä oli kaksi rullaa päällekkäin ja nauha kulki viistosti. Siksi niitä ei voi edes toistaa uudemmissa laitteissa. Kuvanlaatu oli heikko mutta helposti näkee kuka puhuu ja ääni kuuluu."

Toisin sanoen pankkiksella on yhä käytössään tuo ties missä päin maailmaa valmistamansa videonauhuri sen aikainen televisiovastaanotin. :D
Ei pitäisi videonauhuri-insinöörille olla liian vaikeaa oppia laittamaan videoklippejä nettiin.
-
Pysty_elät_pimeydessä
11.8.2015 08:48
Lue tarkoin, paina mieleesi. Nuo mainitsemasi vain juoruja.
Avaan vähän.-
Asiat ei yksioikoisia kuin demut "haluaa".
Meilläkin oli värivideo kuvauksia paljon ennen kuin Tv muuttui värilliseksi. Olikohan 1977 ?.
"PAL-järjestelmä (Phase Alternating Line) on Suomen lisäksi suurimmassa osassa Eurooppaa vallitseva värillisen videokuvan standardi, joka kehitettiin amerikkalaisen NTSC-standardin pohjalta 1960-luvun puolivälissä. PAL-järjestelmää kehitettäessä tehtiin parannuksia erityisesti videokuvan värisignaaliin"
-
Halosesta oli juttua mm. kun oli ollut parivuotta presidenttinä.
-vuonna 2002.
Ruotsin puolen tv näytti toisen ohjelman sisällä Halosen vappupuheesta:
" Suomelle olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon".
jne. Kertoi niistä auvoisista ajoista sitten kun Suomi osana Neuvostoliittoa...jne..
Tämä esitteettiin launatai ip:llä.
Samaan aikaan oli mtv3 puolella formula1 ajoja.
Tämä siis v2002.
Kun tuli mainoskatkos, selailin muitakin sivuja, ja siellähän se Tarja puhui.
Se tarttui senajan Tv-nauhuriin. Nuoriso ei tätä tunnekkaan.
Megneettinauha pyöri ja tallensi muistaakseni jopa 4 -tuntiakin.
Silloin ei kuva-formaatit olleet niin tarkkoja kuin nyisin "fill hd" 1950x1080 tarkkuuksilla. Joita ollaan edelleen parantamassa.
Siinä se on, haluatteko nähdä ?
Kaikki mitä muuta kerrot on juorua, tai muitten kirjoittamaa.
OLITPAS TOSI JUORUINEN.
Paistanutkin läpi, todellinen "denmari".
Pienet jourutkin aina paikallaan,mutta suoranainen valehtelu ei !
Kun juoru vielä kohdistuu paremman tiedon omaavaan.
Se helppo kumota sitten.
-
eli:
vuonna 70-luvulla jo osattiin vidokuvaus väreissä.
Jo Natsi-Saksa sen hallisti.
Ulostulo televiso vastaanottomista tuli sitten myöhemmin.
Ja kun oli nauhoitus -1970 luvulta, se voitiin näyttää väreissä
v2002 tv- tekniikalla.
Pimeys ja asiotten tietämättömyys teettää tätä pystyn tapaista "luuloa".
Lipponenkin taisi pimeydestä mainita....
Kun olet oppinut, tiedät enemmän, et luule, juorut ei niin tartu sitten.
Tätähän se vasemmiston "moottori"on.
Helppo työntää propakantaa yksinkertaisille ihmisille.
Et ole pysty ainut, se lohdutuksena.
-
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Huvittunut
11.8.2015 09:00
Pankkopoika sotkeutuu päivä päivältä yhä pahemmin valheisiinsa. Ensin nauhoitus oli vuodelta 1976; nyt vuodelta 2002.
Vuoden 2002 nauhoituksen "video-insinööri" varmaan osaa panna tähän ketjuun vaikka liitteeksi.
Mutta kun Pankkopoika ei ole insinööri eikä hänellä ole mitään nauhoitusta.
Tämähän käy entistä hauskemmaksi vain.
:) :) :)
-


Tarkennan-vielä
11.8.2015 09:11
Vaikea ymmärtää ?
Kannattaako kovin väärin vastailla, jos ei itse ymmärrä näitä.
Tyypillinen vasemmsitolaine>ei ymmärrä asioita.
Nauhoitus on 1970-luvulta.
Esitys televisiossa vuonna 2002.
Ne kaksi eri tapahtumaa.
-
'PIMEYS ASIOIHIN, KUVASTAA NÄILTÄ KAHDELTA.
Kun ei tunneta asioita, siihen sitten omaa lisäillään.
Näin palstalla edetään.

Äänestä

Pari sotkeutui asioihin, joita eivät ymmärrä.
Olivat vain tietävinään.
Eivät osaa erottaa kahta asiaa toisistaan.

Äänestä

Jankutat pakkomielteisenä samaa asiaa, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä. Ellet sitten yritä uskotella itsellesi omien väittämiesi todenperäisyyttä. Onhan se niinkin, että kun tarpeeksi kauan hokee, niin muuttuuhan se todeksi...

Äänestä
  • KOITIT HYÖKÄTÄ LIAN YKSINKERTAISELLA MALLILLASI.
    Vääristelit asioita.
    Se ei pure enään kuin Halosen aikaan.
    Piilostalinisti" ei enään toimi niin, kuin aiemmin.

    Äänestä

Halonen ja kumppanit ovat suojanneet itsensä hyvin. Netissäkin on ammattimaisia kiistäjiä, mutta nettiä on vaikeampi kontrolloida kuin YLEä ja valtalehtiä.
Täysin itänaapurin konsepti käytössä.
Halonen nostettiin sivuovesta presidenttiehdokkaaksi nopeasti ja tehokkaasti pienien stalinistisolujen avulla, ja Ahtisaaren selän takaa. YLE1:n vaalitentti oli etukäteen kirjoitettu näytelmä, mihin ESko Aho ei tiennyt varautua. Reporadion aikaset piilostalinistit hoitivat senkin.
Halosen taustoja ei kyselty. Moni nainen kuvitteli äänestäneensä naista.
Jos äänet olisi laskettu uudelleen, lopputulos olisi voinut olla toinen, niin tiukka kisa se oli.

Äänestä
  • Aina on hyvä epäillä / syyttää ääntenlaskua, sillä laskijoiden joukossa voi olla laskutaidottomia. Syyttäähän Väyrynenkin aina mediaa, kun häviää vaalit :D

    Äänestä

  • Syyllinen_tiedetään kirjoitti:

    Aina on hyvä epäillä / syyttää ääntenlaskua, sillä laskijoiden joukossa voi olla laskutaidottomia. Syyttäähän Väyrynenkin aina mediaa, kun häviää vaalit :D

    Entä Väyrysen maataloustuki ?

    Äänestä

  • Et_muistanut_mainita kirjoitti:

    Entä Väyrysen maataloustuki ?

    Mitä vittua Väyrysen maataloustuki tähän asiaan kuuluu?! Koeta nyt selvittää pääsi, niin ymmärrät asiat ja niiden eri yhteydet tai yhteydettömyydet hieman paremmin.

    Äänestä

  • Käy_välillä_ulkona kirjoitti:

    Mitä vittua Väyrysen maataloustuki tähän asiaan kuuluu?! Koeta nyt selvittää pääsi, niin ymmärrät asiat ja niiden eri yhteydet tai yhteydettömyydet hieman paremmin.

    Hoethan maataloustuista alinomaan.
    Sehän joka käänteessä.
    Kerro lisää siitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toisintoa_oikaisua kirjoitti:

Pystyyn_kuollut
10.8.2015 22:54
Nyt Pankkopoika sotkeutui omaan näppäryyteensä. Tähän saakka hän on väittänyt nähneensä videon "muutamia vuosia sitten tv:ssä". Nyt sitten video onkin vuodelta 1976.
Eipä ole Pankkopoika pystynyt esittämään todisteita, koska koko juttu on ankka.
:) :) :)
Kuten on sotkeutunut monissa yksityiskohdissa ennenkin. Paikkasekoilun lisäksi esimerkiksi kuvailemalla, kuinka Halosen puhuessa ruoho oli vihreää, vaikka vielä vuonna 1976 tuon sortin lähetykset olivat mustavalkoisia.
Mistähän syystä kansa ei muuten vuonna 1976 reagoinut siihen, että sille näytettiinkin jääkiekko-ottelun tauolla Vaaleanpunaisen Pantterin sijasta Tarja Halosta. :-(
Tänään hän kuitenkin heitti hauskimmat heitot väittämällä olleensa töissä videonauhuritehtaassa ja siksi kyenneensä hankkimaan videonauhurin. :D Olisi kertonut saman tien, miksi hänen televisiossaan oli liitäntä videonauhurille ja millainen se oli. :D

