Verkko-Järviseutu sen kertoo! Pakkoliitos edessä 2017 alussa ja ainoa järkevä suunta on Alajärvi. Lehdessä oleva lausunto Vimpelin päättäjän suulla kertoo kaiken: itsenäisyys säilyy. Olisi kannattanut aloittaa kuntaliitos neuvottelut alajärvelle omatoimisesti. Nyt on kyyti kylmää ja turha haikailla liitoksesta jonkun pienen naapuriporukan kesken. Valtuustolle ei kyennyt päätöksiin ja nyt asialle tulee porukka joka pystyy.
Vimpelin lento on ohitse
memoriamvimpeli
4463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Meidän kunnantilanne todella surkea alijäämätase, verotulot miinus merkkiset päin, emme pysty enään hoitamaan valtion asettamia ehtoja, vanhushoito terveysasiat jotka nytkin jo ALAJÄRVEN kontolla onneksi näin. Kohta alkaa paukkua nämä kunnanantamat yrityslaina takuut, konkursseja tulossa, lainatakuut jää veronmaksajien vastuulle, meidän päättäjien tekemät päätökset johti tähän kriisikunta negaatioon , voimme irtaantua tästä kuhan saamme kuntaliitos neuvottelut alkamaan alajärven kaupungin kanssa, nyt on pallo ALAJÄRVEN KAUPUNGILLA, josko vielä hyväksyvät meidät liitokseen näillä veloilla mita kunnassa ompi, lisää pukkaa velkaa joka päivä tulotus kunnankassaan on negatiivinen, näköpiirissä on huonoja vaihtoehtoja, pelastuksen voi vielä anta kunta liitos, jolloin pääsemme suojatyöpaikoista eroon ja turhista valtuutetuista
voimme sitten ohjata tulevat eurot vanhustyöhön ja sairauden hoitoon, jotka on valtavasti kasvamassa suurten ikäluokkien 1945-1960 syntyneiden vuoksi osa näistä jo eläkkeellä ja joka vuosi tulossa lisää mukaan , jotka vielä asuu kunnassa. Nämä ikäluokat tuovat suuren laskun kuntaan. Näistä asioista ollaan hiljaa, ettei vaan oma suojatyöpaikka ole vaarassa, mutta asiat tulee työpöydälle.
Tuota, suuret ikäluokat syntyivät viisi vuotta toisen maailmansodan jälkeen eli 1945–50, ei 1945–60. Vuonna 1960 syntyneet ovat kuule ihan terässä vielä ja tasan varmasti suurin osa tuon vuoden syntyneistä työelämässä ja työkykyisiä, tosin kaikilla meillä viisvitosilla/viisnelosilla ei ehkä työtä ole, mutta se ei meidän vika ole. Toisaalta luin, kuten palstalla ulosannin perusteella paljon kommentoiva ei ole tehnyt, että kuntajakoselvitys ei merkitse kuntaliitosta. Sellainen vaan nyt lain takia täytyy tehdä, kun arviointimenettelyssä kunta ollut. Vanhuksiin rahaa pitää laittaa, mutta lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, he tässätietoa:nkin kannalta ovat tärkeä ryhmä. Kuka meidät mummut ja meidän vaarit hoitaa ja yhteiskuntaa pyörittää 20:n vuoden kuluttua jos ei nykyiset nuoret ja lapset?
Just näin joten kyllä kuntaliitos on paras järviseudun ainoalle joka on virallinen kriisikunta, tilanne on kunnankannalta katasrofi, enkä menis sanomaa 50luvulla syntyneillä on jo monia sairauksia, ei kaikki ole työ kunnossakaan, monillakin verenpaineet huipussaan tupakin takia keuhkot paskana, alkoholismia pitää sanoa totuus miten asiat on. Tällä tietäjällä joka tuntee näköjään hyvin kunnan asiat kirjoittaa totta
** ....suurten ikäluokkien 1945-1960 syntyneiden vuoksi osa näistä jo eläkkeellä ja joka vuosi tulossa lisää mukaan , jotka vielä asuu kunnassa. ** jne...
Sun kirjoituksestasi saa käsityksen että tuohon ikäluokkaan kuuluvat tulisi hoitaa pois päiviltä .
Et ole tainnut miettiä asiaa loppuun saakka kirjoittaessasi vai onko *kuningas iso A* ollut läsnä?
Ehkä jatkossa mietit ensin mitä tekstaat!
Olen täysin samaa mieltä tästä tulee lähivuosina suuri lasku suurista ikäluokista, joihin pitää todella varautua, vanhusten terveydenhoito väistämättä edessä, emme tule itse selviämään näistä, valtiontuet kunnille tulee loppumaan, tilanne on paha koko kuntasektorin, ilkeeltä tuntuu kuntaliitos, mutta on se edessä päin joka tapauksessa.
Ei se auta vääntää asioita mihinkään suuntaan, kaikki se on hoidettava varsinkin vanhustyö panostuksia on lisättävä, kaveri on tekstannu asiat oikeessa suhteessa tulevaisuuteen, monilla tämä luetun tekstin ymmärtäminen on monilla heikkoa
Kuntaliitos aina parempi kuin ainainen narina, koko pitäjän asukkaat kannattaa kuntaliitosta
Alajärvi ainoa suunta jos huolivat
Valtioneuvosto voi määrätä pakkoliitoksen kuntajakoselvittäjän ehdotuksesta halusivat kunnat sitä tai eivät.
Valtioneuvosto määrää kaikkille riisikunnille kuntajako selvittäjän tämä perustuu pakkoliitos lakiin
Niin-olihan siinä mainittu Alajärvestä Kyyjärveen saakka nuo kriisikohteet joiden kanssa tulee homma hoitaa.
Eli homma laajenee kuin vanhat kivekset.
Tuskin alajärvi tai kukaan muukaan huolii tätä konkurssiin saatettua laivaa! Se on vain taivahan tosi jos joku muuta aattelee ja unelmoi vielä. Nyt vain ooteellahan salkkumiehen tuomiota liitoskaverista.
Olet oikeassa näin se menee
Onko Suomessa joku hiton laki että pitää olla kunnanjohtaja? Ihan hukkaan heitettyä rahaa!
Itäkylän ja Luoma-Ahon tulisi liittää Vimpelin kuntaan ja siten kasvattaa verotuloja.
Eiku äännestykset pystyyn!
Kylläpäs Profeetalla on pienet aivot.Turhaa on tuomoista hömppää tänne kirjoitella. Luoma-Ahonkylää et tänne Vimpeliin saa, se kuuluu Alajärveen.
No kohta koko Vimpeli on ALAJÄRVEN KAUPUNGIN OSA
Kuntaliitos odottaa! Hyvä asia niin saadaan Alajärven toomesta suojatyöpaikat pois ja nuo valittajat saavat jäädä tuonne takametsiin puuhastelemaan
Mitkä suojatyöpaikat saadaan pois? Jos kuntaliitos tulee niin alajärven ja Vimpelin työntekijöillä 5 vuoden irtisanomissuoja.
Väärin! Tuo 5 vuoden suoja tulee poistumaan ennen 2017 alkua.
Pakkoliitos odottaa kun vapaaehtoisesti ei tajuttu tehdä!
Pakko ei kun paskalle, eikä sinnekkään aina !!
1.1.2017
Totta näin tulee tapahtumaan, olemma osa ALAJÄRVEN KAUPUNKIA, pidämme siitä tai emme, meidän kunnan asioita hoidettu vuosikymmenien aikana todella surkeasti
siihen mahtuu monta alkoholista kärsivää johtajaa se alkoi jo Kemppuisen aikana.
Tälle kriisikunnaksi tuloksi on pitkät perinteet, kuntatakuita myönnettiin konkurssiyrityksille , kunta ei ole mikään yrityslaina takaaja.
Oli se kumma asia kun sanoin VALTIONVIRKAMIES TULEE ja aloittaa kriisikunnaselvityksen nyt tuli valtionvirkamies Pälkäneeltä joka on aloittanut selvityksen , mitkä kunnat kuuluu mihinkin. VIMPELI ON ALAJÄRVENKAUPUNGIN KUULUVA OSA, tiedän nämä muutkin kunnat kerron myöhemmin. Joku römppänä sanoi tahtotila olisi vain itsenäinen kunta, tällä tahto tilalla voipyyhkäistä takavakoa
Nyt kirjoituksista päätellen VIMPELI on alistunut, kuntaliitokseen ALAJÄRVEN KAUPUNGIN kanssa, se on hyvä päätös SPR-VIMPELISSÄ VAPAANA B-TALO odotamme maahanmuuttajia, autamme omalta osaltamme näitä sodaassa olleita
nälkiintyneitä pakolaisia. Täytyy antaa vinkki SPR-JÄRJESTÖLLE KUINKA KAIPAAMME
NÄITÄ SODAN RUNTELEMILLE PAKOLAISILLE, jotka näkyy olevan ihan surkeassa hapessa.
No sehän olisi ihan mukava lisä saada pakolaisia, ei kaise haittaisi kylä virkistyis kovasti, B-talolle todella niitä sopisi, toisi työtä peräänkatsojille samalla, ihan hyvä ajatus, meitä olis kyllä täällä sinne työhön menijöitä, olis heti keittäjä, siivooja, huonepalvelijoita, vahtimestarikin saisi työtä, nyt vaan ilmoitusta SPR- henkilölle joka asiaa hoitaa.
Mitä me sit tehrää ku muut juntit ei meinaa muualt tuu seuraa pesist ja jätä rahaa puljuu, myyräänkö tauluja.
Näissä kuntaliitoksissa pitäis unohtaa velat yms rahansiirtosuhdannaiset. Paras olisi jos kuntaliitokset päätettäisiin neutraalisti jostain ministeriöstä. Yleensä naapurikuntien välit ovat ns virkamiestasolla huonot tai tulehtuneet, johtuen päällekkäisistä reviireistä. Toisella kunnalla on velkaa, toisella on vanhoja sopimuksia sinne sun tänne, kolmannella on huonot välit jonkun jupakan takia, jne. Näitä riittää.
Kansalaisen kannalta veloilla yms ei ole mitään merkitystä, eikä vanhoilla virkamiesjupakoilla. Kansalaisen kannalta tärkeintä on, kuinka pitkä matka pitää ajaa autolla lääkäriin tai muille asioille. Tämän takia nämä kuntaliitokset pitäisi toteuttaa ilman värilaseja, ministeriöstä käsin. On kuitenkin yleisesti tiedossa, nämä ns yhteistoiminta-alueet, joilla ihmiset asioivat yli kuntarajojen. Aika usein nämä yhteistoiminta-alueet noudattavat maakuntajakoa. On varsin hyvin tiedossa, että Järviseudun ihmiset asioivat ja liikkuvat enimmäkseen Järviseudun alueella, eikä missään Kauhavoilla tai Pietarsaarissa.
Välimatka ratkaisee, sekä taajamien sijainti. Järviseudun taajamat ovat toisiinsa verkostoituneet. Muualle mentäessä matkat pidentyy ja asumatonta taipaletta on liikaa välissä, yhteistoiminnan kannalta. Jossain oli joskus oikein joku asiointikartta, niin kyllä Järviseutu erottui omana saarekkeenaan hyvin selvästi. Alajärvi oli jollain tapaa sen alueen keskus, mutta ominaista Järviseudulle on aina ollut se, että myös muissa keskuksissa on asioita. Asiointia Järviseudun ulkopuolelle oli hyvin vähän, se kohdistui lähinnä Lappajärveltä Kauhavalle, sekä Alajärveltä Tuuriin, mutta hyvin ohuita viivoja kuitenkin. Pääasioinnin ollessa Järviseudun sisäistä. Oikeastaan työssäkäynti ja asiointi Järviseudun ulkopuolelle on lähes merkityksetöntä, niin vähäisestä asioinnista on kyse.
Näiden asioiden takia, on hullua puhua mistään Lappajärven Kauhavaliitoksista, tai Alavuden suuntaan haikailusta. Pietarsaaresta puhumattakaan. Kansalaisten kannalta tämä ei vain toimi niin. Kansalaisten kannalta pitää miettiä yhteistoiminta-aluetta, jossa kaikilla on edes kohtuullinen matka asioimaan. Kansalaisen kannalta on tärkeää, että palvelut pysyy Järviseudulla, olkoot sitten vaikka Alajärvellä, kunhan matka ei kasva kohtuuttoman pitkäksi.
Miettikää nyt miten pitkä matka jonnekin Pietarsaareen tai Kauhavalle tulee Järviseudun eri osista. Jumalattoman pitkä matka.
Näinhän se vaan on. Lukekaapa Lappajärven puolelta kirjoitus. Tuli järven kaupunki.
"huohvkar" kirjoitti erittäin realistisen ja selkokielisen kommentin Järviseudun tilanteesta...ei ole mitään lisättävää.
Justiinsa noin, kyllä se kuntajakoselvittäjä Laesterä ihan oikeilla jäljillä on. Kun nyt vain kunnat ymmärtäisivät omaa parastaan pitkällä tähtäimellä. Mitään väliaikaisratkaisua on ihan turha tehdä, koska jatkossa laaja seutuliitos on pakostakin edessä. Pelkkä Vimpelin liittäminen Alajärveen ei vielä paljon pitkässä juoksussa pyllistäisi.
Lisäksi näistä kuntaliitoksista voisi sanoa vielä sen verran. Että kuntaliitokset aiheuttavat domino-efektin. On sinällään väärin, että kuntaliitoksia syntyy sitämukaa, mitä kuntaisät saa päähänsä, ja suurin osa kostomentaliteetilla. Täytyy muistaa että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esim Lapualla on suuri rooli kuntaliitoksessa. Jos se liittyy Seinäjokeen, jää Kauhavalle liian vähän asukkaita, jolloin se joutuu kaappaamaan Evijärven ja Lappajärven, säilyäkseen itsenäisenä alueena. Tästä aiheutuu domino-efekti Alajärvelle, asukkaat eivät enää riitä, vaan on katsottava Alavus-Ähtäri suuntaan. Tämä domino-efekti kiertää koko maakunnan, ja jäljelle jää korkeintaan yksi toimiva kunta, loput sitten rippeistä koottuja epätoimivia kuntia. Tämän takia olisi paras, jos pakkoliitokset tehtäisiin ministeriötasolta, yhtäaikaa, jolloin domino-efektiä ei pääsisi syntymään.
Etelä-Pohjanmaalle saadaan 5 kpl yli 20-tuhannen asukkaan kuntaa, jos liitokset tehdään yhdellä tavalla. Muita tapoja ei ole olemassa. Lapuan on liityttävä Kauhavan kanssa, muutoin koko homma menee pieleen. Seinäjoki sitten JIK-kuntien kanssa. Alavus-Ähtäri-Kuortane. Järviseutu Evijärveltä Soiniin. Suupohja. Siinä se.
Mikään kunta ei voi liittyä "väärän" kunnan kanssa, tai muutoin jonnekin jää auttamatta se alle 20-tuhatta asukasta, ja homma menee pieleen. Ja nämä 20-tuhannen asukkaan alueet löytyy varsin helposti, ja jopa selvästi. Sen takia on turha ajatella muita vaihtoehtoja, koska ne muut vaihtoehdot ampuvat pieleen. EP:llä on ainoastaan yksi vaihtoehto, jopa ihan matemaattisesti ja maantieteellisesti.
Pitäs nyt viimeinkin tajuta kaikkien olemma pakkoliitoksen edessä ja suunta on takuu varmasti Alajärvenkaupunki, meidän kunnantila on rapakunnossa nyt ja tulevaisuudessa ilman kuntaliitosta, millä herrat luulee hoitavansa terveyspalvelut , kun valtio nappaa kaikki tukieurot pois näistä palveluista, isompi sotealue alkaa hoitaan vanhenevaa väestöä, miten voi näin tyhmiä edes ajatella, että vimpeli pystyy sairaispalvelut omin kustannuksin hoitamaan, eikö teidän järkeen mene valtio lopettaa eurojen jakamisen kunnille tältä osin. Emme voi jättää heitteille vanhuksia ja suuria ikäluokkia kuhan alkavat käyttää palveluita, tätä teidän uppiniskaista suunnitelmaa, ei tule valtio valta hyväksymään, parein nyt vaan alistua viisaampien ajatuksiin.
NYT ON KIIREESTI ALOITETTAVA VALMISTELUT KUNTALIITOKSEN OSALTA, me väestö paskanhailee välitetään ollaanko me osa ALAJÄRVENKAUPUNKIA, kuhan saamme hyvät palvelut kaikille. Joku tomppeli mainitsi että tahtotila pitää kunnan itsenäisenä, tahtotila ei asiaa päätä vaan, rahase puhuu tässäkin asiassa, jos eurot on loppu ja sitä myötä kunta on KRIISIKUNTA, turha levitellä mitään valheellisia tahtotiloja ne vaan vaarantaa jatko asiat, tälläiset puheet on täyttä petosta kuntalaisia kohtaan, kyllä kai minäkin tahtosin vaikka kuun taivaalta ja euroja perkeleesti taskuun.
Maisterin tiedot oikeat
Yli 20-tuhannen paikkakunta saadaan aikaiseksi, kun yhdistetään Järviseutu yhdeksi kunnaksi. Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Vimpeli ja Soini. Etenkään Evijärvi ei saa liittyä Pietarsaareen, muutoin jäädään alle 20-tuhannen. Sama koskee Lappajärveä, ei missään nimessä Kauhavaan, Järviseudun yhteisen edun takia. Jos joku näistä Järviseudun kunnista liittyy muualle, niin Järviseutu lakkaa olemasta. Palvelut karkaa Alajärveltä sen jälkeen Kauhavalle, Alavudelle sekä Pietarsaareen. Sitten ei paljoa ketään naurata.
Otetaan esimerkki. Jos Evijärvi liittyy Pietarsaareen, niin Järviseudun asukasluku jää alle 20-tuhannen, eikä edellytykset itsenäiselle kunnalle täyty. Alajärven pitää lähteä hakemaan liitosta sen jälkeen Alavus-Ähtärin suunnasta. Se tarkoittaa myös automaattisesti sitä, että Lappajärvi suuntaa Kauhavaan tuolloin. Alavus keskeisempänä ja palvelullisesti suurempana kokonaisuutena, ottaa keskuskunnan roolin, ja Alajärvi näivettyy sivukyläksi. Palvelujen perässä on Alajärveltä pitkä matka Alavudelle. Vimpelistä vielä pidempi. Myös Lappajärveltä on aika matka Kauhavalle. Ja Evijärveltä aivan mahdottoman pitkä Pietarsaareen yli kielimuurin.
Eli joko Järviseutu, tai ei mitään. Joko peruspalvelut kohtuullisen lähellä tai peruspalvelut helevetin kaukana. Jos Järviseutu hajoaa kolmeen osaan, niin silloin Alajärvi, Lappajärvi, Evijärvi, Soini ja Vimpeli muuttuvat muiden kuntien sivukyliksi, KAIKKI. Olisiko parempi nöyrtyä kuntavaakunoista siten, että palvelut säilyisi lähellä. Ettei ne karkaa kauas.
maisterituohiperältä:
kerros kaikille mistä tuo tuohiperänseutu alkaa ja mihin päättyy niin saadaan selviille oletko feikki!
Tuohiperä alkaa sieltä anuksen ympäriltä ja päätyy sinne reikään....
Kovin vaikuttaa kiinnostavalta paikalta, pitääpä käydä tutkimassa tarkemmin.
Taitaa maisterilla olla viimeiset tiedot mitä olen lueskellu, kyllä se kuntaliitos on meidän kunnanosa, olen itsekin miettinyt ei meillä ole kuin kuolevia yrityksiä verotulot
laskee kuin lehmänhäntä, milläs todella itse maksamme tulevat palvelut, sanoisin myös, vanhuksia kohta todella paljon kuhan nämä vanhat 55-60 vuotiaat ovat eläkeiässä, eikä siihen kauan mene, sairaudet lisääntyyy.
Kyllä nyt viimeistään pitää varautua vanhuspalveluihin mitkä valtio vaatii, todella valtiontuet loppuu sehän täysin selvä, valtio ottaa sote alueena sairaus asiat omiin näppeihin, ja alkaa vatia kunnilta ne menot kuitenkin, joten ainoa tie on kuntaliitos
Jos tämä on tosi asia, minun puolesta saa aloittaa kriisikunnan neuvottelut kuntaliitoksen puolesta alajärvenkanssa, siellähän muutenkin jo kaikki asiat hoidetaan
nytkin jo terminaali hoidot alajärventerveyskeskuksessa jossa saa nopeutetun hoidon, ei tarvi omassa pitäjässä vetää viimosia, parein näin, liitytään vaan
VIMPELILÄISTEN PITÄS TAJUTA KUNTALIITOS ON HEILLE PARAS KUNTAPALVELUIDEN TURVAAMISEKSI
Jaa-a..
Alajärven perusturva tekee tänä vuonna milj. tappiota ja samoin verotus menee päin prinkkalaa joten miten SE voi turvata mahd. muut ??
Lapua nuolee jo näppejään saadakseen teidät ja sen jälkeen Seinäjoki on kytiksellä.
Minä muutan Isäntä kuntaan Alajärvelle etukäteen, ei tarvi odottaa pakkoa
Totta mitä kirjoitat (tunnustetaan-totuus) en voi käsittää näitä turmio-oskareita jotka potkii viimeisillä voimilla , suojatyö paikkojen puolesta, nyt katsottava ehdottomasti koko kuntalaisten etuja, miten pärjätään tulevassa ajassa, ei näillä laskevilla verorahoilla, missään oloissa pystytä hoitamaan kasvavia terveyspalveluita kunnanasukkaille, miten nämä turmio-oskarit eivät tajua, kuhan SOTE-ASTUU KAIKELLA VOIMALLA, se tarkoittaa sitä kunta ei saa enään euron euroa, terveyspalveluihin, se raha mikä saadaan tulee ainoastaan SOTE-RAHOITUKSEN KAUTTA, ja sekin euro pitää anoa sieltä, mikään ei toimi enään automaattisesti, ja toiseksi ne eurot jaetaan koko alueen kuntaliitoskunnille, eli yksinäinen kunta, ei yksinään saa euron euroa. KUNTALIITOS TULEE, OLEMMEKO VALMIIT TAI SITTEN EMME.
Muistakaa mitä kirjoitan asioista
Miksi Alajärveä rangaistaan näin kovasti. Nyt jos joutuu tekemään viellä toisen kuntaiitoksen tai pakotetaan siihen, ei ole oikeuden mukaista. Tuo Lehtimäen liitos tuli maksamaan Alajärven veronmaksajille yli 5 milj eur. Turha on puhua mistään porkkana rahasta ,ne ku eivät riittäneet edes puoleen Lehtimäen yli 10 milj syömä velasta.