Rasismissa ei ole puolitietä
Monelle on tullut järkytyksenä, että rasismin vastaisessa mielenosoituksessa buuattiin rasistille. On vaadittu dialogia ja ymmärtämistä. Ensinnäkin, rasismissa ei ole puolitietä, jossa pitäisi tulla vastaan. Joko on rasismia tai sitä ei ole. Sama pätee ihmisoikeuksiin, ne kuuluvat jakamattomasti kaikille, ilman keskustelua puolitiestä tai osittaisista ihmisoikeuksista.
On vaarallista lähteä vaatimaan ymmärrystä rasismille verhoiltuna dialogiin. Rasismille ja syrjinnälle ei tule antaa hyväksyntää missään. Vai oliko Jyväskylän pahoinpitelyt mielestäsi dialoginen avaus keskusteluun?
Rasismille ja syrjinnälle ei koskaan ole perusteita. Siksi ei ole mahdollista, että rasismi-keskustelussa olisi saavutettavissa mitään konsensusta. Vai pitäisikö kimpassa istua alas ja miettiä, että ketä saa rasistisesti kohdella ja ketä ei? Rasismissa ei ole keskitietä, koska rasismista tulee päästä eroon. Vaatimus dialogista jättää alleen todellisen keskustelun rasismista. On vaarallista pitää rasismia varteenotettavana keskusteluosapuolena. Se antaa kuvan, että on rasismi ja syrjintä olisi jossain määrin perusteltua ja sallittua. Sanon viimeisen kerran, ei ole.
Tarvitaan keskustelua miten pääsemme eroon rasismista. Kuinka poistamme rakenteellista rasismia, kuten rasismia työhönottotilanteessa? Kuinka oppisimme elämään sovussa keskenämme? Meistä kukaan ei omista oikeutta maapalloon.
Minna Minkkinen, yksi Tampereen Meillä on unelma mielenosoituksen järjestäjistä
Julkaistu Aamulehden mielipideosastolla 10.8.2015

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja sitten lähdetään hakemaan Afrikasta lisää rasisteja Eurooppaan että rikastuisimme sieltä.
Me suvaitsevat olemme rasismin kiihkeitä kannattajia.
Tuo on ihan rasismia tuokin ajatella että rasistin kanssa ei tarvitse puhua vaan hänelle saa buuata.
painuhyysärisomaliaan
10.8.2015 21:28
Ei ole rajaa hyysärin hyysäyksellä, isänmaan muistomerkinkin häpäiseminenkin lerppahuulien toimesta on vihervasurin mielestä sallittua !
tuholaistorjuja
10.8.2015 21:25
UUSI
Hävittää nuo pitäisi, kaikki loiset !
procentti
10.8.2015 23:37
varmaan lieksan hyysäriämmien seksielämä rikastunut. Kantiksethan siellä ovat ripulipersehomoja.
eiyiey
10.8.2015 09:14
Noin-se-pitää kirjoitti:
"Osuva otsikko: Rikollisuus ja maahanmuutto. Maahanmuuttajat ovat siis rikollisia. "
Näytä lisää
Sinusta on hauskaa kun ihmisiä raiskataan ja ryöstetään, onko se kaikkien suvaitsevaisten ammatti?
Lakia ei tarvitse noudattaa sanoo suvaitsevaiset.
Kysymys kuuluukin, voiko näille puhua?
Suvaitsevaisuus tekee kaikista kaupungeista sotatantereita:
http://paavotajukangas.com/2015/07/20/malmo-ajautuu-isoon-konfliktiin/
Suvakki ei edes tiedä mitä rasismi tarkoittaa. Se, että ei pidä jostain ei ole rasismia.
Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.
Kiitän.
Tälle aloittajalle kysymys. Mikäli asuinpaikkasi ympärille piirretään kuvitteellinen ympyrä, joka on halkaisiljaan yksi kilometri, niin kerro kuinka monta maahanmuuttajaa asuu ympyrän sisällä.
Lukumäärää en tuolla etäisyydellä tiedä, koska sitä ei ole laskettu. Kävin kuitenkin juuri eilen läheisellä uimarannalla ja reilusti yli puolet puhuivat jotain muuta kieltä, kuin suomea.
Kunnassani on tunnetusti paljon maahanmuuttajia.