Tämä oli kuitenkin paras:

"Sen ajan videonauriithan oli niitä Philipsin kaseteilla toimivia niissä oli kaksi rullaa päällekkäin ja nauha kulki viistosti. Siksi niitä ei voi edes toistaa uudemmissa laitteissa. Kuvanlaatu oli heikko mutta helposti näkee kuka puhuu ja ääni kuuluu."

Toisin sanoen pankkiksella on yhä käytössään tuo ties missä päin maailmaa valmistamansa videonauhuri sen aikainen televisiovastaanotin. :D
Ei pitäisi videonauhuri-insinöörille olla liian vaikeaa oppia laittamaan videoklippejä nettiin.
-
Pysty_elät_pimeydessä
11.8.2015 08:48
Lue tarkoin, paina mieleesi. Nuo mainitsemasi vain juoruja.
Avaan vähän.-
Asiat ei yksioikoisia kuin demut "haluaa".
Meilläkin oli värivideo kuvauksia paljon ennen kuin Tv muuttui värilliseksi. Olikohan 1977 ?.
"PAL-järjestelmä (Phase Alternating Line) on Suomen lisäksi suurimmassa osassa Eurooppaa vallitseva värillisen videokuvan standardi, joka kehitettiin amerikkalaisen NTSC-standardin pohjalta 1960-luvun puolivälissä. PAL-järjestelmää kehitettäessä tehtiin parannuksia erityisesti videokuvan värisignaaliin"
-
Halosesta oli juttua mm. kun oli ollut parivuotta presidenttinä.
-vuonna 2002.
Ruotsin puolen tv näytti toisen ohjelman sisällä Halosen vappupuheesta:
" Suomelle olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon".
jne. Kertoi niistä auvoisista ajoista sitten kun Suomi osana Neuvostoliittoa...jne..
Tämä esitteettiin launatai ip:llä.
Samaan aikaan oli mtv3 puolella formula1 ajoja.
Tämä siis v2002.
Kun tuli mainoskatkos, selailin muitakin sivuja, ja siellähän se Tarja puhui.
Se tarttui senajan Tv-nauhuriin. Nuoriso ei tätä tunnekkaan.
Megneettinauha pyöri ja tallensi muistaakseni jopa 4 -tuntiakin.
Silloin ei kuva-formaatit olleet niin tarkkoja kuin nyisin "fill hd" 1950x1080 tarkkuuksilla. Joita ollaan edelleen parantamassa.
Siinä se on, haluatteko nähdä ?
Kaikki mitä muuta kerrot on juorua, tai muitten kirjoittamaa.
OLITPAS TOSI JUORUINEN.
Paistanutkin läpi, todellinen "denmari".
Pienet jourutkin aina paikallaan,mutta suoranainen valehtelu ei !
Kun juoru vielä kohdistuu paremman tiedon omaavaan.
Se helppo kumota sitten.
-
eli:
vuonna 70-luvulla jo osattiin vidokuvaus väreissä.
Jo Natsi-Saksa sen hallisti.
Ulostulo televiso vastaanottomista tuli sitten myöhemmin.
Ja kun oli nauhoitus -1970 luvulta, se voitiin näyttää väreissä
v2002 tv- tekniikalla.
Pimeys ja asiotten tietämättömyys teettää tätä pystyn tapaista "luuloa".
Lipponenkin taisi pimeydestä mainita....
Kun olet oppinut, tiedät enemmän, et luule, juorut ei niin tartu sitten.
Tätähän se vasemmiston "moottori"on.
Helppo työntää propakantaa yksinkertaisille ihmisille.
Et ole pysty ainut, se lohdutuksena.
-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu