JUMALAN lapsille!

Älä tapa. Kuinka paljon hyvää Jumala meistä uskookaan! Hän ajattelee: Maailmassa minulla on järjettömiä, raivoisia eläimiä, tiikereitä ja susia. Minun on teljettävä ne vahvojen muurien taakse ja häkkeihin, etteivät ne tappaisi ja vahingoittaisi toisiaan. - Ellei näet Jumala ajattelisi näin, hänen ei tarvitsisi antaa meille tätä käskyä. Hän tuntee kuitenkin luontomme perin pohjin. Tämäkin synti on meissä jo syntymästämme ja siksi hän antaa meille tämän käskyn oppiaksemme tuntemaan itsemme.

On kuitenkin kuohuttavaa, että Jumala puhuu niin yleisesti tuomiten kaikki, hurskaat ja pahat. Olisihan hänen toki pitänyt tästä erottaa erikseen pyhä farisealaiskansa! Mutta erottamatta ketään hän sanoo: Te olette kaikki tyynni murhaajia.

Ehkä sanot: En suinkaan tahdo tappaa ketään. Niinpä niin, ystäväni, osaathan sinä olla hurskas, jos vain noudatetaan sinun mieltäsi ja ollaan sinulle ystävällisiä. Mutta jos sinulle tehdään vääryyttä ja vahinkoa, ilmenee aivan heti, voiko mielesi olla ystävällinen ja hyvänsuopa vihollistasi kohtaan. Ei suinkaan riitä se, ettet ole ketään ottanut hengiltä. Vaikka oletkin pidättänyt kätesi verta vuodattamasta, sydämesi pohja on kuitenkin myrkytetty. Et sinä vihollisellesi mitään hyvää suo. Kun hänelle käy pahoin, hymyilet salavihkaa tai kun hänen käy hyvin, kadehdit häntä. Tätä juuri sanotaan tappamiseksi, ei tosin ulkonaisesti, mutta sisimmässä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
2. Moos. 20:13 - tiistai 11. elokuuta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sley kirjoitti:

Älä tapa. Kuinka paljon hyvää Jumala meistä uskookaan! Hän ajattelee: Maailmassa minulla on järjettömiä, raivoisia eläimiä, tiikereitä ja susia. Minun on teljettävä ne vahvojen muurien taakse ja häkkeihin, etteivät ne tappaisi ja vahingoittaisi toisiaan. - Ellei näet Jumala ajattelisi näin, hänen ei tarvitsisi antaa meille tätä käskyä. Hän tuntee kuitenkin luontomme perin pohjin. Tämäkin synti on meissä jo syntymästämme ja siksi hän antaa meille tämän käskyn oppiaksemme tuntemaan itsemme.

On kuitenkin kuohuttavaa, että Jumala puhuu niin yleisesti tuomiten kaikki, hurskaat ja pahat. Olisihan hänen toki pitänyt tästä erottaa erikseen pyhä farisealaiskansa! Mutta erottamatta ketään hän sanoo: Te olette kaikki tyynni murhaajia.

Ehkä sanot: En suinkaan tahdo tappaa ketään. Niinpä niin, ystäväni, osaathan sinä olla hurskas, jos vain noudatetaan sinun mieltäsi ja ollaan sinulle ystävällisiä. Mutta jos sinulle tehdään vääryyttä ja vahinkoa, ilmenee aivan heti, voiko mielesi olla ystävällinen ja hyvänsuopa vihollistasi kohtaan. Ei suinkaan riitä se, ettet ole ketään ottanut hengiltä. Vaikka oletkin pidättänyt kätesi verta vuodattamasta, sydämesi pohja on kuitenkin myrkytetty. Et sinä vihollisellesi mitään hyvää suo. Kun hänelle käy pahoin, hymyilet salavihkaa tai kun hänen käy hyvin, kadehdit häntä. Tätä juuri sanotaan tappamiseksi, ei tosin ulkonaisesti, mutta sisimmässä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
2. Moos. 20:13 - tiistai 11. elokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu